Maailmanympärimatkan reitti ja suunnittelu


Elokuun viimeinen viikonloppu on takana, ja se tarkoittaa, että viimeinen kuukausi Suomessa on pyörähtämässä käyntiin. Suuren seikkailun alkuun on enää 33 päivää! 

Kesäloman ja sairastelun jälkeen olen elänyt Suomi-elämää täysillä. Koti on ollut lähinnä kääntymispaikka, kun olen viilettänyt Pasilaan töihin ja sieltä milloin ketäkin tapaamaan, veneilemään tai suppailemaan. Kolarin takia meillä ei ole ollut autoa, joten olen istunut julkisissa pari tuntia päivässä, kymmenisen tuntia viikossa – eli yhden työviikon verran kuukaudessa. Voisi siis sanoa, että reissuelämä on jo tavallaan alkanut!

Kaikesta hulinasta huolimatta – tai siitä johtuen – elokuu on ollut tosi hyvää aikaa elämässäni. On ollut mahtavat kesäkelit, ja ei ole tarvinnut stressata talven lähestymistä. Tänä vuonna otamme mallia muuttolinnuista ja pakenemme kylmeneviä ilmoja etelään. Suomeen suuntaamme takaisin huhtikuun alkussa, jolloin palaamme molemmat normaalisti töihin.