Onnenhippusten jäljillä

Erinäisten aamupäivällä (toisaalla) sattuneiden (ei niin mahtavien) tapahtumien seurauksena havahduin pohtimaan iltapäivällä uuden konttorini ilmapiiriä. Meidän huoneessa vallitsee hyvä energia! Jo kolmatta viikkoa vedellään ja vielä kertaakaan en ole kuullut vanhojen työntekijöiden edes keskenään valittavan ja marisevan mistään. Tietysti joku on voinut mainita jostain epäkohdasta, mutta jos näin on ollut, se on ollut ohimenevää jutustelua, ei katkeraa, myrkyttävää vuodatusta. Havainto ilostutti kovasti mieltäni ja päätin kiinnittää huomiota omaan toimintaani, etten vain ole ensimmäinen joka alkaa napista mistään.

Vaikka työmme sisältää jopa kovin epäluovaa excelin naputtelua, hyvä ilmapiiri tekee työnteosta kepeää. Tänään istuimme syömässä kakkua kollegan syntymäpäivän kunniaksi ja olin niin iloinen, että saan olla olla osa avotoimistoa, jossa ihmiset ovat automaattisesti lähellä. Ilmaa on helppo hengittää.




Kesällä Vegasissakin syötiin kakkua ja oli helppo hengittää, mitä nyt housut puristi kaiken sen ämppäämisen jälkeen

Olen päättänyt, että musiikit korville laittamalla voi valita jokaisen hetken tunnelman juuri haluamakseen. Jos kävelen bussipysäkille sateessa, valitsen mahdollisimman iloisia rytmejä. Jos teen jotain yksitoikkoista tehtävää, iloitsen siitä, että voin keskittyä musiikkiin. Arvostukseni muusikoita kohtaan on huipussaan - niin tärkeää työtä nekin rentukat tekevät meidän kaikkien päivien ilastuttamiseksi.

Make lähetti mulle tänään Juha Tapion salakoodin sisältävän TSNEH -biisin, jota en ollut kuullutkaan ennen. Arja ja kumppanit kommentoivat blogiani niin ihanasti, että sydän sykkyrälläni niitä töissä tauolla luin. Sähköpostiin kilahti kuvia ystäväni kaksiviikkoisesta vauvasta! Tällaiset näin pienet asiat taitavat olla ne tärkeimmät onnen avaimet.


Miamissa oltiin muusikonrenttujen jalanjäljillä ja vähän muutaman muunkin

Ja kerronko vielä salaisuuden? Tajusin tänään, että työni ansiosta minusta tulee opiskelumahdollisuuksien erityisasiantuntija ja sehän tarkoittaa että saatan vaikka itsekin keksiä jotain superjännää tulevaisuuteen, kun tietoa suorastaan hierotaan naamaan kaiket päivät. Kjeh kjeh kjeh!

Ehkä pyrin opiskelemaan kirjoittamista ja kuvaamista? Ehkä jonain päivänä otan vahingon takaisin ja lähden aikuisopiskelijana vaihtoon! Ja jos näin käy - lupaan, etten enää takuulla haksahda siihen harhaluuloon, että vaihtokoulumahdollisuudet olisivat jotenkin rajalliset. Olen karvaasti kokenut, että kaiken maailman paratiisisaarillakin niitä opintopisteitä suoritellaan... (Terkut vaan Balille Sinille ja Torstille!)

Elämä on tänään täynnä mahdollisuuksia ja onnea! Harmaus - hävisit tämän erän.


Ps. Lokakuu on kuitenkin ottanut voiton siitä, että kuvaaminen on jäänyt miltei tyystin, kun valoa ei tunnu olevan. Tämän viikon haaste on kaivaa kamera esille ja keksiä sille käyttöä, sillä kuvavarannot ovat ehtyneet vallan kuin fossiiliset polttoaineet. Mielikuvitus alkaa olla rajamailla postausten kuvittamisessa...

10 kommenttia

  1. Ois ihan mahtavaa, jos elämässä sois aina tilanteeseen ja tunnelmaan sopivat musiikit taustalla! Mut onneksi on ämppärit sun muut musavehkeet, ne ajaa aina välillä saman asian. Just yhtenä päivänä koulusta kävellessä kuuntelin jotaki ja tuli sellanen fiilis, et tää biisi sopii mun elämän soundtrackiin ja tää hetki on osa mun elämän elokuvaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää niin tiiän mitä sää tarkotat! Sääki elät musikaalielämää, ihanaa <3 :) Sää oot vielä enemmän perehtynyt noihin musiikkijuttuihin, joten sun elämällä pitäis todellakin olla oma soundtrack :)

      Tää oli kyllä hauska kommentti, kiitos siitä!

      Poista
  2. Mä voisin kanssa vastaanottaaa muutaman onnenhippusen koska mä oon edelleen niin syvissä vesissä, etten tiedä miten uisin täältä pois... sä oot niin ihanan positiivinen - laita sitä nyt heti jakoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kea-murunen, kurjaa kuulla, että sää uit syvissä vesissä. Muista että sitä ei kestä kuitenkaan loputtomasti vaikka sillä hetkellä tuntuuki, että ennen kesää tästä ei varmasti piristy. Mää koitan vaan hokea sitä mantraa, et tänään voi olla blue ja vielä huomennakin, mutta se ei jatku ikuisesti. Sit vaan koittaa kuluttaa aikaa mahdollisimman mukavasti kunnes jonain päivänä taas aurinko paistaa! Syytän myös PMS:ää niistä päivistä ku ei jaksa olla iloinen! :) Sitä paitsi, tollaset johtaa usein jonku odottamattoman megaidean keksimiseen! Odota vaan, niin kohta jotain superkivaa tapahtuu! :)

      Etähali kunnes nähdään ja saat livehalin :) <3

      Poista
  3. Voi Ulla miten ihanan positiivinen ajattelija nää ootkaan, kyllä lähtee taas omakin päivä paremmin käyntiin tuommoisella määrällä positiivista energiaa! Mää oon jotenkin täysin unohtanu mää oon jotenkin täysin unohtanut musiikin voiman enkä oo kuunnellu kaupungilla mitään pitkään aikaan, eli tästä postauksesta voisin koittaa ottaa vähän oppia siihen.

    ihanaa loppuviikkoa, toivottavasti sama energia pysyy sun mukana koko syksyn!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määki aloin taas ihan vasta kuunnella sitä myös kadulla kävellessä. Mitä surkeempi ilma, sen tehokkaampaa kuunnella a la la long -rytmejä :)

      Ihanaa viikkoa sinnekin! Teidän kaikkien kivat sanat kyllä tekee helppoa positiivisena olemisen <3

      Poista
  4. Ihana postaus <3 ja hei, mäkin haluun aikuisopiskelijana vaihtoon - olis nimittäin minullakin kalavelat vielä käymättä läpi tän vaihtoprojektin suhteen, hihhh....tahtois kovin ;D Mites sä muuten pysyt aloillasi jos joka päivä mennään maasta ja vaihdosta toiseen? aikas huikeelta kuulostaa. Ajatella minkälaista olisi olla matkatoimistossa töissä - varmasti jumalaista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oot ihana <3 Ja onpa hyvä kuulla, etten oo ainut jolla on kalavelat kynimättä tän vaihtoasian kans! Tiiä kuule mihin tää elämä vielä meidät!

      Ja herranen aika, matkatoimisto täytyy olla petollinen paikka :D Täälläkin voi tulla jo kateelliseksi vaihtoon lähtijöille ja New York Citystä kotoisin oleville hakijoille sun muille hihii :)

      Poista
  5. Ihana Ulla :) ja mä haluun kans vaihtoon vaikka sitten jo toisen kerran, tällä kertaa bali voisi olla passeli... Nii ja ensin pitäisi kaiketi miettiä mitä kaikkea sitä taas voisi opiskella. T. Ikuinen opiskelija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tästähän on kehkeytymässä sitten ihan ryhmämatka, mutta mikäs sen parempaa! :)

      Ja toinen ikuinen opiskelija ilmoittautuu myös täällä. Onhan tässä aikaa kerätä sulkia ja tutkintoja hattuun vaikka koko elämä!

      Cu soon!

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!