Rajojen paukkumista Horseshoe bendillä

Jaa-a, lupasin kertoa, että missä tulee raja sille meikäläisen lämpimästä diggailulle. No nyt voin kertoa: tässä ja täällä. Tämä päivä jää luultavasti mieleen reissun muistorikkaimpana päivänä. Aamulla suuntasimme Antelope Canoyneille parin tunnin retkelle ja hoin koko paluumatkan, että tämä oli siistein ikinä näkemäni paikka ja olen niin onnellinen (kuulemma ihan tarpeeksi monta kertaa).

Laitan tähän yhden kuvan nyt makupalaksi, että selvisin mielestäni kunnialla minulle asetetuista kuvauspaineista :D Ja jotta Inka voi jatkaa reitittämistä omalla matkallaan Antelope Canyoneita kohti. Se on niinku MUST! Varsinaisen postauksen tästä käsittämättömästä luonnonihmeestä teen myöhemmin.

Kanjoniretken jälkeen poikkesimme Denny'siin lounaalle. Tilasimme T-bone-pihviannoksen puoliksi. Ja emme jaksaneet syödä sitä jaettua annosta edes kokonaan! Eli tässäpä vinkki, jos ei ole supernälkäinen, voi huoletta tilata vain yhden annoksen kahta henkeä kohti. Ruokailun jälkeen päätimme ihan vain poiketa katsomassa Horseshoe bendiä, kun se kerran vain mailin päässä sattui sijaitsemaan.

Ja olihan se jotain. Niinkuin about yksi maailman s.i.i.s.t.e.i.m.m.i.s.t.ä paikoista. Sori nämä superlativiit koko ajan, mutta minkäs teet...







Ainut vaan, että reuna ei ollut ihan parkkipaikan vieressä. Reunalle ja takaisin piti vaeltaa reilut 1,2 kilometriä pehmeässä hiekassa. 43 asteen kuumuudessa se osottautui varsinaiseksi via dolorosaksi. Menomatka sujui vielä enimmäkseen alamäessä ja palkinto horisontissa siintäen...

...mutta voi tuska paluumatka! Pumppu hakkasi, päätä alkoi särkeä hirveästi, pyörrytti. Jokainen askel oli yhtä tuskaa. Parkkipaikan ja Colorado Riverin välissä olevan nyppylän huipulla oli katos, jonne kaikki haikkaajat suorastaan huojuivat paahtavaa aurinkoa pakoon. Kaadoin koko matkan vettä kurkusta ja päästä alas, mutta eipä tuntunut tepsivän. Pääkin oli suojattu huivilla (vain kuvien ajan olin ilman suojaa).

Autolle vihdoin päästyämme oloni oli aivan karsea. Vaikka ilmastointi viilensi lämpötilan, olo ei kohentunut. Ja meidän oli määrä ajaa seuraavaan yöpaikkaan 400 kilometriä! Tajuttiin melko pian, että se ei ole mahdollista tässä tilassa. Jälleen luojan kiitos pelastavat enkelit olivat lähellä. Kirsi ja Jouni olivat sattuneet jäämään toiseksi yöksi Pageen ja sattuivat olemaan hotellissaan. Soitimme Kirsille ja pian olinkin toipumassa auringonpistoksesta heidän hotellihuoneessaan. 

Lopulta otimme meillekin huoneen samasta hotellista ja tänne jäätiin. Menetettiin muutama kymppi, sillä toista hotellia ei voinut enää perua, mutta ei kyllä haittaa yhtään. Koko ilta on mennyt toipuessa ja mikään ei ole parempaa kuin saada tehdä se viileässä laadukkaassa huoneessa kieppuvan auton sijaan. 

Onneksi meitsillä on kuumien olosuhteiden mestari mr. VPK mukanani ja he yhdessä caretaker-Cherryn kanssa ovat olleet täydellisiä sisar- ja velihentovalkoisia.

Nyt siis tiedetään se, mitä joskus pohdittiin. 110 F / 43 C. Siinä abviously on meikäläisen raja.

Seuraavien päivien agenda on lähteä hippasemaan täältä pätsistä lauhkeammille laitumille. Luvassa on  paljon autossa istumista ja vielä autossa istumista, sillä täältä Pagesta on pitkä matka kaikkialle. Se taitaakin olla paras paikka, sillä uutisten mukaan kaikkien aikojen lämpöennätyksen on vaara paukkua viikonloppuna. Aurinko muistutti tänään armottomuudestaan ja tämän jälkeen ollaan entistä varovaisempia.

Nyt telkusta tulee Frendit! Sitä katsomaan, heippa! :)