Insomnia Show & Dinner – Klubitunnelmia Roomasta Puerto Ricoon nyt Helsingissä


Marraskuun ensimmäinen. On kulunut pari viikkoa siitä, kun palasimme aurinkoisesta Kaliforniasta kotiin ja on myönnettävä, että siitä lähtien olen pohtinut lakkaamatta keinoja sopeutua edessä siintävään talveen. Millä ihmeellä korvata mielihyvä, jota valo ja vehreys tuovat? Matkat – todelliset ja pakosellaiset – tuntuvat yllätys yllätys parhaalle vaihtoehdolle selvitä tämän ei-suosikkivuodenajan läpi.

Eilen pääsin todelliselle makujen, värien, rytmien, säihkeen ja soundien kylläiselle maailmanympärimatkalle Insomnia Show & Dinnerin ennakkonäytökseen. Virgin Oilissa esitettävä Roomasta Puerto Ricoon klubitunnelmia esittelevä show aloitti oman pikkujoulukauteni riemuntäyteisesti ja haluankin vinkata tästä mahdollisuudesta myös teille.

Insomnia Show & Dinner on helppo ja juhlava tapa lähteä viettämään pikkujouluja kaveriporukalla, jos firman bileitä ei ole luvassa, ne ei nappaa – tai olet kuten minä, jonka elämässä ei voi olla koskaan liikaa pakoa perussuorittamisesta.


Mikä tämä Show & Dinner -juttu sitten oikein on? 

Insomnia Show & Dinner vie omien sanojensa mukaan juhlavieraat radioaaltojen välityksellä kuumiin klubitunnelmiin Roomasta Puerto Ricoon. Show-numeroita tähdittävät Kinky Bootsin päätähti Lauri Mikkola ja toinen suosittu musikaalitähti Eveliina Määttä sekä Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta tutut tanssijat, kuten Matti Puro ja Katri Mäkinen.

Ohjelmapakettiin sisältyy show'n lisäksi aperitiivi ja italialainen illallinen ja voin vilpittömästi sanoa, että ruoka maistui eilen aivan taivaalliselle. Syön arjessa koulu/työpaikkaruokalassa suomalaista arkiruokaa ja Virgin Oilissa mietin, että mikä autuus hyvin maustettu ruoka onkaan. Marinoitujen sipulien, oliivien ja pippurikastikkeen maku herahti taas suuhun eilistä ruokaa muistellessa. Italialainen keittiö on kyllä suuri lahja maailmalle ja Virgin Oil taitaa sen. Nams!


Kuvassa Sanna, Anna-Maria, minä sekä show'n tähdet

Tuntui todella kivalta jakaa eilinen elämys tuttujen bloggaajien kanssa. Etenkin Seven Seas -blogin Sannan kanssa on koettu vaikka mitä yhdessä, sillä tykätään molemmat kerätä kokemuksia, jotka liittyy matkailuun ja kulttuuriin. Tänä vuonna ollaan kippistelty auringonlaskulle Menorcan kuuluisassa kalliobaarissa ja juhlittu Sannan synttäreitä hevospoolo-ottelussa Los Angeleissa. Mutta aina ei todellakaan tarvitse mennä kauas päästäkseen kauas.

Helsingissä on tarjolla aivan upeita juttuja, kuten tämä Insomnia show, joka todella tempasi irti harmaudesta. Ilta muodostui useista show-numeroista, jossa visuaalisuus, valot, äänet, tanssi ja laulu ovat kaikki Suomen parhaiden ammattilaisten tarjoilemia. Tuntui kuin olisi ollut Broadwaylla, tosin musikaalihittien lisäksi show'ssa kuultiin myös muita tuttuja biisejä eri genreistä. Oli hauskaa katsella telkkarista tuttuja kasvoja muutaman metrin päässä livenä.







Mikä show'ssa oli parasta?

Minulle Insomnia Show & Dinnerin suurimmat sykkeet aikaan sai Leijonakuningas-numero, New Yorkissa käynti ja Shallow-biisi Lauri Mikkolan ja Eveliina Määtän esittämänä. Sannan kanssa oltiin A Star is born -leffakin käyty katsomassa ja kyynelehtimässä aiemmin, joten jaettujen muistojen saldo täydentyi taas yhdellä kokemuksella, kun vaihdettiin katseita tuttuen sointuen alkaessa vyöryä ilmoille. Nämä hetket ovat niin tärkeitä. Me tutustuimme vasta aikuisiällä ja tuttavuus on rakentunut pitkälti erilaisissa tapahtumissa käymisen kautta ja syventynyt lopulta ystävyydeksi. Tapahtumilla on siis tällainen merkitys myös.


On hienoa, että joidenkin työ ja intohimo on järjestää elämyksiä toisille. Tähän aikaan vuodesta pitää muistaa tietoisesti kaivautua kotisohvalta liikkeelle ja sopia juttuja ystävien kanssa, vaikka pimeys kuinka väsyttäisi. Tarjontaa Helsingissä on laidasta laitaan ja lähteminen piristää aina.


Insomnia Show & Dinnerin on tarjolla tästä illasta alkaen 14. joulukuuta saakka. Hinta on keskiviikko- ja torstai-iltaisin 65-75 e per henkilö, perjantaisin ja lauantaisin 89 e per henkilö. Hintoihin sisältyy aperitiivi, illallinen, show, eteispalvelumaksu ja pääsylippu coverbändin tai keskiyön bilebändin keikalle jatkoille. Showilta on K-18. 

Virgin Oil, Mannerheimintie 5, Helsinki
Varaukset täältä.

Vuosi treeniä PT:n kanssa


Lokakuu 2018

  Make, mulle soitettiin tänään sieltä kuntoklubilta, jonne olet hankkinut meille jäsenyydet. Diiliin kuuluu näköjään ilmainen tapaaminen personal trainerin kanssa. Mennäänkö yhdessä?

– Tjaa. No en kyllä tarvitse PT:tä mihinkään, mutta voin lähteä sun kanssa.

 Mää en tiedä yhtään mitä siellä salilla tehdä, joten puhutaan vaikka siitä, niin saadaan aika kulumaan.

Viikkoa myöhemmin tapaaminen koittaa. 

 Ottakaapa tuosta nuo 5 ja 8 kilon pallot käteen ja alkakaa heitellä. Täysiä vaan seinää päin. Uudelleen 10 kertaa. Lujempaa! Hyvin jaksaa, antaa mennä! Hyvä! Tehdäänpä sitten tämä seuraava liike, siihen ei tarvitakaan mitään välineitä, voitte tehdä sen yhdessä.

45 minuuttia myöhemmin.

Mitä, nytkö tämä jo loppuu? Tämähän oli kivaa! Sairaan kuuma! Milloinhan olen viimes ollut näin hengästynyt? Tänne ei näköjään tultukaan keskustelemaan kahvikupin äärelle saliohjelmista.

 Voin tehdä teille ohjelman ja suunnitelman, miten treenata itsenäisesti tai sitten voidaan alkaa treenata yhdessä tähän tapaan. Kerran tai kahdesti viikossa, siitä on yleensä paras aloittaa. Duo-valmennus kahdelle voisi olla teille hyvä.

Kotona päätämme ottaa silver-jäsenyyden, johon kuuluu kaksi treeniä kuukaudessa. Kai tällaiseen voi terveyden edistämisen nimissä lähteä muutamaksi kuukaudeksi, vaikka se vähän maksaa. On kai sitä huonompiakin harrastuksia?

Seuraavien tapaamisten jälkeen jäsenyys vaihtuu kultaan. Neljä tapaamista kuussa – ja sekin tuntuu liian vähälle.


Vuosi vaihtuu. Liikunta, joka on loistanut poissaolollaan vuosia, on tullut osaksi alkuviikkojamme ja treenipäivistä on tullut viikon parhaita päiviä. Liikunta alkaa kuin itsestään vaikuttaa ruokavalioon ja nukkumiseenkin – mutta vaikutus tahtoo hävitä loppuviikkoon tultaessa. Vanhat tavat ottavat heti vallan, kun harjoittelusta on kulunut vähän aikaa.

Treenisuunitelmaan on kyllä alusta alkaen kuulunut myös omatoimiset harjoittelut PT:n kanssa yhteisesti tehtävien treenien välillä, mutta kas kun pitkät työpäivät, iltamenot tai vaikka vain huono tai väsynyt fiilis saa hyvin helposti valitsemaan kotisohvan ja telkkarin, kun liikkumaan lähteminen ei juuri tänään ole pakollista. Huomenna mennään!

Keväällä alamme treenata PT:n kanssa kahdesti viikossa kolmen kuukauden ajan. Treenejä ei jää väliin, kun joku on odottamassa ja siitä maksaa tuntuvan hinnan. Nyt myös omatoimiset treenit alkavat mahtua kalenteriin ja tekosyyt karisevat. 3-4 treeniä viikossa alkaa vakiintua energian ja innostuksen kasvaessa.

Toukokuussa saamme PT:ltä juoksuhaasteen.

– Elokuun lopussa voisitte mennä juoksemaan Midnight Runin. Uskon, että 10 kilometriä menee siinä vaiheessa alle tuntiin ja 10 minuuttiin.

Öö, anteeksi vain, mutta luuleeko tuo tosiaan, että ihminen joka ei ole juossut käytännössä lainkaan, voisi muutaman kuukauden päästä juosta 10 kilometriä? Kuulostaa täydeltä utopialta! Juoksukuntoni on lähempänä 100 metriä kuin 10 kilometriä.


30. elokuuta 2019

Juoksemme Midnight Runin aikaan 1:09. Koen kokemuksen, jollaisesta en ole edes tiennyt aiemmin. On olemassa ilmiö nimiltä runner’s high ja koen sen juoksutapahtumassa. Koko 10 kilometrin aikana minua ei väsytä käytännössä lainkaan vaan juoksu tuntuu euforialta ja ohittelen ihmisiä maaliin saakka. Vielä muutamaa viikkoa aiemmin lenkit jäivät kolmeen kilometriin, koska ei vain jaksanut tai huvittanut enempää.

Mutta runner's high, ihan parasta! Huumaava kokemus. Ensi vuonna uudelleen – ja nopeampaan aloitusryhmään! Enpä olisi ikinä voinut uskoa, että juoksukilpailu voi olla mun juttu.


Lokakuu 2019

Urheiluharrastuksemme alkaa olla nyt vuoden vanha. Siihen on mahtunut monenlaisia eri jaksoja, jotka ovat tehneet harjoittelusta kiinnostavaa. Parhaillaan meillä on menossa voimakausi, joka saisi minut nauramaan itseni tärviölle edelleen, ellei harteilla painaisi 40 kiloa tangon nokassa, joka hillitsee hieman hihitystä.

En edelleenkään tosiaankaan näe itseäni urheilullisena tyyppinä, joka kyykkää tanko harteilla isojen painojen kanssa, mutten hetki sitten nähnyt itseäni myöskään treenaamassa PT:n kanssa ylipäänsä, ajamassa läskipyörällä kolmea tuntia metsässä tai juoksemassa kymmentä kilometriä. Niin kuitenkin kävi, että aloin tehdä kaikkia näitä asioita ja jopa pitää niistä.

Joskus vuosia sitten kun kävin salilla viimes, ajattelin, ettei mikään voisi olla ärsyttävämpää kuin se, että joku kyyläisi vieressä, tökkisi ja korjailisi tekniikkaa. Nyt arvostan yli kaiken sitä, että ammattilainen auttaa motivoinnissa, hoitaa suunnittelun ja varmistaa tekemisen turvallisuuden. On luksusta, että itse täytyy tehdä vain se mitä käsketään ja sitä noudattamalla hyvä olo ja kunto kasvaa.

En enää ihmettele, jos PT:n suunnitelmat traktorin vetämisestä hänen perheensä farmilla käy vielä toteen. Olemme jo aloittaneet mäiskimään traktorin rengasta kyljeltä toiselle salilla, joten koko traktoriinkaan ei varmaan ole enää pitkä matka...


Kuluneen vuoden aikana olen vaihtanut epäsäännölliset yrittäjän pätkätienestit kuukausipalkkaiseen työhön ja uskokaa tai älkää yhtenä suurena motivaationa on ollut se, että minä, entinen antiurheilija, voin taloudellisesti jatkaa PT:n kanssa treenaamista.

Myös Make nauttii harjoittelusta. Hän ehkä osasi jo valmiiksi nostella painoja, mutta ammattilaisen kanssa tulee treenattua koko kroppaa, tehtyä kehonhuoltoa ja opeteltua uusia asioita, kuten vaikka juoksemaan. Lisäksi tämä harrastus on tullut sopivasti täyttämään aukkoa, joka Makelle syntyi, kun Helsinkiin muuton yhteydessä pitkäaikainen VPK-harrastus jäi.


Lopetuksena voisi vielä summata, että pysyvä elämänmuutos on aika vaikea laji. Liikunnan juurruttaminen osaksi elämää vie pitkän ajan ja vaatii rutiinien muutosta. Kokemus on osoittanut, että ilman apua epäonnistuminen on lähes varmaa. Been there, done that – dozens of times.

Elämän poikkeusjaksot ovat alttiita kaatamaan jo syntyneet hyvät rutiinit. Syyskuussa tein yli 50 tuntia ylitöitä, lokakuussa matkustettiin Los Angelesiin ja aikaero sekoitti unirytmit, edessä on kaamos sekä joulu. Siitäkin huolimatta, että treenipäivistä on tullut arkeni suosikkipäiviä, en vieläkään luota itseeni tarpeeksi, että olisin varmoilla vesillä. On hyvin mahdollista, että näiden poikkeusjaksojen myötä keksisin taas vaivihkaa tekosyitä jättää salille lähtemisen, jos se olisi vain minusta kiinni. Myös identiteetti liikunnan vieroksujana istuu lujassa.

Urheilemiselle on priorisoitava aikaa tietoisella suunnittelulla. PT:n kanssa olen alkanut ymmärtää, että koko lihaksiston ja kropan kuntoon saaminen vaatii erilaisia harjoitusjaksoja ja kärsivällisyyttä. Onneksi tämä monipuolisuus tekee harjoittelusta myös paljon kivempaa kuin jos olisi vain se yksi hikinen saliohjelma, jonka kanssa pitäisi yrittää kuukaudesta toiseen jaksaa raahautua salille.

Uuden terveellisemmän ruokavalion haltuunotto on liikunnan ohella toinen oma projektinsa (etenkin kun sattuu olemaan hedonistista sorttia, kuten me). PT:ltä saa apua myös tähän. Ylimääräiset kilot karisevat pysyvästi ainoastaan keskittymällä ruokavalioon – mutta helpommin sanottu kuin tehty. Takapakkeja tulee. Miinus 6 kiloa ja 7 senttiä vyötäröltä on kuitenkin hyvä alku ja tuo motivaatiota, vaikka omissa silmissä muutosta on vaikea nähdä yhtä selvästi kuin kunnon kohenemista, jonka tuntee paljon selvemmin.


Parasta treenaamisen aloittamisessa on ollut se, että olemme saaneet uuden yhteisen harrastuksen, hurjasti lisää energiaa ja kiinnostuksen erilaista elämäntyyliä kohtaan. On mieletöntä huomata, miten yhtäkkiä jaksaa ja haluaa tehdä asioita, jotka vaativat hyvää kuntoa. Maailma avartuu, kun on enemmän luottoa itseensä, että sitähän voi tehdä melkein mitä vain. Hetki sitten 10 kilometrin juoksu oli täysi mahdottomuus – ei enää. Moni muukin vuori odottaa valloitustaan, sen kun vain lähtee kiipeämään askel kerrallaan.


Kuvat on meidän juuri päättyneeltä Losin reissulta, josta myöhemmin lisää. 

Baleaareilta itsensä löytämiseen tai kadottamiseen


Tuulessa keikkuva suuri ja lähes tyhjä lautta Ciutadellasta Alcudiaan kuljettaa meidät päivää suunniteltua myöhemmin Menorcalta naapurisaarelle Mallorcalle ensimmäisen lomaviikon lauantaina. Ystävien on määrä seurata meitä seuraavana päivänä.

Edessä siintää poimuilevia vuoria, sinisenä kimmeltävä meri ja rantaviiva täynnä palmuja. Taas Havaiji-vibat väreilevät vahvana ilmassa, kun katselen majesteettisesti kohoavaa maisemaa horisontissa. Näen sitä mitä mieleni haluaa nähdä ja myhäilen tyytyväisenä, että mikä määrä suosituksia minulla onkaan mukanani Mallorcaa odottamassa. Suosituksia, joita olen saanut ihmisiltä etukäteen Instagramissa ja kotona. Tästä alkaa seikkailu!

Kahden bussimatkan päätteeksi iltapäivän viimeisinä paahtavina tunteina saavumme hiestä tahmaisina pieneen Santa Ponsan kylään saaren toiselle laidalle. Hotellimme Iberostar Jardin del Sol näyttää varsin tavanomaiselta kadulta katsottuna. Astutaanpa sisään.

Baleaarien turkoosi helmi Menorca


Kesäloma vuosimallia 2019 loppui sunnuntaina ja kuluneiden kolmen viikon aikana yövyin ainoastaan yhden yön kotona. Meille tyypillinen loma siis, ei turhia löysiä. Ensiksi vietimme kuusi päivää Menorcalla ja sitten viisi päivää Mallorcalla. Puolen vuorokauden pyykkäysvälipysähdyksen jälkeen jatkoimme suoraan kesämökille, josta junailin sunnuntai-iltana kotiin.

Kaikille tämän loman osasille yhteistä on se, että en olisi minkään niistä suonut vielä loppuvan lähdönhetken koittaessa. Mallorcalla taisi jopa kyynelkin tirahtaa. Kaikkialla oli niin hyvä olla. Loma on niin hyväksi ihmiselle. Vaikka mökillä ollessa sain taas uusia oivalluksia itsestäni (niistä lisää myöhemmin), niin se ei se selvästi ole muuttunut, että rrrakastan matkustamista ja hellettä. Ja se tunne, kun ei vielä lainkaan tiedä tai osaa kuvitella, että mitä päivä tuo tullessaan ja miltä se näyttää! Siinä vain on jotain huumaavaa villin vapauden tunnetta, joka koukuttaa.

Osavuosikatsaus – Alkuvuoden oivallukset työstä ja elämästä


Työkaverini kysyi tällä viikolla, että kirjoitanko enää blogia. Hah, hyvä kysymys! Töiden jälkeen juoksumatolla keskustelu palasi mieleeni ja ajattelin, että voisinhan sitä jotain blogiin kirjoittaa. Alkuvuosi on ollut kiinnostavaa aikaa elämässäni, joten miksipä en kirjoittaisi siitä sanasen. Vaikka vain itselleni muistoksi.

Kun vuoden alussa hämmästelin, miten paljon reissupäiviä oli viime vuosille siunaantunut, tänään ihmettelen miten tyytyväisenä olen elellyt talvea Helsingissä käymättä tammikuun jälkeen yhtikäs missään. Päivät ovat lentäneet mielenkiintoisessa uudessa työssä ja vapaa-ajalla olen osallistunut ammatti- ja kulttuuritapahtumiin, tavannut ystäviä ja urheillut. Helsinki on tarjonnut virikkeitä riittämiin, joten sääangsti ei ole riehunut niin valtoimenaan kuin muina talvina.

Työrintamalla olen oppinut lisää markkinoinnista, brändäyksestä, strategisesta suunnittelusta, startup-yrittäjyydestä ja tulevaisuuden työstä. Olen huomannut, että nämä teemat kiinnostavat minua todella paljon ja hainkin kevään yhteishaussa opiskelemaan Liiketoiminnan uudistamisen ja johtamisen YAMK-tutkintoa, josta voisi saada lisää osaamista ko. aiheista. Saa nähdä tärppääkö, mutta uuden oppiminen jatkuu varmasti tavalla tai toisella. Uskon, että jatkuva oppiminen on avain mielekkään työn ja elämän rakentamisessa tässä nopeasti kehittyvässä maailmassa.

Vuosi 2018 ja yli 100 reissupäivää – summausta kuluneesta ja paljastuksia tulevasta


Reissurikkaat muutosten vuodet

Uteliaisuus voitti ja niinpä kokeilin minäkin Best Nine -generaattoria, joka nostaa esille tänä vuonna eniten tykätyt instakuvat. Muodostunut kollaasi johti pohtimaan kulunutta vuotta ja tätä edeltäneitäkin vuosia, kun hukassa ollut unimatti ja jetlag valvottivat taas viime yönä pikkutunneille Floridan matkan jälkimaininkina. Menneen lisäksi päässä pyöri tulevaisuus ja IPCC-raportin esille nostamat uhkakuvat. Tästä kaikesta ajattelin kirjoittaa nyt vuoden viimeisen päivän kunniaksi blogiin sanasen. 

Viimeiset neljä vuotta ovat olleet elämässäni hyvin erityistä aikaa. Matkailu on ollut minulle läpi elämän yksi tärkeimmistä asioista ja vaikuttanut vahvasti identiteetinkin muodostumiseen. Vuosien 2014-2017 aikana hankin matkailun liikkeenjohdon restonomin paperit, jonka myötä pystyn nyt mieltämään itseäni myös jonkinlaiseksi matkailualan ammattilaiseksi.  

Yöllä innostuin selaamaan vanhat kalenterit (RIP Henri Bendel!) läpi ja laskin reissupäivät viime vuosilta. Niitä onkin kertynyt määrä, joka sai sydämeni aivan läikähtämään. Viimeisen neljän vuoden aikana olen ollut keskimäärin reilun kolmanneksen vuodesta poissa kotoa ja tuona aikana yhteensä lähes 200 päivää Jenkeissä (notgonnalietoyou–iloveit!).

Tänä vuonna reissupäiviä kertyi 101 ja kaksi kuukautta niistä olin ulkomailla. Opiskelun aloituksesta käynnistyi jakso, joka piti sisällään työharjoitteluja ulkomailla ja hiljalleen siirryin kohti pitkäaikaista unelmaani paikkariippumattomasta työstä. Tämän vuoden helmikuussa perustin sitten oman uLaLa media & travels -nimisen toiminimen ja tein loppuvuoden töitä päätoimisena itsenäisenä yrittäjänä.

VIIKKO KROATIAN RIVIERALLA BASKA VODASSA – JA MUITA KUULUMISIA


Yksi maailman kauneimmista rantakaistaleista, riviera. Siinä oli oikeastaan kaikki ennakkotieto, joka meillä oli tämän kesän matkakohteestamme Baska Vodasta. Kroatia oli noussut toivelistalleni matkamessuilla tammikuussa, kun ystäväni Sanna kertoi omista Kroatian seikkailuistaan stagella ja katselin kuvia turkoosien vesien maasta. Ah, tuonne on päästävä!


Elokuun puolivälissä bussimme kiemurteli mutkittelevaa vuoristotietä kohti Makarskan Rivieraa, jonne tienvarteen pystytetty kyltti lopulta toivotti meidät tervetulleeksi.

Majapaikkamme sijaitsi Makarskan Rivieraan lukeutuvassa Baska Vodan kylässä, joka oli valikoitunut kohteeksi intuition perusteella. Kun bussista katselimme oikealla kimmeltävää turkoosia merta ja vasemmalle levittyvää vihreiden puiden peittämää vuorijonoa myhäilimme tyytyväisenä. Internet ei ollut valehdellut meille, täällä toden totta on maailmanluokan maisemat!