Tupsahdus aavikolle

Karistimme tänään haikeilematta kostean Chicagon sadepisarat hiuksiltamme ja suuntasimme kuivemmille maille aina Texasiin saakka. Laskeuduimme iltapäivällä suorastaan yrjöttävän pomppuisen kyydin saattelemana helteessä kylpevään El Pasoon ihan Meksikon rajan tuntumaan. Odotuksemme perustuivat lähinnä taco-paketin etikettiin - on tullut aika ottaa selville, mikä tämä paikka oikeastaan on!




El Pason lentokentällä menimme noutamaan vuokra-autoamme, mutta saimme huomata, että se oli liian pieni. Ja nyt ei puhuta mistään juppeilusta vaan siitä faktasta, että olemme saamassa kaksi reissaajaa lisää kyytille Las Vegasista ja totesimme, että on pienimuotoinen ongelma, jos meidän omat laukut täyttävät jo koko takakontin. Ei auttanut muu kuin ottaa puheluja Suomeen, upgradeta auto isompaan kokoluokkaan ja yrittää maanitella kohtuullista hintaa korotukselle. Lopulta karautimme matkaan 40 asteen helteessä hohtavan valkoisella Nissanilla. 




Kauppakeskuksen upein kauppa tarjoili mekkoja, joita muhkeampia en ole eläissäni nähnyt. Keskellä käytävää oli morsiuspukuja, jotka pyörivät moottoroituna ympäri akselinsa asiakkaiden ihastukseksi. Kuin satukirjaan olisi astunut sisälle!



Ensimmäisenä suuntasimme navigaattori-ostoksille läheiseen ostoskeskukseen. Matkalla kuitenkin ajoimme Denny'sin ohi ja emme voineet vastustaa kiusausta poiketa sisälle. Päätimme syödä kevyesti, jotta jaksamme illalla lähteä kokemaan oikeaa meksikolaista, kun kerran näillä seuduilla ollaan.  

Navigaattorin lisäksi kävimme hakemassa Best Buy'sta minulle 40mm:sen objektiivin kameraan sekä jalustan. Jee! Lisäksi poikkesimme K-martiin, josta ruodasimme pilkkahinnalla peräkontin täyteen vesi- ja limsapulloja koko kuukauden tarpeita ajatellen. Emme vielä onnistuneet löytämään tupakansytyttimestä toimivaa kylmälaukkua, mutta saimme vihjeen, että Targetista voisi löytyä. Sinne siis aamulla! (Eevis, ajattlin sinua niin tänään! :) ) 






Sitten yhtäkkiä olikin ilta! Päivä oli kulunut asioilla pyöriessä ja autolla huristellessa. Tulimme hotellille auringonlaskun aikaan ja ihailin kameran kanssa vuorien taakse painuvaa auringonlaskua hotellin pihalla. Tässä vaiheessa alkoi olla jo todella väsy. Hyppäsimme vielä uima-altaaseen virkistyäksemme ja aloin kaivella bloggausvärkkejä esille. Sitten tajuttin, että hetkinen... mitenkäs se ruoka! Se oli unohtunut kokonaan päivän tohinoissa ja kuumuudessa. 

Nyt sitten mutustellen Maken hakemia take away chicken wingsejä hotellin aulassa ja tuhrin näppäimistöä kananrasvaan, haha. Se siitä hienosta illallisesta sitten. 

Alkaa ramaista siihen malliin, että El Paso vaikenee. Olen ikionnellinen, että luotin taco-paketin kutsuun. El Paso on vienyt sydämen. Aamulla livumme tiirailemaan Rio Granden rannasta Meksikoon. Mutta vasta mañana!

11 kommenttia

  1. Jee, I appreciate it :) Targethan on siis aika tavallinen kauppa, mutta siisti ja juuri sellainen, josta löytyy kivoja tarjouksia ja jollaisen ottaisin todella mielelläni lähimaastoon, että voisi käydä säännöllisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Targetille olisi kyllä paikka Suomessakin. Sieltähän löytyy ihan kaikkea! Ei ehditty kovin perusteellisesti paikkaan tutustua, mutta nyt huomaan liikkeitä kaikkialla :)

      Poista
  2. Ihana et sait sen objektiivin! Luulen et oli ihan nappiostos... :)
    Ja näyttääpä kivalta tuolla. Sellaselta Phoenixmäiseltä, vuoret, erämaa ja noi kukat ja kaikki. Ton ORD:n lentokentän lasikaton muuten tunnistaa aina. Kohta mekin haahuillaan siellä matkalla LAX:iin. Ja tää sun postaus oikeesti pelasti mun päivän. Ihan kuin olisin siellä matkalaukussa mukana enkä töissä huonojen yöunien jälkeen. Roadtrips ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kea, ihana kommentti taas <3 Ja olen kyllä mielissäni objektiivista. Se(kin) on ihan matkabloggareiden miitin ansiota! Mahtavaa, että sellainen ryhmä on nyt olemassa! Niin paljon hyödyllistä tiedonvaihtoa ja ihanaa fiilistelyä!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No Heidi arvaa ajattelinko sua tuolla kaupassa! Kuolisit varmaan tuonne :) Kumpa olisin voinut tuoda sieltä sulle tuliaiseksi Tuulen viemää -mekon!

      Poista
  4. Ostimme tällä kertaa Walmartista kylmälaukun ja siihen sellaisia Hot 'n' Cold Pak-pusseja (1 USD / pss), jotka jäädytetään jääkaapin pakastelokerossa. Juomat on pysyneet todella viileinä, toimii hyvin tämäkin järjestely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hämmentävän hyvin jääpalapussi ja kankainen kylmälaukku saivat pidettyä juomat kylminä koko päivän! Ja vähänkö sitä nestettä kului päivän aikana - ihan tolkuton määrä!

      Poista
  5. AI ETTÄ miten ihanalta näyttää tuo Denny's, tais olla aika mahtava sisustus? :) Ja en oikeesti kestä näitä postauksia, lukaisin eilen nopsaan kännykällä ko oltiin vielä mökillä ja muut alako ihmettelemään että mitä tuo huokailee.. Tulin niiin kateelliseksi sulle mutta samalla oon tietty vaan ilonen sun puolesta ja itteni kans ko nää niin nopeuttaa (toivottavasti, nyt tuntuu et omaan reissuun olis ainaki vuosi) tätä reissuodottelua!

    Nauttikaa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Denny's oli kyllä hienoin mitä ollaan tähän mennessä nähty. Ja Nam mitä ruokaa! :)

      Ja duh tiedän niin sen riistävän tunteen, että kuluis jo se aika! Mut toisaalta se ennekkofiilistely on niin tärkeä kans sille että sitten se reissu on niiiiiiiiin mahtavaa, kun se vihdoin koittaa. Tsemppiä kärvistelyyn!

      Poista
  6. KIIITOS IHANAT KOMMENTEISTA! <3 Vastailen vähän nukuttuani teille tarkemmin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!