Päivä Kalifornian tapaan

Lähdettiin Lauran kanssa aamupäivällä hoitamaan pikkuvaimojen askareita. Hurautettiin autolla kynsihoitolaan ja pian istuttiin molemmat hierovissa tuoleissa jalat upotettuina hoitavaan kylpyveteen. Paria tuntia myöhemmin lähdimme kynnet ja varpaat hoideltuina viettämään Amerikan itsenäisyyspäivän aattoa. Make kävi sillä aikaa kiipeämässä läheisen vuoren (?)  huipulle ja oli voipuneena lukemassa kirjaa meidän saapuessa takaisin talolle. Kalkkarokäärmeitä ei ollut varoituskyltistä huolimatta näkynyt, mutta puskassa sirittävä sirkka oli saanut mielikuvituksen kuulemma laukkaamaan :)




Kynsilakka piti tietysti valita uusien Henri Bendelin flip floppien väreihin sopiviksi! Mulla ei muuten ole varmaan ikinä ollut punaisia varpaankynsiä ennen.

Päivällisen jälkeen jengimme viimeinen jäsen oli saapunut töistä ja lähdimme tutustumaan läheiseen Orfilan viinitilaan. Puitteet olivat, no, aivan kuten viinitilalla kuvittelisikin olevan - kaunista ja romanttista!








Saimme maisteltavaksemme muutamia tilan viinejä ja hyvältä ne maistuivat. Samalla seurasimme huvittuneina tulevan hääparin ja tämän seurueen hääharjoituksia. Mustaan kotelomekkoon pukeutunut nainen, ilmeisesti hääsuunnittelija, marssitti juhlaväkeä kulkemaan parittain reittiä, joka ajoi perinteisen kirkon käytävän roolia. Vihkiminen näytti tapahtuvan viiniviljelmämaiseman edustalla. Puitteet olivat ihanteelliset juhlille, mutta meidän miehet pyörittelivät silmiään moiselle hömpötykselle, että piti treenata koko suvun voimin häihin kävelyä. Väärä yleisö! :D


Kynnet kuviin hih.





Huomenna lähdemme viettämään 4th of July'ta Tyynenmeren äärelle rantataloon, jonka ystävävien ystävät ovat meille luvanneet lainata. Monena vuonna olen jo Suomessa päässyt ko. piknik-juhlaa viettämään, mutta huomenna on luvassa ensimmäinen 4th of July täällä maassa, jossa sitä oikeasti kuuluu viettää. Mielenkiintoista, seikkailu jatkukoot!

Valot sammuvat nyt violettikukkaisen puun juurella, hyvää yötä ja huomenta Suomi! :)


4 kommenttia

  1. Ja mä oon edelleen yhtä innoissani teidän puolesta. Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mää oon edelleen yhtä innoissani sun kommenteista :)

      Poista
  2. Voi vitsi, me just eilen Mikon kans haaveilltiin viinitilalle pääsystä. Näyttää niin ihanalta, itekin on joskus pakko päästä sinne! :) Ja mulle tuli teidän kynsien laitosta ihan joku leffa mieleen.

    Hyvää 4th of Julyä mussukat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blondin kosto? :) Oon varma, että pääsette vielä monta kertaa viinitilalle kans. Mites teillä sujui 4th of July? :)

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!