8 ärsyttävää asiaa

Moikkelismoi mussukat! Olen saanut toiveita, että olisi kiva kuulla täällä olemisen huonommistakin puolista tai siitä mikä ei ole niin kivaa. Mietiskelin sitä tänään kotiin kävellessäni ja lista on nyt mielessä valmiina, mutta sitä ennen aloitukseksi tällainen hauska kahden kuvan kuvasarja:

Täällä on ollut tänään ihana aurinkoinen ja superlämmin ilma ja ihmiset ovat olleet hyvällä tuulella. Melkein pystyi kuulemaan palomiehien huulilta iloista vihellystä, kun he reippaina pesivät autoja 8th avenuella.

Mutta mitäs mitäs kameralle tallentuikaan! :D Kevät tuo tullessan jotain työtehoa alentavaa: korot ja minihameet! Hih, antaa veden valua letkusta (ja suupielistä?), mutta älä nyt sentään niskoja katkaise hyvä mies! :)

Mutta nyt siihen listaan. Ärsyttäviä asioita (ei tärkeysjärjestyksessä):

1. En ole nähnyt ketään julkkiksia kävelemässä kadulla. (Kiefer Sutherland esiintyy parin korttelin päässä mun kämpiltä eikä näyttäydy mulle!)

2. Täältä pitää lähteä pois joskus.

3. Olen koulun jälkeen liian väsynyt ottamaan kaiken irti tästä paikasta, mitä haluaisin.

4. Olen aamulla liian uninen ja vietän liikaa aikaa netissä.

5. Kaverit asuu New Jerseyssä ja koulukirjat ovat painavia.

6. Make ei ole täällä. (mutta hauskuutta saan siitä, kun kerron korealaisille tytöille, että minulla on aviomies. Reagtio on aina, hihitystä, hihkumista ja ihkumista ja ihmettelyä! "Oikeesti, onko sulla aviomies! Sää näytät niin nuorelta! Vähän olen kateellinen! Mistä sää tiesit, että haluat olla hänen kanssa loppuelämän?)

7. Whole Foodsilla ei ollut Finnish Ruis breadiä.

...jaa te ette halunnukaan kuulla mankumista. "Tytön voi ottaa pois Suomesta, mutta mankumista ei tytöstä" (kuuluisa suomalainen sanonta). No on muutaki.

8. En oo saanut shoppailla tarp... No eikäkö näinä viime päivinä olen alkanut huomata tuskastumista tästä vajavaisesta kyvystä puhua englantia. Olen hengannut tiiviisti koulukavereiden kanssa illat, joka on tarkoittanut puhumista aamusta iltaan, koska koulussa oikeasti puhutaan koko ajan. Ryhmätöitä ryhmätöiden perään, mikä on tosi hyvä. Mutta nyt kun alkaa tuntemaan ihmisiä vähän paremmin ja haluaisi keskustella syvällisemmin, niin välillä ärsyttää, kun ei saa ilmaistua itseään niinkuin haluaisi. Kuullun ymmärtämisen suhteen on sama tilanne välillä. Natiivien puheen ymmärrän lähes täysin, mutta sitten kun on meteliä ja kaveri puhuu hiljaisella äänellä, vieraalla aksentilla ja vähän sössöttäen, nii on ärsyttävä kysyä koko ajan että "mitä". Kolmatta kertaa ei enää viitsi kysyä. Sama on puhelimessa.

Mutta siksihän täällä ollaan! Osaamattomuudesta ärsyyntyminen on paras motivaattori sille, että muistaa, minkä takia kotitehtäviä pitää jaksaa vääntää. Viisi tuntia kontaktiopetusta joka päivä tuo aika paljon sisäistettävää ja monesti koulun jälkeen on aika väsynyt olo. Viime päivinä olen huomannut myös, että on vähän uuvuttavaa, kun ryhmät muuttuvat koko ajan. Opiskelijoita lähtee takaisin koteihinsa, uusia saapuu, ihmiset haluavat vaihtaa ryhmää ja valinnaista ainetta. Joka päivä tulee uusia ihmisiä ja pitää toistaa samat tutustumisfraasit monta kertaa "Mikä sun nimi on, mistä olet kotoisin, kauanko olet täällä jne". Positiivista on se, että tutustuu laajaan joukkoon ihmisiä, joista sitten valikoituu mieluisimmat ihmiset ympärille.

Missä muussa kaupungissa tahansa istuisin varmaan ahkerammin tekemässä läksyjä, mutta oh New York! Täällä on miljoona kohdetta, joissa en ole käynyt ja jonne haluaisin mennä! Päivät menevät aivan liian nopeaa. Ja jos koulun jälkeen lähtee kämpille, niin käy helposti kuten tänään. Ei jaksa lähteä enää pahemmin minnekään.

Kävelin 59th kadulta tänne 34th kadulle ja aikaa meni pari tuntia Whole Foodsilla ja Columbus Circlellä piipahtamisineen. Kun pääsin kämpille, en ollut syönyt kunnolla ja olin ihan rättipoikki. Baarit ja kahvilat olivat avanneet seinät pois ja ihmiset istuivat puoliksi ulkona ja olisin niin halunnut lähteä istumaan johonkin kirjoittamaan blogia ja pänttäämään sanoja. Mutta sen sijaan söin, otin päikkärit ja rässähdin tänne.

Ainoa lohtuni on, että aikaa on vielä monta kuukautta! Ja vaikka tämä viimeinen kappale nyt spoilaa tämän kirjoituksen teeman, niin tämä unelma on oikeasti ollut vähintään yhtä ihana kuin villeimmät toiveeni tästä kokemuksesta olivat etukäteen. Täällä on vaan niin ihanaa. Rakastan opiskella enkkua enkuksi ja on ihanaa, kun kadut tulevat pikkuhiljaa koko ajan enemmän tutuiksi. Väsyneenäkin ajattelen edelleen vähän väliä, että miten onnekas olen kun saan olla täällä! Ja voi jummi, entäs ensi viikko sitten kun Make vielä saapuu tänne!

Sori, en pysty vielä tämän parempaan. Mutta katsotaan jonkun ajan päästä uudelleen, että miltä sitten tuntuu :)