Baleaareilta itsensä löytämiseen tai kadottamiseen


Tuulessa keikkuva suuri ja lähes tyhjä lautta Ciutadellasta Alcudiaan kuljettaa meidät päivää suunniteltua myöhemmin Menorcalta naapurisaarelle Mallorcalle ensimmäisen lomaviikon lauantaina. Ystävien on määrä seurata meitä seuraavana päivänä.

Edessä siintää poimuilevia vuoria, sinisenä kimmeltävä meri ja rantaviiva täynnä palmuja. Taas Havaiji-vibat väreilevät vahvana ilmassa, kun katselen majesteettisesti kohoavaa maisemaa horisontissa. Näen sitä mitä mieleni haluaa nähdä ja myhäilen tyytyväisenä, että mikä määrä suosituksia minulla onkaan mukanani Mallorcaa odottamassa. Suosituksia, joita olen saanut ihmisiltä etukäteen Instagramissa ja kotona. Tästä alkaa varmasti seikkailu!

Kahden bussimatkan päätteeksi iltapäivän viimeisinä paahtavina tunteina saavumme hiestä tahmaisina pieneen Santa Ponsan kylään saaren toiselle laidalle. Hotellimme Iberostar Jardin del Sol näyttää varsin tavanomaiselta kadulta katsottuna. Astutaanpa sisään.

Eipä voisi ensivaikutelma pahemmin pettää!

Asian laita on niin, että Mallorcan lomastamme ei voi kirjoittaa kirjoittamatta Iberostar Jardin del Solista. Paikka nimittäin kaappaa meidät sellaiseen suloiseen otteeseen, että muut houkutukset eivät enää käy edes mielessä ennen neljä päivää myöhemmin tapahtuvaa check-outia. Olemme saapuneet lomaparatiisiin ja muu saa olla.


Näin matkailun liikkeenjohdon restonomina on kerrassaan huippua kokea hotelli, joka tuntuu osaavan tehdä kaiken oikein. Tosin miksipä se ei olisi mukavaa vaikka rekkakuskina tai hortonominakin. Mutta näitä asioita on opiskeltu ja harvassa paikassa hospitality todella toteutuu, kuten täällä. Se tekee vaikutuksen.

Heti sisään astuttuamme kohtelias herrasmies tarttuu pakaaseihimme jutustellen mukavia ja johdattaa meidät sohvalle odottamaan check-iniä. Viipymättä käteen tuodaan alkumaljat (valittavana on rose’ta, kuohuvaa ja tuorepuristettua appelsiinimehua). Kylmä juoma hikisen matkan jälkeen maistuu taivaalliselle ja on hotellin tapa aloittaa hemmottelu, joka tulee jatkumaan koko vierailun läpi ylenpalttisena. Illalla hotellisviittiimme on ilmestynyt kuohuviinipullo – siis tähän huoneistoon, jossa meitä oli odottamassa oma jacuzzi merinäköalalla. Aika kiva yllätys!

Vain aikuisille tarkoitetun hotellimme puitteet ovat kerta kaikkiaan makoisat ja henkilöstö tuntuu olevan äärimmäisen hyvällä tuulella ja halukkaana järjestämään yllätyksiä jatkuvasti. Vaikkemme ole maksaneet muusta kuin aamupalasta harpunsoittajineen (siis totta kai), saamme pitkin vierailua ilmaisia hienoja drinkkejä kannettuna suoraan aurinkotuoleihimme.

Joka tunti vierailuun sisältyvässä ohjelmassa on jotain aktiviteettia tarjolla: vesiurheilua, ryhmäliikuntaa uima-altaalla, tanssitunteja, kielikursseja, kokkausta, kasvohierontaa… ja aina henkilökunta tuntuu olevan loistotuulella ja kujeilemassa toisilleen.

Tulee tunne, että henkilökunnalla on vähintään yhtä hauskaa kuin meillä vieraillakin – ja se ei ole ihan tavallista.





Mallorcan päivät kuluvat lokoisasti hotellin ihanassa lomatodellisuudessa ja vastarannalla asustelevien ystävien kanssa Santa Ponsan kylässä kelluen. Viimeisenä iltana löydämme huikean auringonlaskun ihailupaikan H10-hotellin kattoterassilta. Uskomatonta, mutta terassille ei ole yhtään tunkua, vaikka eternity pool, jonka ääreltä katsella purjeveneiden täplittämää lahtea ja mailleen painuvaa tulisena hehkuvaa aurinkoa, on varmastikin kylän paras paikka viettää illan kultainen tunti.

Makoilemme jättiaurinkopedillä nelistään ja mietimme, että kunpa tämä rentous voisi jatkua loputtomiin. Mutta eihän se voi. Seuraavana päivänä frendimme lentävät kotiin ja on jo meidänkin viimeinen päivämme Mallorcalla.


Viimeisen päivän kaahaamme sitten vespalla saaren hienouksia tutkien aikaa vastaan taistellen. Valdemossa, Deia, Port de Soller ja lopuksi Palma. Skootteriretki herättää nälän, että tänne pitää tulla toistenkin. Aikaa tarvitaan lisää.


Entäs ne viime postauksessa mainitut oivallukset?

Vuorokausi Palmasta lähdön jälkeen, 4 000 kilometrin päässä mökillämme Piehingissä, naureskelen Mallorcalta mukaan lähteneille vitivalkoisille spa-tohveleilleni ulkohuussissa. Luksusta voi kyllä olla niin ääripään asiat. Matkan jälkeen viihdyn erinomaisesti puolitoista viikkoa vesijohdottomalla mökillämme kirjaa lukien, mönkijällä ajellen, suppaillen ja puutarhajuhlia rakkaille järjestäen.


Eräällä mökkidinnerillä minut jo 15 vuotta tunteneiden ystävien kanssa puhumme luonteenpiirteistämme. Kysyn, että olenko heidän mielestään enemmän ekstrovertti vai introvertti. Yllätyksekseni kysymystä seuraa pitkä hiljaisuus, sillä vastaus ei olekaan kuulemma helppo.

Olen itse aina aiemmin ajatellut olevani sosiaalinen, avoin, ekstrovertti kaupunkilainen, mutta ystävieni tapaan olen viime aikoina alkanut oivaltaa, että minussa lymyää muutakin, muun muassa vahva introvertti puoli, jolla on kasvava tarve... yksityisyyteen? Tämä puoli on jotenkin voimistunut ja se vaikuttaa bloginkin pitämiseen. Tuntuu koko ajan vaikeammalta ja jotenkin turhemmalta kertoilla omista asioista, etenkin hätäisesti oravanpyörästä varastetulla ajalla.

Kaikki informaatiotulva ja häly, jonka keskellä elämme. Tarvitaanko sitä lisää? Kaikki tieto löytyy jo internetistä. Tiedostan kyllä, että tilaa edelleen on omille tulkinnoille asioista ja elämästä, mutta kuinka hienoa olisi voida tehdä ne pieteetillä ja jotenkin enemmän ajatuksella.

Lomalla sain luettua 700-sivuisen kirjan ja eilen kävimme katsomassa Tarantinon Once Upon a Time... in Hollywood -leffan. Nämä tulkinnat ovat vaatineet tekijöiltään keskittymistä ja rauhaa. Niitä ei ole tuotettu juosten kusten kiireessä ja sen takia ne puhuttelevat ja kestävät aikaa. Tarantinon leffa – kuten Big Magic -kirjan lukeminen aikoinaan, sai minut taas kaipaamaan ja arvostamaan taiteen tekemistä ja kokemista.

Olisi kiva tietää, että onko kukaan muu huomannut itsessään jotenkin oman identiteetin muuttuvan? Onko se itsensä hukkaamista vai löytämistä? Vai onko se vain kasvamista? Pitääkö olla huolissaan?

Baleaarien turkoosi helmi Menorca


Kesäloma vuosimallia 2019 loppui sunnuntaina ja kuluneiden kolmen viikon aikana yövyin ainoastaan yhden yön kotona. Meille tyypillinen loma siis, ei turhia löysiä. Ensiksi vietimme kuusi päivää Menorcalla ja sitten viisi päivää Mallorcalla. Puolen vuorokauden pyykkäysvälipysähdyksen jälkeen jatkoimme suoraan kesämökille, josta junailin sunnuntai-iltana kotiin.

Kaikille tämän loman osasille yhteistä on se, että en olisi minkään niistä suonut vielä loppuvan lähdönhetken koittaessa. Mallorcalla taisi jopa kyynelkin tirahtaa. Kaikkialla oli niin hyvä olla. Loma on niin hyväksi ihmiselle. Vaikka mökillä ollessa sain taas uusia oivalluksia itsestäni (niistä lisää myöhemmin), niin se ei se selvästi ole muuttunut, että rrrakastan matkustamista ja hellettä. Ja se tunne, kun ei vielä lainkaan tiedä tai osaa kuvitella, että mitä päivä tuo tullessaan ja miltä se näyttää! Siinä vain on jotain huumaavaa villin vapauden tunnetta, joka koukuttaa.



Baleaareille saimme idean lähteä matkailutoimittajakaveriltamme Marialta. Baleaarit tuntuu olevan sanana monelle vieras, vaikka osa siitä on monille hyvinkin tuttu. Neljästä Espanjalle kuuluvasta saaresta – Mallorcasta, Menorcasta, Ibizasta ja Formenterasta – käytetään nimitystä Baleaarit ja saarten viralliset kielet ovat katalaani ja espanja. Englannilla pärjäsi reissussa kuitenkin mainiosti.

Etukäteisinformaation perusteella minulle muodostui Baleaareista mielikuva Europpan Havaijina ja olikin siten kiinnostavaa päästä katsomaan, että pitikö ajatus lainkaan paikkansa. Kuten Havaijilla, ei myöskään Baleaareilla hyppely saarelta toiselle käy kovin sukkelasti meriteitse, vaikka lauttaliikennettä täällä kaikkien saarten välillä on. Totesimme, että ajallisesti ja budjetillisesti ehdimme vajaassa kahdessa viikossa käydä vain kahdella saarella. Mallorcalta Menorcalle menimme menomatkan lentäen ja paluun tulimme lautalla.




Cala en Porter

Menorcan juttu on sen upeat kirkasvetiset rannat

Rauhallinen Menorca oli oiva aloituskohde lomalle. Valkohiekkaisilla rannoilla vietetyt päivät riuhtaisivat koko kevään kiivaana raksuttaneet ajatukset lomamoodiin ja puhelin sai lojua ensimmäiset päivät hotellilla.

Vietimme suurimman osan ajasta Cala en Porter –nimisessä kylässä ja se oli meille nappivalinta. Kylän hienohiekkainen ja puhdas ranta oli kerrassaan täydellinen ja saaren ehkä hienoin nähtävyys Cova d’en Xoroi -kalliobaari sijaitsi hotellistamme kävelymatkan päässä.


Kalliobaarissa vierailustamme voi lukea lisää Sannan Seven Seas -blogista

Lomailumme sai uskomattoman käänteen, kun Menorcalla majailevan ystävämme Marian kanssa saimme houkuteltua lisää yhteisiä frendejämme liittymään seuraamme Baleaarien seikkailuun.

Keskiviikkoiltana soitimme huviksi videopuhelun Helsinkiin smoothiebaarista Ciutadellasta ja houkuttelimme Sannan ja Pekan hyppäämään seuraavan aamun koneeseen Menorcalle. Torstaiaamuna kymmeneltä toden totta olimme vastassa hieman Havaiji-tyylisellä (!) Maon lentokentällä reissuyllytyshulluja ystäviämme. Ai että, rakastan tällaisia spontaaneja käänteitä!

Fiksailimme siinä sitten vähän hotellivarauksia ja jatkoimme autonvuokraa – ja uusi lomasuunnitelma oli kyhätty lennossa kasaan. Päätimme Maken kanssa jäädä yhden päivän suunniteltua pidempään Menorcalle, jotta ehdimme tutkimaan Menorcan kuuluisimmat turkoosivetiset rannat, cala Macarellan ja Macarelletan, jotka sijaitsivat lähekkäin toisiaan vajaan tunnin bussimatkan päässä Ciutadellasta.


Cala Macarelleta

Cala Macarella

Menorcan ehkä suosituimmalle Macarellan rannalle ei enää omalla autolla ollut pääsyä, joten kohteeseen menoa tuli vähän suunnitella etukäteen. Vartin kävelymatkan päähän jättävä bussi, vene tai pidempi haikkaus olivat ainoat vaihtoehdot valloittaa ranta. Bussit kohteeseen täyttyvät nopeasti ja liput tuli hankkia netistä etukäteen. Kello yhdentoista bussi oli ensimmäinen jossa oli tuona päivänä meille tilaa ja paluulipun otimme viiden maissa lähtevään autoon.

Oli vaikea arvioida, että kuinka kauan kovassa helteessä jaksaa olla syrjäisellä rannalla, jossa ei ole paljon palveluita. Ranta oli kuitenkin paremmin varusteltu kuin olimme luulleet ja hyvä ravintola ja vesiurheiluvälineiden vuokrauspistekin sieltä löytyi. Aika kului kuin siivillä tajuttoman turkoosia vettä ja luolia ihmetellen. Pääsimme myös SUP-ohjaajakollega Sannan kanssa suppailemaan näihin vesiin ja eipä paljon paremmasta väliä!


Menorcaa suosittelen ennen kaikkea todellisille rantaihmisille, jotka saavat samanlaisia kiksejä turkoosista vedestä kuin me. Toki vanhan tyylinen ja elegantti Ciutadella on kaunis kaupunki, mutta jotenkin uskoisin, että saaren kaksi pientä kaupunkia eivät ole riittävästi niille, jotka eivät vitamin sea’ta etsi matkoiltaan.

Mutta hei, matka jatkuu seuraavassa osassa... ! Aamulla työt kutsuu, joten nyt nukkumaan.  

Osavuosikatsaus – Alkuvuoden oivallukset työstä ja elämästä


Työkaverini kysyi tällä viikolla, että kirjoitanko enää blogia. Hah, hyvä kysymys! Töiden jälkeen juoksumatolla keskustelu palasi mieleeni ja ajattelin, että voisinhan sitä jotain blogiin kirjoittaa. Alkuvuosi on ollut kiinnostavaa aikaa elämässäni, joten miksipä en kirjoittaisi siitä sanasen. Vaikka vain itselleni muistoksi.

Kun vuoden alussa hämmästelin, miten paljon reissupäiviä oli viime vuosille siunaantunut, tänään ihmettelen miten tyytyväisenä olen elellyt talvea Helsingissä käymättä tammikuun jälkeen yhtikäs missään. Päivät ovat lentäneet mielenkiintoisessa uudessa työssä ja vapaa-ajalla olen osallistunut ammatti- ja kulttuuritapahtumiin, tavannut ystäviä ja urheillut. Helsinki on tarjonnut virikkeitä riittämiin, joten sääangsti ei ole riehunut niin valtoimenaan kuin muina talvina.

Työrintamalla olen oppinut lisää markkinoinnista, brändäyksestä, strategisesta suunnittelusta, startup-yrittäjyydestä ja tulevaisuuden työstä. Olen huomannut, että nämä teemat kiinnostavat minua todella paljon ja hainkin kevään yhteishaussa opiskelemaan Liiketoiminnan uudistamisen ja johtamisen YAMK-tutkintoa, josta voisi saada lisää osaamista ko. aiheista. Saa nähdä tärppääkö, mutta uuden oppiminen jatkuu varmasti tavalla tai toisella. Uskon, että jatkuva oppiminen on avain mielekkään työn ja elämän rakentamisessa tässä nopeasti kehittyvässä maailmassa.


Urheilurintamalla tavoitteeni tälle vuodelle oli löytää kauan kadoksissa ollut liikunnanilo ja saada lisää energisyyttä. Personal trainerin avulla tämä vuori on ollut valloitettavissa ja satsaus PT:hen onkin ollut mitä parhain ja tärkein. Tällä hetkellä meillä on Maken kanssa kaksi yhteistä PT-treeniä viikossa ja siihen päälle 1-2 muuta treeniä. Melkoinen elämänmuutos sohvaperunoille! Salille lähteminen on edelleen toisinaan vaikeaa, mutta useimmiten ei. Liikunta on ehdottomasti koukuttanut meidät ja tuonut huimasti lisää energiaa arkeen.

Reissurintamalla seuraava seikkailu odottaa nurkan takana, sillä suuntaamme ensi torstaina Etelä-Ranskaan viettämään pääsiäistä. Matkaa kohtaan suurimmat toiveeni ovat auringossa kylpeminen ja turkoosin veden ja palmujen jälleennäkeminen. Pääsiäiseen pääseminen on toiminut ajatuksissani vedenjakajana talven ja kesän välillä. Kotiinpaluun jälkeen odotan hyppääväni pian SUP-laudan kanssa vesille. KESÄ KESÄ KESÄ KESÄ KESÄ – onko mitään ihanampaa!!! (*Pieni välisekoaminen hyvästä syystä tähän väliin sallittaneen*).

Evento Awards ja oivalluksia yhdessä tekemisen merkityksellisyydestä

Huhtikuun alussa yksi haaveeni toteutui, kun sain kutsun Evento Awardseihin. Monena vuonna olen halunnut kokea tämän glamoröösin tapahtuma-alan "Oscar-gaalan" ja tänä vuonna pääsin sitten kokemaan sen vieläpä erittäin hyvissä merkissä. Jännitimme taikuri Joni Pakasen advisory boardin kanssa vuoden esiintyjän valintaa ja ilo pääsi ylimmilleen juontajan lausuessa juuri sen nimen, jonka niin halusimmekin kuulla.

"Joni Pakanen vuoden esiintyjä ja taiteilija"!

Huh huh, käteni vain tärisivät ja kylmät väreet menivät voiton selvittyä. Olen seurannut ystäväni uraa pitkään läheltä ja ollut kuluneiden 10 vuoden aikana mukana monissa projekteissa eri rooleissa. Viime vuoden teimme tiiviisti töitä yhdessä. Kuinka upeaa olikaan olla mukana kokemassa, kun ystävä sai tämän valtakunnallisen tason tunnustuksen työlleen yli 500-päisen yleisön edessä!




Pari vuotta sitten Joni kokosi kuvissa näkyvän advisory boardin itselleen ja tällä kokoonpanolla olemme tavanneet säännöllisesti.

Mutta niistä oivalluksista! Teimme tällä viikolla töissä DISC Analyysin, joka on yhdenlainen persoonallisuustesti. Tulosten selvittyä, kävi ilmi, että olen tyyppiesimerkki "keltaisesta I-ihmisestä". Tämä tarkoittaa, että olen sosiaalinen, kommunikoiva ja tiiminrakentaja. Tulosraportin mukaan pidän jokaista kohtaamaani ihmistä potentiaalisena ystävänä ja saan voimani innostuneesta yhdessä tekemisestä. No, BINGO!

Olen tajunnut, että viime vuonna päätoimisena yksityisyrittäjänä toimiessani suurin miinuspuoli oli työyhteisön puuttuminen ympäriltäni ja sen synnyttämä passivoituminen. Tukeuduin muutamaan vakituiseen asiakkaaseen ja siihen, että kaikki työprojektit tulivat olemassa olevan verkostoni kautta. Uusasiakashankinta jäi vähälle. Nykyisessä työssäni olen ymmärtänyt mikä merkitys yhteisöllä ja tiimillä minulle on. Saan valtavasti voimaa ja rohkeutta jengin kanssa samaan päämäärään tähtäämisestä. He saavat minut loistamaan ja minä toivottavasti heidät.

Vuosia yksi suurimmista haaveistani oli kokea paikkariippumattoman yrittäjän vapaus, jotta voisin matkustella sieluni kyllyydestä ja työt kulkisivat mukana läppärirepussa. Olen kiitollinen, että sain kokea viime vuoden vapauden ja pääsin oppimaan taas lisää itsestäni. Verratessani viime ja tätä vuotta huomaan konkreettisesti miten paljon saan energiaa ihmisten parissa olemisesta. Jos vielä palaan päätoimiseksi yrittäjäksi, tämä oivallus täytyy ehdottomasti sisällyttää toiminnan suunnitteluun. Yksin läppärin kanssa työskentely ei ole juttuni, vaikka se tarjoaisi minkä vapauden.


Kuvat: Jenna Andelin (kuvat minusta laukun kanssa), Evento (Evento Awards -kuva) ja Joni Pakanen (dream team -kuvat) 

Vuosi 2018 ja yli 100 reissupäivää – summausta kuluneesta ja paljastuksia tulevasta


Reissurikkaat muutosten vuodet

Uteliaisuus voitti ja niinpä kokeilin minäkin Best Nine -generaattoria, joka nostaa esille tänä vuonna eniten tykätyt instakuvat. Muodostunut kollaasi johti pohtimaan kulunutta vuotta ja tätä edeltäneitäkin vuosia, kun hukassa ollut unimatti ja jetlag valvottivat taas viime yönä pikkutunneille Floridan matkan jälkimaininkina. Menneen lisäksi päässä pyöri tulevaisuus ja IPCC-raportin esille nostamat uhkakuvat. Tästä kaikesta ajattelin kirjoittaa nyt vuoden viimeisen päivän kunniaksi blogiin sanasen. 

Viimeiset neljä vuotta ovat olleet elämässäni hyvin erityistä aikaa. Matkailu on ollut minulle läpi elämän yksi tärkeimmistä asioista ja vaikuttanut vahvasti identiteetinkin muodostumiseen. Vuosien 2014-2017 aikana hankin matkailun liikkeenjohdon restonomin paperit, jonka myötä pystyn nyt mieltämään itseäni myös jonkinlaiseksi matkailualan ammattilaiseksi.  

Yöllä innostuin selaamaan vanhat kalenterit (RIP Henri Bendel!) läpi ja laskin reissupäivät viime vuosilta. Niitä onkin kertynyt määrä, joka sai sydämeni aivan läikähtämään. Viimeisen neljän vuoden aikana olen ollut keskimäärin reilun kolmanneksen vuodesta poissa kotoa ja tuona aikana yhteensä lähes 200 päivää Jenkeissä (notgonnalietoyou–iloveit!).

Tänä vuonna reissupäiviä kertyi 101 ja kaksi kuukautta niistä olin ulkomailla. Opiskelun aloituksesta käynnistyi jakso, joka piti sisällään työharjoitteluja ulkomailla ja hiljalleen siirryin kohti pitkäaikaista unelmaani paikkariippumattomasta työstä. Tämän vuoden helmikuussa perustin sitten oman uLaLa media & travels -nimisen toiminimen ja tein loppuvuoden töitä päätoimisena itsenäisenä yrittäjänä. 

Kunnon mediatuottaja-matkailun restonomi ei voi olla tiputtamatta tähän väliin diagrammia menneistä reissupäivistä :D

Mitä tulevaisuudessa – jatkuuko sama meno?

Ilmastonmuutoskeskustelu on vaikuttanut minuunkin totta kai, vaikka en ole aiheesta aiemmin juuri julkisesti virkkonut. Olen huolissani, pahoillani ja kauhuissani maapallon huonolta näyttävästä tulevaisuudesta ja tunnen syyllisyyttä suuresta määrästä kaukolentoja. Muiden tavoin tunnen kiusausta alkaa puolustelemaan valintoja, joilla yritän osallistua yhteiseen taistoon, mutta samaan aikaan olen lopen kyllästynyt Suomessa vallitsevaan syyllistämiseen, syyllistymiseen ja kaikesta tästä seuraavaan ilottomuuteen. Joten tekopyhyyttä ja ilmiön voimistamista välttääkseni en lähde tähän keskusteluun sen enempää.

Uusi vuosi näyttää tuovan suuria muutoksia elämääni, sillä viikko sitten vastasin myöntävästi määräaikaiseen työtarjoukseen, joka tarkoittaa vahvasti Helsinkiin sitoutumista ainakin seuraavaksi yhdeksäksi kuukaudeksi.

Tuimasta ilmeestä huolimatta tämän vuoden suurimpiin onnen hetkiin kuului asustaminen kuvassa näkyvässä "Floridan kodissamme" Lemon Tree Innissä Naplesissa pääsiäisen tienoilla ja jouluna.

Niin makoisaa kuin unelman todeksi eläminen paikkariippumattomana freenä onkin ollut, on tälläkin kolikolla kääntöpuoli. Kuten ystäväni sanoi, kaipaan rajoja ja rakkautta, joten odotankin jo innolla, että joudun/pääsen taas pakosta rakentamaan normaalit arkirutiinit (vaikka tuleehan se varmasti olemaan myös shokkihoitoa boheemille puolelleni). On myös mahtavaa saada arkeeni työkaverit, joilta voin oppia uutta ja joiden kanssa pääsen työskentelemään yhdessä.

Lähden siis innolla ensi viikolla uuteen yrittäjyyteen, kansainvälisyyteen, markkinointiin ja brändiuudistuksen tekemiseen liittyvään työhöni Haaga-Helian StartUp Schooliin. Tämän ohella jatkan myös oman yritykseni kautta meneillään olevia prokkiksia. Olen asennoitunut, että vuonna 2019 hankin jatkuvan reissusuunnittelun sijaan kiksejä ammatillisista haasteista. Aloitin myös treenaamaan PT:n kanssa, joten yritän vuoden aikana löytää myös liikunnanilon.

Olen huomannut, että viime vuodet ja kaikki käyty ilmastokeskustelu ovat muuttaneet minua. En koe enää jatkuvaa pakottavaa kaipuuta reissuun seikkailun ja eksotiikan vuoksi, vaikka niistäkin toki edelleen nautin. Amerikkalaisen kulttuurin, ystävällisyyden, elämänasenteen – ja auringon – pariin sen sijaan polte on aina olemassa. Yhdysvalloissa käymisestä on vaikea kuvitella luopuvansa menettämättä isoa osaa identiteetistä ja elinvoimasta. Aika näyttäneekin, että löytyykö Suomesta pitkällä tähtäimellä omannäköinen elämä vai voisiko kenties jonain päivänä oma arki olla Atlantin tuolla puolen? A girl can dream, can't she? ;)

Hyvää uutta vuotta kaikille! Mitä suunnitelmia teillä on vuodelle 2019? 

VIIKKO KROATIAN RIVIERALLA BASKA VODASSA – JA MUITA KUULUMISIA


Yksi maailman kauneimmista rantakaistaleista, riviera. Siinä oli oikeastaan kaikki ennakkotieto, joka meillä oli tämän kesän matkakohteestamme Baska Vodasta. Kroatia oli noussut toivelistalleni matkamessuilla tammikuussa, kun ystäväni Sanna kertoi omista Kroatian seikkailuistaan stagella ja katselin kuvia turkoosien vesien maasta. Ah, tuonne on päästävä!


Elokuun puolivälissä bussimme kiemurteli mutkittelevaa vuoristotietä kohti Makarskan Rivieraa, jonne tienvarteen pystytetty kyltti lopulta toivotti meidät tervetulleeksi.

Majapaikkamme sijaitsi Makarskan Rivieraan lukeutuvassa Baska Vodan kylässä, joka oli valikoitunut kohteeksi intuition perusteella. Kun bussista katselimme oikealla kimmeltävää turkoosia merta ja vasemmalle levittyvää vihreiden puiden peittämää vuorijonoa myhäilimme tyytyväisenä. Internet ei ollut valehdellut meille, täällä toden totta on maailmanluokan maisemat!


Ensimmäisenä iltana minut valtasi normaali suunnitteluvimma – meidän pitää ehtiä kaikkialle! Ahmin ja puntaroin paikkoja, joita yhteen viikkoon olisi mahdollista mahduttaa.

Saarille, kyllä, niille on päästävä!

Splitiin, kyllä, sinnehän pariisittaretkin kuulemma suuntaavat ostoksille ja inspiroitumaan hyvin pukeutuvista asukkaista.

Makarskaan, täytyyhän alueen ”pääkaupunki” luonnollisesti katsastaa.

Mieluusti olisin ulottanut viikon tutkimusretkiimme myös pari naapurimaata (Bosnia ja Hertsegovina sekä Montenegro nyt ainakin – ja Dubrovnik siinä matkalla), mahdollisimman monta saarta ja pari sisämaan kansallispuistoa, miksikäs ei.

Ensimmäinen iltakävely pienen Baska Vodan omalla rannalla pysäytti kuitenkin onneksi vimmaisuuteni. Huomasimme olevamme jo paratiisissa, joten joka suuntaan rimpuilu ei enää kuulostanut lomailulta. Päätimme viettää joka toisen päivän seikkaillen ja joka toisen rentoutuen.




Viikossa ehdimme lopulta käymään Bolin ja Hvarin saarilla kokopäivän veneretken muodossa (retken hankimme paikalliselta pienyrittäjältä satamasta) sekä skootteriretkellä Splitissä. Lisäksi kiertelimme Makarskan Rivieran pikkukyliä ja pulahtelimme uimaan.



Jelsa, Hvar 


Jelsan kirkko


Vesiurheilumahdollisuuksia Bolin saarella


Splitin keskustaa


Postausarkisto eri matkakohteista 

Näiden ihanien kesätunnelmien jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Aika on kulunut oman yrityksen kautta asikkaille sisältöjä tuottaen, joten bloggaamiselle ei ole ollut paljon aikaa tai energiaa. Alkusyksystä kasasin kuitenkin näille sivuille arkiston, josta löytää nyt helposti vanhemmat reissupostaukset maittain ja Yhdysvallat osavaltioittain.


Kirjamessut teemalla Yhdysvallat

Helsingin kirjamessut ovat startanneet tänään messukeskuksessa ja tämän vuoden teemamaana messuilla on Yhdysvallat. Teeman tiimoilta meitä Sannan kanssa pyydettiin puhumaan Yhdysvaltain suurlähetystön lavalle Amerikan matkailusta. Meidän esiintyminen on sunnuntaina klo 10.30 alkaen ja samassa yhteydessä puhuu Discover Americaa edustava Icelandair-lentoyhtiön maajohtaja Pekka Mäkinen. Tulkaahan kuulolle! 

Amerikan matkailu -aiheisille postauksille minulla on edelleen olemassa toinen blogini 50 State Puzzle Rantapallossa, joskaan paljon en ole ehtinyt sinnekään kirjoittelemaan. (Esimerkiksi kesän New Yorkin ja Coloradon reissu on vielä käsittelemättä, kääk!) Viime aikoina olen ollut innostuneempi päivittämään Instagram Storya. Reissutunnelmia ja muutakin elämää löytyy @ulletin-tilin highlighteista. 


Ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Vaikka blogiin en ole vielä ryhtynyt tunnelmia ensimmäisestä yrittäjävuodesta kirjoittelemaan, olen niitä silti matkan varrella raapustellut itselleni talteen. Nyt on kahdeksas kuukausi menossa päätoimisena sisällöntuottaja-yrittäjänä ja kuluneet kuukaudet ovat olleet todella mielenkiintoista aikaa. Päivät lentävät, kun konkreettisen tekemisen lisäksi paljon aikaa on mennyt opetteluun ja epävarmuuden kanssa painimiseen. 

Muutamia työnäytteitä olen ehtinyt laittaa uLaLa Median nettisivuille, joten sieltä voi käydä katsomassa, että mitä oikein sisällöntuottajan työ tarkoittaa. Ensi kuussa lähden Amsterdamiin kukka-alan messuille keräämään sisältöä Vihersisustus hetki -asiakkaalleni ja lauantaina suuntaan katsomaan mitä toinen pidempiaikainen asiakkaani taikuri Joni Pakanen on saanut aikaiseksi Ismo Leikolan jäähallikeikalle... jotain maagista on luvassa! 

Mutta nyt pitää jatkaa messuesityksen tekemistä. Toivottavasti saadaan Sannan kanssa jaettua samaan tapaan inspiraatiota kuin mitä Sanna minulle tarjoili Kroatian suhteen matkamessuilla tammikuussa. 

Kirjojen, kynttilöiden ja matkahaaveiden täyteistä syksyä kaikille!

PING Festival 2018 – Hyviä uutisia seuraa

– Joo moi vaan, me ollaan Sanna, Sanna ja Ulla ihan pingeissään 

Osallistuin tiistaina kolmatta kertaa PING Festivaleille. Tapahtuma oli minulle kaikin puolin järjettömän antoisa uudesta elämäntilanteestani johtuen. Jouduin oikein ottamaan aikaa sulatellakseni kaikkea koettua (piti vähän käydä juoksemassa metsässä ja uimassa meressä) ennen kuin pystyin ryhtymään tämän raportin kimppuun. Joten hups sille, että viime postauksessa lupaamani aikataulu ei ihan toteutunut, sori! Nyt kuitenkin luvassa suht tuoreeltaan kaikki hyvät uutiset eetteriin, jotka tapahtumasta ammensin. Täältä pesee!

HYVÄ UUTINEN #1: Ole sellainen kuin olet, sille on kysyntää

Maailmassa on liikaa sisältöä. Perinteinen yleismarkkinointi ei enää pure. Informaatiotulva ahdistaa ihmisiä. Elikkäs mitä hyvää tässä siis on?

PINGissä puhuneen amerikkalaisen brändistrategisti Nick Westergaardin mukaan neutraali sisältö on tulossa tiensä päähän ja käymässä hyödyttömäksi. Tilausta sen sijaan on jatkossakin sille sisällölle, jonka vain sinä voit tuottaa. (A-haa!)

Kaikkia PINGin puheenvuoroja leimasi vahvasti viesti, että elämme yhä enemmän ja enemmän ihmiseltä ihmiselle –ajassa. Kasvottomien korporaatioiden on lähes mahdoton saada viestiä enää perille, joten sen vuoksi on kehittynyt ilmiö nimeltä vaikuttajamarkkinointi, jonka pioneerityötä PING Festival tekee.

– Moi joo, elikkäs Nick Westergaard tässä, ja ihan pingeissäni kans, kuten kuvasta näkyy

Laajasti ajateltuna vaikuttajamarkkinointia on toki tehty jo pitkään käyttämällä tunnetun henkilön mainetta hyödyksi markkinointiviestinnässä. Somen myötä vaikuttajamarkkinoinnista on kuitenkin kasvanut ilmiö, jonka uusimpana trendinä nähdään mikrovaikuttajat, eli me tavalliset somettajat, joilla on oma pieni seuraajakuntamme. Me kaikki, jotka vaikutamme omissa yhteisöissämme, olemme erityisen relevantteja nyt.

Esimerkkiä seuraa:

PINGin toinen keynote-puhuja hollantilainen Emilie Tabor kertoi, miten navigaattorivalmistaja TomTom oli lähestynyt hänen edustamaansa yritystä tarpeenaan tavoittaa rekkakuskit. TomTom oli kehittänyt tuotteen, jonka se uskoi kiinnostavan ja palvelevan hyvin ammattikuljettajia, muttei tiennyt, miten tavoittaa juuri tämä kohderyhmä.

Taborin perustama Influencer Marketing Agency IMA ryhtyi selvittämään TomTomin puolesta, kuka rekkamaailmassa tuottaa kiinnostavaa sisältöä someen. Instagramista löytyi nuori naiskuljettaja Dana Lieftink, jolla on reilut 6500 seuraajaa rekan ajamista käsittelevällä tilillään ja tätä kautta viesti uudesta tuotteesta saatiin oikean kohderyhmän tietoisuuteen.

Tätä on siis vaikuttajamarkkinointi parhaimmillaan. Ei häiritsevää (ja kallista) markkinointia väärille ihmisille vaan palvelevaa viestin viemistä vertaiselta toiselle. Tutkimuksen mukaan alle 30-vuotiaat hakevat netistä pääasiassa inspiraatiota – yli 30-vuotiaat taas tietoa.

Hyvä uutinen on se, että tänä päivänä ei tarvitse olla nuori, kaunis ja laiha ollakseen kiinnostava. Vaikuttajia löytyy kaikista ikäluokista, ammattiryhmistä ja painoluokista. Hauska esimerkki on vuonna 1928 (!) syntynyt Baddie Winkle, joka päätti alkaa Instagram-tähdeksi lähes yhdeksänkymmenen vuoden iässä. How about that!


HYVÄ UUTINEN #2: Mielekkään tekemisen aika on täällä

PING Festival 2018 käynnistyi mahtipontisesti maailman johtaviin futuristeihin kuuluvan
Anne Lise Kjaerin puheenvuorolla. Tästä puheenvuorosta minulle jäi parhaiten mieleen lause:

”Stop storytelling, start storyDOING.”

Ihmiset uskovat yhä vähemmän siihen, mitä sanot. Teot ovat se, joka ratkaisee, ei sanat. Sanahelinällä ja saarnaamisella ei pääse pitkälle vaan tulevaisuudessa pärjäävät ne, jotka todella toimivat niiden asioiden ja arvojen puolesta, joihin uskovat. ”If you lie, you die”.

– Hej hej, minä Anne Lise Kjaerinhan se täällä, ihan pingeissäni

Suurimman yllätyksen minulle PINGissä tarjoili tapahtumassa puhunut Oatly-kauramaitobrändin luova johtaja John Schoolcraft, joka julisti bisnesfestarilla Oatlyn haluavan olla mahdollisimman vähän yritys ja mahdollisimman paljon vain joukko ihmisiä, jotka pitävät hauskaa ja yrittävät tehdä samalla hyvää maapallon hyväksi.

Tuli olo, että jos elintarvikeyritys voi alkaa suosituksi lifestyle-brändiksi kirjoittelemalla hassuja viestejä pakkauksiinsa ja pärjätä, on muillakin toimialoilla mahdollista keksiä vaikka mitä, joka tuottaa iloa ja hyötyä. Tuntuu, että siitä alkaen kun uskaltauduin ryhtymään yrittäjäksi, ympärilleni on kertynyt eri alojen ihmisiä, jotka tekevät intohimoprojekteja työkseen. Tuntuukin, että nyt on maailman paras aika perustaa yritys (tai hei siis, pitäisikö edes sanoa yritys?)



Viime vuoden PINGissä suomalainen futuristi Ilkka Halava lausui, että työn ja vapaa-ajan välinen ero tulee häviämään kokonaan. ”Eläkkeelle jäämisen, kehityskeskustelujen ja tyky-päivien pointti katoaa täysin. Tulevaisuudessa on seven-day-weekendit – töitä tehdään seitsemän päivää, eikä se haittaa. Työ ja tekeminen on mielekästä ja mukavaa.”

Olen puhunut ja kirjoittanut vuosikaudet kaipuusta tuollaiseen työhön, jossa kellokorttien leimailun sijaan työn lopputulos ja tekemisen laatu ovat ainoita mittareita, joilla on väliä. Tuntuu lähes itkettävän hyvälle huomata eläväni tätä nyt viimein kunnolla todeksi.

The future is not somewhere we go – we create the future.

– Että Ping vaan, tässä Sandra, Ulla ja Sanna taas sekä Sonja hei vaan

HYVÄ UUTINEN # 3: Nolostelulle ei ole enää sijaa tässä maailmassa

PING Festival on ihanan rebeli yritystapahtuma. Jo Clarion hotellissa ympärilleen katsomalla huomaa, että kyseessä ei ole perinteinen jakkupukuseminaari. Konfettipommeja poksahtelee, tarjolla on glitteri-meikkausta (kyllä tämä on vain aikuisille suunnattu tapahtuma) ja kas tuollahan sidotaan kukkaseppeleitä.

Lavalla globaalin yrityksen johtaja kertoo, ettei se ole kiinnostunut tuotteiden myynnistä (sen sijaan johtaja on kyllä kiinnostunut omin kätösin lähettelemään vanhoja National Geography -lehtiään kauramaitopakkaukseen raapustettuun ilmoitukseen vastanneille.) Toinen arvostettu keynote-puhuja puolestaan intoilee nötkötti-museossa käymisestä sanoen, että jos nötkötistä saa kiinnostavaa sisältöä, mistä ei saisi?

Tuntuu hyvältä olla tällaisen luovista hulluista koostuvan porukan ympärillä! Nolostelun aika on niin ohi.  


- Ja kas, Sunday Blondie on liittynyt joukkoon iloiseen. Mamma mia, mitkä menot

Aikanaan koin oivalluksen: muodin seuraaminen on vapauttavaa, sillä kaikki on muotia. Kunhan kannat itsesi ylväästi, et voi mokata. Tänä vuonna minulla jäi PINGistä sama fiilis ammatillisesta näkökulmasta.

Olitpa sitten kiinnostunut nötkötistä, jonka ympärille haluat perustaa museon, rekan ajamisesta, josta haluat postata Instagramiin, tai fashionistaksi alkamisesta yhdeksänkymppisenä – senkun alat tekemään, pystyssä päin!

Mitä teetkin, muista aina puhua työstäsi kunnioittavasti, sanoi WTD:n Natakin eräässä puheenvuorossa. Älä vähättele tekemistäsi, sillä niin kuin puhut itse työstäsi, niin muutkin sen myös näkevät. Lopeta raapustelu ja tekeleiden tekeminen, jos olet bloggaaja. Ole ylpeä siitä mitä teet. Word word, Nata.

Ja vielä – jos tulee mokattua, niin sille kannattaa vain nauraa!

Oatlyn puihin mennyt ”This tastes like sh*t” -kampanja maksoi yritykselle sievoisen summan rahaa, mutta sillekin kuulemma lopulta naurettiin. Emmehän ole täällä tekemässä rahaa, he muistuttivat itselleen. Kohuttu kampanja lisäsi tietoisuutta ilmastonmuutostyöstä, ja siitä Oatly on arvojensa mukaan kiinnostunut. Rahan menetys ei lopulta ollut niin vakavaa.

Idealistista tai laskelmoivaa markkinointipuhetta? Niin tai näin, provokaatio toimi ja herätti kiinnostuksen. Ja sitä PINGistä lähdin hakemaankin. Pieni ravistelu tekee aina hyvää.


Ps. Jos haluat saada tähän ja 50 State Puzzle –blogiini tekemäni kirjoitukset kootusti sähköpostiin, tilaa kerran kuussa ilmestyvä uutiskirje tästä.

Seuraa taivaltani myös Instagrammissa @ulletin