VIIKKO KROATIAN RIVIERALLA BASKA VODASSA – JA MUITA KUULUMISIA

Yksi maailman kauneimmista rantakaistaleista, riviera. Siinä oli oikeastaan kaikki ennakkotieto, joka meillä oli tämän kesän matkakohteestamme Baska Vodasta. Kroatia oli noussut toivelistalleni matkamessuilla tammikuussa, kun ystäväni Sanna kertoi omista Kroatian seikkailuistaan stagella ja katselin kuvia turkoosien vesien maasta. Ah, tuonne on päästävä!

Elokuun puolivälissä bussimme kiemurteli mutkittelevaa vuoristotietä kohti Makarskan Rivieraa, jonne tienvarteen pystytetty kyltti lopulta toivotti meidät tervetulleeksi.

Majapaikkamme sijaitsi Makarskan Rivieraan lukeutuvassa Baska Vodan kylässä, joka oli valikoitunut kohteeksi intuition perusteella. Kun bussista katselimme oikealla kimmeltävää turkoosia merta ja vasemmalle levittyvää vihreiden puiden peittämää vuorijonoa myhäilimme tyytyväisenä. Internet ei ollut valehdellut meille, täällä toden totta on maailmanluokan maisemat!

Big Magic – Uskalla elää luovasti – Kirja, joka tekee rohkeaksi

Kerroin tämän vuoden ensimmäisessä postauksessani kirjalöydöstä, joka on vaikuttanut vahvasti alkuvuoteeni. Big Magic – uskalla elää luovasti on Eat, Pray, Love -kirjan kirjoittaneen Elizabeth Gilbertin uusin kirja, jossa hän tartuttaa intohimon luovaa elämää kohtaan. Minulle kirjan lukeminen avasi monia olemassa olleita, mutta osin tiedostamattomia käsityksiä omasta suhteestani luovuuteen ja tekemiseen. Tunsin kirjan tekevän hyvää itsetunnolleni, rohkeudelle olla oma itsensä, epäonnistumisen pelon karistamiselle ja sinnikkyydelle.

Big Magicillä on mielestäni annettavaa kaikille, ei vain meille luovien alojen hihhuleille. Luovuus elää meissä kaikissa, vaikka se välillä tuntuisi olevan hukassa.

Uusi vuosi ja uudet tuulet

 ”Pysyvä klisee luovuudesta on, että se tekee ihmiset hulluiksi. Olen eri mieltä: se että ei käytä luovuuttaan tekee ihmiset hulluksi. Tuo siis esiin se mitä sinussa on, riippumatta siitä siitä tuleeko siitä menestys vai epäonnistuminen.” – Elizabeth Gilbert

Juuri ennen Los Angelesiin matkustamista tapahtui jotain, mistä en ole vielä täällä kertonut. Lopetin työt paikassa, jonka piti olla oikea unelmien työpaikka. Tein päätöksen tietämättä mitä tuleman pitää ja mitä seuraavaksi. Sen kuitenkin tiesin, etten voinut enää jatkaa niin. En halua alkaa tässä parjaamaan mitään tai ruotimaan syitä lähtöön sen syvällisemmin, olennaistahan oikeastaan on vain se, että ratkaisu tuntui ja tuntuu oikealle. Osaamiseni ei ole kadonnut minnekään eikä kyky toteuttaa unelmien tehtäviä, joten aika kevein askelin lähdin reissuun näistä myllerryksistä huolimatta.

Olen aina tuntenut vahvaa johdatusta asioiden järjestymiseen elämässäni. Olen saanut rinnalleni mahtavan aviomiehen, perheen ja ystävät, joiden tukeen voi luottaa elämän riepotellessa. Lisäksi olen (onneksi) jo pitkän aikaa sitten oppinut määrittämään itseni ja arvoni omissa silmissäni muilla kriteereillä kuin sillä mistä päivätyöni koostuvat tai mitä käyntikortissa lukee. Niinpä tällä hetkellä oloni on lähinnä aika kepeä ja inspiroitunut. Olen vapaa aloittamaan vuoden 2018 puhtaalta pöydältä!

Mistä matkainspiraatio syntyy? Mistä tuli idea lähteä Amalfin rannikolle?

Inspiroituminen taitaa kuulua lempisanojeni joukkoon. Rupesin tänään miettimään, että mistä kaikesta olenkaan vuosien varrella saanut reissuinspiraatiota, ja jo nopealla kelaamisella listasta tuli melko moninainen!

Tällä hetkellä luen Dan Brownin uusinta kirjaa ja se on herännyt halun matkustaa Espanjan Bilbaoon katsomaan Guggenheim-museota. Ivana Helsingin mainoskuvat Joshua Treen kansallispuistosta ja Paola Suhosen roadtrip-taulut & -kertomukset ovat lisänneet Amerikan autiomaiden hohdokuutta mielessäni. Suosikki-instatähdet sekä monet blogit, elokuvat, tv-sarjat ja muotilehdet ovat niin ikään kutkuttaneet kuvillaan jotain mieleni sopukkaa siinä määrin, että matkustuspäätöksiä eri kohteisiin on syntynyt. Kerran matkustimme jopa Teksasin El Pasoon saakka pelkän Taco-paketin takia! 

Mitä tekisit, jos et pelkäisi – ajatuksia #PingStudiosta ja matkoista

When we support each other, incredible things happen.

Osallistuin eilen Ping Helsinki Studio -tapahtumaan, jossa aiheena oli tunteet ja tarinankerronta. Illan anti oli niin ajatuksia herättävä, että kotiin päästyäni luin muistiinpanot miehelle ja pulputin päässä surraavia mietteitä hänelle innostuneena.

Yksi tilaisuuden puhujista oli Emotion Trackerin kehittänyt yrittäjä Camilla Tuominen. Hän kertoi puheenvuorossaan tutkimustuloksista, jonka mukaan luovuus on suoraan sidoksissa siihen miten turvalliseksi ihminen olonsa tuntee. Väitteen paikkansapitävyys on helppo uskoa todeksi. Jos on työpaikassa, jossa omien ideoiden ääneen sanomista pitää pelätä, jättää ajatuksensa helposti sanomatta ja uusia innovaatioita ei synny.

Tuominen kertoi myös Googlen tekemästä Project Aristotle -tutkimuksesta, joka oli paljastanut, että psykologinen turvallisuus on parhaita tiimejä yhdistävä tekijä. Kukaan ei haluaisi laittaa erillistä "work facea" naamalle työpäivän ajaksi vaan kaikki haluaisivat voida olla omia itseään työssä ja vapaalla.

Armoton, inspiroiva New York

"Siinä missä muut maailman keskukset, kuten Lontoo, ovat pikkuhiljaa antaneet periksi markkinavoimille ja ajaneet luovat ihmiset pois pankkiirien ja konsulttien tieltä, New Yorkissa elää vahva usko luovuuteen ja siihen liittyviin unelmiin. Ehkä se johtuu amerikkalaisesta unelmasta. Täällä ihmiset esittelevät edelleen itsensä etupäässä näyttelijöinä, taiteilijoina tai kirjoittajina, siitä huolimatta, että heidän leipätyönsä olisikin tarjoilijana, vastaanottovirkailijana tai sihteerinä." – Kalle Mattila

Kello on puoli neljä yöllä ja olen lopettamassa päivän kirjoittamisurakkaani. Irrottaakseni ajatukset opinnäytetyön ympäriltä syön muroja ja selailen uusinta Suomi-USA-lehteä. Luovaa kirjoittamista New Yorkissa opiskelevan Kalle Mattilan palstasta on tullut suosikkini. Jälleen hän onnistui kiteyttämään muutamaan lauseeseen jotain todella oivaltavaa New Yorkin taianomaisuudesta, jota on vaikea selittää.

Opinnäytetyöstä ja kutsumustyön löytämisestä

Tuntuu, etten ole kirjoittanut varsinaisia kuulumisia blogiin pitkään aikaan. Kun tekee opinnäytetyötä ja suorittaa kuutta kurssia, niin blogin kirjoittamiseen ei ole aina oikein rahkeita. Lisäksi kesän reissuilta riittäisi kirjoitettavaa vielä pitkäksi aikaa (positiivinen ongelma tietty). Mutta nyt ajattelin ottaa hetken aikaa ja kertoilla vähän arjesta, ajatuksistani ja siitä missä mennään.

Idea tähän syntyi oikeastaan Pako arjesta -blogia lukiessani. Jerry pohti syntymäpäivänsä kynnyksellä, että mitä on saavuttanut elämässä tähän mennessä. Samoja asioita pohti myös Deep Red Blues -blogin Kea, joten liekö syksy tällaista pohdintojen aikaa meillä kaikilla.

Ylellinen viikonloppuloma Flamingossa: osa I

* Yhteistyössä Spa & Wellness Flamingo ja Break Sokos Hotel Flamingo *

Terkkuja Vantaalta! Toden totta laitoimme ehdotuksenne täytäntöön ja matkustimme seikkailemaan viime viikonlopuksi viihdekeskus Flamingoon! Enpä voi kyllin kiittää siitä, että omaan teidän kaltaisen lukijakunnan. Ilman tätä ideaa olisimme jääneet niin paljosta paitsi. Kiitos mussukat :)

En tiennyt yhtään mitä odottaa, kun hyppäsimme kotoa ratikkaan ja bussiin, jotka kuljettivat meidät nopeasti suoraan Flamingon etuovelle perjantaina alkuillasta. Periltä löytyi lasiseinäinen korkea ja moderni Break Sokos Hotel Flamingo, jonka ikkunoiden takana pääkaupunkiseutu muuttui hiljalleen kiiluvaksi valomereksi kaikkialle eri ilmansuuntiin levittäytyen.

Kirjauduimme sisälle viidennen kerroksen kulmahuoneeseemme ja kipaisimme hissillä alakertaan vain aikuisille suunnattuun Spa & Wellness -kylpylään hakemaan saunatakit ja tossut valmiiksi lauantain kylpyläpäivää varten. Päätimme, ettemme tarvitse talvivaatteita koko viikonlopun aikana ja päätös oli toimiva. Kuten viihdekeskus mainostaa – Flamingossa on aina hyvä sää. 

Viikonlopun aikana minulle valkeni eräs asia, kuten aivojen ollessa rentoina usein tuppaa käymään. Tajusin, että aivan liian usein ajattelen ruohon olevan vihreämpää muualla vaivautumatta kunnolla tutkimaan oman alueen mahdollisuuksia. Minua alkoi kiusata ajatus, että maailmalla ollessanikin usein kerron Suomen loputtoman pitkästä talvesta sen sijaan, että mainostaisin oman maani mahdollisuuksia. Nyt se saa muuttua! 

Miettikääpä, olisiko kiva matkustaa New Yorkiin tai Mauritiukselle kuuntelemaan paikallisten valitusta alueen negatiivisista puolista? En minä ainakaan haluaisi kuulla sellaista! Jatkossa otan opikseni ja mainitsen vaikka sen, kuinka bussimatkan päässä kotoa voin kylpeä kuninkaiden tapaan pronssisessa kylpyammeessa kallisarvoisten öljyjen ja yrttien helliessä ihoa ja mieltä. Kuinka moni edes Suomessa tietää tällaisista mahdollisuuksista? 

Nyt on aika kertoa näistä meidän alueen yleellisistä mahdollisuuksista, kuten King's bath -kylvystä. Kuumaa, taivaalliselta tuoksuvaa vettä. Jääkylmää poreilevaa kuohujuomaa ja raikkaita hedelmiä. Lepotuoleja, rauhoittavaa klassista musiikkia. Kynttilöitä. Laatuaikaa rakkaansa kanssa omassa rauhassa 45 minuutin ajan lilluen - voisiko parempaa enää toivoa! :)

(Jos muuten mietitte näitä kuvia, niin meillä oli kamera mukana ja itselaukaisimella napattiin parit kuvat hoidon alussa. Heh, tätä bloggaajan elämää, ei voi muuta sanoa.)

Tuli mieleen, että ylellinen kylpy olisi mitä mainioin häälahja, niitä kun on aina jotenkin hankala keksiä. Kokisin päivän Spa & Wellness -kylpylässä myös täydellisenä tyttöjen viikonloppun venuena tai polttariohjelmanumerona. Tämä tuli mieleeni, kun katselin saaristolaismökin saunan eteistä muistuttavassa höyryhuoneessa tyttöporukkaa, jotka juoruilivat bikineissään tyttöjen juttuja. Olisin voinut kuvitella itsenikin siihen omien tyttökavereideni kanssa höpöttelemään. 

Pääsymaksu oikeuttaa käyttämään myös vesipuistoa, mutta muutamaa vesiliukumäen laskemista lukuunottamatta viihdyimme koko ajan vain aikuisten kylpylän puolella. Siellä ei ollut meteliä eikä ryysistä. Alussa kesti hetki päästä oikeaan mielentilaan, että sai lopetettua sinkoilun eri altaiden välillä ja oppi innostukseltaan rauhoittumaan. Kyllä se lopulta kuitenkin onnistui. 

Minä juntti en tiennyt Flamingon kaltaisen kompleksin mahdollisuuksista ennen kuin matkustin sinne. Talven pituus on seikka jolle ei voi mitään, joten on ollut nerokasta luoda tällainen moderni keskus Suomeen. Verrattuna viikonloppulomaan Keski-Euroopassa, Flaminogssa oli aivan eri tavalla aikaa rentoutumiseen. Oli aikaa torkahtaa kuumalle kivipedille kylpylässä, lakkailla varpaankynsiä hotellihuoneessa, saunoa monta kertaa, syödä hyvin, kuunnella musiikkia murun kainalossa ja tepastella saunatakkisillaan hotellissa. 

Paljon ehti lopulta tapahtua parissa päivässä, vaikka kirjaan en ehtinyt tarttua ja elokuvalippuvarauskin jäi käyttämättä. Pitääpä tehdä vielä toinen postaus päivänvalon tunnelmista viikonloplta. 

Mutta kertokaapa te nyt, oletteko te kaikki olleet koko ajan tietoisia tästä paikasta? Olenko minä ainut jolle Vantaa on ollut vain ohikulkupaikka lentokentälle?!

Madventures ja pätkätyösukupolven itsenäisyysjulistus

Ai että money well spent, kun ostin tänään hetken mielijohteesta uusimman Imagen traveller-idoleideni, Rikun ja Tunnan, komeiltua kannessa. Lehdessä olleet kaksi erillistä juttua näistä Madventures-sankareista inspiroivat minua yllättäen aika kovasti.



"Kaverukset lähtivät vuonna 2002 maailmanympärimatkalle. Matkasta tehdystä ohjelmasta syntyi heidän maailmankuvansa pamfletti, josta olisi vielä muodostuva jonkinlainen pätkätyösukupolven itsenäisyysjulistus." (No eipä vähän!) Tsekatkaapa tuo ympäröity osuus, aijaijai-jai!

Artikkeli toi paljon uutta tietoa minulle molemmista travellereista, mutta yllätyksekseni Tunna puhutteli minua tällä kertaa vahvemmin. "Milanoff on jonkinlainen auringon lapsi, jonka puhe pursuilee superlatiiveja ja joka intoilee milloin mistäkin. Toisaalta hän saattaa myös tulistua hetkessä." Hmmm jotakin tuttua tässä ihmistyypissä on...

Rikussa minua viehettää hänen kova työteliäisyytensä tietysti myös verbaalisen superrrrlahjakkuutensa ja karisman ohella. Minulle on syöpynyt päähän vanha telkkarimainos, jossa nainen tekee kolmea työtä ja käy aina illalla viemässä laiturin laudan alle illan tienestit. Lopulta hän lähtee maailmanympärimatkalle ahkeruutensa ansiosta. Olen romantisoinut tämän mainoksen päässäni ihan hiiteen ja minulle tulee Rikusta mieleen tämä sama mentaliteetti. Muistelen lukeneeni, että hän työskenteli Venäjällä kaivoksessa, jotta sai rahat kasaan Madventures-seikkailua varten. En ole varma tästä tiedosta, mutta Imagen artikkeli vahvistaa joka tapuksessa hänen työteliään luonteensa. 

Sisulla ja tahdolla kaikki on mahdollista - näitä viestejä en kyllästy lukemaan. 

"Vapauden hehkuttamisesta tuli hänen kapinansa." Olen myyty. 

Mikään ei voita sitä tunnetta, kun tekee sitä mitä rakastaa

Niin se vaan on, että meidän muotilehti etenee! Sanna tuossa jo ehti kyselläkin, että milloin tästä kuulee lisää, niin valaisempa vähäsen. Hommat etenee aikataulussa. Tänään otettiin studiossa kuvia toimituksesta eli meistä itsestämme ja nyt suurin osa materiaalista on kasassa. Koostaminen on käynnissä ja ensimmäisen numeron pitäisi nähdä päivänvalo ensi kuun aikana! Iiks, miten jännää!

Päivä vierähti Pasilassa melkein kellon ympäri, mutta kun lähdin kotia kohti, olin virkeä kuin peipponen ja niin elossa. Tajuttiin Miksun kanssa, että tämähän on kuin vallan ennenvanhaan, kun Oamk-aikana hengattiin koululla iltaa myöten tekemässä projekteja hyvällä jengillä ja aika vain lensi.

En voisi olla kiitollisempi, että alkuvuodesta uskaltauduin lähtemään Helsinki Design Schooliin ja tapasin nämä tyypit! Money well spent. Taas voi todeta, että kannatta olla rohkea ja seurata sydäntään, niin kliseistä kun se onkin.

Nyt nukkumaan, aamulla (kuudelta) takaisin Pasilaan! O_o :)

Ps. En muistanut tänäänkään sitä kameraa... onneksi viikkoa on vielä jäljellä!
Pps. Kiitos taas kommenteista ihanaiset <3 Mulla on ihan varmasti kaikista parhaat lukijat!

Onnenhippusten jäljillä

Erinäisten aamupäivällä (toisaalla) sattuneiden (ei niin mahtavien) tapahtumien seurauksena havahduin pohtimaan iltapäivällä uuden konttorini ilmapiiriä. Meidän huoneessa vallitsee hyvä energia! Jo kolmatta viikkoa vedellään ja vielä kertaakaan en ole kuullut vanhojen työntekijöiden edes keskenään valittavan ja marisevan mistään. Tietysti joku on voinut mainita jostain epäkohdasta, mutta jos näin on ollut, se on ollut ohimenevää jutustelua, ei katkeraa, myrkyttävää vuodatusta. Havainto ilostutti kovasti mieltäni ja päätin kiinnittää huomiota omaan toimintaani, etten vain ole ensimmäinen joka alkaa napista mistään.

Vaikka työmme sisältää jopa kovin epäluovaa excelin naputtelua, hyvä ilmapiiri tekee työnteosta kepeää. Tänään istuimme syömässä kakkua kollegan syntymäpäivän kunniaksi ja olin niin iloinen, että saan olla olla osa avotoimistoa, jossa ihmiset ovat automaattisesti lähellä. Ilmaa on helppo hengittää.

Kesällä Vegasissakin syötiin kakkua ja oli helppo hengittää, mitä nyt housut puristi kaiken sen ämppäämisen jälkeen

Olen päättänyt, että musiikit korville laittamalla voi valita jokaisen hetken tunnelman juuri haluamakseen. Jos kävelen bussipysäkille sateessa, valitsen mahdollisimman iloisia rytmejä. Jos teen jotain yksitoikkoista tehtävää, iloitsen siitä, että voin keskittyä musiikkiin. Arvostukseni muusikoita kohtaan on huipussaan - niin tärkeää työtä nekin rentukat tekevät meidän kaikkien päivien ilastuttamiseksi.

Make lähetti mulle tänään Juha Tapion salakoodin sisältävän TSNEH -biisin, jota en ollut kuullutkaan ennen. Arja ja kumppanit kommentoivat blogiani niin ihanasti, että sydän sykkyrälläni niitä töissä tauolla luin. Sähköpostiin kilahti kuvia ystäväni kaksiviikkoisesta vauvasta! Tällaiset näin pienet asiat taitavat olla ne tärkeimmät onnen avaimet.

Miamissa oltiin muusikonrenttujen jalanjäljillä ja vähän muutaman muunkin

Ja kerronko vielä salaisuuden? Tajusin tänään, että työni ansiosta minusta tulee opiskelumahdollisuuksien erityisasiantuntija ja sehän tarkoittaa että saatan vaikka itsekin keksiä jotain superjännää tulevaisuuteen, kun tietoa suorastaan hierotaan naamaan kaiket päivät. Kjeh kjeh kjeh!

Ehkä pyrin opiskelemaan kirjoittamista ja kuvaamista? Ehkä jonain päivänä otan vahingon takaisin ja lähden aikuisopiskelijana vaihtoon! Ja jos näin käy - lupaan, etten enää takuulla haksahda siihen harhaluuloon, että vaihtokoulumahdollisuudet olisivat jotenkin rajalliset. Olen karvaasti kokenut, että kaiken maailman paratiisisaarillakin niitä opintopisteitä suoritellaan... (Terkut vaan Balille Sinille ja Torstille!)

Elämä on tänään täynnä mahdollisuuksia ja onnea! Harmaus - hävisit tämän erän.


Ps. Lokakuu on kuitenkin ottanut voiton siitä, että kuvaaminen on jäänyt miltei tyystin, kun valoa ei tunnu olevan. Tämän viikon haaste on kaivaa kamera esille ja keksiä sille käyttöä, sillä kuvavarannot ovat ehtyneet vallan kuin fossiiliset polttoaineet. Mielikuvitus alkaa olla rajamailla postausten kuvittamisessa...

Ensimmäinen päivä

Uusi työ alkoi tänään. Minulta tiedusteltiin uuden työkaverin toimesta, että olenko kenties saanut potkut, kun kerran olen halunnut laskeutua Arkadianmäen loistosta Pasilan korkeakoulumaailman sykkeeseen. "Ei, en ole, ihan vaan halusin." Tyrmistystä. Järkensä varmaan tyttörukka menettänyt. :D

Outoa tai ei, maailmalta saapuneilla postikorteilla ja reissujulisteilla koristettu, eloisa avokonttori oli minulle paras tervetuliaistoivotus uuteen elämään. Sermin lukuisat nuppineulat odottavat vain omia korttejani - ja niitähän minulta löytyy. Jotenkin kotoisaa.

Päivän alussa aamusaliperinne joutui testiin: Ehtiikö aamulla enää treenata, kun työpaikka on Pasilassa?

Kello soi 6:15, salille saavuttiin 6:40. (Tässä täytyy vielä nipistää kymmenen minuuttia, voi torkutusta!) 7:30 olimme takaisin kotona ja Make alkoi paistaa munia. 8:20 astuin ulos kämpästä kohti bussipysäkkiä (jopa aivan liian aikaisin). Varttia myöhemmin istuin bussissa ja 8:50 saavuin työmaalle. Liukuma päättyy yhdeksään, joten tsäpäkkänä saa olla ja luisumiseen ei ole varaa - mutta näyttää siltä, että treenata ehtii! Hyvä.

Uusi työ vaatii uuden outfitin :) Itse asiassa... katuvaisena viime päivien löysistä lompakonnyöreistä olin menossa palauttamaan erästä mekkoa viimeisenä lomapäivänä, mutta horjahdin siinä matkalla Indiskan suuntaan ja säästöaikeet, noh Mutta hyvä mekko (ja villatakki), parempi päivä!

Konttorille päästyäni huomasin nimeni toimiston ovenpielessä ovikellon vieressä valmiina. Täällähän on tehokasta! Ensimmäiset pisteet alkoivat ropista. 

Myös talon yleisilme ja tunnelma viehättivät minua kovasti. Opiskelijabilejulisteita, musiikkia käytävillä, lasiset seinät luokissa - aivan kuten Empire State Buildingin koulussa Nycissäkin! Innovatiivisen näköistä start up -meininkiä, tiiliseiniä, kasveja, draivia, tyylikkäitä nuoria ihmisiä, väriä ja mun makuun olevaa energiaa. Blop, blop, blop. 

Ja kirsikkana kakussa: saan tuijottaa julisteesta turkoosia merta jostain Bora Boralta työpisteessäni. Voiko enempää pyytää?

Nämä asiat riittivät tekemään minut toiveikkaaksi mukavista työpäivistä. Varsinaisiin tositoimiin ei vielä ekana päivänä oikein päässyt käsiksi vaan aika kului pääosin perehtymiseen. Konttorin tytöt osoittautuivat mukaviksi ja toimistossa auteltiin toisia ristiin rastiin pitkin päivää. 

Hyvältä siis vaikuttaa. Eiköhän turvallisin mielin voi näillä eväin lähteä toiseen päivään. 

Huhu uudesta muotilehdestä...

Kun kerroin saaneeni uuden työpaikan ammattikorkeakoulusta, useampi ihminen tuli sanomaan minulle, että voi miksi et alakaan muotitoimittajaksi. Kun olet kerran koulunkin käynyt. Niin. En kiellä, etteikö olisi unelma viettää päivät kirjoitellen ja kauniita kuvia tehden, kuten eilisen sunnuntaipäiväni vietin. Mutta muotitoimittajaksi on halukas ryhtymään moni ja yhä harvempi elää sillä YT-neuvotteluiden Suomessa ja ulkoistamista suosivissa lehtitaloissa.

Me uudet, ensimmäiset Helsinki Design Schoolin kouluttamat muotitoimittajat jatkamme ponnisteluja tahollamme, että muutkin kuin alalle vihkiytyneet ammattilaiset ja harrastajat voisivat innostua yhä enemmän kauniista kuvista,  pukeutumisesta ja nähdä muodin arvostettavana, työllistävänä teollisuuden alana. Meillä on isoja haaveita ja unelmia. Ja siitä tulee kertomaan meidän ensimmäinen oma lehtemme. Kuvasimme eilen editorialia kauniissa Tapanilan kaupunginosassa ja te hyvät lukijani pääsette tekemään nyt ensikurkistuksen tulevan verkkolehtemme tunnelmiin tämän postauksen myötä.

Kuvasimme kummilapseni kotona, joka on vilahtanut blogissa ennenkin. Eikö tämä paikka olekin kerrassaan kuvauksellinen! Mallina häikäisi Heini ja kameran takana hääräsivät Kaunis päivä -blogin Miia ja Kadonneet tytöt -blogin Janica sekä meikäläinen. Stailaus on pääosin Janican käsialaa ja Miia puolestaan hoiti meikin ja hiukset meikkaajamme estyttyä osallistumasta kuvauksiin.

Minä teen lehteen making of -reportaasin näistä kuvauksista ja muutakin. Toimin yhtenä lehden tuottajista, toimittajista ja kuvaajista. Projektissa on mukana myös monia muita, joista tulette varmasti kuulemaan myöhemmin. 

Tauolla selailtiin Glorian uusinta numeroa ja ihasteltiin uusia kuninkaallisia Suvia ja Tyleria ;)

Kun sain ladattua ottamani reilut 400 kuvaa koneelle, olin taas niin innostuksen hurmiossa että tunnit vain vierähtivät huomaamatta ohi estetiikan maailmassa. Voi miten rakastankaan näitä projekteja!

Stay tuned.

Innostus-seminaarissa

Meillä oli tapana käydä huippuseminaareissa työkaverini Anun kanssa Lokkaali-hankkeessa vielä työskellessämme. Matkustimme usein Helsinkiin ja palasimme Ouluun superinspiroituneina tilaisuuksien annista.

Pitkästä aikaa sähköpostiini tippui kutsu seminaariin, johon ilmoittauduin yhtä suurin odotuksin kuin vallan ennenvanhaan. Innostustalous-nimiseen seminaariin Finlandia-taloon oli kutsuttu puhumaan Jari Sarasvuo, Susanna Rahkamo, Mikael Jungner ja Lauri Järvilehto muutamia nimiä mainitakseni. Tästä täytyy tulla mielenkiintoista, ajattelin.

Ja tulihan siitä. Entiseen malliin istuin yleisössä kynä muistiinpanoista sauhuten ja vain omaksi ilokseni. Voi kuinka olenkaan kaivannut tätä! (Vanhan työn muistot palasivat mieleen muuten myös muistiinpanovälineistäkin, jotka jaettiin ovella - ne olivat ihan samanlaiset eko-kynät ja vihkot, jotka mekin tilasimme järjestämämme hankkeen suureen päätösseminaariin vieraille.) No mutta mitä sitten kirjoitin ylös?

• Jari Sarasvuo/Lauri Järvilehto: "Siellä missä intohimo ja maailman tarpeet kohtaavat, on sinun kutsumuksesi."
• Susanna Rahkamo: "Kun on loistava tiimi, voi muuttaa maailmaa." - - "Mikä meitä motivoi? Merkitys, taituruus, toimintavapaus."
• Mikael Jungner: "Vanhakantaisessa hallintavalta-yrityksessä työntekijässä arvostetaan ahkeruutta, tottelevaisuutta ja osaamista. Ketterässä nykyaikaisessa firmassa arvostetaan sen sijaan intohimoa, luovuutta ja taitoa. Intohimoiset ihmiset ovat vaarallisia vanhan mallin hallintavalta-yrityksessä. -- Maailma on mennyt niin monimutkaiseksi, että sitä ei enää hallitse oikeasti kukaan, silloin on parempi malli toimia ketterästi."
• "Intohimoa on se, joka vie sinut rutiinien ja henkilökohtaisen häpeänkin yli."

Jungner ja Pekka Pohjakallio puhuivat siitä, miten maailma on muuttunut hirveästi, mutta työelämän käytännöt ovat pitkälti monessa paikassa edelleen tehdastyöhön istuvan hallintavallan alla. Esimerkiksi toimistotyöajat ja kellokortin leimausvelvoite kertovat tästä, vaikka liukuhihnaminen tehdastyö on pitkälti vaihtunut ajattelutyöhön, ja ajan mittaamisen sijaan tuottavuuden seuraamisen soisi olla keskiössä. Käynnissä on murros, jossa siirrytään ulkoisesta johtamisesta sisäiseen johtamiseen. Kaikki puhujat toistivat vähän eri sanoilla tutkimustuloksia siitä, että nykyajan työntekijää motivoi ennen kaikkea työn merkityksellisyys, aikaansaamisen tunne ja autonomia.

Filosofian akatemian perustaja Lauri Järvilehto kertoi, että Gallupin 140 000 ihmistä käsittäneen tutkimuksen mukaan työntekijöiden innostus vaikutti selvästi yrityksen tulokseen. Innostuneiden ihmisten keskuudessa tuottavuus paranee huimasti ja burnoutteja esiintyy hulppeat 125 % vähemmän kuin ei-innostuneiden työntekijöiden keskuudessa. Innostuneet ihmiset ovat luovempia, oma-aloitteisempia ja sairastavat vähemmän.

Minä olen viime aikoina kokenut suurta innostuneisuutta muoti-, matkailu- ja bloggausharrastusten parissa. Tänään hyvää oloa virtasi, kun uuden Glorian kansi muistutti huippukivasta Helsinki Fashion Weekendistä ja pukemani ihana Mariina loisti kannessa keskimmäisenä :)

Innostumisesta puhumista pidetään Suomessa vieläkin vähän nolona juttuna ja sen saarnaamisen edelläkävijät Jungner ja Sarasvuo ovat joutuneet kestämään kovaa irvailua ja halveksuntaa. Monia suomalaisia organisaatioita johdetaan vielä tiukasti vanhaan malliin ylhäältä alas, mutta muutos on tulossa vääjäämättä.

Jungner kertoi vierailuistaan San Franciscon Piilaaksossa ja havainnoistaan, kuinka siellä maailman kärkifirmoja, kuten Googlea, Facebookia, Microsoftia, Yahoota jne, pyöritetään pelkästään innostuneiden ihmisten kautta ketterästi tarjoamalla merkityksellistä ja vapaata työkulttuuria. "Vaikka suomalaiset pomot eivät siitä ehkä tykkää, jyrinä kuuluu jo Piilakson suunnalta. Muutosta ei pääse enää karkuun" Jungner naurahti.

Lauri Järvilehdolla (jonka kirjan parissa muuten teimme Eveliinan kanssa kutsumuskartaa) on unelma, että vuoden 2023 Suomessa olisi normaalia herätä maanantaiaamuna töihin ja ajatella: “Jee! Pääsen taas tekemään hienoja juttuja ihanien ihmisten kanssa.” Samaan unelmaan on helppo tarttua! Järvilehdon ideaan unelman todeksi saattamisesta voi lukea tästä.

Jos muuten haluaa tarkistaa oman tilanteen työn innostavuudesta, on siihen Työterveyslaitoksella oikein testi olemassa. Taidanpa mennä tekemään sen. Menkää tekin!