Mikä Amerikassa viehättää?

Sain Friolandian Eveliinalta pysäyttävän postaustoiveen. Tai on kai väärin sanoa, että pysäyttävän, enemminkin liikkeelle laittavan. Ajatukset ovat laukanneet, kun olen pohtinut ja pohtinut.

"Mua kiinnostais kuulla mietteitä aiheesta että mitkä on sulle niitä asioita joiden vuoksi tykkäisit asua Jenkeissä ja miksi taas mieluummin Suomessa.. jos ei perhettä ja ystäviä lasketa mukaan. Siis ihan sellasia käytännön pieniä asioita, hajut, maut tms.."

Tämä kysymys on minulle itselleni tärkeä ja siksi se pysäytti minut miettimään.

Luin tänään Nellan kirjoittamaan kaunista, rehellistä postausta siitä miten hän oli joutunut myöntämään itselleen, ettei pitänyt kaikkien rakastamasta maailman pääkaupungista New Yorkista. Se oli ollut hänelle itselleen järkytys. Vähän samaan tapaan minulle on välillä vieläkin järkytys se, että miksi minä pidän kaikkien vihaamasta Amerikasta. 

Eihän näissä kummassakaan mietteessä ole mitään järkeä. Jokainen kokee eri tavalla, eikä ole edes olemassa mitään kaikkien vihaamaa ja kaikkien rakastamaa. Olemme jokainen niin erilaisia. Silti meille kaikille näyttää olevan tärkeää, ettemme olisi jotenkin poikkeavia, kuten minun ja Nellan esimerkki osoittaa.

Amerikkalainen maisema miellyttää silmääni kaupungissa, rannalla ja aavikolla

Tuntuu kuin minussa olisi kaksi puolta. Se suomalainen, joka nolostelee ja se hassu "suuresta ja mahtavasta" salaa haaveileva suurkaupungin lapsi. Ensimmäinen syy, joka nousee mieleeni, kun mietin, että miksi haluaisin joskus asua pidempään Amerikassa on se, että haluaisin altistaa itseni ympäristöön, jossa tämä toinen puoleni saisi mellastaa vähän aikaa rauhassa.

Olisi plussaa asua Amerikassa myös sen vuoksi, että voisi lomailla välillä muuallakin ;) Nyt huomaan karkaavani tähän visuaaliseen sielunmaisemaani aina, kun suinkin saan aikaa ja rahaa räävittyä kasaan. 

Jos asuisin Amerikassa laittaisin jokaisena juhlapyhänä juhlan mukaiset koristeet kotiin runsaaseen tapaan, kuten maassa on tapana.

Juttelisin ihmisten kanssa tavallisesti kaupassa, hississä ja kadulla. Minua viehättää se, että amerikkalaiset voivat mutkattomasti alkaa juttelemaan ihmisten kanssa missä ja milloin vain aivan kuin tunnettaisiin jo.

Rakennustyyliä Key Westin tapaan

Olen omituinen vastakohtaisuuksien ihmisinen. Olen sosiaalinen ja tutustun helposti ihmisiin. Läheiseni ovat minulle supertärkeitä ja rakkaita, mutta olen huono yhteydenpitäjä (muuten kuin netin kautta). Meidän perhe on läheinen ja rakastava, mutta itsenäinen. Aina ollut. Jouluna kyläillään toistemme luona yleensä päiväseltään, kaikki ovat pääosin tahoillaan. Ystäväni ovat minulle hyvin tärkeitä, mutten käy lähes koskaan yökylässä ja nykyisin harvakseltaan kylässäkään (syytän tästä Helsingin kyläilykulttuuria!). Olen silti uskollinen ystävä, minusta ei niin vain pääse.

Tunnen joskus huonoutta siitä, etten ole kuten jotkut ystäväni, jotka melkein kuolisivat ennemmin kuin lähtisivät pois Suomesta ja rakkaidensa luota jouluna. En tiedä miksi olen kuin olen. Koti on siellä missä Make on. Jotenkin hassusti tuntuu, että olen monessa paikassa kotonani. Viime kesän roadtripillä minulla oli usein hyvin kotoinen olo, vaikka paikka ja maisema vaihtui lähes päivittäin.

Ympäristöllä on minulle paljon väliä. Harmaus, ihmisten spontaanin vuorovaikutuksen puuttuminen ja arkisuuden ihannointi ahdistavat minua. Rakastan amerikkalaisten kykyä vaalia yhtä aikaa rentoutta ja mahtipontisuutta. Välillä mietin, että ovatko amerikkalaiset kansana visuualisempia kuin suomalaiset.

Kun ajattelen Amerikan hyviä puolia, näen amerikkalaisen seurueen juhlimassa ravintolassa jonkun syntymäpäiviä. On värikkäitä ilmapalloja, laulavia tarjoilijoita ja tulisuihkulla varustettu kakku. Suomessa toivotaan, että ikääntymisestä muistuttavia syntymäpäiviä ei edes tulisi ja ne ohitetaan mieluiten vouhkaamatta turhasta. Stressaannutaan, kun pitää pukeutua juhlavasti.

Kun joulunaikaan kävelee newyorkilaisen paloaseman ohi, voi huomata, että paloautot, ei vain asema, on koristeltu kyntteliköin ja puskurissa komeilee kuusesta valmistettu joulukranssi.

Kun osavaltion rajan ylittää, tervehtii matkaajaa visuaalisesti tyylikäs tervetuloa-kyltti.

Nämä ovat pieniä ja omituisia seikkoja, jotka tekevät minulle kotoisen olon. Lapsena tunsin puristavaa ahdistusta rinnassa, jos kävin jossakin talossa, jossa ei ollut yhtään mitään visuaalista kaunista. Mietin ja ihmettelin, että miten joku voi ja haluaa elää näin.



Jos pääsisin asumaan Amerikkaan, kävisin joka sunnuntai gospel-kirkossa ja alkaisin ehkä pikkuhiljaa käyttää tummien rouvien tapaan koreita hattuja pyhän kunniaksi.

Istuisin metrossa ja kuuntelisin kaunista amerikanenglannin sointuvaa nuottia vierustovereiden päivitellessä päivänpolttavia teemoja. Ulkoilisin luonnossa kansallispuistoissa (ja tavallisissa puistoissa) pelkäämättä käärmeitä tai kärsimättä hyttysistä. Mukana olisi piknik-kori ja kamera.





Kun Amerikassa jotain järjestetään, järjestetään se kunnolla. Järjestäjien selkäytimessä tuntuu olevan, että ihmisiä ei pidä pitkästyttää. Kaikki on mietitty ja toimii, vaikka massa on valtava. Tässä Times Square juhlii kuninkaallisia häitä aamuviideltä...

Miksi taas asuisin mieluummin Suomessa? (Ihmiset oli käsketty rajata pois, joten ei puhuta niistä siis).

Suomen plussina kiiltelevät työkulttuuri ja äidinkieli. On olemassa luksus, jota usein pidämme itsestäänselvyytenä. Se luksus on nimeltään pitkä palkallinen vuosiloma, josta muu maailma saa vaan haaveilla. On myös sosiaaliturva, turvallinen ympäristö ja puhdas ruoka ja vesi.

Ja on oma äidinkieli. Arvostan sitä, että esimerkiksi tänä vuonna olen voinut ilmaista itseäni ja luoda oman lehden yhdessä ystävieni kanssa. Oma äidinkieli on sisällöntuottajalle tärkeä asia. Tänäänkin minulle tuli tarve kirjoittaa tämä postaus, vaikka oikeastaan ei olisi ollut aikaa sille.

Minä en voi päästä niiden ihmisten pään sisään, jotka tykkäävät kerätä muumimukeja ja voivat maksaa niistä lentolipun verran. Moni ei varmaan ymmärrä minua. Usein ei ymmärrä itsekkään. Onneksi elämme maassa, jossa (ainakin vielä) voidaan hyväksyä erilaisuutta kohtuullisen hyvin.

Voi hyvinkin olla, että juuri näin on paras. Amerikka voi olla täydellinen lomakohde. Suomi täydellinen arkikohde. 8 päiväääää ja sitten on aika sanoa hei arjelle ja syleillä värikästä Floridaa! En_malta_odottaa.