New York - New York




Kaksi vuotta sitten tähän aikaan olin juuri valmistunut medianomiksi ja ikimuistoinen valmistujais-roadtrip häämötti edessä. Nyt joulufiiliksen vallatessa, New York hiipii jälleen koko ajan mieleen. Edellisessä postauksessa mainitsin, että olen lähdössä keväällä pidemmäksi aikaa unelmieni kaupunkiin. Olen tosiaan varannut paikan Kaplan International Collegesta, jonne minun on tarkoitus lähteä opiskelemaan englantia huhtikuussa. Mutta kumpa voisin jotenkin päästä jo jouluna kaupunkiin! Missään ei varmaan ole jouluisempaa kuin New Yorkissa!

Edessä on myös aika, jolloin minun täytyy luopua työläppäristäni. Olen päättänyt, että ostan uuden MacBookin itselleni heti kun joudun luopumaan nykyisestä, mutta kinkkinen juttu on, että vanhan koneen mukana lähtee myös tiedostot ja ohjelmat. Mikäli aion pitää blogia keväällä New Yorkissa, niin tarvitsen ehdottomasti jonkun kuvankäsittelyohjelman koneelle.

Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa Googlen ilmaisohjelmisto Picasaa ja täytyy sanoa, että mielenkiintoiselta vaikkuttaa. Askartelin yllä olevan kuvakollaasin Picasassa ja huomasin, että ohjelmasta voi lähettää kuvan suoraan Bloggeriin. Onko jollakin kokemuksia Picasan käyttämisestä kuvankäsittelyohjelmana? Onko se todella niin kätevä kuin miltä se ensi yrittämällä vaikuttaa?

Posted by Picasa

Valokuvakilpailussa

Lähetin huvikseni Dubaissa otetun hiekkalautailukuvan Finnairin lomakuvakilpailuun. Tänään huomasin ilokseni, että Maken kuva on päässyt 15 finalistin joukkoon! Jee! Kisassa on aika hyvät palkinnot, voittaja saa kahden hengen lennot valitsemaansa kohteeseen ja toiseksi tullut yhden hengen lennot jollekin Finnairin reitille. Saapa nähdä, että miten käy. Etsinnässä on "holiday photo which reflects holiday atmosphere and adventurous mind"...


Finaaliin pääseminen toi mieleeni, että olen ennenkin osallistunut joihinkin kilpailuihin ottamillani pokkari-räpsyillä. Osallistuin viime vuonna Iltalehden kesäkuvakisaan Pariisissa otetulla kuvalla ja olen saanut pari kertaa rahapalkkioita lehdessä julkaistuista kuvista. Aloin miettiä, että olisi pitänyt sittenkin ehkä opetella käyttämään järkkärikameraa, kun koulussa siihen olisi ollut tilaisuus! Silloin tuntui, että valokuvaus ei kiinnosta tarpeeksi, mutta ehkä se johtui vain huonosta opettajasta, joka teki kuvaamisen opettelusta lähinnä matematiikan tuntia muistuttavan kokemuksen. Mutta nyt alkaa hahmottumaan, että valokuvaus kiinnostaa mua sittenkin!

Ottamani "Onnelliset"-kuva Iltalehden kesäkuvakilpailussa vuonna 2009.

Kunnollinen valokuvaustaito olisi kyllä hyödyllistä, kun tekee töitä media-alalla, harrastaa matkustelua intohimoisesti ja pitää muutamaa eri blogia. Pitääköhän tässä vielä jollekin kursseille lähteä?


Jälkikirjoitus: En voittanut, mutta ystäväni kuva tuli toiseksi ja hän pääsee lentämään valitsemaansa matkakohteeseen Finnairin reitillä. Onnea Munkkisäkki!

Seitsenkymppiset Italiassa

Saavuttiin takaisin Italian puolelle reissumme toiseksi viimeisenä iltana. Päivät olivat edenneet tiiviiseen tahtiin ja isän synttäri-illallista ei oltu ehditty nauttia vielä missään. Lopulta vietimme sitä sankarin nukkumaanmenoaikaan siinä poikkeuksellisessa ravintolassa, joka oli vielä auki. Lauantai-iltana koko Genova tuntui olevan kiinni! Edes mäkkäri ei ollut auki!

Sankaria ei päästetty vähällä, koska onhan hän reippaasti paras kuntoisin meistä. Kaikki irti lomasta ja koko rahan edestä!



Ja aamulla homma jatkui. Kukin tyylillään nautti Genovan nähtävyyksistä.

Ennen Milanoon suuntaamista pulahdettiin vielä uimaan Genovassa, mutta ihan Rivieran kaltaiseksi nautinnoksi tätä rantaa ei voinut sanoa. Asiansa se ajoi kuitenkin. Kaikki parhaat rannat tuntuivat olevan hotellien tai rantaklubien yksityisessä omistuksessa ja sinne meitä ei huolittu.

140 kilometrin päässä Milanossa poikettiin vielä Duomolle, sillä alkureissusta katedraali oli jo ehtinyt mennä kiinni. Kirkkoa on muuten rakennettu yli 500 vuotta, huh! Nopeimmat pujahtivat shoppailemaan Milanon herkkukeitaille. Illaksi hurautettiin takaisin Bergamoon 60 km päähän – ja taas oli nälkä.

Viimeisen illan kunniaksi haluttiin hienoon yläkaupunkiin syömään, mutta niin olivat halunneet kaikki muutkin. Otettiin hieman lukua, mutta lopulta mahduttiin syömään toivomaamme ravintolaan. Mummms!

Paikan erikoisuutena olivat pizzat, joihin täytteeksi sai valita mustekaloja tai hotdogeja!

Kuuden päivän suihkimisen jälkeen synttärit oli saatu vietettyä ja oli aika ratsastaa auringonnousuun ja lähteä kotiin.


Happily ever after.

Monacosta vaimo Toripolliisille

Perjantaina suuntasimme heti aamusta Monacon ruhtinaskuntaan, jonne oli Castagniersista noin 40 km matka.

Kukaan ei ollut kertonut meille, että Monacossahan sijaitsee Toripolliisin vaimomarkkinat! Make toimi tapansa mukaan Amorin lähettiläänä ja pisteytti vaimoehdokkaita.

Monaco on pinta-alaltaan maailman toiseksi pienin itsenäinen valtio heti Vatikaanin jälkeen. Valtion pinta-ala on vain 1,95 neliökilometriä, mutta otimme silti paikallisen Potnapekan allemme kaupunkiin tutustumiseksi, koska oli tosi kuuma päivä ja maasto täynnä jyrkkiä ylä- ja alamäkiä.

Ajettiin Potniksella pitkin F1-rataa ohi Monte Carlon kasinon ja huvijahtisataman ylös Monaco-Villeen, jossa sijaitsee ruhtinaan linna ja polittinen keskus.

Satuttiin sopivasti paikalle kuninkaanlinnaan vahdinvaihdon aikaan.

Kun oltiin ihasteltu tarpeeksi Monacoa, läksittiin kohti Nizzaa - mutta ei täysin vaivattomasti. Auto oli parkkihallissa, jossa ei ollut erityisen edullista pitää autoa ja maksettuamme parkkimaksun, hukkasin sitten parkkilapun! Pahuksen tikettiä ei löytynyt mis-tään! Jouduttiin hälyttämään parkkihallin henkilö paikalla, joka ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää sanaakaan englantia. Alkoi hirveä saikkaaminen ja hästäys. Ukon viittomana aloin maksaa automaattiin maksua uudelleen uudella parkkilipulla, mutta enää ei ollutkaan sopivaa rahaa automaattiin ja kortti ei toiminut. Niinpä kipitettiin jonnekin maanalaiseen koppiin vaihtamaan 50 €:n seteli kahden euron kolikoiksi (joista ei ollut sitten loppureissulla pulaa) ja viimein pääsimme ulos.

Ja Nizzaan. Mutta hiki, jano ja nälkähän siinä tuli.

Illan päätteeksi rantakatu Promenade des Anglais täyttyi useista eri bändeistä ja kaupunki alkoi jammailla letkeän musiikin tahdissa. Jostain syystä upeasta Nizzasta ei tullut otettua juuri muita kuvia kuin Ulla rohmuamassa karkkia, syömässä ja uimassa :/

Seuraavana aamuna kävimme hieman shoppailemassa tyttöporukalla ja muut lähtivät edeltä Villefranche-sur-meriin uimaan. Kylään oli uskomattomin ja kapein serpentiinitie, mitä olen ikinä ajanut. Olin kiitollinen auton lisävakuutuksesta, jonka omavastuu oli 0 euroa. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut kenellekään. Vakuutuksen hinta oli sen verran tyyris, että harkittiin kaikkien autojen ruttaamista roadtripin päätteeksi, haha! ;D

Villefranche-sur-meristä matka jatkui korkealla vuorella sijaitsevaan Ezen kylään 400 m korkeuteuteen merenpinnasta. Ezen alueella on tiettävästi ollut asutusta jo 2000 eKr ja vanhin säilynyt rakennus on 1300-luvulta. Iltasella ajoimme parin sadan kilometrin päähän Genovaan yöksi. Minä ajjoin ja oli kivvaa.

Kohti Ranskan Rivieraa

Mitä himomatkailijat ostavat isälleen 70-veesyntymäpäivälahjaksi? Lennot Italiaan isälle - ja itselleen! Niinpä harvoin koko porukalla koossa oleva 13-henkinen perheeni suuntasi Ryanairin kuoppaisella kyydillä viikoksi Italia-Ranska-Monaco -akselille...

... ja saatiin harvinainen perhekuva räpättyä (tosin vain tämä yksi koko reissulla). Matka alkoi Italian Bergamosta, joka on Oulun kokoinen kaupunki Alppien juurella. Bergamon yläkaupunki oli todella hieno sokkeloisine kujineen ja voi sanoa, että kaupunki veti vertoja kiinnostavuudessaan jopa 60 km päässä sijaitsevalle Milanolle. Tämä sillä edellytyksellä, ettei ole kiinnostunut muodista ja että viettää molemmissa kaupungeissa vain lyhyen aikaa. Varmaan pidemmällä penkomisella Milanosta löytyy muutakin kiinnostavaa kuin tuomiokirkko ja maailman ihanimmat kaupat, mutta me emme sitä ehtineet jäädä tutkimaan tässä vaiheessa.

Riviera veti puoleensa noin +30 asteen lämmössä. Milanossa ekohotellissa yön vietettyämme suuntasimme kolmella Ford Cmaxilla Nizzaa kohti. Meidän autoseurue pysähtyi Italian Rivieralla sijaitsevassa Varazzen kaupungissa ja paikka oli täydellisen näköinen palmuineen, turkoosine merineen ja kauniine taloineen.

Jos minä olisin arkkitehti, niin talot Suomessakin näyttäisivät kutakuinkin tältä. Harmaat bunkkeritalot räjäytettäisiin ilmaan ja kiellettäisiin lailla.

Toisen pysähdyksen teimme Mentonin kaupungissa, jota oli kehuttu matkaoppaassa rauhalliseksi lomanviettokaupungiksi Ranskan rivieran puolella. Mutta siellä koimme matkan ainoat ruuhkat ja vesisateen (kaupungissa jossa on 300 aurinkoista päivää vuodessa!), joten pysähdys muuttui kaupungin kiertoajeluksi...

... ja suuntasimme takaisin hurjissa maisemissa kieputtelevalle moottoritielle. Rivieran rannikkoa pystyi ajamaan kahta reittiä joko ylempänä kulkevaa todella hyväkuntoista moottoritietä tai ihan rannassa mutkittelevaa serpentiinitietä. Pääsääntöisesti ajelimme motaria pitkin, josta siitäkin oli hienoja maisemia korkeilta silloilta ja vuorenrinteiltä. Moottoritieosuudesta sai maksaa pari kymppiä tietulleja, mutta sen maksoi mieluusti, kun näki mikä hirveä työ oli ollut rakentaa ja pitää kunnossa kymmeniä jos ei satoja vuorien läpi meneviä tunneleita, jotka tekivät matkanteon sujuvaksi.

Nizzan hotellimme sijaitsi oikeastaan pienessä kylässä Nizzan ulkopuolella noin 20 km päässä kaupungista. Olimme varailleet hotelleja periaatteella "noin 30 € /henki/yö. Servotel hotelli Castagniersin kylässä oli ristiriitaisin ja siten ehkä mieleenjäävin yöpaikka. Hotelli oli saanut 2 tähteä ja aula oli blingbling-tyylinen sekoitus eri tyylejä.

Puutarhatontut, neonväriset hirven päät ja japanilaistyyliset puu-ukkelit koristivat respaa ja valkoisin verhoin koristetut pöydät puutarhaa.

Olimme varanneet kolme huoneistoa, joista yksi sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa. Koko käytävä löyhkäsi ja huone oli kummallisen näköinen synkkä mörskä. Hieman alkoi tuskastuttamaan ajatus, että täälläkö pitäisi yöpyä kaksi yötä! Onneksemme muut huoneistot olivat mukiinmeneviä ja saimme vaihdettua ensimmäisen kerroksen huoneen ylemmäs ja tilanne korjaantui. Eräs retkikuntamme auto oli ajanut navigaattorin ohjaamana asetuksilla "vältä moottoriteitä" ja parinkymmen kilometrin matkaan kului aikaa toista tuntia jyrkänteitä pitkin kulkeneella reitillä. Olisi ollut vähän rankkaa lähteä etsimään pitkän ja vaarallisen ajoreitin jälkeen uutta hotellia samalta seudulta.

Kahden tähden hotellimme ravintola oli jälleen täysi yllätys tässä useista eri rakennuksista koostuvassa Servotel-kokonaisuudessa. Ulospäin vaatimaton ravintola oli sisältä viiden tähden luokkaa ja pöytää koristivat hulppeat tuoreista kukista tehdyt kukka-asetelmat. Eikä ruuan esteettisyydessäkään ollut moittimista!

Maha täynnä oli hyvä sitten mennä nukkumaan kerrossängyistä ja parisängyistä rakennettuun hassuun huoneistoomme, jonka jaoimme teinien kanssa sulassa sovussa :)