No nyt niitä blogiuutisia!

Minulta on monesti kysytty, että mistä löydämme kaikki siistit paikat, joissa reissata Amerikassa. No, minulla on ollut lähde. Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitossa työskentelevä ystäväni Kirsi on todellinen Amerikka-ekspertti työnsä ja reissuhistoriansa pohjalta. Hän on esimerkillään osoittanut monta kertaa, ettei pidempi reissu Atlantin taakse tarvitse olla vain kerran elämässä juttu. Nyt minulla on kunnia aloittaa hänen kanssaan bloggarina Rantapallossa!





Pidempään tätä blogia seuranneet miettivät nyt varmaan, että taas uusi blogi! Joo, I know, mutta tämä blogi ei ole häviämässä minnekään ainakaan toistaiseksi. Nyt vain aion kanavoida ne iänikuiset Amerikka-sepostukset omaan paikkaansa ja keskittyä täällä ensisijaisesti muuhun elämään. Eikö kuulosta toisaalta ihan järkevältä?

Uuden blogin nimi on 50 State Puzzle ja se viittaa siihen, että olemme asettaneet itse itsellemme tavoitteen vierailla kaikissa Amerikan viidessäkymmenessä osavaltiossa. Nyt meillä on kasassa 37 osavaltiota. Materiaalia siis piisaa ja uusia reissuja on luonnollisesti suunnitteilla.

Kirsi avasi uuden blogimme avauspostauksellaan. Käykäähän tutustumassa siihen ja sen myötä kanssabloggaajaani. Meistä on myös esittelyt luettavissa täällä. Kirsi on bloggaaja ihan uusi, joten kaikki palaute on meille tosi mieluista.


Blogia voi seurata myös Facebook-ryhmän kautta.

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Onko hyvä vai huono idea pitää kahta blogia?

Ps. Tässä postauksessa yllä näkyvät kuvat ovat Kirsin ja hänen miehensä käsialaa. Minun fiilistellessä suurkaupunkejä ja forever21-kauppoja, Kirsi ja Jouni heräävät ennen auringonnousua, jotta saavat parhaat kuvat talteen. Olen niin fiiliksissä, että heidän aarrekätköistään pääsee pian nauttimaan muutkin blogimme ansiosta! Ilman Kirsiä olisi jäänyt....

...muun muassa White Sands näkemättä


...sekä myös Antelope Canyonit! Miettikää!

4 kommenttia

  1. Mä oon NIIN fiiliksissä tästä!!

    VastaaPoista
  2. Mä ainakin laitan seuraukseen tuon teidän uuden blogin. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! :)

    VastaaPoista
  3. Huippua, kiitos paljon tytsit!

    VastaaPoista
  4. Aivan huippu juttu! Ootan innolla jatkoa (: Onnea vielä uudesta blogista - kerrassaan mainio idea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!