Matkamessuilla inspiroitumassa

Mikä onkaan parempaa reissuterapiaa kuin Matkamessut! Suuntaisin tänään aamulla messukeskuksen tungokseen määrätietoinen tavoite mielessäni, etsin käsiini Inkan, tuon luottokommentoijani ja blogisiskon! Vihdoinkin pääsimme vaihtamaan kuulumisia kasvotusten hetkisen. Blogin kautta voi saada uusia ja uusvanhoja ystäviä ja se on kyllä huippua!



Inka on töissä Pallontallaajilla/Rantapallossa ja aika ihastuneena katselin hänen työnantajansa osastoa. Melko unelmalta duunipaikalta näyttää. Tutustuin myöhemmin myös hänen kollegaansa ja koimme sielujen sympatiaa Amerikka-fanituksiemme kanssa. Hihkuttiin suorastaan, kun kävi ilmi, että hänkin jopa pelaa Usan osavaltiopeliä netissä ja pitää sitä kautta mielessään huvikseen Yhdysvaltain osavaltioiden pääkaupunkeja ja muuta vastaavaa hassua. Ei sitä joka päivä törmää tällaisiin tyyppeihin.


Olin vapaaehtoisena töissä Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton ständillä ja juttelin siellä ihmisten kanssa. Tapasin vielä pahempia matkailufriikkejä kuin minä, tyyppejä, jotka keräävät osavaltioita käyntikohteina, ei vain muistipelin osasina. Olisi aika komeaa olla tilanteessa, jossa on lähemmäs 30 osavaltiota koluttuna. Tunnen kyllä entuudestaankin tällaisia harrastajia Oulusta ja he saavat vain innostukseni kasvamaan reissaamista kohtaan. Onhan kahdeksan osavaltiota toki hyvä alku meilläkin Maken kanssa, mutta 42 jäljellä. Asiaa auttaisi ehkä, jos ei aina tarvisi mennä Nyciin...



Näkyihän siellä frendejänikin. Ylhäällä kuvassa Pax ja alhaalla Kirsi. 



Työhukini jälkeen kävin kiertelemässä osastoja ja välillä tunsin ihan inspiroitumisen hyökyjä sisuksissani, kun katselin hienosti toteutettuja messuosastoja, jotka tarjoilivat toinen toistaan hienompia kohteita tutkittavaksi eri puolilta maailmaa. Kuinka paljon kiehtovia kohteita onkaan olemassa jossakin tuolla kun jo Messukeskuksessa voi inspiroitua näin!

Tapasin päivän lopuksi Haaga-Helian edustajan, joka houkutteli minua tulemaan heille suorittamaan ylempää AMK -tutkintoa matkailulinjalla. Hän tuntui olevan innoissaan, että yhdistäisin mediatuottamisen tutkintooni matkailuopinnot. Niin voisikohan siinä kombossa olla ideaa? Alkoi sen verran kiinnostaa, että taidanpa seuraavaksi surffata tutkimaan lisää mahdollisuuksia...  

Paluu tropiikkiin

Vielä on yksi päivä käsittelemättä Key Westin paratiisilomalta. Päivä merellä. Pysähdyttiin automatkalla Yhdysvaltain eteläkärkeen tärähtäneen näköiseen visitor centeriin Key Largossa. Paikan ikkunassa luvattiin ilmaisia karttoja ja mainostettiin retkiä ja hotellidiilejä. Talon tapaan vähän tärähtäneen näköinen miekkonen palveli meitä iloisesti. "Teidän pitää ottaa purjehdus Danger-veneellä, sillä se on paras." Puhelun jälkeen kävi ilmi, että seuraavan päivän aamuretkelle oli vielä muutama paikka vapaana, otimme ne. 



Seuraavana aamuna suunnistimme Key Westin satamaan puoli yhdeksäksi. Löysimme onneksi paikalle suht helposti ja hyppäsimme pienen purjeveneeseen, jossa meitä palveli kolmihenkinen miehistö: Missourista kotoisin oleva Anette sekä Argentiinalais- ja Michigan-lähtöiset pojat, joiden nimiä en valitettavasti enää muista. Esittelykierros paljasti, että olimme ainoat ei-amerikkalaiset retkeläiset ja keräsimmekin hieman muiden retkeläisten mielenkiintoa eksoottisina suomalaisina. Mirkan vieressä istui mies, joka kertoi, että hänen ex-tyttöystävänsä on suomalainen viihdealan toimija, joka alkaa juontaa pian alkavaa Suomen Wipe Outia. Näimme kuvan naisesta ja hän vaikutti hämärästi tutulta. Jänniä yhteensattumia Meksikonlahdella!




Matkan aikana kuulimme Key-saarten historiasta ja luonnosta kertomuksia. 


(Mun takaana kuvassa näkyy muuten se lippalakkipäinen mies, jonka ex-naisen tapaamme pian Suomen teeveessä :)



Retkellä huolehdittiin osallistujien nesteytyksestä ja tarjottiin terveellisiä välipaloja. Kaikkien piti olla hyvässä iskussa, kun vene ankkuroitiin merelle ja vuorossa oli kajaakkiretki kohti mangrove-saarta. 



Kiikkerään kajaakkiin nouseminen tuntui hivenen hurjalta veneestä avomerellä, mutta sujui avustettuna kuitenkin hyvin.


Koska kameraa ei kannattanut ottaa mukaan retkelle kastumisvaaran takia, oma kuvamateriaali päättyi siihen hetkeen, minkä veneestä pystyi ikuistamaan. Otin tähän alle kuitenkin retken tarjoajan nettisivuilta kuvia mangrove-osuudesta, jotta siitäkin elämyksestä syntyy käsitys ja jää elävä muisto.


Meloimme kahden hengen kajaakeilla kohti edessä näkyvää saarta. Kauempana horisontissa näimme tornin, joka kuulemma oli Puerto Ricoa, joten melko eteläisillä vesillä seilattiin vielä viime viikolla!


Liikuimme kahdessa retkikunnassa molemmilla mukanaan oma opas, joka kertoi saaren valtavan rikkaasta lintuyhteisöstä. Näimme uskomattoman määrän eksoottisia lintuja, eniten ehkä pelikaaneja ja haikaroita niistä lajeista, jotka englanniksi tunnistin. Linnut olivat aivan vieressämme ja ne olivat niin suuria kooltaa, ettei voi uskoa! Tämä osuus taisi olla etenkin lintutäti-Mirkalle lähtemätön elämys, sillä hänellä on kotonaankin useita lintuja ja jo koko automatka Key-saarille kului lintubongausihkutuksen merkeissä :D



Mikä sitten on mangrove-metsä tai saari? Otanpas otteen wikipediasta tähän: Mangrove on puiden ja pensaiden muodostamaa tiheää kasvillisuutta, jota kasvaa tropiikissa runsassateisilla alueilla suojaisilla merenrannikoilla ja jokisuistoissa. Mangrovekasveille on yhteistä pönkkäjuuret, jotka antavat puulle tukea epävakaalla kasvualustallaan. Lieju on lähes hapetonta, joten lisäksi puut kasvattavat erityisiä hengitysjuuria hapen saamiseksi. Siemenet itävät usein vielä ollessaan kiinni emokasvissa, minkä jälkeen ne kaivautuvat terävän juurensa avulla tukevasti kasvualustaan. 

Opas kertoi, että juuret etsivät itselleen mieluisan kasvualustan ja tutkimusten mukaan nämä puut ovat lähtöisin Afrikasta asti. Juuret ovat seilanneet merillä pitkän matkan löytääkseen mieluisan elinympäristön, siinäpä tavoitetta itse kullekin!


Ennen retkeä olin katsellut netistä näitä kuvia ja retkeä edeltävän yön näin käärmepainajaisia, joissa käärmeet tippuivat puista päälleni. Aamulla päätin, etten anna peloille valtaa ja lähdin reippaasti retkelle ja onneksi lähdinkin. Pelot olivat turhia, sillä puista tippui vain riippuvia juuria. Ei käärmeitä! Opas nosti meille merestä meduusan ihmeteltäväksi, kun olimme pysähdyksissä saaren keskellä olevassa puiden muodostamassa "luolassa". Se oli pelottavin otus johon törmäsimme matkallamme. 

Tällaiset luonnon poukamat ovat muuten elintärkeitä alueen asukkaille. Mangrove-metsät pysäyttävät hurrikaanit ja myrskyn lähestyessä laivat etsivät poukaman ankkuroituakseen sinne suojaan myrskyltä.


Olihan se ihmeellistä ainoina eurooppalaisina samoilla Meksikonlahden luonnon aarteiden keskellä. Elämän siisteimpiä kokemuksia ehdottomasti. 


Elämykset eivät onneksi jääneet siihen, sillä myöhemmin pysäytimme veneen vielä toisen kerran ja tällä kertaa hyppäsimme mereen ilman paattia allamme. Vuorossa oli snorklausta ja kalojen ihmettelyä vedenalaisesa koralliviidakossa. Nähtiin monenlaista jännää ja Mirkkaa ei meinannut saada vedestä millään :D 


Noin neljäkymmentäviisi minuuttia myöhemmin Mirkkakin viimeisenä kömpi takaisin veneeseen vähän minun jälkeeni miehistön puhallettua simpukkaan lähdön merkiksi. Oli aika maistella viiniä, mussutella snäksejä, nauttia auringosta ja seilata takaisin maihin. Olimme tutustuneet moniin mielenkiintoisiin ihmisiin retken aikana ja emme olisi millään halunneet jättää Danger-venettä. 


Anette sanoi muuttaneensa sään takia Key Westiin Yhdysvaltojen keskiosasta ja eipä kyllä yhtään ihmetelty päätöstä. Miehistön elämä vaikutti kuta kuinkin täydellisimmältä elämältä ja työltä, mitä voisi kuvitella. Ja sitä he sen vahvistivat todella olevankin. 

Siihen pyrkikäämme myös me. Että voimme jonain päivänä samaa sanoa omasta työstämme, jos ei vielä siltä tunnu.

Positiivisuuskampanja

Tulin saattaneeksi liikkeelle positiivisuukampanjan vähän vahingossa. Iltasanomissa oli Huffington postin tekemä listaus asioista, jossa oli koottu 10 asiaa, jotka onnelliset ihmiset tekevät eri tavalla. Jaoin linkin Facebookissa, sillä se näytti minusta kätevältä muistilistalta kuinka toimia, mikäli mielii kuulua onnellisten joukkoon. Ystäväni oli tarttunut syöttiin ja kirjoitti näin:

"mää mietin kovasti sitä ullan postaamaa positiivisuusjuttua siellä iltapulun sivuilla. Pitäis muistaa olla paljo positiivisempi ja nyt ajattelinki kevään kunniaksi aloittaa oikeen sellasen kampanjan että valitan vähemmän ja nään asioista myös positiivisa puolia. Ehkä jopa aukasen suuni enkä vain mutise kun koen epäkohtia."

Kun olin tullut haastaneeksi ystävänikin jo mukaan, koin etten voi itse olla yhtymättä tähän hyvään uuden vuoden lupaukseen. Ja enpä olisi voinut haastavampaa ajankohtaa valita kuin nyt loman jälkeen, kun tekisi koko ajan mieli haikalla vain aurinkoon ja positiivisten, avuliaiden ja leikkisten amerikkalaisten pariin. Mutta kampanjaan sitoutuminen on pitänyt minua positiivisempana arkeen totuttelijana.


Minulla on handlattavana monenlaista tässä keväällä ja nyt koitan päästä aina ihanan reissun jälkeen ilmenevästä riistävästä kaukokaipuusta hetkessä elämiseen arjessa ja siitä nauttimiseen. Onneksi olen jo sen verran elämää nähnyt, että tiedän pääseväni siihen (sitten välillä taas hukkaan sen toki). Kohta kuitenkin hehkutan ensimmäisten kukkien ilmestymistä keväiseen Helsinkiin.

Ja kun äsken käytiin sauvakävelyllä, niin purevassa pakkasessa Helsingin valot heijastuivat korkealle taivaalle niin kirkkaina että melkein pystyin kuvittelemaan eteeni New Yorkin tai Miamin silhuetit... tai siis ainakin näin kauniin kaupunkimaisen valomeren ja silhuetin Töölönlahdelta. Naureskelin itselleni, kun puristin kävelysauvojani ihan intona ensimmäistä kertaa Helsingissä. Koska emme tuoneet sauvoja muuttokuormassa tänne, on niiden tuominen ollut kinkkistä lentokoneella myöhemmin. Niinpä nyt kun saimme ne kaverin kyydissä tänne, tuli ajatus, että nyt kun nämäkin on tänne saatu tuotua, niin minuakaan ei voi enää sitten palauttaa pohjoiseen! Hahah, positiivista ajattelua! :D

Kävin eilen katsomassa sairaalassa ystävääni, joka on sairastunut reissumme aikana vakavasti, muttei hengenvaarallisesti. Positiivisuuskampanjan mukaisesti ajattelin, että hänenkin raskas sairastamisvaiheensa menee kyllä ohi, tiedän sen. Ajattelinhan itsekin ankeiden mahakipujen vaivatessa viikosta toiseen, että mitä jos tämä jatkuu aina tällaisena ja näin tulevaisuuden synkkänä. Mutta tässä sitä ollaan, kivut jo lähes unohtaneena, joten kuten Iltasanomissakin luki: onnelliset tietävät, etteivät ikävät asiat kestä ikuisesti, vaan asiat muuttuvat ennen pitkää paremmiksi.

Kun istuin ratikassa matkalla sairaalasta kotiin, jaoin vaunun neljän teinipojan kanssa, jotka olivat innoissaan ilmeisesti jonkinlaisesta levytysdiilistä. He näkivät itsensä tulevina Robineina ja Justin Biebereinä ja juttu karkasi huoleen, että mitä jos joku varastaa ja omii heidän biisinsä omiin nimiinsä Youtubesta ja niinpä he pohtivat uskaltaako sinkkua edes jakaa. Toisaalta he totesivat tarvitsevansa niitä fanejakin. Minulla heräsi vanha täti sisälläni ja ajattelin, että voi mitä optimismia, kuinkahan moni muukin haaveilee samasta ja kuinka harva sen saavuttaa. Sitten läppäsin itseäni henkisesti! Hyi en halua ajatella näin!

Mietiskelin ristiriitaa äsken lenkillä. Toisaalta realismia tulee ikääntyessä väkisilläkin, mutta en ikinä halua tulla siksi tyypiksi työpaikalla, joka sanoo "no ei se onnistu, turha edes yritttää". Tiedätte varmaan tyypin. Minulla oli mahtava pomo kerran, joka uskoi aina meidän häntä parisenkymmentä vuotta nuorempien työntekijöiden idoihin täysillä ja antoi meidän aina jalostaa niitä eteenpäin koskaan ylenkatsomatta, vaikka varmasti kokeneempana tiesi, että monikaan niistä ideoista ei tule onnistumaan.

Kaiken mahtavan avain on se, että pitää yrittää epäonnistumisista välittämättä! Haluan aina olla se tyyppi, joka ajattelee niin.

Aikuistuminen väärällä tavalla on myrkkyä ja lapsekkuus (ja se leikkisyys) on elintärkeää, sillä kyynisyys syntyy juuri siitä "älykkyydestä", joka tietää kuinka harva asia onnistuu ja laittaa pelaamaan varman päälle, ettei ainakaan pety. Ei pettymyminen niin vakavaa ole, pitää vaan kääntää harmistumiset suuremmaksi draiviksi painaa eteenpäin.


Tässä kolmenkympinkriisissäni haaveeni ja tavoitteeni ovat välillä ristiriitaisia mm. sen suhteen, että millaisen uran haluan. Toisaalta uskon, että kumman äärilaidan vaihtoehto sitten tapahtuukaan, pystyn sopeutumaan siihen ja näkemään sen parhaaksi. Saavutanko hyväpalkkaisen ja haastavan uran vai stressittömämmän työn, jonka motivaattorina on jonkin tärkeän tehtävän tekeminen tai hyvällä tuurilla molemmat? Antaa tulla vaan! Elämä on seikkailu, johon kuuluu monenlaisia vaiheita. Ikävät vaiheet eivät kestä ikuisesti, joten miksi pilata koko elämää niistä masentumalla.

Liity mukaan kampanjaan! :)

Key Westin helmi

Palataanpa ajassa taaksepäin sinne missä ajatukseni ja mieleni vielä muutenkin ovat. Tarkalleen ottaen menkäämme takaisin Key Westiin, joka vei sydämeni. Ensimmäinen majapaikkamme Key Westin Travelogdessa ei osunut ihan nappiin ystäviemme homehtuneiden huoneiden takia, mutta päätimme kuitenkin jäädä kaupunkiin ja etsiä uuden hotellin. Onneksi teimme niin, sillä löytämämme uusi paikka muutti kaiken. 


Olimme edellisenä iltana kävelleet vanhassa kaupungissa ihastelemassa siirtomaatyylisiä huviloita ja haaveilleet majoittuvamme sellaisessa. Majapaikka-asian tultua ajankohtaiseksi löysimme Hotels.comista Fleming B&B'n, joka näytti aivan täydelliseltä, mutta joka vaikutti vähän omituiselta, sillä mistään muualta ei tuntunut löytyvän tietoa paikasta. Google maps ei löytänyt kohdetta, eikä edes TripAdvisorissa ollut kävijäarviointeja. Päätimme kuitenkin luottaa Hotels.comiin, sillä hinta oli erittäin miellyttävä: 135 e keskustan hotellista aamupalalla, nettiyhteydellä ja uima-altailla. Vertailun vuoksi sanottakoon, että olimme maksaneet 150 e siitä homeisesta kahden tähden Travelodgesta, joka sijaitsi vähän syrjässä vieläpä. Key Westissä ei ole ihan mahdottoman edullista yöpyä sen legendaarisuuden takia. Yllä oleva kuva netissä kuitenkin vakuutti meidät ja pian olimme paikan edessä painamassa summeria ja portti keitaaseen avautui. 





Perillä näytti ihan satumaiselta ja tuntui, että olimme ainoita vieraita koko paikassa. Sitten tapasimme Jorgen. Suureksi harmiksi emme tulleet ottaneeksi kuvaa tästä uudesta ystävästämme, meksikolaisesta viisissäkymmenissä olevasta miekkosesta, joka teki olomme sydämellisen tervetulleeksi ensi hetkestä lähtien. "Tervetuloa kotiin" hän toivotti meidät. Sisälle kirjautuessamme mielenkiintoisia asioita alkoi paljastua paikasta. Olimme todellakin ensimmäiset vieraat, sillä hotelli oli avattu uudelleen samana päivänä, kun saavuimme. Aiemmin paikka oli ollut avoinna vain homomiehille ja pukeutuminen oli ollut vapaaehtoista xD Uudet omistajat olivat kuitenkin avanneet paikan kaikille ja näin minä ja Mirkka olimme ensimmäiset naisvieraat hotellissa! 


Minä ja Make saimme huoneen 104 altaan ja respan vierestä ensimmäisestä kerroksesta ja Mirkka ja Mikko olivat viereisessä huoneessa. Isäntäväki piti meitä hyvänä. "Maistuisiko Sprite?" Pompimme ilosta Mirkan kanssa, sillä kontrasti edellisiin paikkoihin oli niin suuri. Tuntui kuin olisimme kylässä jossakin perhetutuilla, sillä mitään kylttejäkään ei oltu ehditty paikan seiniin vielä laittaa. Asetuimme heti taloksi ja hyppäsimme altaaseen. Ovia ei pahemmin tarvinnut pitää lukossa tai edes kiinni. 




Vähän ajan päästä seuraavat vieraat tulivat ja suureksi yllätykseksi hekin olivat Suomesta! Myöhemmin illalla tutustuimme heihin paremmin ja mies osottautui Finnairin lentokapteeniksi. Sattuneesta syystä pariskunnalla oli yksi jos toinenkin kiinnostava matkakertomus jaettavana eri puolilta maailmaa ja niinpä istuimme iltaa hotellin kuistilla kuudestaan Jorgen ja muun henkilökunnan tuodessa meille viiniä ja virvokkeita talon piikkiin. Jorge ei kuitenkaan voinut istua alas kanssamme, sillä hän ei ollut paikan omistaja. Hän harmitteli sitä ettei voinut pitää meille paremmin seuraa ja kertoi, että hänellä on haave omasta hotellista, jonka hän aikoo perustaa ehkä parin vuoden kuluttua Meksikon viidakkoon, josta hän on kotoisin. Vaihdoimme yhteystietoja ja lupasimme mennä käymään, kun hän saa paikan valmiiksi. 

Jonkun aikaa terassilla istuttuamme paikalle pärähti kolme dragqueenia, jotka hätkähtivät meidät naiset nähdessään. He sanoivatkin, etteivät ole tavanneet muita "naisia" täällä kuin itsensä aiemmin. Erityisesti nämä möreä-ääniset naiset olivat Mikon perään ja koittivat houkutella meitä katsomaan heidän tanssishow'taan jonnekin clubille. Eipä menty, mutta oli ihan huvittava välikohtaus kyllä. Jorge sanoi myöhemmin nähneensä "ladyjen" tulevan ja oli ollut että voi-ei-voi-ei. Hän oli pelännyt, että järkytymme ja lähdemme lätkimään hotellista :D


Jorgen, joka muuten lausutaan ihanasti "Horrhe", ja muiden ihmisten ystävällisyys teki suuren vaikutuksen Key Westissä. Kun kävin kävelemässä kaupungilla yksikseni näin monia pariskuntia tai miehiä koirien kanssa istuvan talojen terassilla kiikussa ja kaikki tervehtivät minua hymyillen. Kävin useassa taidegalleriassa ihailemassa paikallista taidetta, joka on kirkkaiden värien juhlaa, kuten alueen luonto ja rakennuksetkin. Ympäristö näytti kaikkialla siltä, että täällä ei voi olla pahalla tuulella. 









Viimeisen silauksen paikkaan hullaantumiselle antoi Key Westin merellinen elämä, johon pääsimme tutustumaan purjehduksella, joka sisälsi kajaakeilla melomista ja snorklausta Meksikonlahdella. Siitä kuitenkin lisää seuraavalla kerralla. 

Turvallisesti perillä kotona

... mutta lähinnä vain fyysisesti. Valvoin putkeen kolmisenkymmentä tuntia ja sitten nukuin 17 tuntia. Nyt lähden taas nukkumaan ja toivon, että unirytmi normalisoituisi tällä kertaa mahdollisimman nopeasti. Palaan blogin ääreen jälleen kun aivot toimii. Kiitos kaikille kommenteista ja viesteistä, niitä on ollut tosi kiva saada. Vastailen niihin tässä pian. 



Kuva: Internetistä

Kaikki hyvin äiti -tyyppinen postaus

Key West on vienyt meidät niin mukanaan, että tänään ei ole aikaa netissä roikkumiselle sitä vähääkään mitä edellisinä iltoina on ollut. Ollaan nautittu elämän ilon energiasta, auringosta, uusista ihmisistä ja kokemuksista täydellä voimalla aamuaikaisesta yömyöhään näin viimeisenä kokonaisena päivänämme Jenkkilässä. Huomenna ajamme takaisin Miamiin ja aloitamme pitkän paluumatkan Suomeen. En edes kestä ajatella sitä nyt, sillä olen jo henkisesti ja estottomasti siirtynyt luonnonrastatukkaiseksi, meikittömäksi ja ruskettuneeksi rantaihmiseksi :) Palaan blogin äärelle seuraavan kerran sitten jetlagin merkeissä.

Kaikki täällä on paremmin kuin hyvin! Hyvää yötä ja kuulemisiin! <3

Ihmeellinen matka halki Key-saarien

Pakko alkaa pian nukkumaan sillä huomenna on aikainen herätys. Olemme saapuneet Key Westiin eli ihan Yhdysvaltojen eteläisimpään kärkeen ja olemme varanneet aamupäiväksi retken Meksikonlahden vesille. Matkustimme tänne majapaikkaamme pitkän saarijonon läpi ja maisemat olivat aivan ihmeelliset. Myös reissumaskottimme Winston pääsi ulkoilemaan vihdoin ja oli aika mielissään turkooseista maisemista, kuten me muutenkin!






Saavuimme kello neljän aikaan Key Westiin ja meitä odotti täällä kahden tähden travelodge -hotelli. Olin ihastuksissani huoneeseen päästyäni, sillä huone näytti jotenkin ihanan romanttiselta ja Floridaan sopivalta. Ystävillämme ei vain käynyt yhtä hyvä tuuri huoneen kanssa kuin meillä. He saivat kaksi huonetta, joissa häisi pistävä home ja vasta kolmannella kerralla (ilmanpuhdistusoperaatioiden ja kaikkien jälkeen löytyi siedettävänhajuinen huone heillekin). Kahden tähden paikat ovat tieten hieman arvaamattomia eli voi käydä hyvä tai huono säkä. 



Kävimme illalla uimassa hotellin uima-altaalla paljaan tähtitaivaan ja palmujen alla. Ystäviemme homeiset huoneet varjostivat nautintoa ja allas muuttui ajatuksissamme "kolera-altaaksi" :D Totuttiin edellisessä paikassa liian hyvälle selvästi. 


Key West vaikuttaa superihanalta ja eksoottiselta paikalta. Kaikkialla on koristeellisia pastellisia pitsihuviloita ja kukkoja tallustelee pitkin katuja. Päätimmekin jäädä vielä toiseksi yöksi kaupunkiin. Varasimme huvila-tyylisen huoneen keskustasta, joten huomenna ehkä sitten paikasta lisää. Vielä muutama yksityiskohta...





... ja kuva auringonlaskusta, jota ihailimme aivan saaren eteläkärjessä ja sitten unta palloon! Bis morgen!