On hankala uskoa, että siitä on jo viikko, kun hiilauduttiin reppureissaajien kauhuskenaariotyylillä autovuokraamoon. Musta Lincoln-taksi pysäytti meidät kadulla, kun oltiin kinastelemassa metron ja taksin eduista ja ongelmista. Päästiin sopimukseen kiinteästä sopuhinnasta ja annettiin kuljettajan alkaa sovitella meidän laukkuja normaalikokoisen auton peräkonttiin. Meinasi kuljettajalla tulla hieman hiki otsalle, mutta lopulta hän sai istutettua meidät kyytille laukut jaloissa, sylissä ja korvissa ja niin päästiin onnellisesti JFK:lle. Siellä meitä odotti uljas Amerikan tyylin mega-auto, jonne laukut humpsahti kuin tyhjää vain.
Laitettiin navigaattoriin osoitteeksi Boston ja lähdettiin ajelemaan. Radiossa soi Britney ja tunnelma oli katossa.
Pysähdyttiin syömään jonnekin periamerikkalaiseen pikkukylään ja naureskeltiin tavernalle, jossa oli pienessä huoneessa kuusi televisiota päällä pyörimässä. Matka jatkui ja illan koitteessa saavuimme Bostoniin ongelmitta.
Meillä ei ollut varattuna majoitusta eikä kenelläkään ollut yhtään nähtävyyttä mielessä. Päätettiin jatkaa matkaa suoraan kohti Cambridgea, jossa sijaitsee Harvardin yliopisto.
Käytiin toteamassa, että tämä reilun sadantuhanneen asukkaan kaupunki, joka on saanut nimensä englantilaisen yliopistokaupungin mukaan, on valloitavan viehättävä ja erikoinen paikka. Jäädään tänne! Mirkka näppäränä ehdotti, että mitäpä, jos soitettaisiin erääseen sopivalta kuulostavaan motelliin lähiseudulla ja varattaisiin huoneet valmiiksi. Cambridgen keskustan majapaikkojen hinnat hipoivat pilviä. Minä sitten rupesin soittamaan ja päädyin johonkin kamalaan valtakunnalliseen puhelinvaihteeseen. Linja oli rätisevä ja emme kuulleet/ymmärtäneet toisiamme kummoisesti puhelun aikana. Päästyämme motellille, siellä oli odottamassa kaksi huonevarausta nimellä Qlla Lalkangas! Respan nainen ei suostunut uskomaan, että Qlla on sama henkilö kuin, mitä passissani lukee ja käski minun soittaa uudelleen puhelinkeskukseen. Lopulta melkoisen selkkauksen jälkeen puhelinpalvelu sai faksattua oikealla nimellä olevat varaukset ja saimme avaimet.
Laitettiin navigaattoriin osoitteeksi Boston ja lähdettiin ajelemaan. Radiossa soi Britney ja tunnelma oli katossa.Pysähdyttiin syömään jonnekin periamerikkalaiseen pikkukylään ja naureskeltiin tavernalle, jossa oli pienessä huoneessa kuusi televisiota päällä pyörimässä. Matka jatkui ja illan koitteessa saavuimme Bostoniin ongelmitta.
Meillä ei ollut varattuna majoitusta eikä kenelläkään ollut yhtään nähtävyyttä mielessä. Päätettiin jatkaa matkaa suoraan kohti Cambridgea, jossa sijaitsee Harvardin yliopisto.
Käytiin toteamassa, että tämä reilun sadantuhanneen asukkaan kaupunki, joka on saanut nimensä englantilaisen yliopistokaupungin mukaan, on valloitavan viehättävä ja erikoinen paikka. Jäädään tänne! Mirkka näppäränä ehdotti, että mitäpä, jos soitettaisiin erääseen sopivalta kuulostavaan motelliin lähiseudulla ja varattaisiin huoneet valmiiksi. Cambridgen keskustan majapaikkojen hinnat hipoivat pilviä. Minä sitten rupesin soittamaan ja päädyin johonkin kamalaan valtakunnalliseen puhelinvaihteeseen. Linja oli rätisevä ja emme kuulleet/ymmärtäneet toisiamme kummoisesti puhelun aikana. Päästyämme motellille, siellä oli odottamassa kaksi huonevarausta nimellä Qlla Lalkangas! Respan nainen ei suostunut uskomaan, että Qlla on sama henkilö kuin, mitä passissani lukee ja käski minun soittaa uudelleen puhelinkeskukseen. Lopulta melkoisen selkkauksen jälkeen puhelinpalvelu sai faksattua oikealla nimellä olevat varaukset ja saimme avaimet. 
