Olen nukkunut viime aikoina tosi huonosti ja uni ei meinaa tulla. Se on aivan epätyypillistä minulle, joka olen aina ollut hyvä nukkumaan. Työkaverini sanoi, että Hesarissa oli vasta ollut juttua, että nukahtamisvaikeuteen auttaa se, että kirjoittaa ylös päässä pyörivät asiat. Jotenkin se ehkä liittyy minullakin tähän. Kello 23 aivoni syttyvät liekkeihin ja pääni pursuaa ideoita. Pitäisi olla nauhuri yöpöydällä, että saisi kaikki keksinnöt ulos ja talteen. Viime päivinä olen tuntenut suurta paloa kirjoittamiseen. Ehkä se on elimistön tapa kertoa, että ajatukset pitää päästä ulos, niin voi taas nukkua...
Viime yönä aloitin ajatusvirran katkaisemiseksi
Inkalta lahjaksi saamani kirjan Kotona Istanbulissa. Kirja alkoi näin:
"Istanbul, josta tuli kotikaupunkini ensimmäistä kertaa vuonna 1998, on mystinen, dynaaminen, yhteisöllinen ja kansainvälinen kaupunki - - Se on yhtä aikaa uuvuttava ja inspiroiva. Se läkähdyttää hektisellä tunnelmallaan, mutta luo myös uutta energiaa."
Juuri tämän takia pitäisi lukea enemmän kirjoja - tuo kuvaus voisi yhtä hyvin olla oma kuvaukseni Helsingistä! En olisi osannut sitä vaan noin hienosti pukea sanoiksi.
(Välihuomautus: Inka oli paketoinut kirjan tuohon jonkun lehden sivulta löytyneeseen kauniseen kuvaan, joka on mielestäni aivan ihana idea - en meinaa raaskia laittaa tuota käärepaperia roskiin, ja ekologinenkin se on.)
Okei, jonkun mielestä voi olla naurettavaa yhdistää kirjan kuvailema fiilis pieneen Helsinkiin maailman ollessa täynnä oikeasti hektisiä, väkirikkaita metropoleja, mutta kyse onkin subjektiivisesta kokemuksesta. Olen minäkin kokenut mystisempiä ja dynaamisempia kaupunkeja, mutta viime aikoina Helsinki on todella ollut minulle hyvin yhteisöllinen, hyvin kansainvälinen, hyvin energisoiva ja myös uuvuttavakin.
Otetaanpa esimerkiksi kansainvälisyys. Olen tänään töissä käsitellyt hakemuksia Kuubasta, Armeniasta, Ugandasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta, Alankomaista, Ghanasta ja monesta muusta kiehtovasta maailmankolkasta. Jokaisen hakemuksen takana on henkilö, joka sydänverellä tahtoo opiskelemaan Suomeen, Helsinkiin. Ja se suorastaan liikuttaa minua! Monet liittävät pyytämättä hakemukseen kirjeen, jossa he kertovat vahvalla intensiteetillä polttavasta halustaan päästä tänne. Hetkinen, tässähän on jotain tuttua... ihan kuin olisin kuullut jostakin muustakin tyypistä viime aikoina, joka tuntee samoin muuta maailmaa kohtaan ;)
Ja olen minäkin ollut se tyyppi, joka on sydän verillä halunnut Helsinkiin. Ehkä elän nyt vaihetta, jossa minulle konkretisoituu, että Suomen pääkaupungissa ON eri tavalla mahdollisuuksia kuin pohjoisen pikkukaupungeissa. Niin pitkään olen joutunut luomaan itse kaikki haluamani asiat niiden puuttuessa ympäristöstäni. Nyt olen saanut huomata, että täällä paikassa jossa asun on muotitoimittajakursseja, matkailun koulutusohjelmia, matkamessuja, tapahtumia, kansainvälisyyttä... kaikkea inspiroivaa vaikka jokaiselle päivälle!
Mutta on myös sama uuvuttava ilmasto, joka vaatii käyttämään aikaa pukemiseen ja joka sanelee mitä voi laittaa päälle. Tämä sota ei ole vieläkään ratkennut! On-off-ihmisen on vaikea hyväksyä, että jos ei voi pukea mekkoja ja hameita, pitää silti pestä tukka. Tätä voi olla ehkä vaikea tajuta ei-on-off-ihmisen, mutta jos joutuu laittamaan rumat, tyhmät housut, niin onko väliä onko tukkakaan puhdas? Aamuisin, kun vihdoin nukuttaa, tämä kuulkaas on relevantti kysymys.
Mutta mitähän vielä oli mielessäni... niin! Kiitos tosi paljon eiliseen postaukseen tulleista aivan ihanista kommenteista. Etenkin
Milla-ihanainen, melkein sait minut illalla pillittämään, kun niin nerokas olet. Kuunnelkaas tätä:
Tässä on kyllä kerrassaan viisas nainen! Nyt internetin joukkoäly: kertokaa minulle suosituksia, että mistä löytyy tuota turkoosia tunnelmaa sisätiloista? Onko kylpylät vain eläkeläisiä varten? Mikä lähialueen kohde toisi iloa ja breikkiä tähän pakkasarkeen kevättä odotellessa? Kaikki ideat kotimaasta ja lähinaapureista otetaan ilolla vastaan!
Hyvää ja unettavaa viikonloppua meille kaikille! TGIF vai mitä!
