Matkustaminen on taianomaista. Yhdessä hetkessä Miamin palmut ja pastellimaailma vaihtuvat toisenlaiseen väripalettiin ja mielenmaisemaan. Taretakseen täytyy kääriytyä pehmeään pörrötakkiin ja jättihuiviin, vaikka aurinko loimottaa yhtä kesäisen näköisenä taivaalla kuin Floridassa. Onnellisuus lämmittää sisuskaluja edelleen, kun matkaa on takana jo kohta kaksi viikkoa. Täällä on hyvä olla. Miamissa, Key Westissä, Fort Lauderdalessa, New Yorkissa, Montaukissa. Kaikissa paikoissa on omat erityisyytensä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvaus. Näytä kaikki tekstit
Montauk bound
perjantai 17. helmikuuta 2017
Tunnisteet:
Hamptons,
muoti,
New York,
Valokuvaus,
Yhdysvallat,
ystävät
Iloista naamaa
torstai 13. maaliskuuta 2014
Deja vu. Kävin tänään katsomassa 12 years a slave -leffan samassa salissa, jossa viimes näytettiin Puhdistus. Fiilis muistutti elävästi samaa olotilaa myös tämän elokuvan jälkeen, enkä voi sanoa edelleenkään arvostavani äärimmäistä väkivallalla ja pahuudella mässäilyä yhtään. Brangelina saa varmasti mainion mansion jonnekin leffasta saaduilla tuloilla ja usko ihmisen pahuuteen ei vähene maailmasta, mutta mitään todellista järkisyytä en näe sille, että aikaansa kannattaisi kuluttaa ko. pätkään, vaikka se hyvin tehty olikin.
Olin aika huonolla tuulella kotiin saavuttuani. Päätin vaihtaa tunnelmaa alkamalla katsella reilun viikon takaisia kuvia mun ja Sunday Blondie -blogin Hannan valokuvauskuljailusta, joka tapahtui erään työ/koulupäivän lounasbreikillä.
Koulumaailma työpaikkana on aika makee, kun sitä katsoo oikeasta kulmasta. En silti panisi pahakseni, jos pääsisin vielä kokemaan myös saarielämää. Tiedättehän, että työpaikka esimerkiski sijaitsisi biitsillä ja aurinkoisina päivinä ei tarvitsisi pelätä, että viikonloppuna saattaa vielä sataa lunta 20 senttiä.
Salavalokuvasin tänään junassa viereisen matkustajan laukkua, sillä se oli tehty hienosta vanhantyylisestä karttakankaasta. Ajattelin, että tyypin täytyy olla joku erikoisia maailmankolkkia nähnyt traveller. Tämä yhdistettynä eilen telkkarista näkyneeseen onnellisen ruskettuneeseen Jasper Pääkkösen naamaan suisti minut taas hirveään matkakaipuuseen. Muistutin itseäni viisivuotissuunnitelmasta ja päätin, että minun pitää alkaa treenata pääsykokeita varten myös matikkaa.
Kuten tämä postaus osoittaa, olen päättänyt lopettaa häpeilyn siitä, että tykkään hassutella, höpöttää ja vapaudenkaipuuni on pysyvä olotila. News flash?
Postaus on omistettu lapsuudenystävälleni Soikalle, joka eilen reklamoi, etten kirjoita tänne enää tarpeeksi usein. Tässäpä tulee tajunnanvirtaa ilman mitään varsinaista asiaa, suunnittelua tai järkeä!
Ps. Oletteko nähneet Smoukahontasin videot? Niin huippuja! Niistä tuli hilpeä fiilis.
Kuvat: Hanna Kärppä (+ nimetön salavalokuvaaja)
Valoa
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Tässä päivän mittaan olen laittanut merkille, että täällä on aika samanlaista kuin Havaijilla. Valo tulee näissä paikoissa jotenkin eri tavalla, kirkkaammin. Muistan ihmetelleeni asiaa jo aikoinaan, kun malttamattomana "kävin kävelemässä" Google Mapsilla Honolulun katuja.
Täällä on paljon samaa muutenkin: arkkitehtuuri, rannat, aktiviteettimahdollisuudet ja liikkeet - kaikki samasta puusta veistettyjä pitkälle. Jos siis mielit Havaijin tunnelmaan, voit matkustaa myös Fort Lauderdaleen - tänne on kuitenkin aika paljon lyhempi matka.
Korkealta tulevalla ihanalla valolla on se vaikutus, että saa helpolla hyviä kuvia (Blogger tuntuu vaan pakkaavan kuvia, joten ne eivät näytä ihan niin onnistuneilta ladattuina blogiin kuin koneelta suoraan katsottuna. Aika hyviltä kuitenkin.) Kävimme auringonnousun aikaan aamulenkillä rannalla ja kun palasimme hotellin terassille aamiaiselle, kylpi maisema täydellisissä paratiisiväreissä. Aaah.
Auringon ja suolaveden vaikutus toimii suotuisalla tavalla ennen kaikkea ihmismieleen ja kehoon, jonka seurauksena myös kuvattavista saa parempia kuvia. Make sanoo, että näytän non-stoppina onnelliselta ja siltähän se tuntuukin.
Nyt väsyttää jälleen siihen malliin, että näiden päivän parhaiden räpsyjen jakamisen jälkeen suuntaan kauneusunille. Ehkäpä taas aamulla ennen auringonnousua on tilaisuus myös kirjoittamiselle.
Isänpäivän terveiset merellisestä Helsingistä
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Ei päästy syömään kakkua tänään, sillä sen verran kaukana isämme juhlivat päiväänsä. Sen sijaan kävimme katselemassa tämän kaupungin juhlijoita kävelylenkillä pääkaupungin keskustassa ja rannoilla. Varauduimme marraskuiseen viimaan melko talvisilla tamineilla, mutta alun pienen vesikuuron jälkeen ilma oli melko lempeä.
Lisäksemme kaupungilla näytti olevan ainoastaan ulkona syömässä olevia perheitä. Tunnelma oli todella rauhallinen ja miltei unelias.
Iltatähti toivottaa hyvää isänpäivää vielä näin bloginkin välityksellä omalle isälleen pohjoiseen! Mukavaa päivää myös muille juhliville isille!
Kylmästä lämpimään
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Tiedätte hassun mieleni, joka tuottaa jatkuvalla syötöllä mielikuvia, jotka ohjaavat haaveitani ja toimiani. Olen ampiainen, jota vetää puoleensa kirkkaimmat värit - ja harakka, joka ei voi mitään viehtymykselleen kimallusta kohtaan. Harmaus ja synkeys eivät ole juttujani, mutta viime sunnuntaina itse itselleni asettamaani valoukuvaushaastetta toteuttaessani löysin synkän myrskyisästä maisemasta runollista kauneutta ja latasin sitä blogiinkin edellisessä postauksessa. Kyse ei ollut masennuksesta, kuten jotkut jo ehtivät huolestua!
Samaisena päivänä oli löydettävissä myös vielä vahvoja värejä - marraskuussa! joten... got to love Helsinki! Täältä tulee väripesua vasten marraskuun nassua.




Pääsin sunnuntaina ulkoiluttamaan myös pitkästä aikaa "uutta" takkiani. Alkusyksystä ollessamme Nuorten Aikuisten Amerikka -verkosto NAMEn kanssa vierailulla Ivana Helsingissä, mukaani tarttui Where the f*ck is my sailor -malliston ihanainen takki ja lupasin esitellä sen blogissa. Mutta mitä teinkään. Jätin uuden takkini kesämökin vaatenaulakkoon 600 kilometrin päähän! Nyt, kun sain vihdoin takkini takaisin, on minulla kuin uusi vaate - höystettynä vahvalla savun hajulla tosin.



Satunnaisena sunnuntaina on mahdollista nähdä runollisuutta marraskuisessa hämärän sumuisessa päivässä, mutta sieluni sopukoissa toivoisin, että surkea sää tarkoittaisi välillä kirkkaan vihreitä palmunoksia vasten piiskaavaa sadekuuroa (kuvitelkaa sellainen Kauniiden ja rohkeiden sadekuuro ja pääsette fiilikseen).
Matkakuume lienee tähän aikaan vuodesta yksi yleisimmistä kansantaudeistamme. Onneksi tammikuussa on luvassa helpotusta kaikille meille kärvistelijöille Matkamessujen muodossa. Stilettikorkokanta-blogi hyväksyttiin ilokseni virallliseksi Matkamessujen matkabloggaajapassin saajaksi, joten messuja, matkjoja, uusia vinkeitä ja kevättä kohti mennään! Stay tuned.
Samaisena päivänä oli löydettävissä myös vielä vahvoja värejä - marraskuussa! joten... got to love Helsinki! Täältä tulee väripesua vasten marraskuun nassua.




Pääsin sunnuntaina ulkoiluttamaan myös pitkästä aikaa "uutta" takkiani. Alkusyksystä ollessamme Nuorten Aikuisten Amerikka -verkosto NAMEn kanssa vierailulla Ivana Helsingissä, mukaani tarttui Where the f*ck is my sailor -malliston ihanainen takki ja lupasin esitellä sen blogissa. Mutta mitä teinkään. Jätin uuden takkini kesämökin vaatenaulakkoon 600 kilometrin päähän! Nyt, kun sain vihdoin takkini takaisin, on minulla kuin uusi vaate - höystettynä vahvalla savun hajulla tosin.



Satunnaisena sunnuntaina on mahdollista nähdä runollisuutta marraskuisessa hämärän sumuisessa päivässä, mutta sieluni sopukoissa toivoisin, että surkea sää tarkoittaisi välillä kirkkaan vihreitä palmunoksia vasten piiskaavaa sadekuuroa (kuvitelkaa sellainen Kauniiden ja rohkeiden sadekuuro ja pääsette fiilikseen).
Matkakuume lienee tähän aikaan vuodesta yksi yleisimmistä kansantaudeistamme. Onneksi tammikuussa on luvassa helpotusta kaikille meille kärvistelijöille Matkamessujen muodossa. Stilettikorkokanta-blogi hyväksyttiin ilokseni virallliseksi Matkamessujen matkabloggaajapassin saajaksi, joten messuja, matkjoja, uusia vinkeitä ja kevättä kohti mennään! Stay tuned.
Mikään ei voita sitä tunnetta, kun tekee sitä mitä rakastaa
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Niin se vaan on, että meidän muotilehti etenee! Sanna tuossa jo ehti kyselläkin, että milloin tästä kuulee lisää, niin valaisempa vähäsen. Hommat etenee aikataulussa. Tänään otettiin studiossa kuvia toimituksesta eli meistä itsestämme ja nyt suurin osa materiaalista on kasassa. Koostaminen on käynnissä ja ensimmäisen numeron pitäisi nähdä päivänvalo ensi kuun aikana! Iiks, miten jännää!




Päivä vierähti Pasilassa melkein kellon ympäri, mutta kun lähdin kotia kohti, olin virkeä kuin peipponen ja niin elossa. Tajuttiin Miksun kanssa, että tämähän on kuin vallan ennenvanhaan, kun Oamk-aikana hengattiin koululla iltaa myöten tekemässä projekteja hyvällä jengillä ja aika vain lensi.
En voisi olla kiitollisempi, että alkuvuodesta uskaltauduin lähtemään Helsinki Design Schooliin ja tapasin nämä tyypit! Money well spent. Taas voi todeta, että kannatta olla rohkea ja seurata sydäntään, niin kliseistä kun se onkin.
Nyt nukkumaan, aamulla (kuudelta) takaisin Pasilaan! O_o :)
Ps. En muistanut tänäänkään sitä kameraa... onneksi viikkoa on vielä jäljellä!
Pps. Kiitos taas kommenteista ihanaiset <3 Mulla on ihan varmasti kaikista parhaat lukijat!




Päivä vierähti Pasilassa melkein kellon ympäri, mutta kun lähdin kotia kohti, olin virkeä kuin peipponen ja niin elossa. Tajuttiin Miksun kanssa, että tämähän on kuin vallan ennenvanhaan, kun Oamk-aikana hengattiin koululla iltaa myöten tekemässä projekteja hyvällä jengillä ja aika vain lensi.
En voisi olla kiitollisempi, että alkuvuodesta uskaltauduin lähtemään Helsinki Design Schooliin ja tapasin nämä tyypit! Money well spent. Taas voi todeta, että kannatta olla rohkea ja seurata sydäntään, niin kliseistä kun se onkin.
Nyt nukkumaan, aamulla (kuudelta) takaisin Pasilaan! O_o :)
Ps. En muistanut tänäänkään sitä kameraa... onneksi viikkoa on vielä jäljellä!
Pps. Kiitos taas kommenteista ihanaiset <3 Mulla on ihan varmasti kaikista parhaat lukijat!
Tunnisteet:
Helsinki,
inspiraatio,
muoti,
Valokuvaus,
ystävät
Paola Suhosen juttu Suomi-USA-lehdessä
maanantai 7. lokakuuta 2013
Kerroinkin aiemmin, että kävin haastattelemassa tässä taannoin Paola Suhosta Suomi-USA-lehteen. Lupasin jakaa jutun myös täällä, joten tässäpäs tulee.
PAOLA SUHOSEN AMERIKKA
Teksti ja kuvat: Ulla Alakangas
Muotiviikkoja, elokuvaensi-iltoja, roadtrippejä. Amerikasta on tullut kiinteä osa kesäkuussa Suomeen takaisin muuttaneen muotitalo Ivana Helsingin perustajan Paola Suhosen elämää. Maailmalla vietetyt vuodet ovat opettaneet SAYL:n valtuuskunnan nuorimmalle jäsenelle, että koti on Suomessa.
Neil Young soi autoradiossa. Tuuli kieputtaa hiekkaa korkeiksi, kapeiksi paaleiksi eri puolilla vuorten reunustamaa laakeaa erämaamaisemaa. Kuumuutta hohtavan ikkunan takana vilisee saguaro-kaktuksia ja lähes pilvettömältä taivaalta porottava aurinko maalaa horisontin utuisen kullansävyiseksi. Tässä maisemassa kiitää auto kuljettaen kyydissään muotisuunnittelija, elokuvaaja Paola Suhosta tämän sielunmaisemassaan. Suunnittelijan hektinen arki on saanut väistyä hetkeksi, sillä on tullut tarve elää todeksi ja varastoida sitä, mistä työssä ammennetaan.
Helsinkiläinen Paola Suhonen on tehnyt sen, mistä moni haaveilee. Hän on onnistunut yhdistämään työn ja vapaa-ajan siten, ettei niitä tarvitse erottaa toisistaan kahdeksi erilliseksi osa-alueeksi elämässä. Paola perusti Ivana Helsinki-vaatemerkkinsä Taideteollisen korkeakoulun ensimmäisen vuoden kevätnäytöksen jälkeen. Hän oli 24-vuotias, ja Pirjo-sisko reilun vuoden vanhempi. Siskosten isä omisti vaatteiden maahantuontiyrityksen ja farkkutehtaan. He tunsivat alan ja päättivät ryhtyä yrittäjiksi yhdessä. Paola suunnittelisi ja kauppakorkean käynyt Pirjo myisi - näin toimitaan yhä, 15 vuotta myöhemmin.
MAAILMALLE JO NUORENA
Ivana Helsingissä ei eritellä suomalaisuutta ja kansainvälisyyttä, sillä Paola tietää, että tämän ajan Suomi on ja hengittää vahvasti kansainvälistä kenttää. Itse asiassa näin oli tavallaan jo 70-luvullakin, kun Paola oli lapsi. Suomi oli pikku-Amerikka, amerikkalaisuutta ihannoitiin. 12-vuotiaana Paola perheineen matkusti Los Angelesiin ja Havaijille lomailemaan. Maapallon toisella puolen Suhosia ei odottanut eksoottinen lomakohde vaan maisema, joka oli televisiosta ja mielikuvista tuttu. Ja se miellytti Paolaa ja miellyttää edelleen.
- Tuntui hyvällä tavalla tutulta mennä sinne, Paola kuvailee ensimmäistä matkaansa Yhdysvaltoihin.
Myöhemmin Paola on ehtinyt elää eksotiikkaakin todeksi. 15-vuotiaana nuori nainen halasi perhettään hyvästiksi lähtiessään vaihto-oppilaaksi Jamaikalle ja myöhemmin häntä on kutsunut muun muassa Kuuba. Aikuinen Paola ei kuitenkaan enää haikaile eksotiikan perään.
- Kun on liian kaukana omasta kulttuuristaan, siitä ei voi ammentaa samalla tavalla. Paras loma minulle on roadtrip Jenkeissä, jossa pystyn samaistumaan ympäristöön ja elämään todeksi sielunmaisemaani, Paola miettii.
TAKAISIN SUOMEEN
Paolan ja Pirjo-siskon silmäterä Ivana Helsinki henkii vahvasti suomalaisuutta ja slaavilaisuutta. Slaavilaisuus vilahtelee myös Paolan puheissa usein. Jo vuonna 2010 Arto Nybegin keskusteluohjelmassa Paola kuvaili, että "synkkien metsien ja syvien järvien slaavilainen, mollivoittoinen synkistely yhdistettynä americana-henkeen on se jännite, josta sielunmaisemani kumpuaa", kun hänelle annettiin mahdollisuus kertoa jotain, mitä ei ollut aiemmin haastatteluissa vielä kysytty.
Suomi-Amerikka-yhteys ei ole koskaan katkennut Paolan elämästä. Viisi vuotta sitten suunnittelija pakkasi tavaransa ja lähti opiskelemaan elokuvaajaksi Yhdysvaltoihin. Ensin New Yorkiin ja lopulta Hollywoodiin. Paola pääsi maailman arvostetuimpaan elokuva-alan kouluun ensiyrittämällä tuhansien pyrkijöiden joukosta.
- Opiskelu on hyvä tapa mennä sisälle johonkin uuteen paikkaan. En tuntenut kaupungista ketään Los Angelesiin muuttaessani, mutta meidän opiskellessa siellä seitsemän päivää viikossa, tilanne muuttui nopeasti, Paola muistelee.
Kuvausjärjestelyt pakottivat opiskelijat tutustumaan kaupungin mahdollisuuksiin perusteellisesti. On tavallista, että elokuvakaupungissa asukkaat vuokraavat asuntojaan elokuvateollisuuden käyttöön, joten paikallisten ihmisten koditkin tulivat tutuksi elokuvaprojektien kautta.
- Mieleenpainuvin asuinyhteisö taisi olla hieman kaupungin ulkopuolella sijaitseva hippimäinen kommuuni, jossa asukkaiden talot oli rakennettu valtavien puiden sisälle ja yhteisössä pyrittiin elämään mahdollisimman luonnonmukaista elämää, Paola kertoo.
- Los Angelesissa minua kiehtoi valtameri ja hippihenkisyys, jota tunnistan itsestänikin. New Yorkissa puolestaan viehätti kaupungin urbaani syke ja paikallinen populaarikulttuuri.
Paolalle on jäänyt paljon tarttumapintoja ja tarinoita Yhdysvaltoista, jotka näkyvät hänen työssään nyt Suomeen palattuakin. Tänä syksynä saa ensi-iltansa Texasissa kuvattu ensimmäinen pitkä elokuva 7 heaven love ways ja New Yorkin muotiviikoilla lanseerattava uusi mallisto on saanut innoituksensa Iowasta Hiljaiset sillat -elokuvan maisemista. Työmatkat vievät Ivana Helsingin keulakuvan säännöllisesti Atlantin taakse, mutta toisesta kodista hän ei halua puhua.
- Minulla oli viisi vuotta kolme kotia ja se oli too much. Haluan yhden kodin, Suomeen. Yhdysvallat voi sitten olla ykkösloma- ja työmatkakohde, henkinen koti ehkä, Paola tarkentaa.
MONIPUOLINEN SUUNNITTELIJA
Paolan suunnittelutyö ei ole rajoittunut pelkästään vaatteisiin ja elokuviin. Ivana Helsingin kuosit ovat koristaneet muun muassa Alkon viinipänikkää, Valion baareja, Linnanmäen huvipuistoa, Coca-cola-pulloja, Aarikan koruja ja jopa Googlen etusivua.
Saavutuslistalle ei näy loppua. Japanilainen Uniqlo-ketju lanseeraa tänä syksynä vaatemalliston, jossa on mukana runsaasti Ivana Helsingin klassikkoprinttejä. Mallisto tulee myyntiin yli tuhanteen myymälään Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Venäjällä sekä useissa Aasian maissa. Ivana Helsinki on aloittanut yhteistyön myös japanilaisen Plaza-ketjun kanssa. Sen myötä printit koristavat kuppeja, kippoja, kodintekstiilejä ja iPhone-kuoria.
Minkälaisista eläkepäivistä nelikymppinen Paola Suhonen mahtaa haaveilla tämän kaiken keskellä?
- Näen itseni asumassa Suomessa. Toivottavasti kuitenkin edelleen roadtrippailisin ryppyisenä hippimummelina paljon ympäri Yhdysvaltoja. Minusta ei tule talvipakolaista. Kun tulee fiilis, että nyt pitää lähteä, lähden. Minulle on ihan sama mihin aikaan vuodesta menen sinne. Rakastan vuodenaikoja ja talvea, Paola hymyilee ja lähtee pitämään Skype-palaveria. Amerikassa on tullut aamu.
On vain ajan kysymys milloin halki Amerikan kiitävässä autossa istuu jälleen Paola Suhonen tekemässä kahdeksatta roadtrippiään. Määrätietoinen nainen tuntuu tekevän kaiken, mistä haaveilee. Pitää muistaa haaveilla isosti. Niin Paola ajattelee, ja ajatus tuntuu toimivan.
PAOLA SUHOSEN AMERIKKA
Teksti ja kuvat: Ulla Alakangas
Muotiviikkoja, elokuvaensi-iltoja, roadtrippejä. Amerikasta on tullut kiinteä osa kesäkuussa Suomeen takaisin muuttaneen muotitalo Ivana Helsingin perustajan Paola Suhosen elämää. Maailmalla vietetyt vuodet ovat opettaneet SAYL:n valtuuskunnan nuorimmalle jäsenelle, että koti on Suomessa.
Neil Young soi autoradiossa. Tuuli kieputtaa hiekkaa korkeiksi, kapeiksi paaleiksi eri puolilla vuorten reunustamaa laakeaa erämaamaisemaa. Kuumuutta hohtavan ikkunan takana vilisee saguaro-kaktuksia ja lähes pilvettömältä taivaalta porottava aurinko maalaa horisontin utuisen kullansävyiseksi. Tässä maisemassa kiitää auto kuljettaen kyydissään muotisuunnittelija, elokuvaaja Paola Suhosta tämän sielunmaisemassaan. Suunnittelijan hektinen arki on saanut väistyä hetkeksi, sillä on tullut tarve elää todeksi ja varastoida sitä, mistä työssä ammennetaan.
Helsinkiläinen Paola Suhonen on tehnyt sen, mistä moni haaveilee. Hän on onnistunut yhdistämään työn ja vapaa-ajan siten, ettei niitä tarvitse erottaa toisistaan kahdeksi erilliseksi osa-alueeksi elämässä. Paola perusti Ivana Helsinki-vaatemerkkinsä Taideteollisen korkeakoulun ensimmäisen vuoden kevätnäytöksen jälkeen. Hän oli 24-vuotias, ja Pirjo-sisko reilun vuoden vanhempi. Siskosten isä omisti vaatteiden maahantuontiyrityksen ja farkkutehtaan. He tunsivat alan ja päättivät ryhtyä yrittäjiksi yhdessä. Paola suunnittelisi ja kauppakorkean käynyt Pirjo myisi - näin toimitaan yhä, 15 vuotta myöhemmin.
MAAILMALLE JO NUORENA
Ivana Helsingissä ei eritellä suomalaisuutta ja kansainvälisyyttä, sillä Paola tietää, että tämän ajan Suomi on ja hengittää vahvasti kansainvälistä kenttää. Itse asiassa näin oli tavallaan jo 70-luvullakin, kun Paola oli lapsi. Suomi oli pikku-Amerikka, amerikkalaisuutta ihannoitiin. 12-vuotiaana Paola perheineen matkusti Los Angelesiin ja Havaijille lomailemaan. Maapallon toisella puolen Suhosia ei odottanut eksoottinen lomakohde vaan maisema, joka oli televisiosta ja mielikuvista tuttu. Ja se miellytti Paolaa ja miellyttää edelleen.
- Tuntui hyvällä tavalla tutulta mennä sinne, Paola kuvailee ensimmäistä matkaansa Yhdysvaltoihin.
Myöhemmin Paola on ehtinyt elää eksotiikkaakin todeksi. 15-vuotiaana nuori nainen halasi perhettään hyvästiksi lähtiessään vaihto-oppilaaksi Jamaikalle ja myöhemmin häntä on kutsunut muun muassa Kuuba. Aikuinen Paola ei kuitenkaan enää haikaile eksotiikan perään.
- Kun on liian kaukana omasta kulttuuristaan, siitä ei voi ammentaa samalla tavalla. Paras loma minulle on roadtrip Jenkeissä, jossa pystyn samaistumaan ympäristöön ja elämään todeksi sielunmaisemaani, Paola miettii.
TAKAISIN SUOMEEN
Paolan ja Pirjo-siskon silmäterä Ivana Helsinki henkii vahvasti suomalaisuutta ja slaavilaisuutta. Slaavilaisuus vilahtelee myös Paolan puheissa usein. Jo vuonna 2010 Arto Nybegin keskusteluohjelmassa Paola kuvaili, että "synkkien metsien ja syvien järvien slaavilainen, mollivoittoinen synkistely yhdistettynä americana-henkeen on se jännite, josta sielunmaisemani kumpuaa", kun hänelle annettiin mahdollisuus kertoa jotain, mitä ei ollut aiemmin haastatteluissa vielä kysytty.
Suomi-Amerikka-yhteys ei ole koskaan katkennut Paolan elämästä. Viisi vuotta sitten suunnittelija pakkasi tavaransa ja lähti opiskelemaan elokuvaajaksi Yhdysvaltoihin. Ensin New Yorkiin ja lopulta Hollywoodiin. Paola pääsi maailman arvostetuimpaan elokuva-alan kouluun ensiyrittämällä tuhansien pyrkijöiden joukosta.
- Opiskelu on hyvä tapa mennä sisälle johonkin uuteen paikkaan. En tuntenut kaupungista ketään Los Angelesiin muuttaessani, mutta meidän opiskellessa siellä seitsemän päivää viikossa, tilanne muuttui nopeasti, Paola muistelee.
Kuvausjärjestelyt pakottivat opiskelijat tutustumaan kaupungin mahdollisuuksiin perusteellisesti. On tavallista, että elokuvakaupungissa asukkaat vuokraavat asuntojaan elokuvateollisuuden käyttöön, joten paikallisten ihmisten koditkin tulivat tutuksi elokuvaprojektien kautta.
- Mieleenpainuvin asuinyhteisö taisi olla hieman kaupungin ulkopuolella sijaitseva hippimäinen kommuuni, jossa asukkaiden talot oli rakennettu valtavien puiden sisälle ja yhteisössä pyrittiin elämään mahdollisimman luonnonmukaista elämää, Paola kertoo.
- Los Angelesissa minua kiehtoi valtameri ja hippihenkisyys, jota tunnistan itsestänikin. New Yorkissa puolestaan viehätti kaupungin urbaani syke ja paikallinen populaarikulttuuri.
Paolalle on jäänyt paljon tarttumapintoja ja tarinoita Yhdysvaltoista, jotka näkyvät hänen työssään nyt Suomeen palattuakin. Tänä syksynä saa ensi-iltansa Texasissa kuvattu ensimmäinen pitkä elokuva 7 heaven love ways ja New Yorkin muotiviikoilla lanseerattava uusi mallisto on saanut innoituksensa Iowasta Hiljaiset sillat -elokuvan maisemista. Työmatkat vievät Ivana Helsingin keulakuvan säännöllisesti Atlantin taakse, mutta toisesta kodista hän ei halua puhua.
- Minulla oli viisi vuotta kolme kotia ja se oli too much. Haluan yhden kodin, Suomeen. Yhdysvallat voi sitten olla ykkösloma- ja työmatkakohde, henkinen koti ehkä, Paola tarkentaa.
MONIPUOLINEN SUUNNITTELIJA
Paolan suunnittelutyö ei ole rajoittunut pelkästään vaatteisiin ja elokuviin. Ivana Helsingin kuosit ovat koristaneet muun muassa Alkon viinipänikkää, Valion baareja, Linnanmäen huvipuistoa, Coca-cola-pulloja, Aarikan koruja ja jopa Googlen etusivua.
Saavutuslistalle ei näy loppua. Japanilainen Uniqlo-ketju lanseeraa tänä syksynä vaatemalliston, jossa on mukana runsaasti Ivana Helsingin klassikkoprinttejä. Mallisto tulee myyntiin yli tuhanteen myymälään Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Venäjällä sekä useissa Aasian maissa. Ivana Helsinki on aloittanut yhteistyön myös japanilaisen Plaza-ketjun kanssa. Sen myötä printit koristavat kuppeja, kippoja, kodintekstiilejä ja iPhone-kuoria.
Minkälaisista eläkepäivistä nelikymppinen Paola Suhonen mahtaa haaveilla tämän kaiken keskellä?
- Näen itseni asumassa Suomessa. Toivottavasti kuitenkin edelleen roadtrippailisin ryppyisenä hippimummelina paljon ympäri Yhdysvaltoja. Minusta ei tule talvipakolaista. Kun tulee fiilis, että nyt pitää lähteä, lähden. Minulle on ihan sama mihin aikaan vuodesta menen sinne. Rakastan vuodenaikoja ja talvea, Paola hymyilee ja lähtee pitämään Skype-palaveria. Amerikassa on tullut aamu.
On vain ajan kysymys milloin halki Amerikan kiitävässä autossa istuu jälleen Paola Suhonen tekemässä kahdeksatta roadtrippiään. Määrätietoinen nainen tuntuu tekevän kaiken, mistä haaveilee. Pitää muistaa haaveilla isosti. Niin Paola ajattelee, ja ajatus tuntuu toimivan.
Tunnisteet:
Amerikka,
artikkelit,
muoti,
Valokuvaus
Huhu uudesta muotilehdestä...
maanantai 30. syyskuuta 2013
Kun kerroin saaneeni uuden työpaikan ammattikorkeakoulusta, useampi ihminen tuli sanomaan minulle, että voi miksi et alakaan muotitoimittajaksi. Kun olet kerran koulunkin käynyt. Niin. En kiellä, etteikö olisi unelma viettää päivät kirjoitellen ja kauniita kuvia tehden, kuten eilisen sunnuntaipäiväni vietin. Mutta muotitoimittajaksi on halukas ryhtymään moni ja yhä harvempi elää sillä YT-neuvotteluiden Suomessa ja ulkoistamista suosivissa lehtitaloissa.
Me uudet, ensimmäiset Helsinki Design Schoolin kouluttamat muotitoimittajat jatkamme ponnisteluja tahollamme, että muutkin kuin alalle vihkiytyneet ammattilaiset ja harrastajat voisivat innostua yhä enemmän kauniista kuvista, pukeutumisesta ja nähdä muodin arvostettavana, työllistävänä teollisuuden alana. Meillä on isoja haaveita ja unelmia. Ja siitä tulee kertomaan meidän ensimmäinen oma lehtemme. Kuvasimme eilen editorialia kauniissa Tapanilan kaupunginosassa ja te hyvät lukijani pääsette tekemään nyt ensikurkistuksen tulevan verkkolehtemme tunnelmiin tämän postauksen myötä.









Me uudet, ensimmäiset Helsinki Design Schoolin kouluttamat muotitoimittajat jatkamme ponnisteluja tahollamme, että muutkin kuin alalle vihkiytyneet ammattilaiset ja harrastajat voisivat innostua yhä enemmän kauniista kuvista, pukeutumisesta ja nähdä muodin arvostettavana, työllistävänä teollisuuden alana. Meillä on isoja haaveita ja unelmia. Ja siitä tulee kertomaan meidän ensimmäinen oma lehtemme. Kuvasimme eilen editorialia kauniissa Tapanilan kaupunginosassa ja te hyvät lukijani pääsette tekemään nyt ensikurkistuksen tulevan verkkolehtemme tunnelmiin tämän postauksen myötä.









Kuvasimme kummilapseni kotona, joka on vilahtanut blogissa ennenkin. Eikö tämä paikka olekin kerrassaan kuvauksellinen! Mallina häikäisi Heini ja kameran takana hääräsivät Kaunis päivä -blogin Miia ja Kadonneet tytöt -blogin Janica sekä meikäläinen. Stailaus on pääosin Janican käsialaa ja Miia puolestaan hoiti meikin ja hiukset meikkaajamme estyttyä osallistumasta kuvauksiin.
Minä teen lehteen making of -reportaasin näistä kuvauksista ja muutakin. Toimin yhtenä lehden tuottajista, toimittajista ja kuvaajista. Projektissa on mukana myös monia muita, joista tulette varmasti kuulemaan myöhemmin.
Tauolla selailtiin Glorian uusinta numeroa ja ihasteltiin uusia kuninkaallisia Suvia ja Tyleria ;)
Kun sain ladattua ottamani reilut 400 kuvaa koneelle, olin taas niin innostuksen hurmiossa että tunnit vain vierähtivät huomaamatta ohi estetiikan maailmassa. Voi miten rakastankaan näitä projekteja!
Stay tuned.
Tunnisteet:
inspiraatio,
muoti,
Stailaus,
Valokuvaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





































