Huhu uudesta muotilehdestä...

Kun kerroin saaneeni uuden työpaikan ammattikorkeakoulusta, useampi ihminen tuli sanomaan minulle, että voi miksi et alakaan muotitoimittajaksi. Kun olet kerran koulunkin käynyt. Niin. En kiellä, etteikö olisi unelma viettää päivät kirjoitellen ja kauniita kuvia tehden, kuten eilisen sunnuntaipäiväni vietin. Mutta muotitoimittajaksi on halukas ryhtymään moni ja yhä harvempi elää sillä YT-neuvotteluiden Suomessa ja ulkoistamista suosivissa lehtitaloissa.

Me uudet, ensimmäiset Helsinki Design Schoolin kouluttamat muotitoimittajat jatkamme ponnisteluja tahollamme, että muutkin kuin alalle vihkiytyneet ammattilaiset ja harrastajat voisivat innostua yhä enemmän kauniista kuvista,  pukeutumisesta ja nähdä muodin arvostettavana, työllistävänä teollisuuden alana. Meillä on isoja haaveita ja unelmia. Ja siitä tulee kertomaan meidän ensimmäinen oma lehtemme. Kuvasimme eilen editorialia kauniissa Tapanilan kaupunginosassa ja te hyvät lukijani pääsette tekemään nyt ensikurkistuksen tulevan verkkolehtemme tunnelmiin tämän postauksen myötä.






















Kuvasimme kummilapseni kotona, joka on vilahtanut blogissa ennenkin. Eikö tämä paikka olekin kerrassaan kuvauksellinen! Mallina häikäisi Heini ja kameran takana hääräsivät Kaunis päivä -blogin Miia ja Kadonneet tytöt -blogin Janica sekä meikäläinen. Stailaus on pääosin Janican käsialaa ja Miia puolestaan hoiti meikin ja hiukset meikkaajamme estyttyä osallistumasta kuvauksiin.

Minä teen lehteen making of -reportaasin näistä kuvauksista ja muutakin. Toimin yhtenä lehden tuottajista, toimittajista ja kuvaajista. Projektissa on mukana myös monia muita, joista tulette varmasti kuulemaan myöhemmin. 



Tauolla selailtiin Glorian uusinta numeroa ja ihasteltiin uusia kuninkaallisia Suvia ja Tyleria ;)



Kun sain ladattua ottamani reilut 400 kuvaa koneelle, olin taas niin innostuksen hurmiossa että tunnit vain vierähtivät huomaamatta ohi estetiikan maailmassa. Voi miten rakastankaan näitä projekteja!

Stay tuned.

4 kommenttia

  1. Ooooo miten hyvältä näyttää!! Sekä Heini että kuvat :)

    VastaaPoista
  2. Pakko kyllä sanoa, että oon ihan samaa mieltä! :) Kiitos mussu kommentista, se ilahdutti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!