State of Mind of Mine

Tajusin juuri, että se haaveeni löytää mielenrauha täältä arjesta, on ollut tapahtuneena tänä loppukesänä täällä Helsingissä ja ehkä jopa pohjoisen reissulla jo. Siis tottakai on ollut kaikenlaista vuoristorataakin ja isoja elämän osa-alueita on auki ja talvikin tulossa, mutta jotain olen oivaltanut. Se epämääräinen kuva päässä, siitä miltä elämän pitäisi tuntua ja näyttää, se on tuntunut ja näyttänyt siltä viime aikoina! 

Se, kun on katsonut jossain reissussa ohi kulkevia ihmisiä ja ihaillut heidän elämäänsä siinä ympäristössä, niin yhtäkkiä on nyt voinut nähdä omaa elämää samoilla silmillä täällä omassa arjessa. Ja en nyt tarkoita pelkästään mitään Helsinki Fashion Weekendin kaltaisia huippuhetkiä, vaan sitä kun on syöty aamiaisburritoa Maken kanssa aamusalin jälkeen ennen töihin lähtöä. Tai kun on saanut hyvällä omallatunnolla löhötä uudella divaanisohvalla, kun päivän taskit - urheilu ja työ - on ollut tehtynä. Ja niin edelleen.

Luulisin, että käänteentekeviä tekijöitä on ollut monia. Ulkoisista seikoista ainakin se, että sai kesällä viettää tarpeeksi aikaa sielunmaisemassa ja ammentaa sieltä varastot täyteen. Kaikkea sellaista pientä, että esimerkiksi aamiaisburrito kotona voi tuoda sen hetken ja tunteen takaisin, mikä oli Tombstonen saluunassa, kun siellä samaa ruokaa tilasin aamupalaksi. Ja liekö sitten myös se urheilu jo tuonut hyvää energiaa tullessaan. Ja terveellisempi ruoka. Ja aurinko ja päivetys varmastikin.

Amerikkalaisilla on se oma kuuluisa amerikkalainen unelmansa. Mulla on myös se joku unelma mieluisenlaisesta elämästä. Siihen liittyy tekijöitä amerikkalaisesta kulttuurista sen lisäksi, että olen kuka olen suomalaisena tyttelinä. Kesän reissu vaikutti niin, että tiedän, että mun on päästävä sinne Atlantin taa vielä monta kertaa säännöllisesti käymään, mutta nyt tuntuu, että tuo roadtrip sai mut vasta vakuuttuneeksi ekaa kertaa, että se on ok ja mahdollista niin tehdä jatkossakin. Tähän asti oon aina lähtenyt kotiin VARMANA siitä, etten kuitenkaan pääse sinne enää ikinä ja on ollut kamala tarve työstää se käsitys vääräksi. Nyt musta tuntuu, että voin elää rauhassa onnellisena täällä omien ihmisten ja mahdollisuuksien äärellä, kun tiedän, että mää tuun VARMANA menemään sinne ja tekemään kaikkea ihanaa vielä monta kertaa.

Thank God for helping me! =)