Learning & having fun with scissor sisters and cameras

Mietiskelin tänään ratikkapysäkillä salaa, että voisin ehkä lisätä elämäni tähtihetkien listaan muotitoimittajakurssille menemisen... Jos yöihminen herää lauantaiaamuna klo 7.30 iloisena ja virkkuna toistamiseen viiden tunnin yöunien jälkeen, niin siitäkin voi varmaan jo päätellä jotain. Tänään oli (taas) jotenkin erityisen parhautta täynnä oleva koulupäivä. Harjoiteltiin ostospalstojen ja editorialien moodboardien tekemistä ja enpä keksi juuri parempaa olotilaa kuin sen, että on sakset kädessä ja pöytä täynnä muotilehtiä/lookbookeja saksittavana.

Mutta tänään ilmeni hullu juttu. Monien yhdessä viettämiemme päivien ja tuntien takia alamme olla jo melko hyvin yhteen hitsautunut porukka, joten en jännitä jengiämme. Mutta, kun meidän piti esitellä ensimmäiset luovat tuotoksemme luokan edessä, niin mitä tapahtuikaan! Jotkut meistä jäätyivät aivan yhtäkkiä yllättäin - minä mukaan lukien! Se oli todella outoa. Olen handlannut kunnialla paljon pahempiakin esiintymisiä ilman probleemaa, joten olin todella yllättynyt, että voimakas jännitys/tunnesreaktio otti minutkin valtaan tällaisessa "harmittomassa" tilanteessa.

Opettajamme Miia Dillemuth kertoi, että sitä on sattunut muillekin alalle suuntaaville. Kun on kunnianhimoinen ja täydellä sydänverellä mukana, niin luovan tuotoksen avaaminen ihmisille voikin yllättäen olla tosi herkkä kokemus. Sitä on hankala selittää. Jotenkin se liittyy siihen, että kun visuaalinen ihminen päsee todella uppoutumaan puhutteleviin kuviin, niin jollain tavalla se voi raapaista alitajuista sisintä ja yllättää voimallisuudellaan kokemattoman.

Puhuimme samassa yhteydessä taidenäyttelyistä ja siitä miksi joku näyttely puhuttelee toista ja jättää toisen ihan kylmäksi. Saimme vakuutuksen, että sekään ei haittaa, vaikkei taide puhuttelisi yhtään. Näyttelyjä voi vaikka ihan rehellisesti sanottuna "suorittaa". Jälkeenpäin saattaa kuitenkin huomata, että alitajuntaan on todennäköisesti jäänyt leijumaan jokin juju. Inspiroituminen voi olla ihastumisen lisäksi myös vihastumista. Taide saa aikaan kummallisia juttuja. Huomasin tänään, että kaikista vanhin ja edelleen parhaalla kunniapaikalla riippuva taulumme kotona on Picasson teoksen julistetaulu, joka on ostettu kirpparilta Raahesta noin sata vuotta sitten! Jostain syystä Picasso pitää minut niin otteessaan, että lukuisten vuosien saatossa en ole vaihtanut kirpparilöytöä mihinkään muuhun, kuten esimerkiksi joskus mieluisille Ikean tauluille on käynyt.

Olemme päättäneet tehdä opiskelijaporukkamme kanssa nettilehden. Vastuualueekseni tuli editorialkuvuksien behind the scenes- osion toteuttaminen ja olen mielissäni siitä. Otimme Miian kanssa vähän testikuvia koulun takapihalla kuvausvarmuutta lisätäksemme.

It's going to be so much fun! Mitä juhlaa onkaan saada olla niiden asioiden äärellä joita rakastaa :)


Ps. Oikeassa palstassa oleva kysely ei jostain syystä toiminut ja minun piti poistaa se.