Baleaareilta itsensä löytämiseen tai kadottamiseen

Tuulessa keikkuva suuri ja lähes tyhjä lautta Ciutadellasta Alcudiaan kuljettaa meidät päivää suunniteltua myöhemmin Menorcalta naapurisaarelle Mallorcalle ensimmäisen lomaviikon lauantaina. Ystävien on määrä seurata meitä seuraavana päivänä.

Edessä siintää poimuilevia vuoria, sinisenä kimmeltävä meri ja rantaviiva täynnä palmuja. Taas Havaiji-vibat väreilevät vahvana ilmassa, kun katselen majesteettisesti kohoavaa maisemaa horisontissa. Näen sitä mitä mieleni haluaa nähdä ja myhäilen tyytyväisenä, että mikä määrä suosituksia minulla onkaan mukanani Mallorcaa odottamassa. Suosituksia, joita olen saanut ihmisiltä etukäteen Instagramissa ja kotona. Tästä alkaa seikkailu!

Kahden bussimatkan päätteeksi iltapäivän viimeisinä paahtavina tunteina saavumme hiestä tahmaisina pieneen Santa Ponsan kylään saaren toiselle laidalle. Hotellimme Iberostar Jardin del Sol näyttää varsin tavanomaiselta kadulta katsottuna. Astutaanpa sisään.

Memory Motel

Olen joskus ajatellut, että jokaisella postauksellani pitäisi olla alussa biisisuositus, jota kuunnella blogia lukiessa. Tämän postauksen kappale on The Rolling Stonesin Memory Motel. 

Memory Motel -kappale on saanut innoituksensa New Yorkin Montaukissa sijaitsevasta rähjäisestä tienvarsimotellista, jonka edessä kävimme ottamassa tyttöjen kanssa kuvia muutama viikko sitten. On huisia ajatella, että Rollareiden muusikot hengasivat näissä samoissa maisemissa vieraillessaan Andy Warholin luona kylässä muutamia vuosikymmeniä sitten. Mick Jagger vietti tuolla matkalla yön Memory Motelissa ja sen seurauksena syntyi kappale, jota sittemmin ehkä kymmenet miljoonat ihmiset ovat kuunnelleet. Jokaiselle laulu sanoineen merkitsee erilaisia asioita ja tunnelmia. Kuten myös motellissa vietetyt hetket siellä olleille kävijöille.

Musiikintekijät ja taiteilijat yleensäkin saavat vain harvoin kuulla, miten heidän sisältään syntyneet tuotokset ovat vaikuttaneet muihin ihmisiin. Kaikki meistä eivät vaikuta Rollareiden tai Andy Warholin kaltaisella volyymilla ihmiskuntaan – mutta jokainen meistäkin vaikuttaa johonkin ihmiseen.

Barokkigeneraattorilla San Franciscoon

Menin sortumaan myöhäisille päikkäreille tänään. Mulla taitaa olla aina pieni oman elämän jetlag meneillään. Anyway, siinä kun palailin päikkäreiltä tähän maailmaan, aloin katsella pääni yläpuolella roikkuvaa tauluamme. Muistin elävästi tunteen, joka tuli ensimmäisestä oikeasta taidehankinnasta. Petri Kulju, opettajani ja myöhemmin kollegani ammattikorkakoululla, on superlahjakas taiteilija ja ostin häneltä tuon Barokkigeneraattori-teoksen aikanaan. Jäin miettimään, että miksen ole sittemmin tehnyt kunnollisia taidehankintoja, vaikka fiilis oikean taulun saamisesta oli niin mahtava ja on edelleen?

Syitä on monia. Ensinnäkin laittaisin mieluiten seinälle lisää oman äitini maalaamia tauluja, sillä hänkin on taidokas maalaaja. Mutta sepä ei halua maalata mua miellyttäviä abstrakteja hässäköitä vaan tykkää perinteisemmästä linjasta, joka ei taas sovi mun sielunmaisemaan. 

Toisekseen rahani ovat kulkeutuneet yhä enenevissä määrin matkakassan täytteeksi viime vuosina. Tiedän, että säännöllinen matkustelu on ehdottomasti prioriteetti numero yksi elämässäni jatkossakin, jos vain mahdollista, mutta välillä sitä kuitenkin tulee miettineeksi elämäntavan mukana tuomaa väliaikaisuuden tunnetta. 

San Franciscon majoituksia etsiessämme katselimme kotimajoituksia ja törmäsimme aivan mahtavaan loft-tyyppiseen kotiin, jossa kaikkialla oli huolella valittua taidetta ja paikka heijasteli sisustajansa sielunmaisemaa varmasti hyvin. 

Jostain syystä Barokkigeneraattori toi mieleeni tänään sen asunnon. Näin mielessäni elämää, jossa ei hinguttu maailmanääriin vaan jossa hengitettiin ylpeästi omaa kotikaupunkia. Elämää, joka loi omaleimaisuutta ja mainetta sille kaupungille, jota asukkaat edustivat. 

Olenko minä siinä tapauksessa tavallaan oman kotikaupunkini petturi rakastamalla muun maan mansikoita niin paljon ja tekemällä niistä kotini? Tämän elämän aikana se on selvitettävä, että olenko syntynyt väärään paikkaan vai onko kyse vain uteliaisuudesta ja seikkailunhalusta. Absoluuttisia totuuksia ei taida olla - on vain mielikuvia asian laidasta. Tänään niitä tarjoili minulle Barokkigeneraattori, jossa näen sykkivän monta intohimoista sydäntä linkittyneinä toisiinsa. Kuten elämässäkin. Valmiita vastauksia vailla. Taide. Se vaikuttaa. 

Make muuten näkee taulussa pyllyjä.