Nyt ajattelin kuitenkin listata pääpiirteissään, mitä eroa koen näillä kohteilla olevan. Los Angelesin suunnilla ja eteläisessä Floridassa on tullut vietettyä aikaa useita kertoja ja nyt aina uusia reissuja suunnitellessa näille kohteille on muotoutunut tietyt eroavaisuudet, jonka perusteella teemme valinnan kummalle rannikolle tie milloinkin vie.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Florida. Näytä kaikki tekstit
Florida vai Kalifornia? Voita liput matkamessuille
sunnuntai 12. tammikuuta 2020
Key West – mitä oletkaan tehnyt minulle! (+ vinkit kohteeseen)
maanantai 20. maaliskuuta 2017
Kevät toi tullessaan Töölöön odottamattoman vieraan – asuntokuumeen. Asumme nykyisessä pikkukodissamme kuudetta vuotta ja aiempina vuosina edes muualle muuttamisesta vihjaaminen on saanut pinnani kiristymään. Töölö on ollut minulle suuren unelman täyttymys. Tänä keväänä jokin on kuitenkin muuttunut. Pystyn jäljittämään muutokseen montakin syytä, joista yksi on reissuilta mukaan tarttuneet uudet ajatukset ja mielikuvat hyvästä elämästä.
Key West on niitä paikkoja, jotka ovat mullistaneet luutuneita ajatuksiani uuteen asentoon. Olen aina tuntenut olevani suurkaupunkisielu, keskusta-asuja ja helpon kerrostaloasumisen ystävä. Yhdysvaltain eteläisimmässä kärjessä ei ole mitään suurkaupungin elementeistä ja silti se on unelmakohde, jonne voisin helposti muuttaa asumaan vaikka heti. Kaikkialla ympäröivä merellisyys ja pastelliset talot terassikiikkuineen henkivät letkeyttä, jota ottaisin mielelläni omaankin jokapäiväiseen elämääni.
Onnellinen Miamissa
keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Se alkaa jo aamiaisella. Polttelee kuumana auringon paahteena selässä, kiivaana jumputuksena sydämessä. Se vahvistuu turkoosin meren kannattelussa. Se tunne. Onnellisuus, joka ei ole samanlaista missään muualla kuin tämän maan kaduilla ja rannoilla. Tekee mieli huutaa – oon niin onnellinen! – ja niin huudankin. Uneton Seattlessa on saanut kaverikseen onnellisen Miamissa.
Mutta miten se on mahdollista! Uutiset huutavat jatkuvalla syötöllä skandaaleja. Trump. Maailma tuhoutuu. Skandaali. Mikään ei ole ennallaan.
Matkasuunnitelmat – viikko lähtöön
sunnuntai 29. tammikuuta 2017
... eli miltäs se reissusuunnitelma nyt viikko ennen lähtöä näyttääkään?
Jännittäviä matkasuunnitelmia New Yorkiin ja Miamiin – kaksi viikkoa lähtöön
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Tunnisteet:
Florida,
matkailu,
matkamessut,
muotiviikot,
New York
Terveisiä Matkamessuilta ja (reissu)kuulumisia
perjantai 20. tammikuuta 2017
Huhheijaa, mitä hulinaa viime ajat ovat olleet! Menoa ja meininkiä tulee jatkumaan ainakin viikon loppuun saakka Matkamessujen merkeissä. Olen tavattavissa sunnuntaina Matkamessujen yhteydessä järjestettävässä Blogipaviljongissa, jossa olen myös tänään hengannut. Blogipaviljonki esittelee matkailusta kiinnostuneelle yleisölle suomalaista blogiskeneä olohuonemaisessa tilassa TUI-lavan vieressä. Tulkaahan siis juttelemaan bloggaajien kanssa messuilla liikkuessanne!
Tunnisteet:
Florida,
matkailu,
matkamessut,
New York
Turkoosi turmelus
torstai 23. tammikuuta 2014
Avasin tänään Matkamessuilta kotiin kantamani esitekassin ja siinä se oli - koko maailman turkoosi aarrevaranto nenäni edessä lehtien sivuilla kirkkaina kuvina. Vettä, laguuneja, uima-altaita, rantoja, suistoalueita, biitsejä, turkoosia, turkoosia. VÄRIÄ! Kuplivaa onnellisuutta!

Yritän pitää yllä positiivista elämänasennetta joka päivä ja usein se onnistuukin, mutta kun kirjoitin tänään huhtikuun yhdeksännelle päivälle merkintää kalenteriin bussissa, tajusin että siihen päivämäärään asti on edelleen talvi. S i v u k a u p a l l a talvea. Olen huomannut, että pakkanen on minulle jotenkin jopa pahempaa kuin pimeys ja se saa minut näköjään menemään vähän tolaltaan. - Mun mieli ja ruumis on korruptoitunut itkin Makelle kotiin päästyäni. Mikään ei riitä. Haluan taas matkalle!
Mutta matkaa ei ole tulossa, nyt on arjen aika tässä talvisäässä. Repiäkseni haavat lopullisesti auki, palasin maisemiin joiden katseleminen ei ole tässä mielentilassa ehkä edes terveellistä. Naples. Mutta täällä oltiin viime torstainakin, joten taputellaan nyt joulunmatka näihin kuviin ja tunnelmiin Instagram Travel Thursdayn sallimana.






Yritän pitää yllä positiivista elämänasennetta joka päivä ja usein se onnistuukin, mutta kun kirjoitin tänään huhtikuun yhdeksännelle päivälle merkintää kalenteriin bussissa, tajusin että siihen päivämäärään asti on edelleen talvi. S i v u k a u p a l l a talvea. Olen huomannut, että pakkanen on minulle jotenkin jopa pahempaa kuin pimeys ja se saa minut näköjään menemään vähän tolaltaan. - Mun mieli ja ruumis on korruptoitunut itkin Makelle kotiin päästyäni. Mikään ei riitä. Haluan taas matkalle!
Mutta matkaa ei ole tulossa, nyt on arjen aika tässä talvisäässä. Repiäkseni haavat lopullisesti auki, palasin maisemiin joiden katseleminen ei ole tässä mielentilassa ehkä edes terveellistä. Naples. Mutta täällä oltiin viime torstainakin, joten taputellaan nyt joulunmatka näihin kuviin ja tunnelmiin Instagram Travel Thursdayn sallimana.




Kaiken tämän kipuilun keskellä, minulla on kuitenkin se haaveeni. Jonakin päivänä minä vielä kierrän maailmaa niin paljon, ettei tätä tuskaa tarvitse tuntea. (Ajatelkaa tähän se Tuulen viemää loppukohtaus ennen väliaikaa "I WILL NEVER BE HUNGRY AGAIN!")
Viiden vuoden päästä olen matkailualalla ja työmatkat tuovat helpotusta lomien välille. God is my witness!
Okei tämä dramaattisuus menee jo vähän pitkälle, mutta you know. Tästä blogista on kovaa vauhtia tulossa terapian korvike :)
Ja nyt telkkarista näkyy alkavan Tom Hanksin Cast Away, sepäs sopivaa. Tämä lähtee nyt autiolle saarelle.

* * *
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta. Kuka tahansa voi osallistua, lue ohjeet täältä -> Destination Unknown
Suomessa tempauksen järjestäjinä toimivat Kaukokaipuu, Destination Unknown ja Running with Wild Horses -blogit.
Matka halki Evergladesin - hui, alligaattoreita!
perjantai 3. tammikuuta 2014
Viikko sitten istahdin tuliterän punaisen Kia-maasturin etupenkille. Edessä siinsi matka halki Evergladesin kansallispuiston Floridan länsirannikolle. Nyt viikkoa myöhemmin valvon jetlageissani kotona eikä uni ei ota tullakseen toistuvista yrityksistä huolimatta. Niinpä palaan viime viikkoisiin, nyt jo unenomaisilta tuntuviin, maisemiin.

Oli hauska sattuma, että joulukuussa pidetyssä matkailuillassa tulin tietämään tällaisesta ehkä Amerikan pienimmästä postitoimistosta. Kuulin kyllä, että kohde sijaitsee Floridan osavaltiossa, mutta tarkemmin en tullut painaneeksi sijaintia mieleeni. No, kuinka ollakkaan punainen maantiekiitäjämme ohitti tämän söpön postin menomatkalla Naplesiin ja päätimme, että palatessa pysähdytään, jos vielä samaa reittiä satutaan ohi ajamaan.

Posti osui matkallemme myös palatessa, sillä olimme saaneet vihiä, että lähistöllä asustelee alligaattoreita. Ajattelimme, että olisi hauska, jos kotimatkalla ehtisimme kokea vielä sellaisen elämyksen, joten niinpä suuntasimme hauskasti nimettyä Tamiami trailia pitkin kohti Miamin lentokenttää.
Oli hauska sattuma, että joulukuussa pidetyssä matkailuillassa tulin tietämään tällaisesta ehkä Amerikan pienimmästä postitoimistosta. Kuulin kyllä, että kohde sijaitsee Floridan osavaltiossa, mutta tarkemmin en tullut painaneeksi sijaintia mieleeni. No, kuinka ollakkaan punainen maantiekiitäjämme ohitti tämän söpön postin menomatkalla Naplesiin ja päätimme, että palatessa pysähdytään, jos vielä samaa reittiä satutaan ohi ajamaan.
Posti osui matkallemme myös palatessa, sillä olimme saaneet vihiä, että lähistöllä asustelee alligaattoreita. Ajattelimme, että olisi hauska, jos kotimatkalla ehtisimme kokea vielä sellaisen elämyksen, joten niinpä suuntasimme hauskasti nimettyä Tamiami trailia pitkin kohti Miamin lentokenttää.
Pysähdyimme Big Cypressin matkailijainfoon ja saimme ohjeet, että missä bongaa parhaiten alligaattoreita. Poikkesimme suosituksien mukaan päätieltä maisemareitille - kuten ystäväni Kirsi puolisoineen näitä ihania pikkuteitä kutsuvat.
Ja siellä näytti tältä. Paljon pelkkiä bush'kia.
Tarkempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että bushkissa oli paljon elämää.
Silmä kovana tiirailimme jorpakkoihin autosta.
Välillä aina pysähdyimme myös autosta ulos, jos muitakin oli pysähtyneenä. Make arveli, että kyllä turret tietävät, jos jossain tapahtuu. Tosi asiassa vaikutti siltä, että liikkeellä oli vain paikallisia. Ainakin kaikki ne kenen kanssa me juttelimme, kertoivat olevansa paikallisia ja tykkäsivät ilmeisesti käydä bongailemassa alleja.
Ja lopulta, juurikin näiden ystävällisten paikallisten huikkaamana meitä onnisti!
Luonnonvaraisia alligaattoreita ihan siinä ihan huudeilla! Tämä kuva aiheutti pienimuotoista panikoimista Facebookissa ja moni kauhisteli, että eikö touhu ollut vaarallista. Mutta eipä se ollut. Evergladesin oppaiden mukaan nämä tyypit eivät ole kiinnostuneita ihmisistä eikä mitään suuria varotuskylttejäkään ollut, joita takuulla Amerikan tapauksessa olisi ollut pystytettynä metrin välein, jos vaaraa olisi ollut. Alligaattorit ovat eri asia kuin näitä isommat krokotiilit, joten niihin ei kannata verrata. Lisäksi kuva myös hämää, sillä korkeuseroa alas jorpakkoon oli aikalailla ja paikallisia oli vieressä, kuten myös auto :)
Kohtalokkaimmaksi asiaksi alligaattoreiden tapaamisessa osoittautuivat muurahaiset, joita sain mekkooni mentyäni kyykistelemään tuohon sillanpientareelle. En ollut juuri montaa sekuntia kauempaa tuossa asennossa, kun vikkelät murkut ehtivät vallata pitkät helmani ansiokkaasti eripuolilta mekkoa.
Siinä sitten ihmisten ja alligaattorin edessä, koitin auton takana päästä eroon kuhisevasta mekostani. Paikallinen rouva hoksautti, että mekkoa ei kannata juurikaan alkaa kuljettelemaan mukanaan, ellei halua muurahaisia kaikkialle. Aluksi sulloimme vaatteen pussiin, mutta matkan aikana alkoi tuntua, että eipä ole muuta vaihtoehtoa kuin heivata mekko roskikseen.
Vähän päästä pysähdyimme Miccosukee-intiaanien leiriin ja mekko jäi sinne roskikseen. Tyypillinen tapa tutkia Evergladesia olisi ollut Miccosukee-heimon järjestämälle ilmaveneajelulle osallistuminen, mutta meillä ei ollut aikaa siihen. Ja enpä tiedä olisinko halunnutkaan.
Muutama tunti näiden tapahtumien jälkeen istuimme jo Miamin fiinillä lentokentällä ja tuntui vaikealta kuvitella, että hetki sitten oli tuijotettu silmästä silmään elävää alligaattoria.
Matkanteon ihanuudesta
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Kotona jälleen! Lensimme Miamista Pariisin kautta kotiin tänään ja välilaskun tunteina minulla oli aikaa katsella, mitä kuvia muistikortille on tallentunut. Kuvia selaillessani tuli mieleen vain yksi asia - matkustaminen on maailman paras asia! Ei pelkästään se määränpää vaan matka myös. Kahden matkustamisen täyteisen vuorokauden kunniaksi tässäpä matkustuskuvia reissun ensimmäiseltä vuorokaudelta.
Bussimatka metrolinjan varteen kesti tunteroisen. Washingtonin metro oli kokemisen arvoinen jännän arkkitehtuurinsa vuoksi. Hurautimme muutaman pysäkin päähän kaupungin historialliseen ytimeen.
"Uusi tapamme" matkustaa on mielestämme osoittautunut nerokkaaksi strategiaksi. Olemme viime aikoina suosineet välilaskukentälle yöksijäämistä, jotta matkustaminen ei käy liian uuvuttavaksi. Nytkin pysähdys Washingtoniin oli onnistunut, sillä ehdimme käydä katsomassa kaikki tärkeimmät nähtävyydet, kuten Valkoisen talon.
Aamulla matka jatkui Ronald Reaganin lentokentältä, jonka vierestä olimme ottaneet hotellin. Kriteerinä oli, että majoitus tarjosi maksuttoman lentokenttäkuljetuksen. Tämä kotimaan lentoihin keskittyvä kenttä oli kyllä komea ja erilainen kuin mitä on ennen nähty.
Ja sitten olimmekin jo Miamissa. Värikäs lasiseinä on Miamin lentokentän ehkä kuuluisin tunnusmerkki. Kaiuttimista kuuluu lintujen sirkutusta ja veden kohinaa, jotta jo sisällä voi päästä eksoottiseen tunnelmaan.
Myös tämä kenttä, monen muun tapaan, on niin iso, että kentän sisällä pitää kulkea junalla. Junaa kutsutaan air trainiksi, sillä se kulkee korkealla "ilmassa". Lentokentän valtava koko käy hyvin ilmi junasta maisemia katsellessa.
Myös Miamin vehreys ja pilvenpiirtäjät siintävät toisella puolen junan ikkunoista katsellessa. Tällä kertaa päätimme suosia paikallisliikennettä ja jatkoimme toisella junalla kohti määränpäätämme Fort Lauderdalea.
Itse asiassa junia tuli käytettäväksi yhteensä neljä kaikkine vaihtoineen. Ja joka pysäkillä piti odottaa todella pitkältä tuntuva aika seuraavaa yhteyttä. Jossain vaiheessa muistuikin mieleen, että viime reissulla Mirkka oli lukenut, että kukaan ei käytä Floridassa paikallisliikennettä ja no sen tavallaan huomasi.
Mutta meitä ei haitannut nauttia lämpimästä ilmasta ja katsella paikallista menoa.
Ne muutkin harvat, jotka olivat paikallisliikenteeseen turvautuneet, saivat odotella kiireettöminä pysäkeillä. En muista nähneeni yhtään linja-autoakaan huudeilla liikkumassa.
Paikalliset eivät näyttäneet stressaavan odottelusta.
Lopulta pääsimme "oikealle juna-asemalle". Tri Rail -junayhteys kulki Floridan itä-rannikon kaupunkien välillä.
Juoksimme laukkujen kanssa raiteille, sillä kuulutus sanoi, että juna saapuu raiteelle kaksi. Kuulutus toistui ja toistui. Se hoettiin noin minuutin välein, mutta junaa ei kuulunut. Vierähti puoli tuntia, ja toinenkin ja kuulutus vain jatkui: "juna saapuu raiteelle kaksi".
Ehdin havainnoida aseman ympäristöä. Ei kovin keskeiseltä aseman sijainti näyttänyt. Tykkään muuten tällaisestakin varastomaisemasta. Näistä tulee aina mieleen Maken GTA-pelailut vuosia sitten, kun hän varasti autoja ja moottoripyöriä tällaisilta kujilta pelissä ja minä vinguin vieressä, että eikö voitaisi elää tällaista maisemaan todekis joskus oikeassa elämässä eikä vaan jossain tyhmässä pelissä! Nyt osaan arvostaa näitä oikean elämän kokemuksia (ilman varkauksia!).
Lopulta ehkä tunnin päästä juna sitten saapui raiteelle kaksi. Ja komea juna olikin. Matka taittui verkkaisesti välillä vastakkaisia junia odottaen ja lopulta nousimme pois Fort Lauderdalen kaupungin päärautatieasemalla - todetaksemme, että se sijaitsi keskellä ei mitään.
Raiteiden päältä tiirailimme, että melko autiolta näyttää. Ei takseja, ei busseja. Saimme joltakin harvalukuiselta kanssaihmiseltä taksin numeron, mutta kansainvälisellä kännykällä ei voinut siihen soittaa. Hieman jo meinasi mennä sormi suuhun, että miten täältä pääsee pois. Soitimme hotelliin ja saimme suffle-yrityksen numeron. Sieltä sanottiin, että varaus olisi pitänyt tehdä jo edellisenä päivänä.
Lopulta autoa huoltamaan tullut intiaani-taksimies saapui asemalle ja pääsimme hänen kyydillä hotelliin. Puoli päivää siihen meni, mutta näimme ja koimme paljon paikallista elämää.
Nyt alkaa olla sinnittelyt sillä mallilla, että voi lähteä nukkumaan. Matkakertomukset tulevat vielä jatkumaan ja palaan kommentteihin, kunhan saan vähän unta palloon. Huomenna pitäisi mennä töihin - ei auta kuin lähteä tienaamaan seuraavia reissurahoja.
Kun saavuimme Washington Dullesin kansainväliselle kentälle, näky oli miltei kliseinen. Kävelimme tuloaulaan köysillä erotettua, mutkittelevaa käytävää pitkin kuin julkkikset konsanaan punaista mattoa pitkin. Kummallakin puolella oli valtavasti ihmisiä vastaanottamassa joulunviettoon saapuvia rakkaitaan ja kaikilla oli niin paljon kameroita, ilmapalloja, kukkia ja kylttejä, että ihan nauratti! Tästä amerikkalaisten piirteestä olen muutaman kerran tainnut kirjoittaa blogissa... :) Ulkona meitä tervehti yli 20 asteen lämpö, joka oli aivan ennen kuulumatonta. Jäimme odottelemaan paikallisbussia lempeään "talvisäähän".
Bussimatka metrolinjan varteen kesti tunteroisen. Washingtonin metro oli kokemisen arvoinen jännän arkkitehtuurinsa vuoksi. Hurautimme muutaman pysäkin päähän kaupungin historialliseen ytimeen.
"Uusi tapamme" matkustaa on mielestämme osoittautunut nerokkaaksi strategiaksi. Olemme viime aikoina suosineet välilaskukentälle yöksijäämistä, jotta matkustaminen ei käy liian uuvuttavaksi. Nytkin pysähdys Washingtoniin oli onnistunut, sillä ehdimme käydä katsomassa kaikki tärkeimmät nähtävyydet, kuten Valkoisen talon.
Aamulla matka jatkui Ronald Reaganin lentokentältä, jonka vierestä olimme ottaneet hotellin. Kriteerinä oli, että majoitus tarjosi maksuttoman lentokenttäkuljetuksen. Tämä kotimaan lentoihin keskittyvä kenttä oli kyllä komea ja erilainen kuin mitä on ennen nähty.
Ja sitten olimmekin jo Miamissa. Värikäs lasiseinä on Miamin lentokentän ehkä kuuluisin tunnusmerkki. Kaiuttimista kuuluu lintujen sirkutusta ja veden kohinaa, jotta jo sisällä voi päästä eksoottiseen tunnelmaan.
Myös tämä kenttä, monen muun tapaan, on niin iso, että kentän sisällä pitää kulkea junalla. Junaa kutsutaan air trainiksi, sillä se kulkee korkealla "ilmassa". Lentokentän valtava koko käy hyvin ilmi junasta maisemia katsellessa.
Myös Miamin vehreys ja pilvenpiirtäjät siintävät toisella puolen junan ikkunoista katsellessa. Tällä kertaa päätimme suosia paikallisliikennettä ja jatkoimme toisella junalla kohti määränpäätämme Fort Lauderdalea.
Itse asiassa junia tuli käytettäväksi yhteensä neljä kaikkine vaihtoineen. Ja joka pysäkillä piti odottaa todella pitkältä tuntuva aika seuraavaa yhteyttä. Jossain vaiheessa muistuikin mieleen, että viime reissulla Mirkka oli lukenut, että kukaan ei käytä Floridassa paikallisliikennettä ja no sen tavallaan huomasi.
Mutta meitä ei haitannut nauttia lämpimästä ilmasta ja katsella paikallista menoa.
Ne muutkin harvat, jotka olivat paikallisliikenteeseen turvautuneet, saivat odotella kiireettöminä pysäkeillä. En muista nähneeni yhtään linja-autoakaan huudeilla liikkumassa.
Paikalliset eivät näyttäneet stressaavan odottelusta.
Lopulta pääsimme "oikealle juna-asemalle". Tri Rail -junayhteys kulki Floridan itä-rannikon kaupunkien välillä.
Juoksimme laukkujen kanssa raiteille, sillä kuulutus sanoi, että juna saapuu raiteelle kaksi. Kuulutus toistui ja toistui. Se hoettiin noin minuutin välein, mutta junaa ei kuulunut. Vierähti puoli tuntia, ja toinenkin ja kuulutus vain jatkui: "juna saapuu raiteelle kaksi".
Ehdin havainnoida aseman ympäristöä. Ei kovin keskeiseltä aseman sijainti näyttänyt. Tykkään muuten tällaisestakin varastomaisemasta. Näistä tulee aina mieleen Maken GTA-pelailut vuosia sitten, kun hän varasti autoja ja moottoripyöriä tällaisilta kujilta pelissä ja minä vinguin vieressä, että eikö voitaisi elää tällaista maisemaan todekis joskus oikeassa elämässä eikä vaan jossain tyhmässä pelissä! Nyt osaan arvostaa näitä oikean elämän kokemuksia (ilman varkauksia!).
Lopulta ehkä tunnin päästä juna sitten saapui raiteelle kaksi. Ja komea juna olikin. Matka taittui verkkaisesti välillä vastakkaisia junia odottaen ja lopulta nousimme pois Fort Lauderdalen kaupungin päärautatieasemalla - todetaksemme, että se sijaitsi keskellä ei mitään.
Raiteiden päältä tiirailimme, että melko autiolta näyttää. Ei takseja, ei busseja. Saimme joltakin harvalukuiselta kanssaihmiseltä taksin numeron, mutta kansainvälisellä kännykällä ei voinut siihen soittaa. Hieman jo meinasi mennä sormi suuhun, että miten täältä pääsee pois. Soitimme hotelliin ja saimme suffle-yrityksen numeron. Sieltä sanottiin, että varaus olisi pitänyt tehdä jo edellisenä päivänä.
Lopulta autoa huoltamaan tullut intiaani-taksimies saapui asemalle ja pääsimme hänen kyydillä hotelliin. Puoli päivää siihen meni, mutta näimme ja koimme paljon paikallista elämää.
Nyt alkaa olla sinnittelyt sillä mallilla, että voi lähteä nukkumaan. Matkakertomukset tulevat vielä jatkumaan ja palaan kommentteihin, kunhan saan vähän unta palloon. Huomenna pitäisi mennä töihin - ei auta kuin lähteä tienaamaan seuraavia reissurahoja.
Naplesin terkut
lauantai 28. joulukuuta 2013
Viikko menee aivan liian nopeaa, kun on kyseessä loma. Täällä on otettu viimeisistä päivistä kaikki irti, joten palaillaan blogiin, kun ollaan taas Suomessa. Summa summarum: Naples yllätti todella positiivisesti ja ihmetyttää, että Floridan itä-rannikko on vain suurelle yleisölle tuttu! Melkein voisi sanoa, että tämä länsirannikko vie voiton näistä kahdesta. En tiedä.
Nähtiin tänään luonnonvaraisia delfiinejä, pelikaaneja ja apina, joka istuskeli omakotitalon pihalla riippukeinussa! Käsitys Floridasta muuttui jotenkin tällä reissulla. To be continued...

Nähtiin tänään luonnonvaraisia delfiinejä, pelikaaneja ja apina, joka istuskeli omakotitalon pihalla riippukeinussa! Käsitys Floridasta muuttui jotenkin tällä reissulla. To be continued...

Hyvästit Fort Lauderdalelle - matka jatkuu!
torstai 26. joulukuuta 2013
Kiivettiin eilen hotellin katolle katsomaan auringonlaskua. Näkymät olivat aika hulppeat. Muutaman tunnin kuluttua jätämme tämän lomaparatiisin taaksemme ja aloitamme reissun roadtrip-osuuden! Haemme pirssin alle autovuokraamosta ja ajamme illaksi katselemaan Floridan länsirannikkoa. Matka kulkee läpi Evergladesin suoalueen ja tien varsilla saattaa nähdä alligaattoreita, hui!

Heippa Fort Lauderdale! Uskon, että tapaamme vielä - sen verran hemmottelit meitä!


Heippa Fort Lauderdale! Uskon, että tapaamme vielä - sen verran hemmottelit meitä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
































