Maailmanympärimatkan reitti ja suunnittelu


Elokuun viimeinen viikonloppu on takana, ja se tarkoittaa, että viimeinen kuukausi Suomessa on pyörähtämässä käyntiin. Suuren seikkailun alkuun on enää 33 päivää! 

Kesäloman ja sairastelun jälkeen olen elänyt Suomi-elämää täysillä. Koti on ollut lähinnä kääntymispaikka, kun olen viilettänyt Pasilaan töihin ja sieltä milloin ketäkin tapaamaan, veneilemään tai suppailemaan. Kolarin takia meillä ei ole ollut autoa, joten olen istunut julkisissa pari tuntia päivässä, kymmenisen tuntia viikossa – eli yhden työviikon verran kuukaudessa. Voisi siis sanoa, että reissuelämä on jo tavallaan alkanut!

Kaikesta hulinasta huolimatta – tai siitä johtuen – elokuu on ollut tosi hyvää aikaa elämässäni. On ollut mahtavat kesäkelit, ja ei ole tarvinnut stressata talven lähestymistä. Tänä vuonna otamme mallia muuttolinnuista ja pakenemme kylmeneviä ilmoja etelään. Suomeen suuntaamme takaisin huhtikuun alkussa, jolloin palaamme molemmat normaalisti töihin. 

(Travellerin) elämää pandemian aikaan


Yli kaksi vuotta korona oli asia, jota välttelin, pelkäsin, kunnioitin, vihasin ja välillä vähättelin. Kun se sitten viimein tänä kesänä osui omalle kohdalle, on kokemus ollut jotain, mitä en ollut osannut odottaa tai kuvitella. 

Alkuun olin ihan kunnolla petipotilas, mutta olen joskus ollut sairaampikin (sikainfluenssa ja tavallinen influenssa – hyi, ne muistot menevät karmeudessaan tämän edelle). Koronan todellinen vitsaus kohdallani on ollut sen pitkäkestoisuus. Nyt 4,5 viikkoa myöhemmin olen edelleen toipilas. Välillä yskittää, korvatorvi ei toimi kunnolla ja väsyn helposti. 

Laitoimme asunnon myyntiin keväällä, koska korona-aika tuntui teljenneen meidät liiaksi kotiin. Asunto ei mennyt kaupaksi. Ei tarjouksen tehneellä ostajakandidaatilla, eikä sen myötä meillä. Nyt koronaan sairastuminen pakotti taas neljän seinän sisälle, eikä asuntoasialle jaksanut tehdä mitään. Olen koittanut kuunnella, mitä tällä kaikella on ollut sanottavanaan. Ja mitä haluaisin kirjoittaa blogiin, oltuani viikkoja sairaana. 

Kolme ja puoli kuukautta lähtöön – Mikä on suunnitelma?


Talvi on vaihtunut kesään. Suunnitelmia on pitänyt säätää samaan tahtiin kuin pukeutumista sään lämmetessä, mutta päätös lähdöstä on pitänyt. Olen ymmärtänyt miksi maailmanympärimatkojen (tai muiden isojen reissujen) suunnitteluun kehotetaan varaamaan ainakin vuosi aikaa. Käytännön järjestelyjen lisäksi prosessi on iso matka omaan mieleen. Mikä siis suunnitelmamme on?  

Dream big or go home


Asunto on ollut nyt kaksi viikkoa myynnissä. Heti myyntiin laittoa seuranneena päivänä medioissa kohistiin, että tuoreen tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista on lykännyt tai luopunut kokonaan aikeistaan ostaa uusi asunto kiihtyvän inflaation ja nousevien korkojen vuoksi. 


Ensimmäisellä viikolla muutama kiinnostunut kävi katsomassa asuntoa. Sitten hiljeni. Elämän suunnittelu tuntui menevän entistä hankalammaksi ja jatkuva asioiden pyörittely alkoi taas raastaa hermoja. (Harmikseni olen saanut huomata olevani paljon kontrollifriikimpi huolehtija kuin olen tajunnutkaan.)

Mykkä sisällöntuottaja


Ainoat henkilökohtaiset blogikirjoitukset, joita viime vuosina on syntynyt, olen kirjoittanut muistivihon sivuille mustekynällä. Ne on kirjoitettu hetkinä, jolloin en ole tiennyt, miten muuten purkaa kamalaa oloa, jota maailmantilanne on herättänyt. Kirjoituksia, joihin ei ole syytä palata. 


Näihin vuosiin, kun blogi on ollut hiljaa, on mahtunut pandemia, Eurooppaan vyörynyt sota ja irtautuminen työyhteisöstä, joka kannatteli epävarmuuden keskellä. Mykkä hiljaisuus on ollut surua entisen huolettoman, sosiaalisen ja päämäärätietoisen elämän päättymisestä. 

Sitten olen taas tsempannut itseni uskomaan, että pian kaikki on taas hyvin. Olen jatkanut ajelehtimista seuraavaan päivään. Sillä seurauksella vaan, että elämä on muuttunut pahemman laatuiseksi sitku-elämäksi. Ohivirtaavista päivistä on muodostunut loputtoman odottamisen aikakausi.