Sinä harmaana päivänä kiven sisässä


PAM!!! Häkki heilahtaa, kun ei elä kurissa ja nuhteessa.  


Onko tämän päivän ja entisaikojen etsintäkuulutettujen suhteen mikään muuttunut?  


Konna kuin konna. 

 


 





Ilmavoimat apuun!


Lopulta takuut oli maksettu. Mr. Alakangas ei osoittautunutkaan konnaksi ja vapautus poliisimuseon putkasta lopulta koitti. Puuh, pakko sanoa, että todellisuudessa oli kyllä melko tylsä museo (niinku ne yleensä tuppaa olemaan eikäkö siis...). Matkalla nähdyt Flat Iron Building (silitysraudan muotoinen talo) ja helikopterien laskeutumispaikka olivat oikeassa elämässä paljon jännempiä nähtävyyksiä.  


Päätettiin kylmä ja harmaa keskiviikko China Townissa, Pikku-Italiassa  ja Nohossa hummailuun ja väriäkin alkoi taas löytyä. Käveltiin viikon aikana niin paljon, että Manhattanin eri osaset alkoivat mukavasti liittyä toisiinsa, kun aiemmin osat, etenkin downtownissa ovat ikään kuin olleet irrallisia paikkoja, jonne on metrolla singahdettu. Tuntuu, että etenkin Manhattan alkaa olla jo aika isolta osin hahmotettuna, vaikka takuulla vielä tutkittavaa tältä vuodelta jäi. Mieli on kuitenkin superkiitollinen, että olen tänä ihanana vuonna päässyt paikkoja niin paljon koluamaan.

Nyt Pikku-Italian värikkyyttä ja kävelylenkkejä voi vain kaiholla muistella täältä harmaasta Helsingistä. Päästiin onnellisesti tänä perjantai-aamupäivänä kotiin ja koitetaan täällä tökkyrässä tajuta, mihin sitä on nyt pöllähdetty. Ai että maistui makoisilta päiväunet valvotun yön jälkeen, mutta liian kauaksi ei passanut jäädä nukkumaan, että ensi yönä saisi vähän nukuttua ja pääsisi sitten virkeänä uuden vuoden juhlintaan. Huomiselle olisi mielessä Uusi Vuosi -aiheinen postaus, sillä päästiin jo vähän makustelemaan sen viettoa ennen lähtöä viivästyneen lennon ansiosta... mutta siitä lisää siis huomenna!

Viimeinen ilta ja Jenny!


Uskomatonta, että aika on taas rientänyt niin, että eletään viimeistä iltaa New Yorkissa. Kaupunki on alkanut vihjailla meille, että kannattaisi lähteä. Eilen satoi kaatamalla vettä ja tänään on ollut hyytävän jäätävän kylmää. Näitä päiviä lukuun ottamatta kelit ovat olleet fantastisia. Tänään vasta ehdittiin treffaamaan Kaplan-ystäväni Jennyn kanssa. Oli ihan huippua nähdä taas ja juttu luisti kuin ei oltaisi erosssa oltukaan.


Toisaalta on hyvä lähteä, kun loma on makeimmillaan. On taas mitä kaivata. Nyt kuitenkin aion ottaa viimeiset kauneusunet pehmoisten hotellilakanoiden välissä, joten päätän bloggailut näin lyhyeen tällä erää. Latailen varmaan viimeistään kotona sitten vielä kuvia tänne. Huomenna siis paikallista aikaa iltapäivällä lähdemme kotia kohti (Luojan kiitos se on Helsingissä, sehän on kuin puolivälissä kun vertaa aiempiin lentoihin ;). Perjantaina aamupäivällä Suomen aikaa ollaan sitten kotona.

Hyvää uuden vuoden odotusta guys!

City girl hurahtaneena Henri Bendeliin

Kaupunkielämän yksityiskohdat viehättävät minua suuresti.  En saa samanlaisia ilon tunteita luonnosta (etenkään talvimaisemista), joten nautiskelen varastoon nyt iloa kun sitä on tarjolla.


Näyteikkunoita on suunniteltu kuukausia ellei kauemmin ja niihin on taas pakko palata. Henri Bendelin ikkunassa olevan vapaudenpatsasnaisen viitta on tehty Jelly Beans -karkeista ompelemalla karkit yksitellen yöaikaan liikkeen ollessa suljettuna. Minusta on ihanaa olla paikassa, jossa on nähty paljon vaivaa elämyksien tuottamiseksi ihmisille.


New Yorkissa ei karteta hulluja ideoita. Lapsenmielisyys ja hassuttelu on yhtä tavallista joka kulmalla kuin...


...huippuunsa hiotut yleelliset klassikot.



Henri Bendel edustaa sitä tyyliä, jota rakastan. Samaan aikaan tyttömäistä, eleganttia, hassuttelevaa, tyylikästä, hauskaa ja ihanaa. Kävin tänään vielä uudelleen hypistelemässä kaupan tavaroita ja jotain lähti mukaan kotiin muistoksi näistä ihanista hetkistä. Kauppa on aivan ihana ja olin siellä ihan liisana ihmemaassa.


Alennusmyynnit ovat nyt täysillä käynnissä ja sadepäivän iloksi oli hyvä kierrellä vähän kauppoja tekemässä löytöjä. Illalla sitten käytiin Times Squaren gospel-kirkosta, jossa elementissään oleva pappi muistutti Jobin kertomuksen kautta kaiken maallisen ihanan katoavaisuudesta.

Mutta me nautitaan niin kauan kun sitä kestää.



Loma on ihmisen parasta aikaa. 

Albanialaiset syntymäpäivät



Tämä on niitä päiviä, joista ajattelee, että duh, ei mitään kirjoitettavaa. Turistin elämää. Näyteikkunoita. Ostosparatiiseja (minun määritelmä, ei välttämättä Maken...).




Aurinkokylpyjä.



Henri Bendel. Sydän.



Joku kenkäsuunnittelija, mikälie.



Jouluryysis big time.





Taivaan halkovia taloja.  Sydän.


Museon missaaminen, taas. Jalkojen hyytelöityminen. Aikaisin hotellille. Nuukahtaminen. Mutta sitten...

Päätettiin lähteä viinilasilliselle alakerran "italialaiseen" ravintolaan. Toisella puolella ravintolasalia on alkamassa syntymäpäiväjuhlat. Chanelin ja Louis Vuittonin laukkuihin ja asuihin sonnustautunutta kyhmynenäistä juhlaväkeä valuu paikalle kukkapuskineen ja seuraamme tapahtumien kulkua sivusilmällä sivusta. Yhtäkkiä dj räjäyttää kreikkalais-turkkilais-itämais-vaikutteiset Albanian perinnehittibiisit soimaan täysillä ja juhlakansa sekoaa. Albanialaiset syntymäpäivät ovat alkaneet (tarjoilija käy kuiskuttamassa meille juhlien kulkua. Kaikki työntekijät täällä italaialaisessa ovatkin alkuperältään albaaneja). Naiset ryntäävät tanssimaan. Huivit liehuvat ilmassa ja iästä riippumatta kaikkien lanteet keinuvat ympyrän muodossa käsi-kädessä ylhäällä pitäen. Vanha mies kulkee videokameran kanssa tallentamassa joka hetken.

Viihdymme monta tuntia seuraamassa tätä estotonta ilonpitoa, joka ei ole alkoholista peräisin. Väkisillä päädymme analysoimaan kulttuurieroja ja ihmettelemään, miten erilaisia kulttuureja pelkästään Eurooppaan mahtuu. Suomessa moinen meno ei olisi ollut millään kuviteltavissa 60-vee synttäribileisiin! Jopa hampaaton noin satavuotias mummeli pisti jalalla koreasti koko illan samaan tahtiin lyhythameisten teinityttöjen kanssa. Oli kiva pohtia, että mistähän tämäkin siirtolaisporukka oli tänne tiensä löytänyt ja elantonsa (ja Chanelinsa) tiennannut. Inspiroiduttiin bileistä niin, että alettiin suunnitella mulle 30-vee synttäreitä Albania-teemalla! Watch out! :)

Amerikka-fanitus on pahentunut (tiedoksi huolestuneille)


Mun ajatukset kiertää samaan lopputulokseen joka päivä. Mää_rakastan_olla_täällä. Varmasti maailman inspiroivinta lukea se joka päivä :D Mutta niin se vaan on. Tämä päivä taas... voi että. I-ha-naa. Onnellisuus taas kuplii.



Otettiin tänään joulupäivänä lunkisti ja völlättiin rauhassa aamupäivä hotellilla. Sitten tehtiin kävelylenkki täällä akselilla Soho - Greenwich village ja löydettiin suokkari aamupalapaikka, joka on auki 24 tuntia joka päivä. Maken onnellisuus kupli siellä perusamerikkalaisen aamiaisen äärellä.




 

Kuljailtiin huippuja katuja pitkin takaisin hotellille päikkäreille ennen kuin lähdettiin treffaamaan Anua Queensiin. Yhdessä blogissa kerrottiin korttelista Queensissa, joka on täynnä grafiittitaiteilijoiden mestariteoksia. Päätettiin lähteä katsastaan huudit.





Otettiin ihan intona kuvia, kunnes lopulta huomattiin kyltit, ettei kuvata sais :/ Kääk. Päädyin ratkaisuun, että jos on kuvattu vaan meitä / katua, niin ei se voi olla paha laittaa tänne paria kuvaa (minkäs sille taustalle voi)? Eihän tässä nyt levitetä taiteilijoiden teoksia vaan meidän omia kuvia, right.


 


Jatkettiin matkaa mun lempipaikkaan Nycissä eli laituripuistoon, jossa ihasteltiin vähän taas tätä monimuotoista cityä.





Vihdoin maltettiin junailla takaisin Manhattanille Grand Central Stationille, josta käveltiin ettimään raflaa ja sisätiloja ulkoilmamyrkytyksen oireiden alettua ilmaantua. Eksyttiin Times Squarelle, jossa oli noin miljoona ihmistä ettimässä myös paikkoja, jotka olisi jouluna auki ja tungos oli ihan älytön. Muahan se ei haitannut, vaikka kulkeminen oli kyllä työlästä (noin 1 askel per 1 minuutti tahtiin). 



Lopulta päädyttiin leffaan kattomaan New Year's Eve, joka oli vaan pakko nähdä täällä. Mikä parempaa kuin tulla leffasta, joka vilisee New York -maisemien ylistystä, ulos sinne tapahtumien kuvauspaikalle syleilemään kaupungin ihanuutta. Oikeesti oon ihan toivoton tän fanituksen suhteen. En muista, että olisin edes teininä pahemmin ihaillut mitään fanaattisesti, mutta nyt se sitten on tullut. Onnellisuus vaan virtaa suonissa aamua iltaa ja eihän se nyt ole normaalia.  Ja Channingkin vielä löytyi leffasta, niin ei valittamista tässä päivässä. Ei sitten kertakaikkiaan. 

Siirapin vain valuessa... hyvää yötä!