 |
| Myös Kampin kappeli on keksinyt ryhtyä loikoilemaan keskellä kaupunkia. Putkilokappelihan on kuin taivaasta tipahtanut kiireisten shoppailijoiden kulkuväylälle Foorumin ja Kampin väliin. (Kävin sielläkin eilen.) |
Oltiin auringossa sellainen tovi, että mun huulet paloivat. Todella outoa, huulet!? Mutta uudet arskat sentään suojasivat ainakin silmiä.
Illalla saavuin kotiin 11 tunnin liikkeellä olon jälkeen. Ajattelin, että superaktiiviviikonlopun jäljiltä kaipaan vain ja ainoastaan kotona oloa nyt. Valvoin tarkotuksella yli puolen yön, jotta voin fiilistellä ajatusta, että ensi viikolla ollaan Amerikassa!
Olin ajatellut, että sitten ollaan tosi lähellä, kun voi sanoa, että ensi viikolla. Mutta miten kävikään. No, aika pysähtyi! 11 yötä on ikuisuus. Harkitsin seitsemältä illalla nukkumaan menemistä, jotta lähtö olisi yhden yön lähempänä. Melkoinen kärsimättömyys iski siis tästä merkkipaalun ilakoinnista, hah. (Eikä vähempää sen takia, että eksyin illalla lukemaan New York -blogiani keväältä 2011. Mitä kaikkea Amerikassa voikaan tapahtua! Alkais jo taas tapahtua! Tässä muuten kuvaus yhdestä lempipäivästäni Nycissä.)
Toisaalta samaan aikaan Maken firman yt-neuvottelut jatkuu toisaalla ties kuinka monetta viikkoa. Saa siis nähdä miten meidän elämässä "alkaa tapahtua" hyvässä tai pahassa. Onneksi meillä kahdella tuntuu olevan pessimismin päivät aina eri aikoina. Tänään oli mun vuoro valaa uskoa, että mitä ikinä tapahtuukin, se tapahtuu meidän parhaaksi. Uudet seikkailut odottavat aina jossakin. Parasta oikeastaan onkin, jos elämä pysyy jännittävänä. En oikein taida osata elää sellaista "valmista elämää". Tässä Laura De Lillen -postauksessa oli muuten sellaista elämänasennetta, jota ihailen.
Nyt kuitenkin hipsin sinne nukkumaan, kymppi-paalu siintää jo horisontissa! Hyviä öitä!
Ei kommentteja
Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!