Viikkoa ennen Suomeen tuloa olin Teams-palaverissa työkaverin kanssa. Hän valitteli huonoa oloa. Ruokatunnilla tuli viesti. Koronatesti oli näyttänyt kahta vahvaa viivaa ja hän lähtisi nyt toimistolta kotiin toipumaan. Portugalin huolettomuuskupla tuntui puhkeavan. Mieleen hiipi ajatus, että mitä jos tauti alkaa levitä työkavereiden keskuudessa ja tarttuu myös minuun, kun saavun Suomi-pyrähdykselle? Oliko virhe tulla viikoksi Suomeen kesken ison reissun!?
Rakennetaan siltoja, ei muureja
Kun suunniteltiin tätä isoa matkaa ulkomaille, ajattelin, että unelmani toteutuu, kun saan tehdä töitä ja elää elämää lämpimässä maassa. Uutta syvyyttä tämä ajatus sai, kun istuimme lounaalle Luna House -coworking-tilasta löytyneiden ihmisten kanssa kuukausi matkan alkamisen jälkeen. Jutustellessa kävi ilmi, että yksi heistä, paikan pitäjä, oli Ukrainasta. Kaksi muuta vierasta olivat Venäjältä. Ja me Maken kanssa Suomesta.
Tuntui, että me viisi ihmistä siinä ruokapöydässä täällä Cascaisissa, olimme kaikki hyvin samanlaisia. Ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita työelämän uusista tuulista ja muodoista. Jaamme pakosti monia yhteisiä arvoja.
Haluamme tutustua uusiin ihmisiin, mennä yhteisöllisiin paikkoihin, matkustaa samoihin kohteisiin. Löydämme ideoita internetistä ja käytämme samoja appejä. Käytämme samanlaisia vaatteita ja harrastamme samanlaisia asioita. Syömme vieretysten, vieraassa maassa.
Etätöissä Portugalissa – työnteon uudet mahdollisuudet testissä
'Live like a local' oli matkailun ykköstrendejä silloin kuin opiskelin matkailun liikkeenjohdon restonomiksi. Tämä tuli jostain mieleeni, kun kävelimme kauppakassien kanssa Lidlistä kotiin Algarven Lagosissa, josta puoli vuotta kestävä reissumme alkoi.
Ensimmäisen Portugalin majapaikkamme, Belmar Spa & Beach Resortin, slogan kuului 'Our priority is to make you feel at home'. Hyvä slogan meille, jotka emme ole nyt perinteisellä lomalla. Tätä jouduimme alussa itsellemme muistuttamaan, sillä puitteet ympärillä näyttivät kovasti lomaparatiisille, jota se toki monelle onkin.
Yle listasi toukokuussa uusia matkailutrendejä. Moni haluaa nyt meidän tavoin yhdistää loman ja työskentelyn ulkomailta käsin. Etätyöt aurinkoisessa ympäristössä ovat alkaneet kiehtoa pandemian jälkeen.
Flexcation tarkoittaa työskentelyä lomakohteessa etänä. Tälle samaa sukua on workcation, joka tarkoittaa työskentelyä lomalta.
En ole varma ymmärränkö täysin näiden termien välisen eron, mutta samapa sille. Sen olen ymmärtänyt nyt ensimmäisen kuukauden aikana Portugalissa, että on erilaista työskennellä hotellissa kuin Airbnb-kämpässä.
Vaikka bitit eivät liiku, juna liikkuu
Tiistaina sitten istuimme Albertinkadun Pompierissa lounaalla. Viireillä koristettu ravintola toi mieleeni kunnantalon ja Rotary-klubin risteytyksen, mutta paikka näytti olevan todella suosittu. In jopa, sanoisin.
Meitä oli lounaalla neljä sattuman sanelemana toisensa löytänyttä, yrittäjyyttä pohtivaa ja aloittelevaa nuorta aikuista. Keskustelun edetessä havahdun yhtäkkiä siihen, miten olennainen osa kansainvälisyys on kaikkien meidän elämää. Jokainen on asunut, opiskellut ja/tai tehnyt töitä kaukomailla ja lisäksi jokainen on lähdössä nytkin matkalle viikon sisään. Yksi lähtee Sri Lankaan, yksi Aruballe, yksi Israeliin ja minä Floridaan.
Seuraavat askeleet
R.I.P. Mauno Koivisto – ikäpolveni oman presidentin muisto ja innoitus minulle
Saavuin tähän maailmaan tammikuussa 1982. Samassa kuussa Mauno Henrik Koivisto valittiin virallisesti Suomen yhdeksänneksi presidentiksi. 30 vuotta myöhemmin toukokuussa 2012 – tasan viisi vuotta sitten – minulle tuli kunnia tavata oman ikäpolveni presidentti Helsingissä, jossa asuin tuolloin ensimmäistä vuottani.
En ennen Helsinkiin muuttoa ollut juuri suuria, suomalaisia kuuluisuuksia tavannut, joten Mauno ja Tellervo Koivistoon törmääminen oli tapaus, josta kirjoitin illalla sen aikaiseen blogiini. Presidentin poismenon vuoksi haluan jakaa oman muistoni viiden vuoden takaa.
Mitä tekisit, jos et pelkäisi – ajatuksia #PingStudiosta ja matkoista
When we support each other, incredible things happen.
Osallistuin eilen Ping Helsinki Studio -tapahtumaan, jossa aiheena oli tunteet ja tarinankerronta. Illan anti oli niin ajatuksia herättävä, että kotiin päästyäni luin muistiinpanot miehelle ja pulputin päässä surraavia mietteitä hänelle innostuneena.
Yksi tilaisuuden puhujista oli Emotion Trackerin kehittänyt yrittäjä Camilla Tuominen. Hän kertoi puheenvuorossaan tutkimustuloksista, jonka mukaan luovuus on suoraan sidoksissa siihen miten turvalliseksi ihminen olonsa tuntee. Väitteen paikkansapitävyys on helppo uskoa todeksi. Jos on työpaikassa, jossa omien ideoiden ääneen sanomista pitää pelätä, jättää ajatuksensa helposti sanomatta ja uusia innovaatioita ei synny.
Tuominen kertoi myös Googlen tekemästä Project Aristotle -tutkimuksesta, joka oli paljastanut, että psykologinen turvallisuus on parhaita tiimejä yhdistävä tekijä. Kukaan ei haluaisi laittaa erillistä "work facea" naamalle työpäivän ajaksi vaan kaikki haluaisivat voida olla omia itseään työssä ja vapaalla.
Opinnäytetyöstä ja kutsumustyön löytämisestä
Tuntuu, etten ole kirjoittanut varsinaisia kuulumisia blogiin pitkään aikaan. Kun tekee opinnäytetyötä ja suorittaa kuutta kurssia, niin blogin kirjoittamiseen ei ole aina oikein rahkeita. Lisäksi kesän reissuilta riittäisi kirjoitettavaa vielä pitkäksi aikaa (positiivinen ongelma tietty). Mutta nyt ajattelin ottaa hetken aikaa ja kertoilla vähän arjesta, ajatuksistani ja siitä missä mennään.
Idea tähän syntyi oikeastaan Pako arjesta -blogia lukiessani. Jerry pohti syntymäpäivänsä kynnyksellä, että mitä on saavuttanut elämässä tähän mennessä. Samoja asioita pohti myös Deep Red Blues -blogin Kea, joten liekö syksy tällaista pohdintojen aikaa meillä kaikilla.
Viisvuotissuunnitelma
Postauksen kuvat ovat eiliseltä luisteluretkeltä, joka on osoitus siitä, että nykyisyys on täynnä arvokkaita hetkiä, vaikka tulevaisuus onkin pyörinyt mielessä. Oli mahtavaa olla mukana kokemassa pienen ihmisen ensimmäiset haparoivat liut luistinten päällä. Tuli mieleen, että tätä vielä vanhana Key Westissä huvilan terassilla muistellaan. Älkää kysykö mistä se Key West tohon luisteluun tuli...
Vuosi 2013 pähkinänkuoressa
* Tammikuu *
* Helmikuu *
* Maaliskuu *
* Huhtikuu *
* Toukokuu *
* Kesäkuu *
* Heinäkuu *
- Minulle tehtiin toinen leikkaus, joka oli edellistä paljon helpompi ja pienempi juttu. Nautiskelin juuri ennen nukutusta kauniista maisemasta Eiran sairaalan parvekkeella kiikkuen pelkkä leikkauspaita päällä
* Elokuu *
* Syyskuu *

- Elo-syyskuu oli muodin juhlaa Helsingissä. Olin pukemassa malleja 2or+byYatin sekä Glorian näytöksissä, joista jälkimmäistä tähditti mm. Suvi Koponen ja Tyler Riggs. Kuvattiin myös omaa editorialia ja päästiin vierailulle NAMEn kanssa Ivana Helsinkiin.
- Tehtiin extemporee autoretki kauniiseen Porvooseen Maken ja Heinin kanssa.
- Käytiin mökillä ja aloitettiin uusi terveellinen elämä Body for Life -ohjelman mukaan
* Lokakuu *
- Jatkettiin oman lehtemme tekemistä ja ensimmäinen isompi artikkelini julkaistiin Suomi-USA-lehdessä (Paola Suhosen haastattelu)
- Make lupasi, että saisin lähteä lomarahoilla New Yorkiin juhlimaan uutta jaksoa elämässä, mutta päädyimme sittenkin varaamaan yhteisen joulumatkan aurinkoon
* Marraskuu *
- Saatiin kutsu USA:n suurlähetystön loisteliaisiin Marine Ball -tanssiaisiin
- Vietettiin NAMEn kanssa mahtavat Thanksgiving-juhlat embassyssä
- 50 salitreeniä meni rikki
- Joulukuusi tuli taloon
* Joulukuu *
Millainen työ tekee onnelliseksi?
Sitten menin googleen selvittämään, että mistä minulla edes oikein on mielikuva siitä, että Taneli Tikka innoittaa ajatteluani. No, ensimmäinen poimimani artikkeli vastasi tähän heti.
Taloussanomien jutussa Tikka kertoo, että hänen mielestään Suomen talouden rakenteet – perinteiset teollisuustyöpaikat, yleissitovat työehtosopimukset ja niin edelleen – ovat kiinni historiaan nopeasti jäävässä mallissa, jonka on pakko muuttua. Työ tulee muuttumaan omaan motivaatioon pohjautuvaksi, freelancer-harrasteluksi.
Kauden kuumin ja trendikkäin (y)-asu
Lisäksi tein kolme yleistä johtopäätöstä joukkoa katsellessani. Ensimmäinen oli, että taantuman riepottelevan maan nuorilla naisilla ei ainakaan vaatetuksen perusteella mene huonosti. Toinen päätelmä oli, että suomalaisetkin osaavat kyllä pukeutua ainakin kun tätä ryhmää katsotaan. Kolmas ajatus oli, että eipä ole ihme, että H&M on Ruotsin pörssin rahasampo numero ykkönen. Firman tuotteita kantaa yllään joka ikinen!
Onnenhippusten jäljillä
Vaikka työmme sisältää jopa kovin epäluovaa excelin naputtelua, hyvä ilmapiiri tekee työnteosta kepeää. Tänään istuimme syömässä kakkua kollegan syntymäpäivän kunniaksi ja olin niin iloinen, että saan olla olla osa avotoimistoa, jossa ihmiset ovat automaattisesti lähellä. Ilmaa on helppo hengittää.
Kesällä Vegasissakin syötiin kakkua ja oli helppo hengittää, mitä nyt housut puristi kaiken sen ämppäämisen jälkeen
Olen päättänyt, että musiikit korville laittamalla voi valita jokaisen hetken tunnelman juuri haluamakseen. Jos kävelen bussipysäkille sateessa, valitsen mahdollisimman iloisia rytmejä. Jos teen jotain yksitoikkoista tehtävää, iloitsen siitä, että voin keskittyä musiikkiin. Arvostukseni muusikoita kohtaan on huipussaan - niin tärkeää työtä nekin rentukat tekevät meidän kaikkien päivien ilastuttamiseksi.
Make lähetti mulle tänään Juha Tapion salakoodin sisältävän TSNEH -biisin, jota en ollut kuullutkaan ennen. Arja ja kumppanit kommentoivat blogiani niin ihanasti, että sydän sykkyrälläni niitä töissä tauolla luin. Sähköpostiin kilahti kuvia ystäväni kaksiviikkoisesta vauvasta! Tällaiset näin pienet asiat taitavat olla ne tärkeimmät onnen avaimet.
Miamissa oltiin muusikonrenttujen jalanjäljillä ja vähän muutaman muunkin
Ja kerronko vielä salaisuuden? Tajusin tänään, että työni ansiosta minusta tulee opiskelumahdollisuuksien erityisasiantuntija ja sehän tarkoittaa että saatan vaikka itsekin keksiä jotain superjännää tulevaisuuteen, kun tietoa suorastaan hierotaan naamaan kaiket päivät. Kjeh kjeh kjeh!
Ehkä pyrin opiskelemaan kirjoittamista ja kuvaamista? Ehkä jonain päivänä otan vahingon takaisin ja lähden aikuisopiskelijana vaihtoon! Ja jos näin käy - lupaan, etten enää takuulla haksahda siihen harhaluuloon, että vaihtokoulumahdollisuudet olisivat jotenkin rajalliset. Olen karvaasti kokenut, että kaiken maailman paratiisisaarillakin niitä opintopisteitä suoritellaan... (Terkut vaan Balille Sinille ja Torstille!)
Elämä on tänään täynnä mahdollisuuksia ja onnea! Harmaus - hävisit tämän erän.
Ps. Lokakuu on kuitenkin ottanut voiton siitä, että kuvaaminen on jäänyt miltei tyystin, kun valoa ei tunnu olevan. Tämän viikon haaste on kaivaa kamera esille ja keksiä sille käyttöä, sillä kuvavarannot ovat ehtyneet vallan kuin fossiiliset polttoaineet. Mielikuvitus alkaa olla rajamailla postausten kuvittamisessa...
Globalisaation ja perjantain riemua
Astun sisälle Aasiaan ja ylitsevuotavaisen ystävällinen palvelu ottaa minut huomaansa. Pian imeskelen pillillä talon tarjoamaa mangojuomaa ja selailen lehteä take away tandoori-lammasta odotellessani. Ihastelen kuvia Singaporen muotiviikoilta ja päätän, että joskus vielä haluan käydä paikan päällä kokemassa tämän tapahtuman ja kaupunkivaltion todeksi.


Mietiskelen viikkoani. Olen työni kautta päässyt asioimaan maailman kaukaisimmista kolkista tulevien ihmisten kanssa ja tutustunut minulle tuntemattomien yhteiskuntien kehittyneisyysasteeseen selaamalla opiskelijoiksi pyrkivien koulutodistuksia eri puolilta maailmaa.
Ministeriön laatimat maatodistukset kertovat amk-tasolle sopivaa pohjakoulutusta antavat tutkintonimikkeet ja me etsimme niistä mainintoja mitä värikkäimmistä, koristeellisimmista ja käppyräkirjaimisista todistuksista (tai niiden virallisista käännöksistä). Yrittelijäisyydestä ei voi hakijoita moittia, joten tarkistettavaa riittää.

Onni alkaa kuplia sisälläni vähän kuin varkain. Voi kuinka rakastankaan eri kulttuurien parissa toimimista! En ole koskaan ollut kovinkaan kiinnostunut historiasta, mutta jos olisin vaikkapa dubailaisessa museossa tai vaikka vaan paikallisessa toimistossa, voisin kuvitella ihastelevani aikalaisteni dokumentteja ihan jo typografia-erojen takia. Minulle on rikkaus, miten standardit vaihtelevat eri puolilla maailmaa, joten hassua tai ei, olen liekeissäni uudesta työstäni näiden pienten seikkojen takia.
Kesälomalla olin onneni kukkuloilla Venice ja Santa Monica beachillä Los Angelesissa, josta kuvat ovat. Tulevana jouluna tulen olemaan onneni kukkuloilla Floridassa. Pääsiäisenä tulen olemaan onneni kukkuloilla Pariisissa.
Mutta tänä iltana olen onneni kukkuloilla Töölössä. Ihan vaan sen vuoksi, että elämä on ihanan monimuotoista Suomessakin.
Hyvää viikonloppua toivoo,
Ulletin <3 globalisaatio
Ps. Kuin muistutukseksi juuristani, tänään on perjantai ja Vain elämää -tv-sarja näkyy telkkarista. On vuorossa Jukka-pojan päivä ja - toimii! Iloitsen myös omasta kulttuuristani, vaikka periaatteessa eittämättä luokittelisin ohjelman meikäläisen genren ulkopuolelle. Jostain syystä kuitenkin toimii.
Pps. Tajuan kuinka onnekas siskoni on, koska hän on lauluntekijä ja sanoittaja. Ajattelen, ihmisen tarvitsee saada ilmaista itseään. Vaikka vain itselleen.
Onneksi on blogi ei-niin-musikaalisille :)
Ensimmäinen päivä
Outoa tai ei, maailmalta saapuneilla postikorteilla ja reissujulisteilla koristettu, eloisa avokonttori oli minulle paras tervetuliaistoivotus uuteen elämään. Sermin lukuisat nuppineulat odottavat vain omia korttejani - ja niitähän minulta löytyy. Jotenkin kotoisaa.
Päivän alussa aamusaliperinne joutui testiin: Ehtiikö aamulla enää treenata, kun työpaikka on Pasilassa?
Kello soi 6:15, salille saavuttiin 6:40. (Tässä täytyy vielä nipistää kymmenen minuuttia, voi torkutusta!) 7:30 olimme takaisin kotona ja Make alkoi paistaa munia. 8:20 astuin ulos kämpästä kohti bussipysäkkiä (jopa aivan liian aikaisin). Varttia myöhemmin istuin bussissa ja 8:50 saavuin työmaalle. Liukuma päättyy yhdeksään, joten tsäpäkkänä saa olla ja luisumiseen ei ole varaa - mutta näyttää siltä, että treenata ehtii! Hyvä.
Juuri nyt: Hääpäivä ja aikakauden loppu - what a feeling!



Kun Make alkoi vikitellä mua aikoinaan, en ollut kiinnostunut yhtään. Piut paut hänestä! Vuosi meni, että aloin ymmärtää hyvän päälle ollenkaan. Taktiikka miehellä oli kyllä ovela. Kun muita oli läsnä, hän ei huomannutkaan minua. Kun oltiin sattumalta kahdestaan kaveripiirin kaikottua jonnekin, ei olisi ihanampaa ja huomaavaisempaa tyyppiä voinut mistään löytyä.
Huolella harkittu viileys muiden läsnäollessa alkoi puremaan minuun pikkuhiljaa. Ja on toiminut niin, että jo 13 vuotta olen vaan joka päivä ihastunut enemmän ja enemmän tähän kieroilijaan ja halunnut siltä huomiota ja viekkua enemmän ja enemmän vaan :) Melko tehokas taktiikka siis!
Tälle päivälle meillä ei ole erityisempiä suunnitelmia, sillä yhteen päivää asetetut odotukset kokemuksien mukaan saattavat johtaa lopulta kamalaan stressaamiseen ja suorituskeskeiseen juhlimiseen. Ja pettymyksiin, jos lahjat ei aivan menneetkään nappiin... :) Mieluummiin juhlii vähän väliä tekemällä seikkailuja maailmalle ja ilahduttamalla toista muutenkin säännöllisesti.
Itse asiassa mulla on tällä hetkellä päällä hirveä päänsärky. Viime päivät ja viikot ovat olleet todella kuluttavia ja kuumottavia. On pitänyt laittaa yksi aikakausi elämästä pakettiin fyysisesti ja henkisesti. Eilen alkuillasta sammutin valot tyhjästä työhuoneestani ja luovutin työvälineet ja avaimet pois.

Innostus-seminaarissa
Pitkästä aikaa sähköpostiini tippui kutsu seminaariin, johon ilmoittauduin yhtä suurin odotuksin kuin vallan ennenvanhaan. Innostustalous-nimiseen seminaariin Finlandia-taloon oli kutsuttu puhumaan Jari Sarasvuo, Susanna Rahkamo, Mikael Jungner ja Lauri Järvilehto muutamia nimiä mainitakseni. Tästä täytyy tulla mielenkiintoista, ajattelin.
Ja tulihan siitä. Entiseen malliin istuin yleisössä kynä muistiinpanoista sauhuten ja vain omaksi ilokseni. Voi kuinka olenkaan kaivannut tätä! (Vanhan työn muistot palasivat mieleen muuten myös muistiinpanovälineistäkin, jotka jaettiin ovella - ne olivat ihan samanlaiset eko-kynät ja vihkot, jotka mekin tilasimme järjestämämme hankkeen suureen päätösseminaariin vieraille.) No mutta mitä sitten kirjoitin ylös?
- Jari Sarasvuo/Lauri Järvilehto: "Siellä missä intohimo ja maailman tarpeet kohtaavat, on sinun kutsumuksesi."
- Susanna Rahkamo: "Kun on loistava tiimi, voi muuttaa maailmaa." - - "Mikä meitä motivoi? Merkitys, taituruus, toimintavapaus."
- Mikael Jungner: "Vanhakantaisessa hallintavalta-yrityksessä työntekijässä arvostetaan ahkeruutta, tottelevaisuutta ja osaamista. Ketterässä nykyaikaisessa firmassa arvostetaan sen sijaan intohimoa, luovuutta ja taitoa. Intohimoiset ihmiset ovat vaarallisia vanhan mallin hallintavalta-yrityksessä. -- Maailma on mennyt niin monimutkaiseksi, että sitä ei enää hallitse oikeasti kukaan, silloin on parempi malli toimia ketterästi."
- "Intohimoa on se, joka vie sinut rutiinien ja henkilökohtaisen häpeänkin yli."
Jungner ja Pekka Pohjakallio puhuivat siitä, miten maailma on muuttunut hirveästi, mutta työelämän käytännöt ovat pitkälti monessa paikassa edelleen tehdastyöhön istuvan hallintavallan alla. Esimerkiksi toimistotyöajat ja kellokortin leimausvelvoite kertovat tästä, vaikka liukuhihnaminen tehdastyö on pitkälti vaihtunut ajattelutyöhön, ja ajan mittaamisen sijaan tuottavuuden seuraamisen soisi olla keskiössä. Käynnissä on murros, jossa siirrytään ulkoisesta johtamisesta sisäiseen johtamiseen. Kaikki puhujat toistivat vähän eri sanoilla tutkimustuloksia siitä, että nykyajan työntekijää motivoi ennen kaikkea työn merkityksellisyys, aikaansaamisen tunne ja autonomia.
Filosofian akatemian perustaja Lauri Järvilehto kertoi, että Gallupin 140 000 ihmistä käsittäneen tutkimuksen mukaan työntekijöiden innostus vaikutti selvästi yrityksen tulokseen. Innostuneiden ihmisten keskuudessa tuottavuus paranee huimasti ja burnoutteja esiintyy hulppeat 125 % vähemmän kuin ei-innostuneiden työntekijöiden keskuudessa. Innostuneet ihmiset ovat luovempia, oma-aloitteisempia ja sairastavat vähemmän.
Minä olen viime aikoina kokenut suurta innostuneisuutta muoti-, matkailu- ja bloggausharrastusten parissa. Tänään hyvää oloa virtasi, kun uuden Glorian kansi muistutti huippukivasta Helsinki Fashion Weekendistä ja pukemani ihana Mariina loisti kannessa keskimmäisenä :)
Innostumisesta puhumista pidetään Suomessa vieläkin vähän nolona juttuna ja sen saarnaamisen edelläkävijät Jungner ja Sarasvuo ovat joutuneet kestämään kovaa irvailua ja halveksuntaa. Monia suomalaisia organisaatioita johdetaan vielä tiukasti vanhaan malliin ylhäältä alas, mutta muutos on tulossa vääjäämättä.
Jungner kertoi vierailuistaan San Franciscon Piilaaksossa ja havainnoistaan, kuinka siellä maailman kärkifirmoja, kuten Googlea, Facebookia, Microsoftia, Yahoota jne, pyöritetään pelkästään innostuneiden ihmisten kautta ketterästi tarjoamalla merkityksellistä ja vapaata työkulttuuria. "Vaikka suomalaiset pomot eivät siitä ehkä tykkää, jyrinä kuuluu jo Piilakson suunnalta. Muutosta ei pääse enää karkuun" Jungner naurahti.
Lauri Järvilehdolla (jonka kirjan parissa muuten teimme Eveliinan kanssa kutsumuskartaa) on unelma, että vuoden 2023 Suomessa olisi normaalia herätä maanantaiaamuna töihin ja ajatella: “Jee! Pääsen taas tekemään hienoja juttuja ihanien ihmisten kanssa.” Samaan unelmaan on helppo tarttua! Järvilehdon ideaan unelman todeksi saattamisesta voi lukea tästä.
Jos muuten haluaa tarkistaa oman tilanteen työn innostavuudesta, on siihen Työterveyslaitoksella oikein testi olemassa. Taidanpa mennä tekemään sen. Menkää tekin!
Perjantai-illan mietteitä varsin merkittävän viikon jälkeen
Näyttää siltä, että saan jatkaa Y-sukupolvelle ominaista elämää täysillä toistaiseksi. Treffailin eilen Brooklyn Cafessa ihanaa Sannaa, johon tutustuin Kirsi-ystäväni kanssa keksimämme NAMEn kautta. Ideoita sinkoili ja inspiraatio virisi, kun päästiin mussuttelemaan bageleita yhdessä Helsingin New Yorkeimmassa paikassa. Kohtaaminen vahvisti aikoinani New Yorkissa onnenkeksistä saamaani elämänfilosofiaa "anything is possible to a willing heart". Kaikki on mahdollista tahtovalle sydämelle.


Viikon aikana hoksasin myös, että on tarpeen varoa mitä toivoo! Olen tehnyt seinällemme aarrekartan jo vuosia sitten, johon leikkasin silloin minua puhuttelevia kuvia ja tekstejä lehdistä. Aarrekartan on tarkoitus muistuttaa säännöllisesti omsita haaveista ja toiveista. Tänä syksynä hain vakipaikkaa, mutta prosessissa työ muuttuikin määräaikaiseksi. Eipä ihme, sillä aarrekartassani luki että kenekään ei pitäisi allekirjoittaa vakituista työsopimusta! :D
Näillä mennään siis toistaiseksi. Maailma on auki ja tulevaisuuden suunnitelmia viriää. Anything is possible to a willing heart.
Hyvää viikonloppua mussukat!
Juonipaljastuksia uudesta elämästä
Kun Body for LIFE -kirja saapui nettikaupasta, katsoin sitä naureskellen, että ei-voi-olla-totta tollanen pullistelevien amerikkalaisten horppamiesten naurettava pätemisjuttu tai jotain. Ei olis voinut vähempää kiinnostaa. Kunnes Make rupes lukemaan siitä pätkiä ääneen ja jutut vaikuttivatkin, öhöm, kiinnostavilta. Lopulta revin kirjaa, että mää haluan lukea sitä kans. Hyvä ettei pitänyt kahta kirjaa tilata.
"Unelmat ovat asioita, joita toivot tapahtuvan - asioita, joita on mukava ajatella, mutta joiden toteutumista on mahdoton ennustaa. Tavoitteet ovat sen sijaan erityisiä asioita, jotka olet päättänyt saada toteutettua tietyn selkeästi rajatun ajan kuluessa."
"Älä kuvaile tulevaisuuttasi kuin se olisi jotakin, mitä "toivot" saavuttavasi. Puhu siitä kuin se olisi jotain minkä toteutat aivan varmasti. Toivo ei ole riittävän vahva tunne luomaan halua, jota tarvitset pystyäksesi jatkamaan. Sinun täytyy vakuuttua siitä, että mielikuvituksesi luomat asiat ovat totta tulevaisuudessasi."
Siinä esimerkiksi pari puhuttelevaa otetta. Olen oivaltanut tämän asian matkustelun kohdalla ja saattanut todeksi villeimmätkin ideat 2350 euron palkalla! (Mulla onkin tästä oma postaus valmisteilla, mutta palataan siihen ajallaan.) Jäin miettimään, että jos matkustelun osalta toimii, niin miksipä tämä ei toimisi terveellisen elämän ja hyvän kunnon kohdalla myös?
"Sinun täytyy muuttaa unelmasi tavoitteiksi ja kirjoittaa ne ylös. Se todella auttaa. Tässä siitä todiste: Vuonna 1953 Harvardin yliopistossa tehty tutkimus osoitti, että kolme prosenttia samana vuonna valmistuvista opiskelijoista kirjoitti ylös erityiset uratavoitteensa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tutkijaryhmä haastatteli vuoden -53 opiskelijoita ja sai selville, että ne kolme prosenttia opiskelijoista, jotka olivat kirjoittaneet tavoitteensa ylös, ansaitsivat enemmän rahaa kuin loput 97 prosenttia yhteensä."

Kirjassa kerrottiin, että se kertoo paljon muustakin kuin fyysisestä kunnosta, se kertoo elämästä. Liikkeelle lähdettiin psyykkaamisesta, joka on ollut meikäläisen tapauksessa kyllä avainjuttu. En ole jaksanut todella innostua mistään kunnonkohotusprojekteista vuosiin, kun en ole pystynyt näkemään, että ne mun haahuilevat ja veltot salilla seisoskelut johtaisivat johonkin. Tai se, että töiden jälkeen jaksaisin vielä kahden viikon päästäkin lähteä jonnekin jumppaan. Tiesin aina etukäteen, ettei niin tule käymään. Joten tämä psyykkausosa oli mulle tosi tärkeää, että liekki syttyi.
Motivoinnin lisäksi kirjassa annetaan selvä ohjelma, mitä noudattaa. Tavallista ruokaa saa - ja pitää syödä 6 kertaa päivässä. Proteininlähteitä nyrkinkokoinen annos, hiilareita nyrkinkokoinen annos + kasvikset. Yhtenä päivänä saa ja pitää herkutella niin paljon kuin sielu sietää.
Salitreenausta on kolme kertaa viikossa (kerta kestää noin 45 min), ja aerobista treeniä kolme kertaa viikossa 20 min kerrallaan. Eli ohjelma vie päivästä alle 5 prosenttia. Treeni on ohjeistettu tarkasti.
Ollaan käyty tällä viikolla 6 aamuna treenamassa ennen töihin lähtöä (arkena) ja on ihan mahtava fiilis! Kertaakaan ei ole ollut vaikea lähteä, eikä nälkä ole vaivannut. Nyt lepopäivänä ajatus uudesta treeniviikosta tuntuu suorastaan fantastiselta, joten tässä voi ihmetellä, että kuka puhuu tälläistä! Ihmettelen sitä itsekin :) Aamutreenin parhaus piilee siinä, että koko ihana ilta on sallittua viettää uudella divaanilla, jos niin haluaa - ah mikä diili!

Mielenkiinnolla odotan, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan tämän projetkin tai elämäntavan suhteen. Nyt on lisätty painetta, kun kirjoitin tämän julki. Lisää syytä tavoitteiden toteutua. Kunhan ei tulisi mitään sairasteluja tai muita.
Mutta nyt se käänne. Kirjassa sanottiin, että kun alkaa treenata ja voida paremmin, saa uusia töitä ja menestystä elämässä jne. No ensimmäinen viikko treeniä on nyt takana ja sekä minä että Make ollaan saatu uudet työpaikat! Voitteko uskoa! Melko tehokas opus ;)
Maken firma myytiin ja yt:t ovat ohi hänen osaltaan. Työt jatkuvat amerikkalaisen firman palveluksessa (pääkonttori on Kaliforniassa, Irvinessä jossa yövyttiin matkallamme) ja meikäläinen siirtyy politiikan parista korkeakoulumaailmaan töihin ensi kuussa. Tästä kertonen tarkemmin myöhemmin, kun kuviot selviävät. Joka tapauksessa uudet kukat maljakossa on ansaittu ja reissusuunnitelmia muhii päässä. Mutta juuri tällä hetkellä kuntoprojekti on minulle tärkeintä, jopa matkustelua enemmän. Joten pidetään peukkuja, että kaikki menee hyvin.
"Rajat, joiden kanssa elät juuri nyt ja jotka liittyvät jokaiseen olemassaolosi eri ulottuvuuteen, ovat oman mielesi tuotoksia. Ne ovat kuvitelmia ja ne estävät sinua etenemästä. Sinä pystyt paljon enempään kuin luuletkaan. Kysymys kuuluukin, oletko valmis tekemään läpimurron ja löytämään mahdollisuuksiesi äärimmäiset rajat." - Bill Phillips
Hihii, joku varmaan nauraa, että hirveää amerikkalaista hömppää. Katsotaan toimiiko se! Koekaniini Ulletiini testaa ja raportoi.
Y-sukupolvi minä


Jutussa kerrottiin, että Y-sukupolvelle tunnusomaista on se, Facebook kertoo mitä ystäville kuuluu, äXien vielä soitellessa toisilleen. Suurin osa Y:stä on ollut opiskelijavaihdossa ja kansainvälisyys on muutenkin luonnollinen osa jokaisen elämää. Päivänasukuvat blogeissa ja ruokien kuvaaminen Instagrammiin ovat myös Y:n elämää. Kulkuneuvokseen X valitsee maastopyörän ja Y ajaa Jopolla. X ostaa Marimekon olkalaukun Y:n pyrkiessä hankkimaan Louis Vuittonin tai Michael Korsin. Nämä ovat tietysti karkeita yleistyksiä, mutta mielestäni yllättävän osuvia kuitenkin. (Ainakin kolahtivat meikäläisellä joka kohta.)
Jutun mukaan Y-sukupolvesta tehdyt tutkimukset kertovat, että Y:tä ei kiinnosta uhrata elämäänsä työnantajalle, kuten heidän vanhempansa ovat mahdollisesti tehneet. "Jos se tarkoittaa pienempää palkkaa, niin olkoon niin. Työ voi olla nykyäänkin päällimmäinen huolenaihe, muttei niinkään se onko sitä tarpeeksi vaan se, että onko se tarpeeksi laadukasta."
Huhhuh, tämän lukeminen villitsi unelmoimaan ja tavoittelemaan entistä hanakammin sitä, että työ olisi osa unelmaelämää. Ja Paola Suhosen haastatteleminen löi lisää vettä myllyyn: jonkun työ ja elämä voi todistettavasti olla New Yorkin muotiviikkoja, Hollywoodin elokuvakoulua ja säännöllisiä halki Amerikan kulkevia roadtrippejä - kuten Paolalla! Miksi siis tyytyä vähempään, jos voi haaveilla isosti? Laitan varmaan jutun sitten tännekin luettavaksi, kun se on julkaistu. Siinäpä kuulkaa tyyppi, josta riittää ispiraatiota hetkeksi :)


En ole varmaan itsevarmimmasta päästä Y-sukupolven edustajien joukossa ja kyseenalaistan tätä unelmaelämän tavoittelua jatkuvasti hupsuna haihatteluna. Silti näen siinä paljon hyvääkin, miksipäs ei pyrkisi tavoittelemaan täydellistä elämää ja karttaisi tyytymistä? Mielenkiinnolla jään muuten odottamaan tutkimuksia 90-luvulla syntyneistä ja heidän kotkotuksistaan.
Mitä mieltä sinä olet näistä X- ja Y-sukupolviyleistyksistä? Löytyykö tarttumapintaa?


































