”Ristiriidat ovat pääenergiamme” virkkoi Svenska Teatternin johtaja Johan Storgård tänään työpaikkakokouksessamme, jonka teemana oli tuloksellinen kohtaaminen. Tilaisuus oli äärimmäisen kiinnostava ja pitkästä aikaa olin taas seminaarissa, jossa kirjotin muistiinpanoja kynä sauhuten aivan flow’n vallassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tajunnanvirtaa. Näytä kaikki tekstit
Ristiriidat ovat pääenergiamme
maanantai 18. elokuuta 2014
Tunnisteet:
hurmaava vapaa-aika,
kesä,
onnellisuus,
Tajunnanvirtaa
Iloista naamaa
torstai 13. maaliskuuta 2014
Deja vu. Kävin tänään katsomassa 12 years a slave -leffan samassa salissa, jossa viimes näytettiin Puhdistus. Fiilis muistutti elävästi samaa olotilaa myös tämän elokuvan jälkeen, enkä voi sanoa edelleenkään arvostavani äärimmäistä väkivallalla ja pahuudella mässäilyä yhtään. Brangelina saa varmasti mainion mansion jonnekin leffasta saaduilla tuloilla ja usko ihmisen pahuuteen ei vähene maailmasta, mutta mitään todellista järkisyytä en näe sille, että aikaansa kannattaisi kuluttaa ko. pätkään, vaikka se hyvin tehty olikin.
Olin aika huonolla tuulella kotiin saavuttuani. Päätin vaihtaa tunnelmaa alkamalla katsella reilun viikon takaisia kuvia mun ja Sunday Blondie -blogin Hannan valokuvauskuljailusta, joka tapahtui erään työ/koulupäivän lounasbreikillä.
Koulumaailma työpaikkana on aika makee, kun sitä katsoo oikeasta kulmasta. En silti panisi pahakseni, jos pääsisin vielä kokemaan myös saarielämää. Tiedättehän, että työpaikka esimerkiski sijaitsisi biitsillä ja aurinkoisina päivinä ei tarvitsisi pelätä, että viikonloppuna saattaa vielä sataa lunta 20 senttiä.
Salavalokuvasin tänään junassa viereisen matkustajan laukkua, sillä se oli tehty hienosta vanhantyylisestä karttakankaasta. Ajattelin, että tyypin täytyy olla joku erikoisia maailmankolkkia nähnyt traveller. Tämä yhdistettynä eilen telkkarista näkyneeseen onnellisen ruskettuneeseen Jasper Pääkkösen naamaan suisti minut taas hirveään matkakaipuuseen. Muistutin itseäni viisivuotissuunnitelmasta ja päätin, että minun pitää alkaa treenata pääsykokeita varten myös matikkaa.
Kuten tämä postaus osoittaa, olen päättänyt lopettaa häpeilyn siitä, että tykkään hassutella, höpöttää ja vapaudenkaipuuni on pysyvä olotila. News flash?
Postaus on omistettu lapsuudenystävälleni Soikalle, joka eilen reklamoi, etten kirjoita tänne enää tarpeeksi usein. Tässäpä tulee tajunnanvirtaa ilman mitään varsinaista asiaa, suunnittelua tai järkeä!
Ps. Oletteko nähneet Smoukahontasin videot? Niin huippuja! Niistä tuli hilpeä fiilis.
Kuvat: Hanna Kärppä (+ nimetön salavalokuvaaja)
Ensimmäinen vitsi
maanantai 24. helmikuuta 2014
Bloggaajan elämä on kyllä aika huvittavaa. Isosiskoni oli kysynyt eilen äidiltä, että onkohan se Ulla kunnossa, kun se ei ole kirjoittanut mitään blogiin pitkään aikaan. Tajusin, että on ehkä aika ihan soittaa siskolle - mutta ehkä aika myös kirjoittaa tätä blogia.

Olen viime aikoina kyllä kirjoitellut blogia, sitä toista, josta olen aika innostunut. On todella hauskaa pitää blogia yhdessä kaverin kanssa ja intoilla rauhassa lempimatkakohteestaan asiaan vihkiytyneessä seurassa. Jotenkin arkiset aiheet ovat jääneet kakkokseksi bloggausaiheina, vaikka olen kyllä sitä mieltä, että blogeista on mukava lukea myös ihan arkisia kuulumisia ihmiselämästä.
Tänä aamuna juoksin tyypilliseen tapaan kiireessä bussiin. Mukanani ollut kahvipurkki oli kaatunut ja levinnyt paperisen eväskassini pohjalle. Järkyttyneenä katsoin bussin toiseksi viimeisestä penkistä, kun pieni kahvinoro valui pitkin bussin lattiaa alaspäin enkä voinut oikein tehdä asialle mitään. Istuin jäykkänä nolostuksesta koko matkan nojaamatta selkänojaan.
Viime viikolla ostin uutta shampoota ja hoitoainetta. Sinä samaisena päivänä, kun olin julistanut lopettavani rahankäytön ja ostanut kuitenkin mm. lennot Ouluun ja kosmettiikkaa pilaten budjetin totaalisesti. Tänään pesin toisen kerran tällä uudella kombolla hiukset ja totesin, että pieleen meni. Kun shampoota levittää hiuksiin, vaikutelma muistuttaa hiekkapaperia. Takkuongelma, johon olin lähtenyt etsimään ratkialua, ei ratkennut poispestävällä hoitoaineella, mutta sain tilalle sähköiset hiukset, jotka valuvat pitkin päätä ja tarttuvat poskiin. Huh, näitä pitkätukkaisen huolia.
Virtuaalielämän ikkunani MacBook Pro -läppäri ja Iphone aiheuttavat myös harmaita hiuksia. Läppäri on alkanut hurista ja kuumentua. Kaipaisi ilmeisesti huoltoa, mutta sehän maksaa ja miten ilman läppäriä muka pitäisi pärjätä huollon aika? Puhelin rintamalla kaikki toimii, mutta muisti on täynnä kiitos reilun 5 000 valokuvan. Olen joutunut käyttämään bloggausaikaa teknisten asioiden miettimiseen ja arkistointiin.
Arkistoinnista puheenollen. Avioliittotodistuksemme on mennyt hukkaan. Kävimme tänään pienen operaation muodossa kämppämme katosta lattiaan läpi, mutta dokumenttia ei vain löytynyt. Tarvisin sitä sitten kun haen opiskelemaan todistamaan muuttunutta sukunimeä. Kaikki muut todistukset kastetodistuksesta lähtien kummitodistuksiin olivat kyllä tallessa, mutta en edes muista että olisimme ikinä saaneet ko dokumenttia. Kai sellainen kirkkohäissä kuitenkin annetaan?

Töissä on edelleen mielenkiintoista. Saamme joka päivä paperipostia eri puolilta maailmaa ja olen alkanut kerätä hienoja kirjekuoria ilmoitustaululleni. Azerbaidžan, Nigeria, Japani, Ghana - niin mahtavaa! Hakemusten takaa löytyy aina mielenkiintoista elämää: kotikoulua käyviä amerikkalaisia, vuotta 2067 eläviä nepalilaisia, kekseliäitä afrikkalaisia ja vaikka mitä mistä en tiennyt aiemmin mitään.
Hakijoiden elämäntarinat välähtävät toimistomme arjessa hetkisen vähintään paperien muodossa - usein myös kasvotusten, puhelimessa tai sähköpostilla - piristäen kulttuurieroista innostuvaa mieltäni. Pidempään kaikkea kuullut ja nähnyt kollegani lähetti tänään hauskan jutun sähköpostiini ja minä jaan se nyt teille. Blogihistoriani ensimmäinen vitsi tulee tässä:
Sähköpostia arabiopiskelijalta hänen isälleen:
Rakas Isä, Helsinki on ihana kaupunki, ihmiset ovat ystävällisiä ja minä viihdyn täällä todella hyvin. Toki häpeän hiukan sitä, että ajan yliopistolle joka aamu aidolla Kulta-Ferrari 559GTB:lläni, kun kaikki professorini ja monet luokkatovereistani kulkevat junalla.
Terveisin poikasi Nasser
Rakas Poikani, 20 miljoonaa USAn dollaria on nyt laitettu tilillesi. Ole ystävällinen äläkä nolaa perhettämme enää enempää. Mene ja osta myös sinä itsellesi juna.
Terveisin Isäsi
Ensi viikonloppuna toteutan lupaukseni ja lähden aistimaan turkoosia tunnelmaa ehdotuksestanne Flamingoon! Palataan silloin viimeistään asiaan! Oletteko vielä messissä näissä arkisissa menoissakin?

Olen viime aikoina kyllä kirjoitellut blogia, sitä toista, josta olen aika innostunut. On todella hauskaa pitää blogia yhdessä kaverin kanssa ja intoilla rauhassa lempimatkakohteestaan asiaan vihkiytyneessä seurassa. Jotenkin arkiset aiheet ovat jääneet kakkokseksi bloggausaiheina, vaikka olen kyllä sitä mieltä, että blogeista on mukava lukea myös ihan arkisia kuulumisia ihmiselämästä.
Mitä tänne sitten kuuluu sillä arkirintamalla? No katsotaan.
Tänä aamuna juoksin tyypilliseen tapaan kiireessä bussiin. Mukanani ollut kahvipurkki oli kaatunut ja levinnyt paperisen eväskassini pohjalle. Järkyttyneenä katsoin bussin toiseksi viimeisestä penkistä, kun pieni kahvinoro valui pitkin bussin lattiaa alaspäin enkä voinut oikein tehdä asialle mitään. Istuin jäykkänä nolostuksesta koko matkan nojaamatta selkänojaan.
Viime viikolla ostin uutta shampoota ja hoitoainetta. Sinä samaisena päivänä, kun olin julistanut lopettavani rahankäytön ja ostanut kuitenkin mm. lennot Ouluun ja kosmettiikkaa pilaten budjetin totaalisesti. Tänään pesin toisen kerran tällä uudella kombolla hiukset ja totesin, että pieleen meni. Kun shampoota levittää hiuksiin, vaikutelma muistuttaa hiekkapaperia. Takkuongelma, johon olin lähtenyt etsimään ratkialua, ei ratkennut poispestävällä hoitoaineella, mutta sain tilalle sähköiset hiukset, jotka valuvat pitkin päätä ja tarttuvat poskiin. Huh, näitä pitkätukkaisen huolia.
Virtuaalielämän ikkunani MacBook Pro -läppäri ja Iphone aiheuttavat myös harmaita hiuksia. Läppäri on alkanut hurista ja kuumentua. Kaipaisi ilmeisesti huoltoa, mutta sehän maksaa ja miten ilman läppäriä muka pitäisi pärjätä huollon aika? Puhelin rintamalla kaikki toimii, mutta muisti on täynnä kiitos reilun 5 000 valokuvan. Olen joutunut käyttämään bloggausaikaa teknisten asioiden miettimiseen ja arkistointiin.
Arkistoinnista puheenollen. Avioliittotodistuksemme on mennyt hukkaan. Kävimme tänään pienen operaation muodossa kämppämme katosta lattiaan läpi, mutta dokumenttia ei vain löytynyt. Tarvisin sitä sitten kun haen opiskelemaan todistamaan muuttunutta sukunimeä. Kaikki muut todistukset kastetodistuksesta lähtien kummitodistuksiin olivat kyllä tallessa, mutta en edes muista että olisimme ikinä saaneet ko dokumenttia. Kai sellainen kirkkohäissä kuitenkin annetaan?

Töissä on edelleen mielenkiintoista. Saamme joka päivä paperipostia eri puolilta maailmaa ja olen alkanut kerätä hienoja kirjekuoria ilmoitustaululleni. Azerbaidžan, Nigeria, Japani, Ghana - niin mahtavaa! Hakemusten takaa löytyy aina mielenkiintoista elämää: kotikoulua käyviä amerikkalaisia, vuotta 2067 eläviä nepalilaisia, kekseliäitä afrikkalaisia ja vaikka mitä mistä en tiennyt aiemmin mitään.
Hakijoiden elämäntarinat välähtävät toimistomme arjessa hetkisen vähintään paperien muodossa - usein myös kasvotusten, puhelimessa tai sähköpostilla - piristäen kulttuurieroista innostuvaa mieltäni. Pidempään kaikkea kuullut ja nähnyt kollegani lähetti tänään hauskan jutun sähköpostiini ja minä jaan se nyt teille. Blogihistoriani ensimmäinen vitsi tulee tässä:
Sähköpostia arabiopiskelijalta hänen isälleen:
Rakas Isä, Helsinki on ihana kaupunki, ihmiset ovat ystävällisiä ja minä viihdyn täällä todella hyvin. Toki häpeän hiukan sitä, että ajan yliopistolle joka aamu aidolla Kulta-Ferrari 559GTB:lläni, kun kaikki professorini ja monet luokkatovereistani kulkevat junalla.
Terveisin poikasi Nasser
Rakas Poikani, 20 miljoonaa USAn dollaria on nyt laitettu tilillesi. Ole ystävällinen äläkä nolaa perhettämme enää enempää. Mene ja osta myös sinä itsellesi juna.
Terveisin Isäsi
Ensi viikonloppuna toteutan lupaukseni ja lähden aistimaan turkoosia tunnelmaa ehdotuksestanne Flamingoon! Palataan silloin viimeistään asiaan! Oletteko vielä messissä näissä arkisissa menoissakin?
Hektinen, inspiroiva, uuvuttava
perjantai 24. tammikuuta 2014
Olen nukkunut viime aikoina tosi huonosti ja uni ei meinaa tulla. Se on aivan epätyypillistä minulle, joka olen aina ollut hyvä nukkumaan. Työkaverini sanoi, että Hesarissa oli vasta ollut juttua, että nukahtamisvaikeuteen auttaa se, että kirjoittaa ylös päässä pyörivät asiat. Jotenkin se ehkä liittyy minullakin tähän. Kello 23 aivoni syttyvät liekkeihin ja pääni pursuaa ideoita. Pitäisi olla nauhuri yöpöydällä, että saisi kaikki keksinnöt ulos ja talteen. Viime päivinä olen tuntenut suurta paloa kirjoittamiseen. Ehkä se on elimistön tapa kertoa, että ajatukset pitää päästä ulos, niin voi taas nukkua...
Viime yönä aloitin ajatusvirran katkaisemiseksi Inkalta lahjaksi saamani kirjan Kotona Istanbulissa. Kirja alkoi näin: "Istanbul, josta tuli kotikaupunkini ensimmäistä kertaa vuonna 1998, on mystinen, dynaaminen, yhteisöllinen ja kansainvälinen kaupunki - - Se on yhtä aikaa uuvuttava ja inspiroiva. Se läkähdyttää hektisellä tunnelmallaan, mutta luo myös uutta energiaa."
Juuri tämän takia pitäisi lukea enemmän kirjoja - tuo kuvaus voisi yhtä hyvin olla oma kuvaukseni Helsingistä! En olisi osannut sitä vaan noin hienosti pukea sanoiksi. (Välihuomautus: Inka oli paketoinut kirjan tuohon jonkun lehden sivulta löytyneeseen kauniseen kuvaan, joka on mielestäni aivan ihana idea - en meinaa raaskia laittaa tuota käärepaperia roskiin, ja ekologinenkin se on.)
Okei, jonkun mielestä voi olla naurettavaa yhdistää kirjan kuvailema fiilis pieneen Helsinkiin maailman ollessa täynnä oikeasti hektisiä, väkirikkaita metropoleja, mutta kyse onkin subjektiivisesta kokemuksesta. Olen minäkin kokenut mystisempiä ja dynaamisempia kaupunkeja, mutta viime aikoina Helsinki on todella ollut minulle hyvin yhteisöllinen, hyvin kansainvälinen, hyvin energisoiva ja myös uuvuttavakin.
Otetaanpa esimerkiksi kansainvälisyys. Olen tänään töissä käsitellyt hakemuksia Kuubasta, Armeniasta, Ugandasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta, Alankomaista, Ghanasta ja monesta muusta kiehtovasta maailmankolkasta. Jokaisen hakemuksen takana on henkilö, joka sydänverellä tahtoo opiskelemaan Suomeen, Helsinkiin. Ja se suorastaan liikuttaa minua! Monet liittävät pyytämättä hakemukseen kirjeen, jossa he kertovat vahvalla intensiteetillä polttavasta halustaan päästä tänne. Hetkinen, tässähän on jotain tuttua... ihan kuin olisin kuullut jostakin muustakin tyypistä viime aikoina, joka tuntee samoin muuta maailmaa kohtaan ;)
Ja olen minäkin ollut se tyyppi, joka on sydän verillä halunnut Helsinkiin. Ehkä elän nyt vaihetta, jossa minulle konkretisoituu, että Suomen pääkaupungissa ON eri tavalla mahdollisuuksia kuin pohjoisen pikkukaupungeissa. Niin pitkään olen joutunut luomaan itse kaikki haluamani asiat niiden puuttuessa ympäristöstäni. Nyt olen saanut huomata, että täällä paikassa jossa asun on muotitoimittajakursseja, matkailun koulutusohjelmia, matkamessuja, tapahtumia, kansainvälisyyttä... kaikkea inspiroivaa vaikka jokaiselle päivälle!
Mutta on myös sama uuvuttava ilmasto, joka vaatii käyttämään aikaa pukemiseen ja joka sanelee mitä voi laittaa päälle. Tämä sota ei ole vieläkään ratkennut! On-off-ihmisen on vaikea hyväksyä, että jos ei voi pukea mekkoja ja hameita, pitää silti pestä tukka. Tätä voi olla ehkä vaikea tajuta ei-on-off-ihmisen, mutta jos joutuu laittamaan rumat, tyhmät housut, niin onko väliä onko tukkakaan puhdas? Aamuisin, kun vihdoin nukuttaa, tämä kuulkaas on relevantti kysymys.
Mutta mitähän vielä oli mielessäni... niin! Kiitos tosi paljon eiliseen postaukseen tulleista aivan ihanista kommenteista. Etenkin Milla-ihanainen, melkein sait minut illalla pillittämään, kun niin nerokas olet. Kuunnelkaas tätä:
Tässä on kyllä kerrassaan viisas nainen! Nyt internetin joukkoäly: kertokaa minulle suosituksia, että mistä löytyy tuota turkoosia tunnelmaa sisätiloista? Onko kylpylät vain eläkeläisiä varten? Mikä lähialueen kohde toisi iloa ja breikkiä tähän pakkasarkeen kevättä odotellessa? Kaikki ideat kotimaasta ja lähinaapureista otetaan ilolla vastaan!
Hyvää ja unettavaa viikonloppua meille kaikille! TGIF vai mitä!
Viime yönä aloitin ajatusvirran katkaisemiseksi Inkalta lahjaksi saamani kirjan Kotona Istanbulissa. Kirja alkoi näin: "Istanbul, josta tuli kotikaupunkini ensimmäistä kertaa vuonna 1998, on mystinen, dynaaminen, yhteisöllinen ja kansainvälinen kaupunki - - Se on yhtä aikaa uuvuttava ja inspiroiva. Se läkähdyttää hektisellä tunnelmallaan, mutta luo myös uutta energiaa."
Juuri tämän takia pitäisi lukea enemmän kirjoja - tuo kuvaus voisi yhtä hyvin olla oma kuvaukseni Helsingistä! En olisi osannut sitä vaan noin hienosti pukea sanoiksi. (Välihuomautus: Inka oli paketoinut kirjan tuohon jonkun lehden sivulta löytyneeseen kauniseen kuvaan, joka on mielestäni aivan ihana idea - en meinaa raaskia laittaa tuota käärepaperia roskiin, ja ekologinenkin se on.)
Okei, jonkun mielestä voi olla naurettavaa yhdistää kirjan kuvailema fiilis pieneen Helsinkiin maailman ollessa täynnä oikeasti hektisiä, väkirikkaita metropoleja, mutta kyse onkin subjektiivisesta kokemuksesta. Olen minäkin kokenut mystisempiä ja dynaamisempia kaupunkeja, mutta viime aikoina Helsinki on todella ollut minulle hyvin yhteisöllinen, hyvin kansainvälinen, hyvin energisoiva ja myös uuvuttavakin.
Otetaanpa esimerkiksi kansainvälisyys. Olen tänään töissä käsitellyt hakemuksia Kuubasta, Armeniasta, Ugandasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta, Alankomaista, Ghanasta ja monesta muusta kiehtovasta maailmankolkasta. Jokaisen hakemuksen takana on henkilö, joka sydänverellä tahtoo opiskelemaan Suomeen, Helsinkiin. Ja se suorastaan liikuttaa minua! Monet liittävät pyytämättä hakemukseen kirjeen, jossa he kertovat vahvalla intensiteetillä polttavasta halustaan päästä tänne. Hetkinen, tässähän on jotain tuttua... ihan kuin olisin kuullut jostakin muustakin tyypistä viime aikoina, joka tuntee samoin muuta maailmaa kohtaan ;)
Ja olen minäkin ollut se tyyppi, joka on sydän verillä halunnut Helsinkiin. Ehkä elän nyt vaihetta, jossa minulle konkretisoituu, että Suomen pääkaupungissa ON eri tavalla mahdollisuuksia kuin pohjoisen pikkukaupungeissa. Niin pitkään olen joutunut luomaan itse kaikki haluamani asiat niiden puuttuessa ympäristöstäni. Nyt olen saanut huomata, että täällä paikassa jossa asun on muotitoimittajakursseja, matkailun koulutusohjelmia, matkamessuja, tapahtumia, kansainvälisyyttä... kaikkea inspiroivaa vaikka jokaiselle päivälle!
Mutta on myös sama uuvuttava ilmasto, joka vaatii käyttämään aikaa pukemiseen ja joka sanelee mitä voi laittaa päälle. Tämä sota ei ole vieläkään ratkennut! On-off-ihmisen on vaikea hyväksyä, että jos ei voi pukea mekkoja ja hameita, pitää silti pestä tukka. Tätä voi olla ehkä vaikea tajuta ei-on-off-ihmisen, mutta jos joutuu laittamaan rumat, tyhmät housut, niin onko väliä onko tukkakaan puhdas? Aamuisin, kun vihdoin nukuttaa, tämä kuulkaas on relevantti kysymys.
Mutta mitähän vielä oli mielessäni... niin! Kiitos tosi paljon eiliseen postaukseen tulleista aivan ihanista kommenteista. Etenkin Milla-ihanainen, melkein sait minut illalla pillittämään, kun niin nerokas olet. Kuunnelkaas tätä:
Tässä on kyllä kerrassaan viisas nainen! Nyt internetin joukkoäly: kertokaa minulle suosituksia, että mistä löytyy tuota turkoosia tunnelmaa sisätiloista? Onko kylpylät vain eläkeläisiä varten? Mikä lähialueen kohde toisi iloa ja breikkiä tähän pakkasarkeen kevättä odotellessa? Kaikki ideat kotimaasta ja lähinaapureista otetaan ilolla vastaan!
Hyvää ja unettavaa viikonloppua meille kaikille! TGIF vai mitä!
Vaakalaudalla
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Tammikuun kohokohta Matkamessut 2014 on täällä. Koko loppuviikko on organisoituna täyteen kivoja tapahtumia ja tapaamisia samanhenkisten travellereiden kanssa. Koko alkuvuoden tärkein ja odotetuin viikko on koittanut ja yhtäkkiä kaikki on vaakalaudalla! Minulle puhkeaa todella häiritsevä nuha huonoimpaan mahdolliseen aikaan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ei sovi mun suunnitelmiin!!
Olin vielä eilen ironisesti luonnostellut päässäni postauksen siitä, miten kiireisenkin viikon aikataulut voi päättäväisyydellä sovittaa yhteen treenaamisen kanssa. Hah, siis minulla oli ihan sataprosenttinen suunnitelma, joka ei voi epäonnistua! Sitten räkä alkaa valua solkenaan, okei, joku tilapäinen häiriö varmasti. Ei merkitä edes riskianalyysiin, sillä olen jo suorittanut oman osani flunssailusta vuodenvaihteen aikaan, kiitos vain.
Menen luottavaisena nukkumaan ja lähden täysin tälläytyneenä ja pinkkiin sonnustautuneen uuteen energiseen päivään tänään. En edes uhraa ajatusta sille, että joudun pyyhkimään nenän alusta kiihtyvään tahtiin. Se ei ole mitään.
Puolenpäivän aikaan istun ruokalassa lysähtäneenä kasaan. Nenä helottaa punaisena ja iho on rikki hankaamisesta paperin kanssa. Takana on kaaottisia tunteja asiakaspalvelun, norona valuvan nenän ja paperitollojen kanssa pelaten... Työkaverit alkavat vihjata, että olisi parempi lähteä kotiin sairastuttamasta muita. Siipi maassa laahustan kotiin.

Ja nyt en sitten keksi ratkaisua huomiseen. Matkamessujen ammattilaispäivään. Keksin ratkaisun jopa Seattle-kateuteen silloin. Mutta nyt en keksi.
Sairaana ei ole töihin menemistä, se tuli hahmotettua tänään. Ja jos ei töitä, ei huvia. Huomenna some-kanavat täyttyvät travellereiden jälleennäkemisestä, riemunkiljahduksista, hauskanpidosta ja uusista ideoista matkailuun liittyen.
Että semmoista. Huomenna olen joko ihmeparantunut tai offline. Be the first one, be the first one!
Olin vielä eilen ironisesti luonnostellut päässäni postauksen siitä, miten kiireisenkin viikon aikataulut voi päättäväisyydellä sovittaa yhteen treenaamisen kanssa. Hah, siis minulla oli ihan sataprosenttinen suunnitelma, joka ei voi epäonnistua! Sitten räkä alkaa valua solkenaan, okei, joku tilapäinen häiriö varmasti. Ei merkitä edes riskianalyysiin, sillä olen jo suorittanut oman osani flunssailusta vuodenvaihteen aikaan, kiitos vain.
Menen luottavaisena nukkumaan ja lähden täysin tälläytyneenä ja pinkkiin sonnustautuneen uuteen energiseen päivään tänään. En edes uhraa ajatusta sille, että joudun pyyhkimään nenän alusta kiihtyvään tahtiin. Se ei ole mitään.
Puolenpäivän aikaan istun ruokalassa lysähtäneenä kasaan. Nenä helottaa punaisena ja iho on rikki hankaamisesta paperin kanssa. Takana on kaaottisia tunteja asiakaspalvelun, norona valuvan nenän ja paperitollojen kanssa pelaten... Työkaverit alkavat vihjata, että olisi parempi lähteä kotiin sairastuttamasta muita. Siipi maassa laahustan kotiin.

Ja nyt en sitten keksi ratkaisua huomiseen. Matkamessujen ammattilaispäivään. Keksin ratkaisun jopa Seattle-kateuteen silloin. Mutta nyt en keksi.
Sairaana ei ole töihin menemistä, se tuli hahmotettua tänään. Ja jos ei töitä, ei huvia. Huomenna some-kanavat täyttyvät travellereiden jälleennäkemisestä, riemunkiljahduksista, hauskanpidosta ja uusista ideoista matkailuun liittyen.
Että semmoista. Huomenna olen joko ihmeparantunut tai offline. Be the first one, be the first one!
Viikonloppukuulumisia
maanantai 6. tammikuuta 2014
Palasin uuden vuoden jälkeen töihin selätettyäni sen megaflunssan. Oli mukava hengailla taas työkavereiden kanssa officella ja päästä Suomi-elämästä kiinni. Kuitenkin salakavalasti pieni levottomuus alkoi hiipiä mieleen ja tutisutti tannerta - kaikki kiva loppuu! Matka, joulu, herkuttelu, vapaus, kirjat ja jopa seuraamamme tv-sarjat, kaikki ohi - loppu - finito. Mitä jää? Loputon talvi, tyhjä lompakko, koruton koti, treenaus, kurinalaisuus, ruokavaliosta kiinni pitäminen ja töissä käynti... hohhoijjaa.
Tämän viikonlopun jälkeen tuleva ei onneksi enää näytä niin ankealta. Koin uuden valtaisan inspiraatioryöpyn, kun Boulevard-H:n seuraavan numeron suunnittelu käynnistyi tänään. Meillä on mahtava -toimisto- Kluuvin yläkerrassa, jossa ei koskaan ole ketään. Ideoita oli muhinut kaikille joulutaon aikana niin paljon, että päätimme laittaa heti tuulemaan seuraavan numeron kanssa ja se julkaistaan jo maaliskuun puolessavälissä! Sen lisäksi julkaisemme pian toimituksen blogin, joten tekemistä tulee piisaamaan.
Minun pitäisi myös ryhtyä tutkimaan liiketoimintamahdollisuuksia/markkinointikuvioita. Jos jotakuta kiinnostaisi ryhtyä hommaan kanssani, niin ehdotuksia otetaan mielellään vastaan! Luultavasti alamme etsiä tähän henkilöä, joka kokee paloa tähän liiketoimintapuoleen. Olisi parhautta, jos muotitoimittajamme ja -tuottajamme voisivat keskittyä olennaisimpaan eli luomiseen rauhassa tulevaisuudessa. Nythän olemme tehneet ihan kaiken itse, joka on sinällään ollut opettavaista, mutta ei ehkä kestävä ratkaisu pidemmän päälle.
Sunnuntaina juhlimme ennakkoon mun synttäreitä (pikku)tyttöporukalla cityilyn merkeissä. Olen ollut salaa kauhuissaan, että shoppailu on menossa pois muodista ja nyt on in omistaa vaan 100 tavaraa tai sinnepäin. Niinpä minun on viistainta panostaa shoppailukasvatukseen ja turvauduttava uusiin sukupolviin siltä varalta, että meikäläisen kaupparakastaminen ei ole häviävää sorttia.
Vuoden tähän asti suurimmaksi kohokohdaksi muodostui eilinen, kun kummilapseni (nuorempi näistä mussukoista) tuli ja rutisti minua Forumissa yhtäkkiä pitkään (varmasti monta minuuttia!) aivan poski poskea vasten tiukasti puristaen ja sanoi "hyvää joulua, hyvää uutta vuotta" pienellä somalla äänellään! Aaawwwwww <3 Sydän suli totaalisesti. Mulle ei tapahdu tällaista koskaan, sillä kaikki lapset ja eläimet rakastuvat aina Makeen päätäpahkaa ja mää olen se kylmä nainen siinä vieressä.
Vippe styleissä lappufarkuissaan oli tehnyt mulle itse kuorrutteella koristelemistaan kekseistä kakun jossa oli viesti. Ja kortissa luki "Säilytä mielikuva elämästä, josta haaveilet, ja tee unelmastasi totta." Virpi tietää aina mitä mää tartten kuulla. Se myös kertoo aina, että montako vuotta täytän, koska oon huono numeroissa.
Tämän viikonlopun jälkeen tuleva ei onneksi enää näytä niin ankealta. Koin uuden valtaisan inspiraatioryöpyn, kun Boulevard-H:n seuraavan numeron suunnittelu käynnistyi tänään. Meillä on mahtava -toimisto- Kluuvin yläkerrassa, jossa ei koskaan ole ketään. Ideoita oli muhinut kaikille joulutaon aikana niin paljon, että päätimme laittaa heti tuulemaan seuraavan numeron kanssa ja se julkaistaan jo maaliskuun puolessavälissä! Sen lisäksi julkaisemme pian toimituksen blogin, joten tekemistä tulee piisaamaan.
Minun pitäisi myös ryhtyä tutkimaan liiketoimintamahdollisuuksia/markkinointikuvioita. Jos jotakuta kiinnostaisi ryhtyä hommaan kanssani, niin ehdotuksia otetaan mielellään vastaan! Luultavasti alamme etsiä tähän henkilöä, joka kokee paloa tähän liiketoimintapuoleen. Olisi parhautta, jos muotitoimittajamme ja -tuottajamme voisivat keskittyä olennaisimpaan eli luomiseen rauhassa tulevaisuudessa. Nythän olemme tehneet ihan kaiken itse, joka on sinällään ollut opettavaista, mutta ei ehkä kestävä ratkaisu pidemmän päälle.
Sunnuntaina juhlimme ennakkoon mun synttäreitä (pikku)tyttöporukalla cityilyn merkeissä. Olen ollut salaa kauhuissaan, että shoppailu on menossa pois muodista ja nyt on in omistaa vaan 100 tavaraa tai sinnepäin. Niinpä minun on viistainta panostaa shoppailukasvatukseen ja turvauduttava uusiin sukupolviin siltä varalta, että meikäläisen kaupparakastaminen ei ole häviävää sorttia.
Vuoden tähän asti suurimmaksi kohokohdaksi muodostui eilinen, kun kummilapseni (nuorempi näistä mussukoista) tuli ja rutisti minua Forumissa yhtäkkiä pitkään (varmasti monta minuuttia!) aivan poski poskea vasten tiukasti puristaen ja sanoi "hyvää joulua, hyvää uutta vuotta" pienellä somalla äänellään! Aaawwwwww <3 Sydän suli totaalisesti. Mulle ei tapahdu tällaista koskaan, sillä kaikki lapset ja eläimet rakastuvat aina Makeen päätäpahkaa ja mää olen se kylmä nainen siinä vieressä.
Vippe styleissä lappufarkuissaan oli tehnyt mulle itse kuorrutteella koristelemistaan kekseistä kakun jossa oli viesti. Ja kortissa luki "Säilytä mielikuva elämästä, josta haaveilet, ja tee unelmastasi totta." Virpi tietää aina mitä mää tartten kuulla. Se myös kertoo aina, että montako vuotta täytän, koska oon huono numeroissa.
Lauantaina fiilisteltiin Jennan radiohaastattelua kaupungilla, sillä sitä oli pyydetty YleX:n suoraan lähetykseen haastateltavaksi mun Boulevard-H:hon tekemän personal shopper -jutun kautta. Jee! Sen jälkeen mentiin leffaan kattomaan Walter Mittyn ihmeellinen elämä, joka osoittautui leffaksi jonka voisin alkaa kattomaan päivittäin. Tai vähintään niinä päivinä, jolloin unohdan, että unelmat on tehty elettäviksi ja käytän energiaa siihen, että pelkään elämän olevan jatkossa pelkkää tylsyyttä ja arkea.
Tulevaisuus here I come! Jo 32-vuotiaana ehkä, mutta entistäkin halukkaampana tekemään jokaisesta viikosta mahtavan, ainutlaatuisen seikkailun kirjassa, jota elämäksi kutsutaan! (Mahtipontinen loppu on aina hyvä eikö?)
Tunnisteet:
Boulevard-H,
elokuvat,
Helsinki,
onnellisuus,
Tajunnanvirtaa,
ystävät
Vuosi 2013 pähkinänkuoressa
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Edellisessä blogissani minulla on ollut tapana tehdä yhteenveto kuluneesta vuodesta, joten päätin jatkaa perinnettä myös nyt. Onhan tässä toipilaana aikaa. Vuosi 2011 lukeutui elämäni parhaisiin vuosiin, kun taas vuosi 2012 ei ollut kovinkaan kummoinen.
Juuri päättynyt vuosi 2013 kipuaa taas yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista vuosista kohdallani, ellei jopa parhaaksi. Olipahan melkoista tehdä tätä postausta ja katsoa mitä kaikkea yhteen vuoteen onkaan mahtunut. Silti samalla huomasin jälleen, että menneiden muistelu ei ole jotenkin juttuni. En osaa sanoa miksi, vaikka mielellään tietysti näitä kaikista parhaita paloja katselee. Tässäpä vuoden highlightit:

- Elo-syyskuu oli muodin juhlaa Helsingissä. Olin pukemassa malleja 2or+byYatin sekä Glorian näytöksissä, joista jälkimmäistä tähditti mm. Suvi Koponen ja Tyler Riggs. Kuvattiin myös omaa editorialia ja päästiin vierailulle NAMEn kanssa Ivana Helsinkiin.
- Tehtiin extemporee autoretki kauniiseen Porvooseen Maken ja Heinin kanssa.
- Käytiin mökillä ja aloitettiin uusi terveellinen elämä Body for Life -ohjelman mukaan
- Lokakuu toi mukanaan mullistuksia työrintamalla. Vaihdoin työpaikkaa Arkadianmäeltä Pasilan korkeakoulumaailmaan
- Jatkettiin oman lehtemme tekemistä ja ensimmäinen isompi artikkelini julkaistiin Suomi-USA-lehdessä (Paola Suhosen haastattelu)
- Make lupasi, että saisin lähteä lomarahoilla New Yorkiin juhlimaan uutta jaksoa elämässä, mutta päädyimme sittenkin varaamaan yhteisen joulumatkan aurinkoon
- Marraskuussa tehtiin kävelylenkkejä pitkin Helsinkiä
- Saatiin kutsu USA:n suurlähetystön loisteliaisiin Marine Ball -tanssiaisiin
- Vietettiin NAMEn kanssa mahtavat Thanksgiving-juhlat embassyssä
- 50 salitreeniä meni rikki
- Joulukuusi tuli taloon
* Tammikuu *
- Vuosi alkoi matkalla New Yorkiin, Miamiin ja Key Westiin Mirkan ja Mikon kanssa. Lähtiessä minua vaivasi karmea noidannuoli selässä, mutta se ei latistanut intoa ja reissusta tuli todella onnistunut.
- Myöhemmin tammikuussa vietettiin Matkamessuja ja löysin sieltä uuden samanhenkisen ystävän.
- Matkan jälkeinen masennus iski poikkeuksellisen rajusti. Lopulta päätin, että se saa loppua ja omasta kotikaupungista täytyy voida löytää inspiraatio elämään.
- Liityin kuntosalille jäseneksi ja löysin ilmoituksen Helsinki Design Schoolista.
* Helmikuu *
- Aloitin muotitoimittaja-kurssin Helsinki Design Schoolissa ja tapasin superhuippuja tyyppejä
- Töissä vietettiin valtiopäivien avajaisia
- Sali-innostus alkoi hiipua...
- Käytiin Suomenlinnassa retkeilemässä ja valokuvailemassa Maken ja Miksun kanssa
- Perustin tämän blogin
* Maaliskuu *
- Luovuttiin meidän Oulun tukikohdasta eli laitoimme asuntomme kokonaan vuokralle
- Endometrioosi-leikkaus koitti ja siitä toipuminen hallitsi maaliskuuta
- Palmusunnuntaina vietettiin kuitenkin jo brunssia Miksulla
- Lapsuuden ystävät ja Puuhkat tulivat Helsinkiin samana viikonloppuna
- Eevi-mussukan yksvuotissynttäreitä vietettiin Helsingissä ja Disney-naamiaisia Oulussa
* Huhtikuu *
- Perustimme Nuorten aikuisten Amerikka -verkoston NAMEn ja vierailimme porukan kanssa Rantapallossa
- Minut kutsuttiin mukaan Matkabloggaaja-verkostoon ja tapasimme ensi kertaa bloggaajien kanssa livenä
- Opiskelu jatkui Helsinki Design Schoolissa ja pidimme ensimmäisen tapaamisen Boulevard-H:n perustamisen tiimoilta
- Reissukieltäymys johti kuukauden USA-roadtrip -suunnitelman syntymiseen
* Toukokuu *
- Toukokuu alkoi vappupiknikillä Heinin ja Paksun kanssa Kaivarissa
- Myöhemmin vietettiin Mirkan yllätyspolttareita Tartossa
- Humalluin kesän ihanuudesta ja rakastuin Helsinkiin, äiti ja isä tulivat vierailulle
- "Valmistuin" Helsinki Design Schoolista ja sitä edelsi ensimmäiset oikeat muotikuvaukset
- Teimme roadtripin halki Suomen Maken kansa ja jänö iskeytyi automme puskuriin ja teki reiän autoon.
* Kesäkuu *
- Kesäkuussa pyöräiltiin paljon ympäri Helsinkiä
- Kaupungissa vietettiin Amerikan päiviä
- Vietimme aikaa USA:n suurlähetystössä useampaan otteeseen mm. kesäjuhlien ja NAMEn tilaisuuden merkeissä
- Kuukauden roadtrip -Koillis-USA:han alkoi
- Lämpöennätykset paukkuivat Arizonan ja Nevadan seuduilla
* Heinäkuu *
- Roadtrip jatkui aavikolta Kalifornian vilvoittavan ilmaston pariin. Vietettiin ihana viikko Lauran ja Jounin vieraana Escondidossa ja mentiin hakemaan Heini ja Paksu kyytiin Las Vegasista
- Ajettiin ensimmäistä kertaa Losin ja San Franciscon välinen legendaarinen rantareitti
- Kotiin palattua pakastettiin mansikoita ja vietettiin Äpän vauvakutsuja
- Minulle tehtiin toinen leikkaus, joka oli edellistä paljon helpompi ja pienempi juttu. Nautiskelin juuri ennen nukutusta kauniista maisemasta Eiran sairaalan parvekkeella kiikkuen pelkkä leikkauspaita päällä
- Minulle tehtiin toinen leikkaus, joka oli edellistä paljon helpompi ja pienempi juttu. Nautiskelin juuri ennen nukutusta kauniista maisemasta Eiran sairaalan parvekkeella kiikkuen pelkkä leikkauspaita päällä
* Elokuu *
- Elokuu oli Mirkan ja Mikon kuukausi. Vietettiin ikimuistoiset häät, joissa minä ja Miksu puuhattiin kaasoina innosta piukeina
- Elokuu oli myös mökkeilyn aikaa ja nähtiin sukulaisia ja ystäviä
- Palattiin Helsinkiin töiden ja Helsinki Fashion Weekendin luo
* Syyskuu *

- Elo-syyskuu oli muodin juhlaa Helsingissä. Olin pukemassa malleja 2or+byYatin sekä Glorian näytöksissä, joista jälkimmäistä tähditti mm. Suvi Koponen ja Tyler Riggs. Kuvattiin myös omaa editorialia ja päästiin vierailulle NAMEn kanssa Ivana Helsinkiin.
- Tehtiin extemporee autoretki kauniiseen Porvooseen Maken ja Heinin kanssa.
- Käytiin mökillä ja aloitettiin uusi terveellinen elämä Body for Life -ohjelman mukaan
* Lokakuu *
- Jatkettiin oman lehtemme tekemistä ja ensimmäinen isompi artikkelini julkaistiin Suomi-USA-lehdessä (Paola Suhosen haastattelu)
- Make lupasi, että saisin lähteä lomarahoilla New Yorkiin juhlimaan uutta jaksoa elämässä, mutta päädyimme sittenkin varaamaan yhteisen joulumatkan aurinkoon
* Marraskuu *
- Saatiin kutsu USA:n suurlähetystön loisteliaisiin Marine Ball -tanssiaisiin
- Vietettiin NAMEn kanssa mahtavat Thanksgiving-juhlat embassyssä
- 50 salitreeniä meni rikki
- Joulukuusi tuli taloon
* Joulukuu *
- Saatiin odotettuja vieraita Kanarialta, Oulusta, Soulista ja Tokiosta
- Julkaistiin Boulevard-H muotibloggazine ja pidettiin sen kunniaksi brunssi Miksulla
- Tehtiin mahtava reissu Washingtoniin ja Floridaan. Nähtiin delfiinejä, pelikaaneja, alligaattoreita, joulupukkeja ja vaikka mitä kivaa.
- Sain megaflunssan ja vietettiin uusi vuosi kotisohvalla.
Mikä vuosi! Näin jälkeenpäin kun katsoo niin vuosihan oli kuin olikin täynnä inspiraatiota, vaikka alku oli hankalantuntuinen. Vuosi 2013 jää historiaan täynnä muotia, matkailua, Helsinkiä, juhlaa, hyviä ihmisiä, aikaansaamista, uskallusta, heittäytymistä, kropan fiksaamista parempaan kuntoon (määräaikaishuoltoja, kuten Make sanoo - ja treenaamista). Paljon voi asioihin vaikuttaa itse. Olen enenevissä määrin alkanut toteuttaa elämänfilosofiaa, jonka mukaan jos jotakin haluaa, pitää se tehdä itse. Aikalailla kaikki koettu on ollut kiinni omasta aktiivisuudesta, harva asia on tullut valmiina eteen.
Mitähän vuodelle 2014 keksitään? Voiko siitä tulla yhtä hyvä kuin tästä - aika näyttää! Innolla uutta päin :)
Tunnisteet:
blogaajaesittely,
Helsinki,
matkailu,
muoti,
Tajunnanvirtaa,
Treeni,
Työ
Mikä on joulun merkitys
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Jouluaamu. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ei olla talvisessa ympäristössä viettämässä joulua ja ehkäpä juuri sen vuoksi on tullut pohdiskeltua, että mikä on joulun merkitys, mikä tekee joulun, mikä on joulu. Ensimmäisenä päivänä mietin, että pitäisikö tänne hotellihuoneistoomme alkaa laittaa joulua, mutta hylkäsin ajatuksen samantien. Tänä vuonna vietämme joulua tämän paikan tapaan, eikä mitenkään muuten.
Joskus paljon nuorempana olin sitä mieltä, että jouluna ei kannata lähteä aurinkolomalle. Syy: joulu on ihanaa aikaa ja rantaloma on ihanaa aikaa. Ei niitä kannata niputtaa yhteen vaan nauttia molemmista erikseen, jotta on enemmän ihanaa aikaa. Tykkään siis jouluperinteistä kyllä, mutta niiden vaaliminen ei ohjaa meidän elämää sillä tavalla. Minulle ei ole tärkeää enää, että kaikki menee samalla tavalla joka vuosi, kuten lapsena oli. Aikuisena järjestellään palikat parhaalla mahdollisella tavalla - aurinkoloma silloin kun lomaa on, ja jos sitä ei ole muulloin kuin jouluna, niin sitten jouluna rannalle ja kuusi kotiin marraskuussa.
Joulussahan on kyse Jeesuksen syntymäpäiväjuhlista. Olen tullut siihen tulokseen, ettei olla tapakrisittyjä. Ollaan samaan tapaan kristittyjä aina kuin nettinatiivit ovat netissä aina. He eivät mene nettiin vaan ovat netissä. Ollaan kiinnostuttu hyvästä sanomasta ja sen elämisestä todeksi. Tänä vuonna olemme viettäneet järjettömän hyviä synttäreitä täällä! Ollaan lilluttu meressä, paddle surffattu, kelluttu uimarenkailla pitkin hotellimme virtana kulkevaa uima-allasjokea ja ajettu vesitaksilla pitkin pitkin upeiden veneiden ja kartanoiden täyteisiä kanavia.

Jos mietitte, että mihin pukki on mennyt aattoillan jälkeen, niin tuolla veneellähän se. On tainnut tulla pukilla isoin paketti omaan laariin...
Tämän talon kohdalla vesitaksimme kapteenit hurauttivat taksin kartanon pihaan. Mietimme, että miksihän pysähdymme jonkun yksityisen kodin laituriin. Pian kapteeni jo kertoikin: Earl, talon omistaja oli huiskuttanut kättä vesitaksille uskollisesti vuosien ja eräänä päivänä kapteeni oli päättänyt ajaa taksin Earlin laituriin. Niinpä heistä oli tullut ystäviä ja nyt he kävivät toivottamassa hyvät joulut.


Toissailtana kadulla tuli vastaan ihmisiä, jotka olivat lähteneet ulos laulamaan joululauluja pyjamoissaan. Eilen, kun söimme ihanassa italialaisessa ravintolassa jouluaaton illallista, vieressämme istui kaksi keski-ikäistä pariskuntaa ja rouvilla välkkyi jouluvalot ranteissa. Monilla muillakin aikuisilla näkee välkkyviä jouluvaloja kaulassa tai ranteessa - gotta love these people! Parempi olla mauton kuin tylsä, näyttää toimivan täällä haha...
Hassuttelevia ihmisiä ja piparkakkutalon muotoisia kartanoita, välillä tuntuu, että tämä osavaltio on yhtä Disneylandiä!
Tänä aamuna on ollut aika pilvistä, joten ollaan istuttu täällä meidän florida-huoneessa ja katseltu tuota hassua amerikkalaista telkkaria. Uutisia eri puolilta valtoja ja jatkuvia säätiedotuksia. 44% maasta on kuulemma saanut herätä tänään valkoiseen jouluun.
Nyt haaveissa siintää aamiainen verannalla ja uusi päivä ulkoilmassa. Aurinko pilkistää jo pilven takaa. Joulu on!
Joskus paljon nuorempana olin sitä mieltä, että jouluna ei kannata lähteä aurinkolomalle. Syy: joulu on ihanaa aikaa ja rantaloma on ihanaa aikaa. Ei niitä kannata niputtaa yhteen vaan nauttia molemmista erikseen, jotta on enemmän ihanaa aikaa. Tykkään siis jouluperinteistä kyllä, mutta niiden vaaliminen ei ohjaa meidän elämää sillä tavalla. Minulle ei ole tärkeää enää, että kaikki menee samalla tavalla joka vuosi, kuten lapsena oli. Aikuisena järjestellään palikat parhaalla mahdollisella tavalla - aurinkoloma silloin kun lomaa on, ja jos sitä ei ole muulloin kuin jouluna, niin sitten jouluna rannalle ja kuusi kotiin marraskuussa.
Joulussahan on kyse Jeesuksen syntymäpäiväjuhlista. Olen tullut siihen tulokseen, ettei olla tapakrisittyjä. Ollaan samaan tapaan kristittyjä aina kuin nettinatiivit ovat netissä aina. He eivät mene nettiin vaan ovat netissä. Ollaan kiinnostuttu hyvästä sanomasta ja sen elämisestä todeksi. Tänä vuonna olemme viettäneet järjettömän hyviä synttäreitä täällä! Ollaan lilluttu meressä, paddle surffattu, kelluttu uimarenkailla pitkin hotellimme virtana kulkevaa uima-allasjokea ja ajettu vesitaksilla pitkin pitkin upeiden veneiden ja kartanoiden täyteisiä kanavia.

Jos mietitte, että mihin pukki on mennyt aattoillan jälkeen, niin tuolla veneellähän se. On tainnut tulla pukilla isoin paketti omaan laariin...


Toissailtana kadulla tuli vastaan ihmisiä, jotka olivat lähteneet ulos laulamaan joululauluja pyjamoissaan. Eilen, kun söimme ihanassa italialaisessa ravintolassa jouluaaton illallista, vieressämme istui kaksi keski-ikäistä pariskuntaa ja rouvilla välkkyi jouluvalot ranteissa. Monilla muillakin aikuisilla näkee välkkyviä jouluvaloja kaulassa tai ranteessa - gotta love these people! Parempi olla mauton kuin tylsä, näyttää toimivan täällä haha...
Hassuttelevia ihmisiä ja piparkakkutalon muotoisia kartanoita, välillä tuntuu, että tämä osavaltio on yhtä Disneylandiä!
Tänä aamuna on ollut aika pilvistä, joten ollaan istuttu täällä meidän florida-huoneessa ja katseltu tuota hassua amerikkalaista telkkaria. Uutisia eri puolilta valtoja ja jatkuvia säätiedotuksia. 44% maasta on kuulemma saanut herätä tänään valkoiseen jouluun.
Nyt haaveissa siintää aamiainen verannalla ja uusi päivä ulkoilmassa. Aurinko pilkistää jo pilven takaa. Joulu on!
Mikä Amerikassa viehättää?
torstai 12. joulukuuta 2013
"Mua kiinnostais kuulla mietteitä aiheesta että mitkä on sulle niitä asioita joiden vuoksi tykkäisit asua Jenkeissä ja miksi taas mieluummin Suomessa.. jos ei perhettä ja ystäviä lasketa mukaan. Siis ihan sellasia käytännön pieniä asioita, hajut, maut tms.."
Tämä kysymys on minulle itselleni tärkeä ja siksi se pysäytti minut miettimään.
Tunnisteet:
Amerikka,
asuminen,
blogihaasteet,
matkailu,
onnellisuus,
Tajunnanvirtaa
Pieniä suuria mietteitä elämästä tai päin vastoin
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Viikonloppu on kulunut sohvalla loikoillen ja levähtäen. Kaiken menemisen jälkeen päätin ottaa aikaa rauhoittumiselle ja lepäämiselle kunnolla, sillä onhan syksyyn mahtunut paljon menoa. Luulen, että lepo on tehnyt hyvää.

Kaiken menemisen keskellä olen ehtinyt jonkin verran pohtia taas tätä ihmeellistä elämää. Thanksgiving-juhlassa havahduin oivallukseen, että miten arvokasta onkaan organisoida juhlia pienelle porukalle. Kohdata muutamia ihmisiä kunnolla "maailman muuttamisen" sijaan. Voikin olla suurta viisautta tavoitella tekemisissään suuren sijaan pientä? Niin usein aina ajatellaan, että menestystä on se, että valloitetaan maailma määrällä ehkäpä laadun sijaan.
Pari vuotta sitten Me Naiset teki juttua minusta ja otsikossa luki "Pidän kaikesta suuresta ja mahtavasta". Oh Nora, olin varma, etten ole moista noloutta mennyt sanomaan, mutta jostain he olivat sen napanneet. Ehkä minulla kieltämättä on taipumusta mennä kimalluksen perässä ja vaatia niin itseltä kuin muiltakin paljon. Mutta mikä lopulta antaa elämässä eniten? Pienet ja simppelit asiat sen tekevät.




Sain kummitytöltä ja hänen siskoltaan lahjaksi väritys- ja tarrakirjan. Miten huomaavaista heiltä ajatella, että minäkin ehkä tykkäisin omasta prinsessakirjasta! <3
Mun ajatukset tuntuvat usein yliojentuvilta. Näen lähes kaikissa asioissa liian selvästi hankalan ristiriitaisia puolia. Ja se estää sen, että minusta tulisi maailmanparantajaa. Esimerkiksi tänään uutisissa kerrottiin, että Britannia oli päättänyt laittaa pitkäaikaistyöttömät töihin vastineeksi työttömyystuesta. Ajattelin, että onpa hyvä! Sitten, kun kuulin päätöksen vastustajien mietteitä, asia ei ollutkaan enää yksioikoinen. Tietenkään. Onko oikein, että työnantajat saavat ilmaista työvoimaa työkkäristä ja voivat irtisanoa lisää jengiä työkkäriin ja ottaa sieltä tätä pakkotyöporukkaa tilalle? Ei. Aargh, asiat ovat niin vaikeita.
Ja jos miettii melkein mitä tahansa asiaa, käy samalla tavalla. Tulee kaksi puolta, jotka ovat molemmat totta vaikka olisivatkin toisilleen vastakkaisia. Oikeasti tämä pätee melkee mihin tahansa. Kunnianhimo on hyvä, mutta niin on myös vähään tyytyvien maan hiljaisten elämänfilosofia. Ajatteleminen on hyvä, mutta niin on myös se, ettei katso uutisia ja stressaa.
Tykkäisin kyllä löytää absoluuttisia totuuksia ja elää täysillä niiden mukaan. Mutta koska ei ole musta-valkoista maailmaa, täytyy opetella löytämään selkeys harmaudesta. Enkä tarkoita tällä nyt värittömyyttä vaan sekottuneita värejä.
Koetan keskittyä elämään hetkessä ja oppia iloitsemaan päivittäin pienten hetkien kauneudesta. Joskus se onnistuu ja joskus ei. Hyväksyäpä vielä se.

Kaiken menemisen keskellä olen ehtinyt jonkin verran pohtia taas tätä ihmeellistä elämää. Thanksgiving-juhlassa havahduin oivallukseen, että miten arvokasta onkaan organisoida juhlia pienelle porukalle. Kohdata muutamia ihmisiä kunnolla "maailman muuttamisen" sijaan. Voikin olla suurta viisautta tavoitella tekemisissään suuren sijaan pientä? Niin usein aina ajatellaan, että menestystä on se, että valloitetaan maailma määrällä ehkäpä laadun sijaan.
Pari vuotta sitten Me Naiset teki juttua minusta ja otsikossa luki "Pidän kaikesta suuresta ja mahtavasta". Oh Nora, olin varma, etten ole moista noloutta mennyt sanomaan, mutta jostain he olivat sen napanneet. Ehkä minulla kieltämättä on taipumusta mennä kimalluksen perässä ja vaatia niin itseltä kuin muiltakin paljon. Mutta mikä lopulta antaa elämässä eniten? Pienet ja simppelit asiat sen tekevät.
Olen onnekkaasti taas muistanut, että yhteiset pienet hetket samanhenkisten ja ihanien ihmisten seurassa ovat niitä elämän voimaannuttavimpia asioita. (Ja matkat. Siitä ei pääse mihinkään.) Mikään muu ei ole sellaista josta en voisi luopua.




Sain kummitytöltä ja hänen siskoltaan lahjaksi väritys- ja tarrakirjan. Miten huomaavaista heiltä ajatella, että minäkin ehkä tykkäisin omasta prinsessakirjasta! <3
Mun ajatukset tuntuvat usein yliojentuvilta. Näen lähes kaikissa asioissa liian selvästi hankalan ristiriitaisia puolia. Ja se estää sen, että minusta tulisi maailmanparantajaa. Esimerkiksi tänään uutisissa kerrottiin, että Britannia oli päättänyt laittaa pitkäaikaistyöttömät töihin vastineeksi työttömyystuesta. Ajattelin, että onpa hyvä! Sitten, kun kuulin päätöksen vastustajien mietteitä, asia ei ollutkaan enää yksioikoinen. Tietenkään. Onko oikein, että työnantajat saavat ilmaista työvoimaa työkkäristä ja voivat irtisanoa lisää jengiä työkkäriin ja ottaa sieltä tätä pakkotyöporukkaa tilalle? Ei. Aargh, asiat ovat niin vaikeita.
Ja jos miettii melkein mitä tahansa asiaa, käy samalla tavalla. Tulee kaksi puolta, jotka ovat molemmat totta vaikka olisivatkin toisilleen vastakkaisia. Oikeasti tämä pätee melkee mihin tahansa. Kunnianhimo on hyvä, mutta niin on myös vähään tyytyvien maan hiljaisten elämänfilosofia. Ajatteleminen on hyvä, mutta niin on myös se, ettei katso uutisia ja stressaa.
Tykkäisin kyllä löytää absoluuttisia totuuksia ja elää täysillä niiden mukaan. Mutta koska ei ole musta-valkoista maailmaa, täytyy opetella löytämään selkeys harmaudesta. Enkä tarkoita tällä nyt värittömyyttä vaan sekottuneita värejä.
Koetan keskittyä elämään hetkessä ja oppia iloitsemaan päivittäin pienten hetkien kauneudesta. Joskus se onnistuu ja joskus ei. Hyväksyäpä vielä se.
Pysähtynyt hetki
lauantai 16. marraskuuta 2013
Rauhallinen hengitys, tuttu ihontuoksu vierellä. Musiikki, sohva, päikkärit suloisessa kainalossa tai pörröisen viltin alla. Pysähtyminen lämpöiseen syleilyyn kaiken kiireen jälkeen ja sen välissä.
Elämä on täynnä hektisyyttä, aikaansaamisen onnea, mutta voi kuinka hyvä on välillä pysähtyä vain olemaan. Oma hetki ilman ajatuksia. Suosittelen.
Ja sitten taas jatkuu! Jaksaa.
Elämä on täynnä hektisyyttä, aikaansaamisen onnea, mutta voi kuinka hyvä on välillä pysähtyä vain olemaan. Oma hetki ilman ajatuksia. Suosittelen.
Ja sitten taas jatkuu! Jaksaa.
Globalisaation ja perjantain riemua
perjantai 18. lokakuuta 2013
Minun sukupolvelle, tai ainakin minulle henkilökohtaisesti, on suuri siunaus elää todeksi globalisaatiota. Hyppelehdin töistä kotiin iloisena mukavan ensimmäisen - kansainvälisiä tehtäviä sisällään pitäneen - työviikon jälkeen, ja saan idean! Kotimme lähikaupan vieressä on avattu uusi nepalilainen ravintola. Kas haenpa sieltä meille iltaruuan.
Astun sisälle Aasiaan ja ylitsevuotavaisen ystävällinen palvelu ottaa minut huomaansa. Pian imeskelen pillillä talon tarjoamaa mangojuomaa ja selailen lehteä take away tandoori-lammasta odotellessani. Ihastelen kuvia Singaporen muotiviikoilta ja päätän, että joskus vielä haluan käydä paikan päällä kokemassa tämän tapahtuman ja kaupunkivaltion todeksi.


Mietiskelen viikkoani. Olen työni kautta päässyt asioimaan maailman kaukaisimmista kolkista tulevien ihmisten kanssa ja tutustunut minulle tuntemattomien yhteiskuntien kehittyneisyysasteeseen selaamalla opiskelijoiksi pyrkivien koulutodistuksia eri puolilta maailmaa.
Ministeriön laatimat maatodistukset kertovat amk-tasolle sopivaa pohjakoulutusta antavat tutkintonimikkeet ja me etsimme niistä mainintoja mitä värikkäimmistä, koristeellisimmista ja käppyräkirjaimisista todistuksista (tai niiden virallisista käännöksistä). Yrittelijäisyydestä ei voi hakijoita moittia, joten tarkistettavaa riittää.

Välillä olemme afrikkalaisilla nettisivuilla hankkimassa lisätietoa ja välillä vakuutamme sähköpostilla tai puhelimessa, että ei, emme voi valitettavasti järjestää valintakoetta vain juuri Sinulle kotimaassasi, vaikka se auttaisikin Sinua suuresti ja vaikka mekin kyllä uskomme Sinun olevan aivan ainutlaatuisin hakija kouluumme.
Onni alkaa kuplia sisälläni vähän kuin varkain. Voi kuinka rakastankaan eri kulttuurien parissa toimimista! En ole koskaan ollut kovinkaan kiinnostunut historiasta, mutta jos olisin vaikkapa dubailaisessa museossa tai vaikka vaan paikallisessa toimistossa, voisin kuvitella ihastelevani aikalaisteni dokumentteja ihan jo typografia-erojen takia. Minulle on rikkaus, miten standardit vaihtelevat eri puolilla maailmaa, joten hassua tai ei, olen liekeissäni uudesta työstäni näiden pienten seikkojen takia.
Kesälomalla olin onneni kukkuloilla Venice ja Santa Monica beachillä Los Angelesissa, josta kuvat ovat. Tulevana jouluna tulen olemaan onneni kukkuloilla Floridassa. Pääsiäisenä tulen olemaan onneni kukkuloilla Pariisissa.
Mutta tänä iltana olen onneni kukkuloilla Töölössä. Ihan vaan sen vuoksi, että elämä on ihanan monimuotoista Suomessakin.
Hyvää viikonloppua toivoo,
Ulletin <3 globalisaatio
Ps. Kuin muistutukseksi juuristani, tänään on perjantai ja Vain elämää -tv-sarja näkyy telkkarista. On vuorossa Jukka-pojan päivä ja - toimii! Iloitsen myös omasta kulttuuristani, vaikka periaatteessa eittämättä luokittelisin ohjelman meikäläisen genren ulkopuolelle. Jostain syystä kuitenkin toimii.
Pps. Tajuan kuinka onnekas siskoni on, koska hän on lauluntekijä ja sanoittaja. Ajattelen, ihmisen tarvitsee saada ilmaista itseään. Vaikka vain itselleen.
Onneksi on blogi ei-niin-musikaalisille :)
Astun sisälle Aasiaan ja ylitsevuotavaisen ystävällinen palvelu ottaa minut huomaansa. Pian imeskelen pillillä talon tarjoamaa mangojuomaa ja selailen lehteä take away tandoori-lammasta odotellessani. Ihastelen kuvia Singaporen muotiviikoilta ja päätän, että joskus vielä haluan käydä paikan päällä kokemassa tämän tapahtuman ja kaupunkivaltion todeksi.


Viisitoista minuuttia myöhemmin kotimme on täyttynyt aasialaisen ruuan tuoksusta. Laitan kynttilät palamaan ja "ruokamusiikit"-soittolistan Spotifysta soimaan. Gotan projectin Buenos Airesin tahdit täyttävät ilman ja argentiinalainen malbec kostuttaa suun.
Mietiskelen viikkoani. Olen työni kautta päässyt asioimaan maailman kaukaisimmista kolkista tulevien ihmisten kanssa ja tutustunut minulle tuntemattomien yhteiskuntien kehittyneisyysasteeseen selaamalla opiskelijoiksi pyrkivien koulutodistuksia eri puolilta maailmaa.
Ministeriön laatimat maatodistukset kertovat amk-tasolle sopivaa pohjakoulutusta antavat tutkintonimikkeet ja me etsimme niistä mainintoja mitä värikkäimmistä, koristeellisimmista ja käppyräkirjaimisista todistuksista (tai niiden virallisista käännöksistä). Yrittelijäisyydestä ei voi hakijoita moittia, joten tarkistettavaa riittää.

Onni alkaa kuplia sisälläni vähän kuin varkain. Voi kuinka rakastankaan eri kulttuurien parissa toimimista! En ole koskaan ollut kovinkaan kiinnostunut historiasta, mutta jos olisin vaikkapa dubailaisessa museossa tai vaikka vaan paikallisessa toimistossa, voisin kuvitella ihastelevani aikalaisteni dokumentteja ihan jo typografia-erojen takia. Minulle on rikkaus, miten standardit vaihtelevat eri puolilla maailmaa, joten hassua tai ei, olen liekeissäni uudesta työstäni näiden pienten seikkojen takia.
Kesälomalla olin onneni kukkuloilla Venice ja Santa Monica beachillä Los Angelesissa, josta kuvat ovat. Tulevana jouluna tulen olemaan onneni kukkuloilla Floridassa. Pääsiäisenä tulen olemaan onneni kukkuloilla Pariisissa.
Mutta tänä iltana olen onneni kukkuloilla Töölössä. Ihan vaan sen vuoksi, että elämä on ihanan monimuotoista Suomessakin.
Hyvää viikonloppua toivoo,
Ulletin <3 globalisaatio
Ps. Kuin muistutukseksi juuristani, tänään on perjantai ja Vain elämää -tv-sarja näkyy telkkarista. On vuorossa Jukka-pojan päivä ja - toimii! Iloitsen myös omasta kulttuuristani, vaikka periaatteessa eittämättä luokittelisin ohjelman meikäläisen genren ulkopuolelle. Jostain syystä kuitenkin toimii.
Pps. Tajuan kuinka onnekas siskoni on, koska hän on lauluntekijä ja sanoittaja. Ajattelen, ihmisen tarvitsee saada ilmaista itseään. Vaikka vain itselleen.
Onneksi on blogi ei-niin-musikaalisille :)
Ensimmäinen päivä
tiistai 15. lokakuuta 2013
Uusi työ alkoi tänään. Minulta tiedusteltiin uuden työkaverin toimesta, että olenko kenties saanut potkut, kun kerran olen halunnut laskeutua Arkadianmäen loistosta Pasilan korkeakoulumaailman sykkeeseen. "Ei, en ole, ihan vaan halusin." Tyrmistystä. Järkensä varmaan tyttörukka menettänyt. :D
Outoa tai ei, maailmalta saapuneilla postikorteilla ja reissujulisteilla koristettu, eloisa avokonttori oli minulle paras tervetuliaistoivotus uuteen elämään. Sermin lukuisat nuppineulat odottavat vain omia korttejani - ja niitähän minulta löytyy. Jotenkin kotoisaa.
Päivän alussa aamusaliperinne joutui testiin: Ehtiikö aamulla enää treenata, kun työpaikka on Pasilassa?
Kello soi 6:15, salille saavuttiin 6:40. (Tässä täytyy vielä nipistää kymmenen minuuttia, voi torkutusta!) 7:30 olimme takaisin kotona ja Make alkoi paistaa munia. 8:20 astuin ulos kämpästä kohti bussipysäkkiä (jopa aivan liian aikaisin). Varttia myöhemmin istuin bussissa ja 8:50 saavuin työmaalle. Liukuma päättyy yhdeksään, joten tsäpäkkänä saa olla ja luisumiseen ei ole varaa - mutta näyttää siltä, että treenata ehtii! Hyvä.
Outoa tai ei, maailmalta saapuneilla postikorteilla ja reissujulisteilla koristettu, eloisa avokonttori oli minulle paras tervetuliaistoivotus uuteen elämään. Sermin lukuisat nuppineulat odottavat vain omia korttejani - ja niitähän minulta löytyy. Jotenkin kotoisaa.
Päivän alussa aamusaliperinne joutui testiin: Ehtiikö aamulla enää treenata, kun työpaikka on Pasilassa?
Kello soi 6:15, salille saavuttiin 6:40. (Tässä täytyy vielä nipistää kymmenen minuuttia, voi torkutusta!) 7:30 olimme takaisin kotona ja Make alkoi paistaa munia. 8:20 astuin ulos kämpästä kohti bussipysäkkiä (jopa aivan liian aikaisin). Varttia myöhemmin istuin bussissa ja 8:50 saavuin työmaalle. Liukuma päättyy yhdeksään, joten tsäpäkkänä saa olla ja luisumiseen ei ole varaa - mutta näyttää siltä, että treenata ehtii! Hyvä.
Uusi työ vaatii uuden outfitin :) Itse asiassa... katuvaisena viime päivien löysistä lompakonnyöreistä olin menossa palauttamaan erästä mekkoa viimeisenä lomapäivänä, mutta horjahdin siinä matkalla Indiskan suuntaan ja säästöaikeet, noh Mutta hyvä mekko (ja villatakki), parempi päivä!
Konttorille päästyäni huomasin nimeni toimiston ovenpielessä ovikellon vieressä valmiina. Täällähän on tehokasta! Ensimmäiset pisteet alkoivat ropista.
Myös talon yleisilme ja tunnelma viehättivät minua kovasti. Opiskelijabilejulisteita, musiikkia käytävillä, lasiset seinät luokissa - aivan kuten Empire State Buildingin koulussa Nycissäkin! Innovatiivisen näköistä start up -meininkiä, tiiliseiniä, kasveja, draivia, tyylikkäitä nuoria ihmisiä, väriä ja mun makuun olevaa energiaa. Blop, blop, blop.
Ja kirsikkana kakussa: saan tuijottaa julisteesta turkoosia merta jostain Bora Boralta työpisteessäni. Voiko enempää pyytää?
Nämä asiat riittivät tekemään minut toiveikkaaksi mukavista työpäivistä. Varsinaisiin tositoimiin ei vielä ekana päivänä oikein päässyt käsiksi vaan aika kului pääosin perehtymiseen. Konttorin tytöt osoittautuivat mukaviksi ja toimistossa auteltiin toisia ristiin rastiin pitkin päivää.
Hyvältä siis vaikuttaa. Eiköhän turvallisin mielin voi näillä eväin lähteä toiseen päivään.
Juuri nyt: Hääpäivä ja aikakauden loppu - what a feeling!
lauantai 5. lokakuuta 2013
Ajattelin säilöä talteen tuoreet fiilikset tästä elämän taitekohdan päivästä. Siitä on kyseltykin. Miltä nyt tuntuu? Yksitoista vuotta naimisissa elämäni miehen kanssa. Ensimmäinen lomapäivä ilman velvollisuuksia minkään työn suuntaan - kymmeneen kokonaiseen päivään :) Aika hyvältä ja vapaalta kuulkaa tuntuu!



Kun Make alkoi vikitellä mua aikoinaan, en ollut kiinnostunut yhtään. Piut paut hänestä! Vuosi meni, että aloin ymmärtää hyvän päälle ollenkaan. Taktiikka miehellä oli kyllä ovela. Kun muita oli läsnä, hän ei huomannutkaan minua. Kun oltiin sattumalta kahdestaan kaveripiirin kaikottua jonnekin, ei olisi ihanampaa ja huomaavaisempaa tyyppiä voinut mistään löytyä.
Huolella harkittu viileys muiden läsnäollessa alkoi puremaan minuun pikkuhiljaa. Ja on toiminut niin, että jo 13 vuotta olen vaan joka päivä ihastunut enemmän ja enemmän tähän kieroilijaan ja halunnut siltä huomiota ja viekkua enemmän ja enemmän vaan :) Melko tehokas taktiikka siis!
Tälle päivälle meillä ei ole erityisempiä suunnitelmia, sillä yhteen päivää asetetut odotukset kokemuksien mukaan saattavat johtaa lopulta kamalaan stressaamiseen ja suorituskeskeiseen juhlimiseen. Ja pettymyksiin, jos lahjat ei aivan menneetkään nappiin... :) Mieluummiin juhlii vähän väliä tekemällä seikkailuja maailmalle ja ilahduttamalla toista muutenkin säännöllisesti.
Itse asiassa mulla on tällä hetkellä päällä hirveä päänsärky. Viime päivät ja viikot ovat olleet todella kuluttavia ja kuumottavia. On pitänyt laittaa yksi aikakausi elämästä pakettiin fyysisesti ja henkisesti. Eilen alkuillasta sammutin valot tyhjästä työhuoneestani ja luovutin työvälineet ja avaimet pois.




Kun Make alkoi vikitellä mua aikoinaan, en ollut kiinnostunut yhtään. Piut paut hänestä! Vuosi meni, että aloin ymmärtää hyvän päälle ollenkaan. Taktiikka miehellä oli kyllä ovela. Kun muita oli läsnä, hän ei huomannutkaan minua. Kun oltiin sattumalta kahdestaan kaveripiirin kaikottua jonnekin, ei olisi ihanampaa ja huomaavaisempaa tyyppiä voinut mistään löytyä.
Huolella harkittu viileys muiden läsnäollessa alkoi puremaan minuun pikkuhiljaa. Ja on toiminut niin, että jo 13 vuotta olen vaan joka päivä ihastunut enemmän ja enemmän tähän kieroilijaan ja halunnut siltä huomiota ja viekkua enemmän ja enemmän vaan :) Melko tehokas taktiikka siis!
Tälle päivälle meillä ei ole erityisempiä suunnitelmia, sillä yhteen päivää asetetut odotukset kokemuksien mukaan saattavat johtaa lopulta kamalaan stressaamiseen ja suorituskeskeiseen juhlimiseen. Ja pettymyksiin, jos lahjat ei aivan menneetkään nappiin... :) Mieluummiin juhlii vähän väliä tekemällä seikkailuja maailmalle ja ilahduttamalla toista muutenkin säännöllisesti.
Itse asiassa mulla on tällä hetkellä päällä hirveä päänsärky. Viime päivät ja viikot ovat olleet todella kuluttavia ja kuumottavia. On pitänyt laittaa yksi aikakausi elämästä pakettiin fyysisesti ja henkisesti. Eilen alkuillasta sammutin valot tyhjästä työhuoneestani ja luovutin työvälineet ja avaimet pois.

Viimeisten kahden vuoden aikana olen oppinut paljon uutta itsestäni. Olen eri ihminen kuin vuonna 2011. Entinen urakeskeinen ajatusmaailma on tällä hetkellä ihan taka-alalla elämässä. Jätin taakseni vapaaehtoisesti työn ja aseman, jota moni piti ihailtavana ja kiinnipidettävänä. Aamulla, kun heräsin, ensimmäinen ajatus oli, että olen VAPAA! Työ, raha, valta tai asema eivät vie tai määrittele minua vaan seuraan sydämeni ääntä minne ikinä se viekään minua. En ehkä tiedä vielä tarkalleen mitä se on, mutta aion ottaa siitä selvää.
Kaikki ei sovi kaikille.
Olen hyvä sellaisena kuin olen. Olen visuaalinen ihminen. Kaunis kukkanen pöydällä voi pelastaa päiväni, pahankin sellaisen. Olen itsenäinen. Olen haaveilija. Olen kiinnostunut kauneudesta, väreistä, onnellisuudesta, ihmisistä, maailman kolkista. Olen sinnikäs. En ole maailmanparantaja, mutta välitän paljon. En ole mustavalkoinen ja ehdoton.
Haluan oppia rakastamaan enemmän ja ymmärtämään. En kuitenkaan analysoimaan. Haluan elää hetkessä ja elänkin. En tiedä missä olen ensi syksynä ja rakastan sitä ajatusta!
Olen todella kiitollinen kaikesta kokemastani työssä ja rakkaudessa. Sen takia viisaampi ja rikkaampi. En haikaile. Kaikki tarpeellinen säilyy elämässä muutoksista huolimatta. Uudet, jännittävät seikkailut kutsuvat!
God takes care of his own, even while they sleep!
Tunnisteet:
onnellisuus,
rakkaus,
Tajunnanvirtaa,
Työ,
urasuunnittelu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

































