Vuosi treeniä PT:n kanssa

Lokakuu 2018

–  Make, mulle soitettiin tänään sieltä kuntoklubilta, jonne olet hankkinut meille jäsenyydet. Diiliin kuuluu näköjään ilmainen tapaaminen personal trainerin kanssa. Mennäänkö yhdessä?

– Tjaa. No en kyllä tarvitse PT:tä mihinkään, mutta voin lähteä sun kanssa.

– Mää en tiedä yhtään mitä siellä salilla tehdä, joten puhutaan vaikka siitä, niin saadaan aika kulumaan.

Viikkoa myöhemmin tapaaminen koittaa. 


– Ottakaapa tuosta nuo 5 ja 8 kilon pallot käteen ja alkakaa heitellä. Täysiä vaan seinää päin. Uudelleen 10 kertaa. Lujempaa! Hyvin jaksaa, antaa mennä! Hyvä! Tehdäänpä sitten tämä seuraava liike, siihen ei tarvitakaan mitään välineitä, voitte tehdä sen yhdessä.

45 minuuttia myöhemmin.

Mitä, nytkö tämä jo loppuu? Tämähän oli kivaa! Sairaan kuuma! Milloinhan olen viimes ollut näin hengästynyt? Tänne ei näköjään tultukaan keskustelemaan kahvikupin äärelle saliohjelmista.

– Voin tehdä teille ohjelman ja suunnitelman, miten treenata itsenäisesti tai sitten voidaan alkaa treenata yhdessä tähän tapaan. Kerran tai kahdesti viikossa, siitä on yleensä paras aloittaa. Duo-valmennus kahdelle voisi olla teille hyvä.

Kotona päätämme ottaa silver-jäsenyyden, johon kuuluu kaksi treeniä kuukaudessa. Kai tällaiseen voi terveyden edistämisen nimissä lähteä muutamaksi kuukaudeksi, vaikka se vähän maksaa. On kai sitä huonompiakin harrastuksia?

Seuraavien tapaamisten jälkeen jäsenyys vaihtuu kultaan. Neljä tapaamista kuussa – ja sekin tuntuu liian vähälle.

Vuosi vaihtuu. Liikunta, joka on loistanut poissaolollaan vuosia, on tullut osaksi alkuviikkojamme ja treenipäivistä on tullut viikon parhaita päiviä. Liikunta alkaa kuin itsestään vaikuttaa ruokavalioon ja nukkumiseenkin – mutta vaikutus tahtoo hävitä loppuviikkoon tultaessa. Vanhat tavat ottavat heti vallan, kun harjoittelusta on kulunut vähän aikaa.

Treenisuunitelmaan on kyllä alusta alkaen kuulunut myös omatoimiset harjoittelut PT:n kanssa yhteisesti tehtävien treenien välillä, mutta kas kun pitkät työpäivät, iltamenot tai vaikka vain huono tai väsynyt fiilis saa hyvin helposti valitsemaan kotisohvan ja telkkarin, kun liikkumaan lähteminen ei juuri tänään ole pakollista. Huomenna mennään!

Keväällä alamme treenata PT:n kanssa kahdesti viikossa kolmen kuukauden ajan. Treenejä ei jää väliin, kun joku on odottamassa ja siitä maksaa tuntuvan hinnan. Nyt myös omatoimiset treenit alkavat mahtua kalenteriin ja tekosyyt karisevat. 3-4 treeniä viikossa alkaa vakiintua energian ja innostuksen kasvaessa.

Toukokuussa saamme PT:ltä juoksuhaasteen.

– Elokuun lopussa voisitte mennä juoksemaan Midnight Runin. Uskon, että 10 kilometriä menee siinä vaiheessa alle tuntiin ja 10 minuuttiin.

Öö, anteeksi vain, mutta luuleeko tuo tosiaan, että ihminen joka ei ole juossut käytännössä lainkaan, voisi muutaman kuukauden päästä juosta 10 kilometriä? Kuulostaa täydeltä utopialta! Juoksukuntoni on lähempänä 100 metriä kuin 10 kilometriä.

30. elokuuta 2019

Juoksemme Midnight Runin aikaan 1:09. Koen kokemuksen, jollaisesta en ole edes tiennyt aiemmin. On olemassa ilmiö nimiltä runner’s high ja koen sen juoksutapahtumassa. Koko 10 kilometrin aikana minua ei väsytä käytännössä lainkaan vaan juoksu tuntuu euforialta ja ohittelen ihmisiä maaliin saakka. Vielä muutamaa viikkoa aiemmin lenkit jäivät kolmeen kilometriin, koska ei vain jaksanut tai huvittanut enempää.

Mutta runner's high, ihan parasta! Huumaava kokemus. Ensi vuonna uudelleen – ja nopeampaan aloitusryhmään! Enpä olisi ikinä voinut uskoa, että juoksukilpailu voi olla mun juttu.

Lokakuu 2019

Urheiluharrastuksemme alkaa olla nyt vuoden vanha. Siihen on mahtunut monenlaisia eri jaksoja, jotka ovat tehneet harjoittelusta kiinnostavaa. Parhaillaan meillä on menossa voimakausi, joka saisi minut nauramaan itseni tärviölle edelleen, ellei harteilla painaisi 40 kiloa tangon nokassa, joka hillitsee hieman hihitystä.

En edelleenkään tosiaankaan näe itseäni urheilullisena tyyppinä, joka kyykkää tanko harteilla isojen painojen kanssa, mutten hetki sitten nähnyt itseäni myöskään treenaamassa PT:n kanssa ylipäänsä, ajamassa läskipyörällä kolmea tuntia metsässä tai juoksemassa kymmentä kilometriä. Niin kuitenkin kävi, että aloin tehdä kaikkia näitä asioita ja jopa pitää niistä.

Joskus vuosia sitten kun kävin salilla viimes, ajattelin, ettei mikään voisi olla ärsyttävämpää kuin se, että joku kyyläisi vieressä, tökkisi ja korjailisi tekniikkaa. Nyt arvostan yli kaiken sitä, että ammattilainen auttaa motivoinnissa, hoitaa suunnittelun ja varmistaa tekemisen turvallisuuden. On luksusta, että itse täytyy tehdä vain se mitä käsketään ja sitä noudattamalla hyvä olo ja kunto kasvaa.

En enää ihmettele, jos PT:n suunnitelmat traktorin vetämisestä hänen perheensä farmilla käy vielä toteen. Olemme jo aloittaneet mäiskimään traktorin rengasta kyljeltä toiselle salilla, joten koko traktoriinkaan ei varmaan ole enää pitkä matka...

Kuluneen vuoden aikana olen vaihtanut epäsäännölliset yrittäjän pätkätienestit kuukausipalkkaiseen työhön ja uskokaa tai älkää yhtenä suurena motivaationa on ollut se, että minä, entinen antiurheilija, voin taloudellisesti jatkaa PT:n kanssa treenaamista.

Myös Make nauttii harjoittelusta. Hän ehkä osasi jo valmiiksi nostella painoja, mutta ammattilaisen kanssa tulee treenattua koko kroppaa, tehtyä kehonhuoltoa ja opeteltua uusia asioita, kuten vaikka juoksemaan. Lisäksi tämä harrastus on tullut sopivasti täyttämään aukkoa, joka Makelle syntyi, kun Helsinkiin muuton yhteydessä pitkäaikainen VPK-harrastus jäi.

Lopetuksena voisi vielä summata, että pysyvä elämänmuutos on aika vaikea laji. Liikunnan juurruttaminen osaksi elämää vie pitkän ajan ja vaatii rutiinien muutosta. Kokemus on osoittanut, että ilman apua epäonnistuminen on lähes varmaa. Been there, done that – dozens of times.

Elämän poikkeusjaksot ovat alttiita kaatamaan jo syntyneet hyvät rutiinit. Syyskuussa tein yli 50 tuntia ylitöitä, lokakuussa matkustettiin Los Angelesiin ja aikaero sekoitti unirytmit, edessä on kaamos sekä joulu. Siitäkin huolimatta, että treenipäivistä on tullut arkeni suosikkipäiviä, en vieläkään luota itseeni tarpeeksi, että olisin varmoilla vesillä. On hyvin mahdollista, että näiden poikkeusjaksojen myötä keksisin taas vaivihkaa tekosyitä jättää salille lähtemisen, jos se olisi vain minusta kiinni. Myös identiteetti liikunnan vieroksujana istuu lujassa.

Urheilemiselle on priorisoitava aikaa tietoisella suunnittelulla. PT:n kanssa olen alkanut ymmärtää, että koko lihaksiston ja kropan kuntoon saaminen vaatii erilaisia harjoitusjaksoja ja kärsivällisyyttä. Onneksi tämä monipuolisuus tekee harjoittelusta myös paljon kivempaa kuin jos olisi vain se yksi hikinen saliohjelma, jonka kanssa pitäisi yrittää kuukaudesta toiseen jaksaa raahautua salille.

Uuden terveellisemmän ruokavalion haltuunotto on liikunnan ohella toinen oma projektinsa (etenkin kun sattuu olemaan hedonistista sorttia, kuten me). PT:ltä saa apua myös tähän. Ylimääräiset kilot karisevat pysyvästi ainoastaan keskittymällä ruokavalioon – mutta helpommin sanottu kuin tehty. Takapakkeja tulee. Miinus 6 kiloa ja 7 senttiä vyötäröltä on kuitenkin hyvä alku ja tuo motivaatiota, vaikka omissa silmissä muutosta on vaikea nähdä yhtä selvästi kuin kunnon kohenemista, jonka tuntee paljon selvemmin.

Parasta treenaamisen aloittamisessa on ollut se, että olemme saaneet uuden yhteisen harrastuksen, hurjasti lisää energiaa ja kiinnostuksen erilaista elämäntyyliä kohtaan. On mieletöntä huomata, miten yhtäkkiä jaksaa ja haluaa tehdä asioita, jotka vaativat hyvää kuntoa. Maailma avartuu, kun on enemmän luottoa itseensä, että sitähän voi tehdä melkein mitä vain. Hetki sitten 10 kilometrin juoksu oli täysi mahdottomuus – ei enää. Moni muukin vuori odottaa valloitustaan, sen kun vain lähtee kiipeämään askel kerrallaan.


Kuvat on meidän juuri päättyneeltä Losin reissulta, josta myöhemmin lisää.