Kahden vuoden välein vietettävien valtakunnallisten Amerikan Päivien ohjelmassa oli tänään Amerikka-tori Lasipalatsin aukiolla. Lisäksi eri puolella kaupunkia oli rasteja, joissa sai käydä omatoimisesti tutustumassa. Me kävimme ihailemassa maisemia Stadikan tornista.
Sitten siirryttiin hetkessä Pohjois-Amerikka-tunnelmista Etelä-Amerikkaan. Samba samba!
Ihan kuin tässä ei vielä olisi ollut tarpeeksi yhteen päivään, niin ei. Kiirehdimme karnevaaleista kotiin katsomaan Madden vihkiäisiä <3 Ehdin vuodattaa parit kuninkaalliset liikutuksen kyyneleet ja hyväksyä Chrisin (ah, kyynelehtivä sulhanen!) ennen kuin pitikin jo suunnata Lintsille jatkamaan Amerikan Päivien juhlintaa. Nälkä kurni mahassa, joten Funky Kitchenin amerikkaherkut todella upposivat.
Ruuan jälkeen alkoi kädenvääntökilpailu Suomi vastaan USA ...tai pitäisikö paremmin sanoa Suomi vastaan Oreck...
Suurlähettiläs seurasi eri Suomen paikallisyhdistysten edustajien kädenvääntöä tyynenä.
Seuraajakseni Oulun yhdistykseen puheenjohtajaksi tullut Jukka selvitti tiensä finaaliin ja kohtasi Coloradon kehonrakennusmestarin jännittävässä finaalissa. Turha varmaan sanoa kumpi voitti, kun katsoo tuota oikeanpuoleista hauista... Hyvän vastuksen Jukka kuitenkin antoi - Hyvä Oulu!! :)
Illan päätteeksi pääsimme vielä tuhlaamaan päivien kunniaksi jaetut niput huviseteleitä Lintsin peleihin. Ammuntaa, pallojen heittelyä, onnen- eiku nallepyörää ja mitähän kaikkea.
Ja tattadadaa - Make ampui mulle koiran niinkuin täydellisen aviomiehen kuuluu! Olen aina halunnut lähteä huvipuistosta ison pehmoeläimen kanssa - niin romanttista! Ah, nyt lähdin sessen JA Angry Birds -mukin kanssa, jonka itse voitin heittelykisasta. Me happy, melko kiva päivä! :)
Nyt, hyvää yötä ja hyvää Madden hääviikonloppua kaikille! =)
Näyttää niin kivalta päivältä! :) Ja mahtava tuo Jukan ilime. :D
VastaaPoistaOli kyllä kivaa, varmasti Jukalla myös :D
PoistaOih, näyttääpä mukavalle päivälle täältä Amerikoista käsin ;D Ja voi miten söpön pehmolelun kanssa pääsit kotiin...aaaaw...
VastaaPoista