Etätöissä Portugalissa – työnteon uudet mahdollisuudet testissä


'Live like a local' oli matkailun ykköstrendejä silloin kuin opiskelin matkailun liikkeenjohdon restonomiksi. Tämä tuli jostain mieleeni, kun kävelimme kauppakassien kanssa Lidlistä kotiin Algarven Lagosissa, josta puoli vuotta kestävä reissumme alkoi. 


Ensimmäisen Portugalin majapaikkamme, Belmar Spa & Beach Resortin, slogan kuului 'Our priority is to make you feel at home'. Hyvä slogan meille, jotka emme ole nyt perinteisellä lomalla. Tätä jouduimme alussa itsellemme muistuttamaan, sillä puitteet ympärillä näyttivät kovasti lomaparatiisille, jota se toki monelle onkin.  


Yle listasi toukokuussa uusia matkailutrendejä. Moni haluaa nyt meidän tavoin yhdistää loman ja työskentelyn ulkomailta käsin. Etätyöt aurinkoisessa ympäristössä ovat alkaneet kiehtoa pandemian jälkeen. 


Flexcation tarkoittaa työskentelyä lomakohteessa etänä. Tälle samaa sukua on workcation, joka tarkoittaa työskentelyä lomalta. 


En ole varma ymmärränkö täysin näiden termien välisen eron, mutta samapa sille. Sen olen ymmärtänyt nyt ensimmäisen kuukauden aikana Portugalissa, että on erilaista työskennellä hotellissa kuin Airbnb-kämpässä. 


Pidemmän päälle on parempi tehdä töitä tavallisella asuinalueella kuin resortien ihanassa suojassa. 



Porto Mós beachillä Lagosissa sijaitsevan Belmar Spa & Beach Resortin huoneistot ovat yksityisomistuksessa, mutta myös hotellikäytössä.  


Ensimmäinen ja tärkein syy majoituksen valintaan on tietysti raha. Lomaan kuuluu helposti höveli suhtautuminen rahanmenoon, mutta kun on kyse pitkästä reissusta ja uudesta arjesta, täytyy budjettia seurata tarkemmin. Matkan alkamisen kunniaksi menimme ensimmäisenä aamuna hotellin aamiaiselle. Se maksoi 17 euroa per henki! Lidlin ostoskassi sen sijaan, josta riittää aamupalat viikoksi kahdelle ja muutakin, kustansi 20 euroa. Vaikka itse resort-majoituksen saisi halvalla, on arki siellä helposti kallista. 


Resortissa tuntuu normaalilta tilata ruoka ja drinkki uima-altaalle, mutta pitkällä reissulla on tuhon oma, jos elää kuten viikon lomalla olevat. Kahden viikon hotellissa asumisen jälkeen tuntui helpottavalta päästä epäterveellisistä ja kalliista kiusauksista eroon, heh. Cascaisin kerrostaloasunnossa olemme imuroineet, tiskanneet, lajitelleet roskia ja kokanneet kotiruokaa. Tämä on tuntunut yllättävän hauskalle uudessa ympäristössä. Lomakohteen parhaat puolet ovat kuitenkin edelleen tarjolla. Töiden jälkeen ulkona odottaa huojuvat palmut ja uudet paikat tutkimistaan.  


Olen pysynyt hyvin Suomen rytmissä, koska haluan tehdä töitä samaan aikaan kuin työkaverit. Herään kuuden–seitsemän aikaan ja lopetan työt kahden–kolmen aikaan. Päivää jää vielä valtavasti ja olemme ehtineet kokea paljon. Portugalin aikaero (–2 h) on ihanteellinen Suomeen työskentelyyn.




Sup-retki Benagilin luolaan 20-vuotishääpäivänä kuului Algarven jakson parhaimpien hetkien joukkoon. 





Lagosin jälkeen vaihdoimme Agua Mar Moon Dreams -nimiseen huoneistohotelliin Olhos de Aguan -kylään. Myös tämä Algarven kohde oli täynnä upeita rantoja Lagosin tapaan. Yhdelle parhaista rannoista, missä olemme koskaan käyneet, oli vain lyhyt kävelymatka hotellilta. Praia da Falésia kannattaa painaa mieleen, jos Albufeiran suunnilla seikkailee. Tuon rannan täydellisissä aalloissa vietimme lokakuun onnellisimmat hetket! 

Vierailemisen arvoinen ravintola lähellä Vilamouran satamaa puolestaan on Restaurante Rocha Baixinha. Paikallinen tuttumme kertoi, että hyvä vihje ravintolan laadukkuudesta on se, että ravintola on auki ympäri vuoden. Aivan rannalla sijaitseva Rocha Baixinha kuuluu näihin paikkoihin, jotka paikallisetkin kelpuuttavat. 


Portugalin pääkohteemme, Cascais, sijaitsee Lissabonin kupeessa ja tänne matkasimme pienen Lontoon keikkapyrähdyksen jälkeen 17. lokakuuta. Cascaista on hehkutettu maailman lehdissä diginomadien hittikohteena. LA Timesin mukaan tänne on tullut paljon jengiä Kaliforniasta, sillä maisemat, sää ja länsimainen elämäntyyli tekevät elämästä kotoisaa – mutta paljon huokeampaan hintaan. 

Hintataso on tosiaan myös Suomea huomattavasti edullisempi ja kaikkea löytyy. En ihmettele, että Portugali on listattu maailman parhaaksi etätyökohteeksi tänä vuonna. Laadukkaita coworking-tiloja on tarjolla paljon, internet-yhteydet ovat nopeita ja luotettavia. Mobiilidataa voi käyttää huoletta ja puhelut ovat samanhintaisia kuin Suomessa. Ravintolassa syöminen ei käy liiaksi kukkarolle ja etenkin kalaruuat ovat ammattitaidolla laitettuja ja todella herkullisia. 

Suomalaisena ei tarvitse kuin täyttää A1-lomake (ei maksa mitään) ja byrokratia on hoidettu (jos siis on etätöissä alle 6 kuukautta). Pidempään oleville on juuri lokakuun lopussa lanseerattu Digital Nomad -viisumi.  Portugali on niin innostunut diginomadeista, että Madeiralle on jopa perustettu maailman ensimmäinen Digital Nomad -kylä, Porto do Sol.  




Tykkään Portugalissa siitä, että ihmiset tuntuvat jotenkin samanlaisilta kuin suomalaiset. Emme ole kokeneet tyrkyttämistä missään vaan ihmiset ovat sopivasti varautunutta porukkaa, kuten mekin, heh. 

Seuraavassa postauksessa kerron koskettavasta kohtaamisesta coworking-tilassa, jossa työskentelimme maanantaina. Istuimme samaan pöytään ruokailemaan kahden parhaillaan sotaa käyvän maan kansalaisten kesken ja tuo hetki muistutti minua vahvasti, miksi matkustamista tarvitaan.  

Mutta nyt nukkumaan, jotta jaksaa aamulla taas herätä töihin ajoissa. Onneksi huomenna on perjantai. 

Elämä juuri nyt on ihanaa, juuri sellaista kuin haaveilin ❤️ Obrigado vida e Deus!

3 kommenttia

  1. Itsränikin on alkanut jonkinlsinen etätyöskentely muualla kuin kotona kiinnostamaan. Puolison työ ei kuitenkaan sitä kovin hyvin mahdollista, joten kahden viikon pätkä taitaa olla ehdoton maksimi. Eniten on tullut mietityä Lappia kohteeksi, ei niinkään ulkomaita. Toki jokin toinen maa voisi olla kiinnostava kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain ongelmia vissiin Bloggerissa kommenttien kanssa... en pääse itsekään kirjautuneena kommentoimaan, höh. Mutta sun kommentti on tullut läpi, kiva juttu. Toivottavasti etätyöt mahdollistuu. Vaihtelu virkistää aina :) Tuo on hankalaa (myös meillä), että vain toisen työ mahdollistaa etätyöt ulkomailta. Onneksi nyt onnistui näin vuorotteluvapaa-etätyökombolla. -Ulla

      Poista
  2. Hei, päädyin blogiisi, koska suunnitteilla on etätyönteko Portugalissa. Oliko niin, että mistään veroasioista ei tarvitse huolehtia vaan maksetaan normaalisti Suomeen kun viipyy vaan muutaman viikon?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!