Antaa kaikkien kukkien kukkia

Antaa kaikkien kukkien kukkia - Siitä New Yorkissa on kysymys! Mitä vain voi tapahtua. Kuka tahansa voi tulla vastaan. Tänään huomasin, että vitsit ihmiset ovat kauniita! Kun tarkkaan katsoo, alkaa nähdä rodusta ja väristä huolimatta ihmisten kasvoissa ja eleissä yhtäläisyyksiä, vaikka kaikki ovat niin erinäköisiä. Reissaamisesta huolimatta en ole ollut elämässäni paljoa tekemissä aivan eri kulttuurista tulevien kanssa. Tänään olen saanut monta uutta kaiffaria ja on vain jotenkin niin hassua, päästä samalle aaltopituudelle esimerkiksi jonkun korealaisen kanssa, vaikkei tiedä heidän kotimaastaan mi-tään.

Aamulla lähdin kotoa vakaana aikeenani mennä hoitamaan kansalaisuusvelvollisuuteni ja käydä äänestämässä. Kävin syömässä pannukakkuja aamupalaksi, koska en ollut ehtinyt kokeilla niitä vielä aiemmin. Lähdin kävelemään kahdeksannelta avenuelta kohti ensimmäistä avenueta. Ajattelin, että 8 korttelinväliä ei voi olla pitkä. About 45 minuuttia myöhemmin saavuin perille ihan nuutuneena. Kello oli niin paljon, ettei puhettakaan, että ehtisin äänestämään! Enkä edes löytänyt koko lähetystöä, koska en uhmakkaana ollut ottanut karttaa mukaan, olenhan käynyt siellä ennenkin. Kummasti vaan muisti ei pelaa viiden vuoden takaisiin maamerkkeihin. Huomenna siis vielä uusi yritys ja otan suosiolla taksin heti hotellilta.

Minulta on pyydetty, että esittelen täällä blogissa ostoksia. Tähän mennessä olen kyllä ollut uskomattoman hillitty ja olen hankkinut vasta yhden paidan vaaterintamalla! Ja sekin H&M:ltä, joten luultavasti voitte käydä halutessanne poimimassa samanlaisen Rotuaarilta mukaanne, jos haluatte :)

Ostin siis tällaisen perusruutupaidan tuosta parin korttelin päästä parilla kympillä. Muitakin toiveita voi mielellään esittää, että mistä haluaistte kuulla täällä blogissa.

Tänään opiskeltiin kielioppia. Viimeisellä välitunnilla eräs korealainen Ji kysyi, että haluaisinko lähteä muutaman muun opiskelijan kanssa syömään intialaiseen koulun jälkeen. Olin mielissäni kutsusta. Korealaiset ovat supermukavia! Moni on tullut suoraan sanomaan, että "sinä olet kiva" ja kaikki tuntuvat muistavan minun nimen :D Ja he ovat superavuliaita. Pudotin kolikoita lattialle ja samantien joku poika juoksi keräämään minulle. Ja aina joku korealainen kerää tunnilla käytetyt kirjat kaikilta ja vie opettajalle.

Jin opettaja oli suositellut Eest Villagessa sijaitsevaa Raj Mahal -ravintolaa ja ajelimmekin sinne sitten kahdella metrolla.

Otimme talon aterian, johon kuului herkullinen alkukeitto, kahdenlaista leipää, pasteijan tyyppinen alkupala, pääruoka ja jälkiruoka. Koko lysti maksoi tippeineen 13 dollaria! Jestas, että täällä Midtownissa ryöstetään! Tuohon hintaan saa just ja just aamupalan.

Syötiin monta tuntia ja tutustuttiin toisiimme. Mukana oli neljä korealaista, yksi brasilialainen ja minä. Muut asuivat kauempana, joten osaa stressasi, että miten he löytävät perille kaikkine vaihtoineen.

Itse ajelin pari korttelin päähän ja olin kotikonnuilla. Minut perikatoon vievästä hintatasosta huolimatta, rakastan asua täällä! Tämä juuri tekee tästä kokemuksesta niin epätodellisen. Hotellin vieressä oli joku poliisioperaatio menossa ja kymmenen poliisiautoa huusi pillit ja vilkut päällä. Kaupunkilaiset vaan kävelivät viileästi ohi ja kaksi miestä puhalteli saippuakuplia ilmaan. Ja lukuisten valojen takia täällä on kuulemma superturvallista. Monet muut opiskelijat muuten ovat täällä paljon pidempään kuin minä, jopa vuoden. Millähän rahalla se onnistuu?

Saavuttuani kotimetroasemalle pääsin kuulemaan ilmaisen huippukonsertin. Uskomattomalla äänellä varustettu katulaulaja veteli Lionel Richien kappaleita niin että oli pakko jäädä kuuntelemaan.

Jäin katselemaan keski-ikäistä miestä, jonka laulutaito oli aivan omaa luokkaansa. Välillä mies teki piruetteja ja tapaili tanssiaskelia Michael Jacksonin tyyliin. Suomessa mies olisi naurettu pihalle, ei sillä että kukaan raavas mies menisi edes laulamaan ja tanssahtemaan missään. Miehellä oli mukana lapsi, joka nukkui tuolissa taustalla. Kaksikko herätti mielessäni monia mietteitä. Onko tuo nyt hyvä lapselle olla näin myöhään metrotunnellissa jne. Mutta täällä ei ole sellaista yhtä mallia, jota kaikki noudattaisivat. Monet suomalaiset lapset eivät vaikuta kovin hyvin voivilta, vaikka heidät laitettaisiin ajoissa nukkumaan. Mutta mitäpä minä tästä kasvatuksesta tiedän, joten jätetään aihe sikseen, ennen kuin tulee kasvatusoppaasta päähän joltakin. Varmaa kuitenkin on, että lapsi muistaa aina nuo hetket ja isin enkelin äänen!

Huomasin, että haluan vain jäädä paikoilleen, kuunnella sielukasta musiikkia ja katsella ihmisiä. Jäin tunniksi. Näin juutalaisia hattuineen ja partoineen, kiireisiä bisnesmiehiä, uupuneita shoppailijoita ja heikko-osaisempia ryysyisissä vaateissan, mutta musiikin kuulleessaan heillä oli aikaa pysähtyä ja hymyillä laululle.

Lauluissa laulettiin unelmoinnista ja oli mahtavaa huomata, että bam, tässä olen keskellä unelmaa juuri nyt. Olen saanut usealta ihmiseltä viestiä tänne, että tämä blogi on saanut heidät miettimään, että unelmia pitää toteuttaa, eikä saa unohtaa sitä arjen hulinoissa. MAHTAVAA! Ihan parasta palautetta, mitä voi saada. En keksi yhtään syytä, miksi kannattaisi jättää toteuttamatta unelmia! Jos on tahto niin on keino! Muistkaapa se siellä nyt!!!