New York - New York




Kaksi vuotta sitten tähän aikaan olin juuri valmistunut medianomiksi ja ikimuistoinen valmistujais-roadtrip häämötti edessä. Nyt joulufiiliksen vallatessa, New York hiipii jälleen koko ajan mieleen. Edellisessä postauksessa mainitsin, että olen lähdössä keväällä pidemmäksi aikaa unelmieni kaupunkiin. Olen tosiaan varannut paikan Kaplan International Collegesta, jonne minun on tarkoitus lähteä opiskelemaan englantia huhtikuussa. Mutta kumpa voisin jotenkin päästä jo jouluna kaupunkiin! Missään ei varmaan ole jouluisempaa kuin New Yorkissa!

Edessä on myös aika, jolloin minun täytyy luopua työläppäristäni. Olen päättänyt, että ostan uuden MacBookin itselleni heti kun joudun luopumaan nykyisestä, mutta kinkkinen juttu on, että vanhan koneen mukana lähtee myös tiedostot ja ohjelmat. Mikäli aion pitää blogia keväällä New Yorkissa, niin tarvitsen ehdottomasti jonkun kuvankäsittelyohjelman koneelle.

Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa Googlen ilmaisohjelmisto Picasaa ja täytyy sanoa, että mielenkiintoiselta vaikkuttaa. Askartelin yllä olevan kuvakollaasin Picasassa ja huomasin, että ohjelmasta voi lähettää kuvan suoraan Bloggeriin. Onko jollakin kokemuksia Picasan käyttämisestä kuvankäsittelyohjelmana? Onko se todella niin kätevä kuin miltä se ensi yrittämällä vaikuttaa?

Posted by Picasa