Jostain syystä pohdin usein illalla ennen nukahtamista itseäni ja tekemisiäni. Bloggauksen myötä itsearviointi liittyy useasti illan postauksen aiheiden ruotimiseen ja ajatukseni heittelevät laidasta laitaan. Kun sain kutsun matkabloggareiden tapaamiseen, mietin että olenko käypä matkabloggariksi? Se kuulostaa korvissani niin hienolta. Olenhan toki toiminut oman elämäni ulkomaankirjeenvaihtajana jo useiden reissujen ajan, joten tiedän, että minulta löytyy kestävyyttä raahautua jopa hotellin ala-aulaan kirjoittamaan puolen yön jälkeen, kun hommaan olen kerran ryhtynyt. Mutta silti. Muotitoimittaja, matkabloggari, medianomi, esteetikko, hedonisti, travelleri? Määritelmiä on helppo heitellä, mutta miksi niistä todella tuntee itsensä?
Jonain iltana ajattelen, että kaikki varmaan pitävät minua vouhottajana, joka käyttää enemmän ihanaa ja mahtavaa -sanoja kuin yksikään laki sallii.
Joinain iltoina ajattelen, että kaikki pitävät minua helposti innostuvana hupsuna. Hupsu. Onko se postiivinen vai negatiivinen määritelmä?
Jonain iltana arvelen olevani ihan tavallinen tyttö, jonka mottona on toteuttaa haaveitaan riippumatta siitä kuinka isoja ne sattuvat olemaankaan.
Jonain iltana ajattelen olevani nainen, joka ei mieti, mitä muut minusta mahtavat ajatella.
Naisen pää, tiedättehän te. Tänään pysähdyin pohtimaan, että kuka minä omasta mielestäni olen? Etenkin nyt, kun muotitoimittajakurssi on päättynyt ja uusia taitoja on taas taskussa. Pidänkö itseäni nyt muotitoimittajana? Vastaus on, en.
Pidän itseäni kurssin ansiosta henkilönä, jolla on nyt olemassa tarvittavat taidot ja tiedot ryhtyä muotitoimittajaksi, jos siihen on tarpeeksi halua. Ja halua nimenomaan. Mikäli Suomessa tahtoo elättää itsensä muotitoimittajan töillä, tulee olla ennen kaikkea suuri nälkä päästä tekemään sitä, no matter what! Ja siihen vielä verkostoja alalta sekä päälle tusina hyvää sattumaa, niin sitten alkaa olla mahdollisuuksia - jos on vielä ne lahjat ja taidotkin takataskussa.
Totuus on, että en tiedä mikä minusta tulee isona. En kuulu niiden onnekkaiden joukkoon, jotka tiesivät jo ala-asteella alkavansa eläinlääkäriksi tai taikuriksi. Lampun syttymistä odotellessani, olen päättänyt keräillä eriänäisiä taitoja niiltä aloilta, jotka inspiroivat minua. Olen sellainen kokemusten, kykyjen ja elämysten keräilijä, ja niistä sitten intoilen täällä blogissa. Pyrin olemaan se kuka olen. Se hassu intoilijanainen puskee sieltä aina esille, vaikka välillä haluaisin olla vain hillitty ja tyylikäs. Mutta ehkä ne kaikki ominaisuudet ovat minua. Liiallinen määritteleminen on oikeastaan typerää.
Blogin pitäminen itsessään mahdollistaa monissa asioissa kehittymistä. Kirjoittaminen, ideointi, valokuvaus, verkostoituminen, sosiaalisen median ilmiöt ja jopa kyky innostua eri asioista aktivoituvat bloggauksen myötä. Kolikon kääntöpuolena on itsekritiikin kestäminen. Näissä itsetutkiskelun merkeissä olen päättänyt määrätä itselleni nyt kuuden päivän blogitauon/loman, sillä lähden huomenna Ouluun ja mökille ja en ajatellut ottaa tällä kertaa tätä konetta mukaan.
Liekkö vaikka saunan kuistilla merelle katsellessa keksin jonkin aivan uuden määritelmän itsestäni. Mutta toivottavasti en. Aivot narikkaan kerrankin, nainen! Hyvää helatorstai-viikonloppua kaikille!
