Kevään 2013 ykköstrendit by Ulletin

Muotitalot ovat esitelleet vuoden 2013 muodin jo hyvän aikaa sitten ja kevään hepenet ovat nyt kaupoissa. Vaatetusrintamalla on tarjolla mahdollisuuksia jokaiseen makuun: on neonvärejä, nahkaa, ruutua, raitaa, farkkua, kukkakuvioita - valikoimaa löytyy. Tänään ajattelin kuitenkin valita omat suosikkitrendini asusterintamalta. Mikä onkaan parempaa kuin uppoutua kiireettömänä sunnuntaina visuaalisten nautintojen äärelle kenkien, laukkujen ja värien kiehtovaan maailmaan? Toivottavasti inspiroidutte kanssani.


1. LAUKUT - Vesille viekottelevat veskavekkulit
Dolce & Gabbanan iloittelu Italian vesillä sai huomioni välittömästi brändin mainoksen ensi kertaa nähtyäni. Suolan tuoksu tuntui suorastaan nenässä. Sitten tutkaani osui Ralph Lauren Denim & Supplyn merihenkinen laukku ja vähän päästä KappAhl kuulutti Hampton Republic-mallistoaan. Himotus sailor-henkiseen laukkuun oli valmis. Vielä en ole sellaista hankkinut, mutta silmäni laajenevat joka kerta raitalaukkuun kaupungilla törmätessäni. Veneilyasusteeksi sopisi myös mielestäni mainiosti läpinäkyvä korityyppinen veska. Mistähän sellaisen löytäisi? (Puhumattakaan siitä veneilyseurasta ja itse aluksesta...) Mutta parempi varautua, ettei sitten jää asusteista kiinni.

Oikea laukku: Ralph Lauren Denim & Supply. Vasen: KappAhl Hampton Republic. Keskimmäinen on tuntematon. Sattuuko joku tunnistamaan?

2. HIUKSET - Bängsit mieluummin tukkaan kuin parisuhteeseen
Englanninkielinen otsatukkaa tarkoittava sana "bangs" tuli minulle alunperin tietoisuuteen Ruma Betty -sarjasta. Sana sai uudet kasvot Michelle Obaman tehdessä otsatukasta kuumaakin kuumemman trendin miehensä toisen kauden virkaanastujaisten yhteydessä. Jotkut moittivat tyyliä pikkutyttömäiseksi, mutta minä sanon, että höpöhöpö. Nyt jos koskaan on hyvä hetki leikkuuttaa lyhyet etuhiukset, jos sitä on joskus miettinyt. Mitä Michelle edellä, sitä muut huoletta perässä. She is the First Lady after all!



3. KORUT - Rohkeasti gypsy
Statement-korut ovat kaltaiselleni harakalle erittäin tervetullut villitys otettavaksi vastaan. Dolce & Gabbana ja Gucci näyttivät catwalkeilla, miten gypsy-tyyliä voi ilmentää yleellisyys otteella. Harmaan talven jälkeen näyttävyydellä ja väreillä koreilu tuntuu suorastaan terapeuttiselta meikälisen makuun. Korut toimivat erittäin hyvin huivin ja 60-lukuhenkisen kampauksen kanssa tai minimalistisen lookin seurana.

Kuva ylhäällä: Gucci. Neidot alarivissä: Dolce & Gabbana.

4. KENGÄT - Korkoja kiilaamaan
En ole ollut yleensä tennari-ihminen, sillä käytän lähes joka päivä mekkoja tai hameita. Tänä keväänä kuitenkin kaikista kenkätrendeistä juuri kiilakorkotennarit nappasivat minut. Mielestäni näissä kengissä on sopiva sekoitus korkokenkien naisellisuutta ja urbaania kapinallisuutta. New Yorkissa on huvittavaa katsoa hienoilla kaduilla supertyylikkäinä töihin käveleviä ihmisiä, jotka kulkevat sinne - rönttälenkkareissa. Jos työpäivä kestää helposti 10 tuntia, niin jalkoja on pakko säästää korkkareilta edes työmatkan ajan. Ehkä kiilikset tuovat tähän dilemmaan tyylikkäämmän vastauksen. Tosin huomautettakoon, että omat Steve Maddenit tuppaavat saamaan "sporttisuudestaan" huolimatta sääriluun seutuni kipeytymään pidempään kengillä käveltyäni. Ehkä ei ole olemassa loppuun asti hyväntuntoista ja tyylikästä kenkää, mutta wedge sneakersit ovat mielestäni hyvä yritys siihen suuntaan.

Valkeat ja mustat tennarit ylhäällä Giuseppe Zanotti, kiiltävät Brandos. Oikea kuva ylhäällä: lähde tuntematon.
 Kuvat alhaalla: feminspire.com

5. ITSEVARMUUS - Asuste numero yksi
Tänä keväänä on huipputrendikästä antaa Sheryl Sandbergin uuden kirjan pilkottaa laukusta. Aion unohtaa hetkeksi Lois P. Frankelin Kiltti tyttö ei pääse pomoksi -kirjan (mutta vain hetkeksi) ja antaa Facebookin kakkospomon kertoa vinkit terveen itsevarmuuden löytämiseen. Kirja keskittyy vähemmän käsiteltyihin sisäisiin esteisiin - naisten omiin toiminta- ja ajattelutapoihin - jonka vuoksi naiset tyytyvät liian usein sivustakatsojiksi. Sandberg kertoo kirjassaan omia kokemuksiaan ja ehdottaa tutkimusten pohjalta uusia toimintatapoja. Tämä kirja on ykkösenä lukulistallani.



Mutta mitkä ovat teidän kevään trendisuosikkinne? Onko teistä kivaa listailla villityksiä? On varmaan mukava lukea vuosien jälkeen, että mitä on ollut pinnalla esimerkiksi keväällä 2013, vai mitä. Toivottavasti blogi pysyy pystyssä siihen saakka.

5 kommenttia

  1. Voi kun asuttaisiin samalla paikkakunnalla, niin saisit tehdä postauksen: "Näin stailataan Ella kevääseen 2013". Haluaisin kulkea vieläkin untuvatakissa, koska se vaan on niin ihana <3

    VastaaPoista
  2. Hahah se olis kyllä hauskaa! Voisit lentää meidän kurssin koehenkilöksi Hkiin ja tehtäis make over. Ei siksi että tarttisit sellasta vaan siksi et sellaset on kivoja. Kerro jos oot täällä päin liikkeellä, nähdään näissä tai vaikka vain kahvittelun merkeissä. Ja kyllä määkin oon vielä talvitakkia käyttänyt, joskaan en noin innostuneena! :D

    VastaaPoista
  3. Pistänpä korvan taakse ;)

    VastaaPoista
  4. Sain muuten juuri tuon kirjan itselleni, Accenturen International Women's day -tapahtumassa. Mielenkiintoisia puhujia ja naisvaikuttajia mm. Saudi-Arabiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko oot lukenut sen Taina? Itse on ole saanut vielä sitä käsiini.

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!