Kuulumisia Rantapallon blogissa

Toiveestanne hoksautus tänne, että olen kirjoitellut kuulumisia tällä kertaa Rantapallon 50 State Puzzle -blogin puolelle. Sinne pääsee tästä.

Lenin avajaiset

Olen saanut koneen takaisin korjauksesta ja se pelittää taas. Mikä huojennus, ei tarvinnut ostaa uutta ainakaan vielä! Tarkoitus on nyt palata tänne bloggailemaankin vähän aktiivisemmin. Kalenteri on kyllä melko täynnä (onneksi mukavia) juttuja, joten toivottavasti aikaa riittää.

Kerronpa eräästä fantastisesta menosta, joka minulla oli tänään. Sain kutsun osallistua Design District -alueelle avatun Leni-putiikin avajaisiin. Yleellistä pikkuputiikkia pitää uusi ystäväni Mari-Leena, johon tutustuin NAMEn kautta jokin aika sitten.









NAMEn tilaisuuksista tuttuja kasvoja löytyi avajaisista enemmänkin. Kun mietin miten paljon sydämellisiä ja ihania ihmisiä olen löytänyt elämääni Helsingistä, en voi muuta sanoa kuin, että se on kyllä "urbaani"legenda, jota pohjoisessa levitetään. Että helsinkiläiset eivät olisi mukavia ja että ihmisten takia täällä ei olisi niin hyvä asua. Whaaat!? Hassu juttu nyt kun miettii.






Lenin valikoimaan on poimittu design-luomuksia eri puolilta maailmaa ja putiikissa on vaatteiden lisäksi kenkiä, koruja ja muutakin kaunista. Kaiken tähti on kuitenkin aina yhtä hymyä oleva myyjätär, jota suloisempaa saa hakea. 


Leni löytyy osoitteesta Iso Roobertinkatu 35-37. Kannattaa piipahtaa, tulee olo kuin olisi jossain matkoilla, mutta mikä parasta ollaan koti-Suomessa!

Boulevard-H:n uuteen numeroon

Blogin luonnoksista löytyi kuvakollaasi, jonka olin ehtinyt tehdä ennen läppärini lasahtamista. Ennen mustaa viikonloppua valmistauduimme uusimman Boulevard-H-numeron loppusilaukseen kepeissä tunnelmissa. Meillä on "oma" toimisto Kluuvin kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa, jossa olemme saaneet aidon viherseinän virkistävässä vaikutuspiirissä tehdä rauhassa jo kaksi lehteä, sillä tila ei näytä kiinnostavan muita. Sopii meille!

Uusimman numeron julkkarit jäivät minulta väliin Raahen reissun takia, ja kuten viime postauksessa kirjoitin, on kestänyt hieman aikaa ennen kuin olen palautunut entisen elämän vinkeisiin mukaan.
 
Synkistely ei ole kuitenkaan hyväksi eikä hyödyksi, joten tälläydyimme eilen Maken kanssa Tarzan-musikaalin ensi-iltaan ja oooleoleolee, että se teki gutaa! Ihaillen katselin yleisön joukossa astellutta Aira Samulinia, joka käveli ryhdikkäänä ja trendikkäänä sisälle näytökseen. Hän on kyllä oivallinen esimerkki siitä, että ikä on vain numeroita. Piti ihan käydä tarkistamassa: Airalla numerot ovat lähteneet juoksemaan vuonna 1927!
 
Liekö Aira Samulinin salaisuus se, että hän on tehnyt asioita joita on rakastanut. Boulevard-H-lehden salaisuus se ainakin on ollut ja sen vuoksi omistimmekin tämän numeron intohimolle. Niille, joille Boulevard-H ei ole vielä tuttu: kyseessä on harrastusprojekti, joka sai alkunsa vuonna 2013 muotitoimittajakurssin seurauksena, jossa lähes koko työryhmämme tapasi toisensa ensi kertaa. Lisäksi saimme mukaan Miksun, joka on vastannut lehden taitosta rautaisella ammattitaidolla. 
 
Tämän numeron parhautta ovat mielestäni muotikuvat, jotka ovat oman työryhmämme ja hyvien yhteistyökumppaneidemme yhteistä käsialaa. Kuvaus: Marko Saari, tyyli: Jenna Mäkinen, meikki: Sanna Kanninen/Studio Smag, mallit: Yacine&Samu/Promodel ja hiukset: tänään Voice of Finlandissa kisaava Tuuli Okkonen/Glam!. 
 
Minä olen kirjoittanut uusimpaan numeroon kolumnin (s.9) sekä tehnyt jutun Flamingosta (s.52-55). Koko sisältö on kerrottu lehden ensimmäisellä aukeamalla. Osoitteesta http://boulevard-h.com/ löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa kuten esimerkiksi Kaukokaipuu-blogin Nellan haastattelu. Käypä kattoon ja kerro mielipiteesi!

Pimeän jälkeen

Tämän postauksen kirjoittaminen tuntuu vähän siltä kuin pitäisi nousta uudelleen hevosen selkään onnettomuuden jälkeen. Sain uuden kipinän bloggaamiseen viime viikolla teidän ihanien kommenttien innoittamana ja kirjoittelin jo heti perjantaina mielissäni uutta postausta. Julkaisu ei kuitenkaan onnistunut nettiyhteyden takkuamisen takia Oulun lentokentällä, jossa koneeni kanssa istuin kuluttamassa aikaa odotellessani kyytiä Raaheen.

Kirjoittelin postausta siitä, miten Karri Koiran Lähe mun kaa -biisi on luikerrellut salakavalasti tiensä mun soittolistalle ja saanut mut tanssahtelemaan ja hytkymään epäsovinnaisissa paikoissa, kuten lähtöportilla ja kaupungilla, jos aurinko paistaa. Mikä ihmeen Karri Koira - niinpä!

Olin myös kirjoittamassa siitä, miten käveltiin peräkkäin Juha Tapion kanssa täyden lentokoneen perälle istumaan ja kaikki paikoillaan istuneet ihmiset tsiikas eka Juhan ja sitten meikän, tietty. Ja kuinka viestitin silmilläni, että "joo Juhan kans lähdettiin Lapinlomalle, no big deal, mitä siinä tuijotatte".

Ja kaikkea sellaista. Sitten alkoi viikonloppu, jolloin tuntui, että piti kasvaa aikuiseksi yhdessä yössä. Tai oikeastaan vielä nopeammin. Dramaattisena luonteena sain kehitettyä ajatuksen, etten voi jatkaa mitään aikaisemman elämäni asioita enää. Se ei tuntunut oikealta, järjelliseltä tai tärkeältä, kun olin katsellut sairautta ja ihmisen epäinhimillistä kärsimystä ja hiipumista niin läheltä. Sydän jotenkin särkyi.

Maanantaina meinasin oksentaa töissä ja minut lähetettiin kotiin. Arvelin saaneeni jonkun post-traumaattisen stressikohtauksen, mutta en tiedä. Se saattoikin olla norovirus, joka oli sairaalan "goodie bageissä". Nyt ollaan sitten kotona molemmat Maken kanssa pyjamat päällä kunnes takana on kaksi oireetonta päivää.

Mun Mac lopetti myös toimintansa viikonloppuna, joten on nyt aikaa tuijotella Miksulta saatuja laavalamppuja ja lukea muotilehtiä. Trendissä kerrottiin, että minimalismin aika on ohi - tervetuloa maksimalismi. Paras uutinen pitkään aikaan! Laavalamput tuntuivat uuden runsaamman elämän julistukselta elämäni kirjanlehdillä tänään.

Varovaisesti söin aamupalaa ja avasin ikivanhan pöytätietokoneen. Mun pitää jatkaa elämää ja bloggaus on mun elämää. Kun olen tervehtynyt tanssahtelen auringossa häpeilemättä nuoruudelle ja elämälle. Ja alan elää maksimaalista elämää. Positiivisuus kaikessa on iso haaste, mutta äiti sanoo, että olen aina rakastanut haasteita. Antaa tulla vaan, kyllä me kestetään. 

Iloista naamaa

Deja vu. Kävin tänään katsomassa 12 years a slave -leffan samassa salissa, jossa viimes näytettiin Puhdistus. Fiilis muistutti elävästi samaa olotilaa myös tämän elokuvan jälkeen, enkä voi sanoa edelleenkään arvostavani äärimmäistä väkivallalla ja pahuudella mässäilyä yhtään. Brangelina saa varmasti mainion mansion jonnekin leffasta saaduilla tuloilla ja usko ihmisen pahuuteen ei vähene maailmasta, mutta mitään todellista järkisyytä en näe sille, että aikaansa kannattaisi kuluttaa ko. pätkään, vaikka se hyvin tehty olikin.








Olin aika huonolla tuulella kotiin saavuttuani. Päätin vaihtaa tunnelmaa alkamalla katsella reilun viikon takaisia kuvia mun ja Sunday Blondie -blogin Hannan valokuvauskuljailusta, joka tapahtui erään työ/koulupäivän lounasbreikillä. 

Koulumaailma työpaikkana on aika makee, kun sitä katsoo oikeasta kulmasta. En silti panisi pahakseni, jos pääsisin vielä kokemaan myös saarielämää. Tiedättehän, että työpaikka esimerkiski sijaitsisi biitsillä ja aurinkoisina päivinä ei tarvitsisi pelätä, että viikonloppuna saattaa vielä sataa lunta 20 senttiä. 

Salavalokuvasin tänään junassa viereisen matkustajan laukkua, sillä se oli tehty hienosta vanhantyylisestä karttakankaasta. Ajattelin, että tyypin täytyy olla joku erikoisia maailmankolkkia nähnyt traveller. Tämä yhdistettynä eilen telkkarista näkyneeseen onnellisen ruskettuneeseen Jasper Pääkkösen naamaan suisti minut taas hirveään matkakaipuuseen. Muistutin itseäni viisivuotissuunnitelmasta ja päätin, että minun pitää alkaa treenata pääsykokeita varten myös matikkaa.  



Kuten tämä postaus osoittaa, olen päättänyt lopettaa häpeilyn siitä, että tykkään hassutella, höpöttää ja vapaudenkaipuuni on pysyvä olotila. News flash? 

Postaus on omistettu lapsuudenystävälleni Soikalle, joka eilen reklamoi, etten kirjoita tänne enää tarpeeksi usein. Tässäpä tulee tajunnanvirtaa ilman mitään varsinaista asiaa, suunnittelua tai järkeä!


Ps.  Oletteko nähneet Smoukahontasin videot? Niin huippuja! Niistä tuli hilpeä fiilis.

Kuvat: Hanna Kärppä (+ nimetön salavalokuvaaja)

Herrasmiehiä ja marakatteja

Hyvät viikonloput on sitä varten, että ne voi säilöä talteen huonompia varten. Tämä oli juuri sellainen hyvä viikonloppu. Sain perjantaina työpaikkaruokalasta naistenpäivän ruusun ja minua tultiin hakemaan töistä autolla. Sitä ei tapahdu usein koskaan, kun on kyse Helsingistä. Onnittelin itseäni siitä millaisia ihmisiä vuosien varrella elämääni onkaan löytynyt. Minua hakemaan tarjoutunut henkilö oli ystäväni herrasmiesmäinen aviomies ja tyylikäs kärry allamme oli kuljettajan herrasmiesmäisen ystävän omaisuutta. Siinä oli laitettu hyvää kiertämään mallikkaalla tavalla!


Ihana Mirkka saapui kaupunkiin yllärinä, koska ei kestänyt ajatusta, että kaikki muut oltaisiin täällä. Oikea veto. Mirkka on muuten se viisas, joka tietää miten rahat saadaan riittämään kaikkeen olennaiseen olematta kitsas. Olen aloittanut sen säästöohjelman, josta kirjoitin toisessa blogissa, juuri hänen innoittamanaan ja viikonlopun "hauskuutuksena" käytiin läpi mun viikon ostoskuitit. Sain kohtalaiset pisteet, mutta parannettavaakin löytyi... 

Tämän viikonlopun ruuista ei pihistelty. Kävimme sunnuntaina testaamassa naapurin Yobotin brunssin ekaa kertaa ja nam nam - money well spent!





Päädyimme kaikki valitsemaan suolaisen bagel-brunssin. Toisena vaihtoehtona olisi ollut makea vohvelibrunssi, joka pitää käydä myös ehdottomasti testaamassa joku kerta. Ruoka oli tosi herkullista ja annoksesta tuli maha täyteen. Palvelu oli yobotmaiseen tapaan lämpimän ystävällistä.








Toisena uutena juttuna viikonloppuun mahtui boulderointi, josta innostuin alunperin muuten Inkan blogipostauksen takia!

Hurautimme lauantaina metrolla Siilitielle ja aloimme kirjaimellisesti hyppiä seinille. En ole ikinä ennen boulderoinut, mutta se sujui yllättävän hyvin ja pääsin muutamaa reittiä aivan ylös saakka. Make-rukka, jolle ei löytynyt tarpeeksi isoja kiipeilykenkiä ja joka sen vuoksi jäi rannalle hauskuudesta, kutsui mua pikkumarakatiksi, josta olin enemmän kuin mielissäni pelättyäni osoittautuvani lähinnä norsuksi tai kinkuksi.

MiMi oli kuitenkin se todellinen marakattipari, johon painovoima ei näyttänyt vaikuttavan millään tapaa. Mikon meno etenkin oli aivan todella kepeän ja helpon näköistä. Eipä uskoisi, että hän on joskus kärsinyt korkeanpaikankammosta - pelot on tehty voitettavaksi!



Boulderointi oli aivan mahtavaa ja sain ison kipinän kiipeilemiseen. Haluan päästä pian kokeilemaan myös valjailla kiipeilyä – ja joskus vielä valloitan jonkun vuoren ihan ulkona! Kunhan lihaskipuni vain tästä paranevat.


Hyvisviikonloppuni koostui hyvistä ihmisistä, herkkuruuasta, itsensä haastamisesta ja höpöttelystä. Hyvyyttä meni purkkiin ja nyt sitä päästään käyttämään heti varantona ei niin hyvin alkaneeseen uuteen viikkoon. Maanantai toi tullessaan huonoja uutisia Maken isän terveydentilasta ja nyt ajatukset ovat hänen paranemisessaan. 


Ylellinen viikonloppuloma Flamingossa: osa I

* Yhteistyössä Spa & Wellness Flamingo ja Break Sokos Hotel Flamingo *

Terkkuja Vantaalta! Toden totta laitoimme ehdotuksenne täytäntöön ja matkustimme seikkailemaan viime viikonlopuksi viihdekeskus Flamingoon! Enpä voi kyllin kiittää siitä, että omaan teidän kaltaisen lukijakunnan. Ilman tätä ideaa olisimme jääneet niin paljosta paitsi. Kiitos mussukat :)

En tiennyt yhtään mitä odottaa, kun hyppäsimme kotoa ratikkaan ja bussiin, jotka kuljettivat meidät nopeasti suoraan Flamingon etuovelle perjantaina alkuillasta. Periltä löytyi lasiseinäinen korkea ja moderni Break Sokos Hotel Flamingo, jonka ikkunoiden takana pääkaupunkiseutu muuttui hiljalleen kiiluvaksi valomereksi kaikkialle eri ilmansuuntiin levittäytyen.

Kirjauduimme sisälle viidennen kerroksen kulmahuoneeseemme ja kipaisimme hissillä alakertaan vain aikuisille suunnattuun Spa & Wellness -kylpylään hakemaan saunatakit ja tossut valmiiksi lauantain kylpyläpäivää varten. Päätimme, ettemme tarvitse talvivaatteita koko viikonlopun aikana ja päätös oli toimiva. Kuten viihdekeskus mainostaa – Flamingossa on aina hyvä sää. 





Viikonlopun aikana minulle valkeni eräs asia, kuten aivojen ollessa rentoina usein tuppaa käymään. Tajusin, että aivan liian usein ajattelen ruohon olevan vihreämpää muualla vaivautumatta kunnolla tutkimaan oman alueen mahdollisuuksia. Minua alkoi kiusata ajatus, että maailmalla ollessanikin usein kerron Suomen loputtoman pitkästä talvesta sen sijaan, että mainostaisin oman maani mahdollisuuksia. Nyt se saa muuttua! 

Miettikääpä, olisiko kiva matkustaa New Yorkiin tai Mauritiukselle kuuntelemaan paikallisten valitusta alueen negatiivisista puolista? En minä ainakaan haluaisi kuulla sellaista! Jatkossa otan opikseni ja mainitsen vaikka sen, kuinka bussimatkan päässä kotoa voin kylpeä kuninkaiden tapaan pronssisessa kylpyammeessa kallisarvoisten öljyjen ja yrttien helliessä ihoa ja mieltä. Kuinka moni edes Suomessa tietää tällaisista mahdollisuuksista? 

Nyt on aika kertoa näistä meidän alueen yleellisistä mahdollisuuksista, kuten King's bath -kylvystä. Kuumaa, taivaalliselta tuoksuvaa vettä. Jääkylmää poreilevaa kuohujuomaa ja raikkaita hedelmiä. Lepotuoleja, rauhoittavaa klassista musiikkia. Kynttilöitä. Laatuaikaa rakkaansa kanssa omassa rauhassa 45 minuutin ajan lilluen - voisiko parempaa enää toivoa! :)

(Jos muuten mietitte näitä kuvia, niin meillä oli kamera mukana ja itselaukaisimella napattiin parit kuvat hoidon alussa. Heh, tätä bloggaajan elämää, ei voi muuta sanoa.)


Tuli mieleen, että ylellinen kylpy olisi mitä mainioin häälahja, niitä kun on aina jotenkin hankala keksiä. Kokisin päivän Spa & Wellness -kylpylässä myös täydellisenä tyttöjen viikonloppun venuena tai polttariohjelmanumerona. Tämä tuli mieleeni, kun katselin saaristolaismökin saunan eteistä muistuttavassa höyryhuoneessa tyttöporukkaa, jotka juoruilivat bikineissään tyttöjen juttuja. Olisin voinut kuvitella itsenikin siihen omien tyttökavereideni kanssa höpöttelemään. 

Pääsymaksu oikeuttaa käyttämään myös vesipuistoa, mutta muutamaa vesiliukumäen laskemista lukuunottamatta viihdyimme koko ajan vain aikuisten kylpylän puolella. Siellä ei ollut meteliä eikä ryysistä. Alussa kesti hetki päästä oikeaan mielentilaan, että sai lopetettua sinkoilun eri altaiden välillä ja oppi innostukseltaan rauhoittumaan. Kyllä se lopulta kuitenkin onnistui. 



Minä juntti en tiennyt Flamingon kaltaisen kompleksin mahdollisuuksista ennen kuin matkustin sinne. Talven pituus on seikka jolle ei voi mitään, joten on ollut nerokasta luoda tällainen moderni keskus Suomeen. Verrattuna viikonloppulomaan Keski-Euroopassa, Flaminogssa oli aivan eri tavalla aikaa rentoutumiseen. Oli aikaa torkahtaa kuumalle kivipedille kylpylässä, lakkailla varpaankynsiä hotellihuoneessa, saunoa monta kertaa, syödä hyvin, kuunnella musiikkia murun kainalossa ja tepastella saunatakkisillaan hotellissa. 



Paljon ehti lopulta tapahtua parissa päivässä, vaikka kirjaan en ehtinyt tarttua ja elokuvalippuvarauskin jäi käyttämättä. Pitääpä tehdä vielä toinen postaus päivänvalon tunnelmista viikonloplta. 

Mutta kertokaapa te nyt, oletteko te kaikki olleet koko ajan tietoisia tästä paikasta? Olenko minä ainut jolle Vantaa on ollut vain ohikulkupaikka lentokentälle?!