On hankala pukea sanoiksi tämän viikonlopun kokemuksia ja tunteita. Mulla oli kolme päivää kestäneet läksiäiset!!! Tästä kirjoittamisesta ei meinaa tulla yhtään mitään, koska olen vieläkin päästä ihan pyörällä.
Kaikki alkoi perjantaina työhyvinvointipäivästä. Mentiin lounaalle kiinalaiseen ravintolaan, jossa esimies lausui mulle aivan ihania sanoja ja ojensi pienen kukkaron, jossa oli 70 dollaria pahan päivän varalle! Olin totaalisen myyty ja otettu. En ollut tajunnut miettiä mitään läksiäispuheita ja jotain siinä sitten koitin hämilläni sopertaa (toivottavasti muistin edes sanoa kiitos, sillä jotenkin olin niin sekaisin jo silloin). Lounaan jälkeen mentiin katsomaan Viulunsoittaja katolla -musikaalia ja keilaamaan. Maailmaa mullistavia yllätyksiä ei tullut vastaan vaan jälleen kävi ilmi, että RAKASTAN musikaaleja ja tylsistyn urheiluun. Oli kuitenkin ihan kivaa keilaamassakin, koska mulla on tosi mukavat työkaverit. Ikävä tulee, sniips.
Lauantaina treffailtiin perheen kanssa ja oli ihanaa kun kerrankin oltiin lähes kaikki paikalla yhtä aikaa. Iltaa kohti tultaessa kaikki alkoivat käyttäytyä vähän oudosti. Make jankutti elokuviin menosta, vaikka meillä oli vieraita! Olin ihan, että mikä noita ihmisiä vaivaa! Tietysti olen mieluummin niiden kanssa, kuin lähden leffaan! Yhdeksän aikaan, kun kaikki olivat lähteneet, tuli puhelu, että Mirkalla on mennyt sähköt vessasta ja meidän pitää lähteä sinne Maken kanssa katsomaan tilannetta. Kaikki meni ihan täydestä, vaikka ihmiset ja asiat oli jotenkin vähän outoja. Mutta mun ystävät on outoja, joten en sitten epäillyt mitään hämärää olevan tekeillä!
Kun päästiin perille, Mirkka tuli vastaan rappukäytävään taskulampun kanssa. Astuin sisälle ja valot syttyi päälle, musiikki lähti pauhaamaan, ilmapalloröykkiö lensi kohti ja yhtäkkiä siellä oli talo täynnä ihmisiä huutamassa "SURPRISE" ja mulla oli kuoharilasi kädessä! Silmät näki, mitä tapahtui, mutta päässä löi vaan tyhjää. Ding dong, ding dong. Ei ketään kotona. Ei mitään. Sitten tuli vähän itku. Kaikki oli niin mieletöntä! Ihan niinku amerikkalaisesta elokuvasta. Ja koristelut oli uskomattomat. Siellä oli koko Manhattan ja mun asunto juuri oikeassa paikassa keskellä Manhattanin saarta. Ja siellä jopa paljoi jo valot mun huoneessa (tuossa ekassa kuvassa mun sormi osoittaa sinne). Keittiö oli täynnä amerikkalaisia herkkuja ja stereoista soi New York -biisit! Huh, vieläkin ottaa sydämestä kun ajattelen sitä. Miten mulla voi olla niin paljon ihania ihmisiä elämässä!?
Tänään nukuttiin iltapäivään ja katseltiin yöppärissä Frendejä ja pojat lennätti helikopteria. Äiti soitti ja sanoi, ettei ole ihme, että se luulee mun olevan vielä parikymppinen, koska kolmikymppiset ei kuulemma elä näin. Heh, mutta minkä ikäisten sitten kuuluisi lennättää radio-ohjattavaa helikopteria?
Täydellinen leppostelupäivä. Täydellinen viikonloppu. Ensi viikolla täytyy paketoida nykyinen elämä valmiiksi ja aloittaa uusi elämä. Huh, tämä mahasta ottaminen ei taida loppua siis ihan pian...
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Matkavalmisteluja
torstai 24. maaliskuuta 2011
Kahdeksan päivää lähtöön. Normaalista elämästä ei ole tietoakaan, vaikka periaatteessa arki rullaa vielä aika tavalliseen tapaan. Tänään sain (taas) pahan mahakipukohtauksen ja olin jo vähän paniikissa, että onko tämä umpisuolentulehdus, mutta onneksi se meni ohi. Varmaan se oli joku stressi-juttu. Pää ei jotenkin pysy perässä, kun samaan aikaan töissä laitan vuosien työtä arkistoon ja toisaalla valmistelen suurta tulevaa, joka on kuitenkin vain reilu pari kuukautta. Kaikista vaadituista reissuvalmisteluista voisi luulla, että on paljon pysyvämpikin muutos tulossa.
Kävin tänään vaihtamassa dollareita ja ostin muovitaskukansion kaikille matkadokumenteilleni. 40-sivuinen kansio tuli lähes täyteen kaikkia papereita, jotka täytyy olla mukana!! Sitten huomasin, että en ole ilmoittanut vielä lentoyhtiölle tietojani, koska Yhdysvallat vaatii sellaistakin. Tuntuu, että näitä byrokratia-asioita pulpahtelee eteen jatkuvasti. Vähän eri tavalla kun jos on menossa huolettomasti turistireissulle Eurooppaan.
Hauskojakin juttuja pulpahtelee. Sain tällä viikolla kirjeen koulultani, jossa kerrottiin kaikkia käytännön asioita. Ensimmäinen päivä on orientaatiopäivä ja mukana pitää olla 40 dollarin pantti koulukirjoja varten. Asuntoon pitää hankkia omat pyyhkeet ja vessapaperit, mutta lakanat tulee talon puolesta. Kaikki pyykkäämiset pitää tehdä itse pesulassa. Talosta löytyy yhteiset oleskelutilat ja keittiö opiskelijoille, mutta omat astiat pitää hankkia. Kuntosalikin löytyy ja sitä saa käyttää vapaasti, jihuu! :)
Olen myös vähän verkostoitunut jo! Olen kirjoitellut Facebookissa sellaisen brasialialaisen Milenan kanssa, joka aloittaa samana päivänä kuin minä! Tämä kaiffari tulee sinne kouluun kuukaudeksi ja sen vanhemmat matkustaa myös Nyciin ja niillä on asunto siellä. Nyt mulla on ainakin yksi kaveri!
Pakkaamista en ole saanut aloitettua, mutta aloitin maidottoman viikon ja kokeilen nyt keksiä jugurtille korvikkeita, koska olen toivoton jugurtti-addikti. Työkaverini kertoi, että Yhdysvalloissa maito käsitellään eri tavalla, joten siellä aion jatkaa maitotuotteiden syöntiä. Pakkohan se on saada bagelin päälle cream cheeseä!
Us Embassyn blogissa on nyt se viime perjantaina kirjoitettu postaus, josta mainitsin (kuvaa klikkaamalla pääsee sinne).
Kävin tänään vaihtamassa dollareita ja ostin muovitaskukansion kaikille matkadokumenteilleni. 40-sivuinen kansio tuli lähes täyteen kaikkia papereita, jotka täytyy olla mukana!! Sitten huomasin, että en ole ilmoittanut vielä lentoyhtiölle tietojani, koska Yhdysvallat vaatii sellaistakin. Tuntuu, että näitä byrokratia-asioita pulpahtelee eteen jatkuvasti. Vähän eri tavalla kun jos on menossa huolettomasti turistireissulle Eurooppaan.
Hauskojakin juttuja pulpahtelee. Sain tällä viikolla kirjeen koulultani, jossa kerrottiin kaikkia käytännön asioita. Ensimmäinen päivä on orientaatiopäivä ja mukana pitää olla 40 dollarin pantti koulukirjoja varten. Asuntoon pitää hankkia omat pyyhkeet ja vessapaperit, mutta lakanat tulee talon puolesta. Kaikki pyykkäämiset pitää tehdä itse pesulassa. Talosta löytyy yhteiset oleskelutilat ja keittiö opiskelijoille, mutta omat astiat pitää hankkia. Kuntosalikin löytyy ja sitä saa käyttää vapaasti, jihuu! :)
Olen myös vähän verkostoitunut jo! Olen kirjoitellut Facebookissa sellaisen brasialialaisen Milenan kanssa, joka aloittaa samana päivänä kuin minä! Tämä kaiffari tulee sinne kouluun kuukaudeksi ja sen vanhemmat matkustaa myös Nyciin ja niillä on asunto siellä. Nyt mulla on ainakin yksi kaveri!
Pakkaamista en ole saanut aloitettua, mutta aloitin maidottoman viikon ja kokeilen nyt keksiä jugurtille korvikkeita, koska olen toivoton jugurtti-addikti. Työkaverini kertoi, että Yhdysvalloissa maito käsitellään eri tavalla, joten siellä aion jatkaa maitotuotteiden syöntiä. Pakkohan se on saada bagelin päälle cream cheeseä!
Us Embassyn blogissa on nyt se viime perjantaina kirjoitettu postaus, josta mainitsin (kuvaa klikkaamalla pääsee sinne).
Me Naiset
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Pahoittelut blogi-hiljaisuudesta, mutta nyt vihdoin seuraa raporttia Me Naiset -haastiksesta ja kuvauksista. Tämä aihe on kovasti herättänyt kiinnostusta ja vastauksena monien kysymykseen täytyy valitettavasti sanoa, että en tiedä milloin se juttu ilmestyy. Toimittajalla oli deadline 7.4., joten joskus sen jälkeen siis.
Kyseessä on juttu kolmesta naisesta, jotka ovat kukin hurahtaneet johonkin eri maahan. Minä olen yllätysyllätys se Amerikasta hurahtanut. Juttua varten varten mua kuvattiin meillä kotona ja Tuiran uimarannalla. Kuvaajana toimi Fotosoini-nimisestä firmasta Teija Soini, joka oli tosi kiva uusi tuttuvuus. Meillä synkkasi hyvin ja treffattiinkin tänään uudelleen. Sain katsoa kuvat läpi ja otettiin muutamia kuvia vielä lisää. Visioitiin myös, että voisin treffailla Teijan sukulaisnaista, joka asuu New Yorkissa. Näin se verkostoituminen lähtee! ;)
Päädyin sitten lopulta ihan eri vaatteisiin kuin mitä torstaina olin miettinyt. Nimittäin kävin tosiaan pyörähtämässä siellä kaupungilla ja sieltä tarttui mukaan mekko. Ehkä se Rachel Bilsonin kukkamekko hieman toimi innoittajana, kun tuon bongasin. En halunnut mihinkään Amerikan lippuun itseäni alkaa kietomaan, mutta joku Amerikka-henkisyys mielestäni kuitenkin juttuun sopi. Päädyin country-teemaan, koska arvasin, että nuo meidän stetsonit pääsee kuviin - kuten kävikin.
Nämä blogissa näkyvät kuvat ei muuten jäljittele sitä kuvausta eli tuolla meidän makkarissa ei kuvia otettu. Ja kuten kuvien laadustakin näkee, ne ovat peräisn iPhonesta. Jotain kuvia piti päästä itsekin räpsimään, että sai napattua hauskat muistot siltä päivältä talteen. Ylhäällä näkyvät tuliterät kumpparit eivät olleet mukana kuvauksissa, mutta ne tulivat Nelly.comista samana päivänä, joten nekin piti kuviin yhyttää. Eiks ookki ihanat!!?
Kirjoittelin Us Embassyn blogia perjantaina heti kolme tuntia kestäneen pousailusession jälkeen ja ajattelin julkaista nämä tunnelmat samassa yhteydessä sen postauksen kanssa. Mutta se odottaa vielä käsittelyä, joten myöhemmin siitä sitten.
Summa summarum, Me Naiset oli hauska kokemus, mutta jätän valokuvamallina olemiset ystävälleni Heinille jatkossa, joka taitaa sen homman paljon paremmin. Kuitenkin täytyy sanoa, että kun tosi hyvä kuvaaja on räpsimässä, niin oma kuvakin näyttää paljon paremmalta kuin normaalisti. Suosittelen kyllä Fotosoinia kaikille! Nyt jännätään, mitä kuvia ne sinne lehteen valitsee... Tosin tämä kyllä tulee unohtumaan aika pian vähän isomman jännän edessä. ENSI VIIKOLLA NEW YORK BEIBI NEW YORK!
Mitä tarvitaan New Yorkista hurahtamiseen?
tiistai 15. maaliskuuta 2011
... otsikon mukaista pohdiskelua ja muisteluja New Yorkin opintomatkalta Us Embassyn blogissa. Tekstiin pääsee käsiksi klikkaamalla alla olevia kuvia. Ylin vie suoraan tekstiin ja alempi vie mun kirjoitusten arkistosivulle.
Koitan palata tänne oman bloginkin kimppuun, kun tulee taas saumaa keskittyä. Viikonloppu meni nopsaan ja oli hauskaa, että talo oli täynnä jengiä kuin majatalossa konsanaan. Tähän loppuun vielä Eva Longorian syntymäpäivän kunniaksi FashionTv:ltä pätkä punaisen maton tunnelmia Make a wish -gaalasta. Eva on minusta niin kaunis!
Koitan palata tänne oman bloginkin kimppuun, kun tulee taas saumaa keskittyä. Viikonloppu meni nopsaan ja oli hauskaa, että talo oli täynnä jengiä kuin majatalossa konsanaan. Tähän loppuun vielä Eva Longorian syntymäpäivän kunniaksi FashionTv:ltä pätkä punaisen maton tunnelmia Make a wish -gaalasta. Eva on minusta niin kaunis!
Aurinkoista viikonloppua!
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Ihanaa, uusi päivä toi mukanaan auringon! Lauantai. Aamukahvi ja hesari. Mieli on taas toiveekkaampi kuin eilen. Päivähän meni Japanin kammottavia tapahtumia seuratessa ja mieli oli nukkumaan mennessä synkkä. Onneksi Tokiossa asuva ystäväni on kuitenkin kunnossa.
Eilisen valopilkku oli shoppailureissu äidin ja siskontytön kanssa. Vietimme harvinaista laatuaikaa kolmen sukupolven kesken Stockalla. Löysin ihanan kreisejä hattuja ja toivon, että oikeasti eläisin sellaista elämää, että voisin käyttää noita! Mutta jotenkin tuntuu, että Oulu ei ole siihen valmis... :D
Tänään alkaa bileiden bileet, kun ystäväni Berliinistä ja Helsingistä saapuvat! Ja siihen vielä yhdistettynä luottohemmot Oulusta = ihanaa! Nyt hieman siivoiluja ja sitten lähden ostamaan tuoreet kukat maljakkoon. Ihanaa keväistä viikonloppua kaikille mussukoille!
Eilisen valopilkku oli shoppailureissu äidin ja siskontytön kanssa. Vietimme harvinaista laatuaikaa kolmen sukupolven kesken Stockalla. Löysin ihanan kreisejä hattuja ja toivon, että oikeasti eläisin sellaista elämää, että voisin käyttää noita! Mutta jotenkin tuntuu, että Oulu ei ole siihen valmis... :D
Tänään alkaa bileiden bileet, kun ystäväni Berliinistä ja Helsingistä saapuvat! Ja siihen vielä yhdistettynä luottohemmot Oulusta = ihanaa! Nyt hieman siivoiluja ja sitten lähden ostamaan tuoreet kukat maljakkoon. Ihanaa keväistä viikonloppua kaikille mussukoille!
Blogisarja USA:n suurlähetystön sivuilla on alkanut!
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Minua on pyydetty Yhdysvaltain Suomen suurlähetystön vierailevaksi bloggaajaksi tämän kevään ajaksi ja eilen blogisarjani lähetyöstön sivuilla käynnistyi. Tuota yllä olevaa kuvaa klikkaamalla pääsee sinne blogiin. Eilen oli muutenkin varsinainen julkkispäivä, koska myös Me Naiset -lehdestä otettiin yhteyttä. Ensi viikon perjantaina toimittaja ja valokuvaaja tulevat meille kotiin tekemään juttua tästä meikäläisen Amerikka-harrastuksesta. Heh, tässähän alkaa tulemaan paineita!
Tuolla US Embassyn blogin puolella minun on tarkoitus kirjoitella nuoren naisen huomioita New Yorkista. "Sellainen kiva yhdistelmä todellisia huomioita amerikkalaisesta elämäntyylistä ja vähän hömppää" oli tarkka toimeksianto :) Liittykäähän Us Embassy Finlandin tykkääjiksi Facebookissa, niin saatte päivitykset, milloin kirjoituksia tulee.
Hyvää naistenpäivää kaikille!!
Aikuisuus-jojoilua
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Kriisiä pukkaa. Voiko ihmiselle tulla toinen murrosikä kolmikymppisenä? Tuntuu ainakin, että elämä todella on jotenkin murroksessa. Taas.
Kaksi vuotta sitten minut palkattiin projektipäälliköksi hankkeeseen, jonka budjetti oli 300 000 euroa. Tuntui, että suuren vastuun äärellä aikuisuus oli alkanut. Projektin aikana oli tilanteita, jolloin piti olla asiallisen muodollinen ja se tuntui täysin luonnolliselta ja ookoolta. Mutta nyt ei ole tarvetta siihen. Projekti on päätöksessä, homma handlattu ja taas ollaan lähtöpisteessä.
Olen lähdössä yksin ulkomaille yli kahdeksi kuukaudeksi ja minusta tulee jälleen opiskelija! Dejavu, tämä on tapahtunut ennenkin.
Aloitin 20-vuotiaana kiinteistövälittäjänä ja silloinkin minusta tuli aikuinen. Olin mennyt vasta naimisiin ja myin asuntoja, joiden hinta oli suurempi kuin nyt vetämäni projektin. Hoidin itse kaikkea asuntojen arvioinnista kauppakirjojen laadintaan, oli sitten kyse osakkeesta tai kiinteistöstä. Kuulostaa aika aikuismaiselta minusta. Jep. Mutta kun pari vuotta myöhemmin lopetin hommat ja lähdin opiskelemaan ammattikorkeakouluun, niin humps, paluu ei-aikuisuuteen tapahtui. Ja tässäkö sitä taas ollaan, samassa tilanteessa kuin tuolloin? Saparot päähän ja hupparit esiin kaapista. Onko tämä enää normaalia!?
Käytiin katsomassa äsken 127 tuntia -leffa, joka oli kaiken kaikkiaan karmiva, mutta hyvä. Leffan alussa päähenkilö pyöräili villinä kanjon-maisemissa iskevien biittien tahtiin. Janoan sitä tunnetta! Siksi matkailu on minulle kuin huumetta! Parhaat reissumuistoni liittyvät ajamiseen ja vauhdin hurmaan! Oli ihan parhautta painaa kaasua Arizonan moottoriteillä Chevrolet suburbanilla ja kiitää pyörällä pitkin Honolulun katuja. Silloin ei tarvitse miettiä ikää, vaatteita tai uskottavuutta. Silloin vain ELÄÄ joka solulla! And I Just Love It!
Selvästi taas ei ole oikeita murheita murehdittavana, kun tällaiset kysymykset valtaavat mielen. Joka tapauksessa minusta on kuolettavan ihanaa sukeltaa muiden suurkaupungin hörhöjen joukkoon ensi kuussa. Kai sitä voi näinkin elämänsä elää, kun ei muutakaan osaa.
127 tuntia -kuvat: täältä ja täältä.
Kaksi vuotta sitten minut palkattiin projektipäälliköksi hankkeeseen, jonka budjetti oli 300 000 euroa. Tuntui, että suuren vastuun äärellä aikuisuus oli alkanut. Projektin aikana oli tilanteita, jolloin piti olla asiallisen muodollinen ja se tuntui täysin luonnolliselta ja ookoolta. Mutta nyt ei ole tarvetta siihen. Projekti on päätöksessä, homma handlattu ja taas ollaan lähtöpisteessä.
Olen lähdössä yksin ulkomaille yli kahdeksi kuukaudeksi ja minusta tulee jälleen opiskelija! Dejavu, tämä on tapahtunut ennenkin.
Aloitin 20-vuotiaana kiinteistövälittäjänä ja silloinkin minusta tuli aikuinen. Olin mennyt vasta naimisiin ja myin asuntoja, joiden hinta oli suurempi kuin nyt vetämäni projektin. Hoidin itse kaikkea asuntojen arvioinnista kauppakirjojen laadintaan, oli sitten kyse osakkeesta tai kiinteistöstä. Kuulostaa aika aikuismaiselta minusta. Jep. Mutta kun pari vuotta myöhemmin lopetin hommat ja lähdin opiskelemaan ammattikorkeakouluun, niin humps, paluu ei-aikuisuuteen tapahtui. Ja tässäkö sitä taas ollaan, samassa tilanteessa kuin tuolloin? Saparot päähän ja hupparit esiin kaapista. Onko tämä enää normaalia!?
Käytiin katsomassa äsken 127 tuntia -leffa, joka oli kaiken kaikkiaan karmiva, mutta hyvä. Leffan alussa päähenkilö pyöräili villinä kanjon-maisemissa iskevien biittien tahtiin. Janoan sitä tunnetta! Siksi matkailu on minulle kuin huumetta! Parhaat reissumuistoni liittyvät ajamiseen ja vauhdin hurmaan! Oli ihan parhautta painaa kaasua Arizonan moottoriteillä Chevrolet suburbanilla ja kiitää pyörällä pitkin Honolulun katuja. Silloin ei tarvitse miettiä ikää, vaatteita tai uskottavuutta. Silloin vain ELÄÄ joka solulla! And I Just Love It!
Selvästi taas ei ole oikeita murheita murehdittavana, kun tällaiset kysymykset valtaavat mielen. Joka tapauksessa minusta on kuolettavan ihanaa sukeltaa muiden suurkaupungin hörhöjen joukkoon ensi kuussa. Kai sitä voi näinkin elämänsä elää, kun ei muutakaan osaa.
127 tuntia -kuvat: täältä ja täältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)