... eli miltäs se reissusuunnitelma nyt viikko ennen lähtöä näyttääkään?
Matkasuunnitelmat – viikko lähtöön
sunnuntai 29. tammikuuta 2017
La La Land -leffan ihastuttavat näyttämöt – koe nämä Los Angelesissa
torstai 26. tammikuuta 2017
Oletko jo nähnyt ennätyksiä rikkovan Hollywood-musikaali La La Landin? Kävimme katsomassa pätkän Cali-siskojeni kanssa jokin aika sitten, ja salista poistui ulos kolme ripsarin sotkemaa naamaa. Mikä ihmeellinen leffa! Kahden tunnin ajan ei ollut elokuvateatteria, pakkasta, ei harmautta – oli vain Los Angeles, jolle me kaikki kolme olemme menettäneet sydämemme. Sen maagisen hetken elämä kulki eteenpäin timanttien avenueta tanssahdellen.
Enkelten kaupunki näyttelee suurta roolia elokuvassa. Enpä ihmettelisi, jos Los Angelesin suosio matkakohteena kasvaa lisää pelkästään tämän elokuvan takia. (Nythän Amerikan lennot ovat myös halvempia kuin koskaan, joten timanttien avenuelle pääsee entistä helpommin.)
Mutta takaisin elokuvaan. Mitä kannattaa tehdä, nähdä ja kokea Losissa, jos sydän pakahtuu La La Landia katsellessa? Tässäpä viisi vinkkiäni.
Jännittäviä matkasuunnitelmia New Yorkiin ja Miamiin – kaksi viikkoa lähtöön
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Tunnisteet:
Florida,
matkailu,
matkamessut,
muotiviikot,
New York
Terveisiä Matkamessuilta ja (reissu)kuulumisia
perjantai 20. tammikuuta 2017
Huhheijaa, mitä hulinaa viime ajat ovat olleet! Menoa ja meininkiä tulee jatkumaan ainakin viikon loppuun saakka Matkamessujen merkeissä. Olen tavattavissa sunnuntaina Matkamessujen yhteydessä järjestettävässä Blogipaviljongissa, jossa olen myös tänään hengannut. Blogipaviljonki esittelee matkailusta kiinnostuneelle yleisölle suomalaista blogiskeneä olohuonemaisessa tilassa TUI-lavan vieressä. Tulkaahan siis juttelemaan bloggaajien kanssa messuilla liikkuessanne!
Tunnisteet:
Florida,
matkailu,
matkamessut,
New York
2016 kooste (osa II) – Suomen parhaat asiat
keskiviikko 11. tammikuuta 2017
VIIME VUONNA tapahtui paljon asioita, joista en ehtinyt raportoida täällä blogin puolella laisinkaan. Vuoden vaihtumisen kunniksi olen katsellut läpi vuoden 2016 kuvia – ja mitä aarteita sieltä löytyikään! Koti-Suomi tarjosi niin paljon ihania hetkiä, että haluan omistaa kokonaisen postauksen pelkästään Suomi-herkuille. Vanha sanonta taitaa pitää paikkansa, että mitä enemmän matkustaa, sitä enemmän oppii arvostamaan omaa maataan.
2016 – Tämän kaiken minulle opetit (osa I)
tiistai 3. tammikuuta 2017
Sinne painui 2016
Reissasin kuluneen vuoden aikana 120 päivää, joista 75 päivää ulkomailla. Neljällä maalla oli minulle salaisuuksia jaettavanaan. Tapasin maailmantähtiä, vierailin seitsemän tähden hotellissa ja kultaa kimaltavassa palatsissa, lensin helikopterilla Manhattanin yllä, tanssin häitä Kreikassa, ihailin taianomaisia auringonlaskuja Santorinilla ja uin kilpikonnien kanssa Havaijilla. Mikä vuosi!
Saattelin myös rakkaan ihmisen ikuiselle matkalleen ja itkin monta kertaa niin että meinasin tukehtua. 2016 oli täynnä suuria tunteita. Vuosi otti ja antoi isolla kädellä. Mitä tästä kaikesta jäi mieleen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)