Deep Red Blues -blogin Kea joutui ystäväni "Paksun" eli taikuri Joni Pakasen taikatemppujen härnäämäksi tänään Oulun ständillä. Entinen kotikaupunkini edusti taikurin, ilmakitaristin ja valtavan dinosauruksen voimin messuilla... Melkoinen kombo!
Oulun lisäksi pistäydyttiin tänään tutustumassa laitesukeltamisen ihmeelliseen maailmaan. Make on aivan innoissaan tästä uudesta harrastusmahdollisuudesta ja on saanut jo rekryttyä meille porukan, jonka kanssa lähdemme testaamaan lajia tämän kevään aikana. Jos kokeilu on positiivinen, lähdetään varmaan suorittamaan kokonainen kurssi, jonka jälkeen tulee jälleen uusi syy matkustaa enemmän... Mutta oikeasti lajia voi harrastaa myös erittäin hyvin täällä koti-Suomessa. Kuulemma Itämeren suojelu on tuottanut jo tuloksia ja pintavesien alla on hyvä näkyvyys ja mielenkiintoisia vedenalaisen maailman kohteita tutkittavaksi. Aika jännää!
Iskelmäradio haastatteli messuilla matkaekspertti Inkaa, joka työskentelee Pallontallaajat-sivuston parissa ja pitää suosittua Archie Gone Lebanon -blogia. Toimittajaa kiinnosti Inkan kyky tehdä paljon reissuja pienellä rahalla. Eikä mitä tahansa reissuja vaan Amerikan matkoja ja vaikka mitä - koko ajan.
Ja ketäpä ei kiinnostaisi, että miten reissuun pääsee, vaikka opiskelijabudjetillakin. Jos sua kiinnostaa, kannattaa tsekata Inkan blogi sekä myös minulle messujen kautta uudeksi tuttavuudeksi tullut Tuntemattomaan ja takaisin -blogi. Tämän blogin kirjoittaja Laura on tehnyt mm. maailmanympärimatkan ja Afrikan matkan nuorella alle 20 vuoden iällään - YKSIN! Wau, mikä mimmi! Menee niin blogi täällä seurantaan.
Rantapallo tarjosi kaikille messuvieraille mahdollisuuden käydä ottamassa lomakuvia palmun alla. Minä ja Siveltimellä-blogin Sanna mentiin retkelle ja meidän vakioajatukset oli painettu kätevästi puhekupliin ihan avoimesti näkyville.
Myös perustamamme Nuorten Aikuisten Amerikka -verkosto NAME oli edustamassa olemassaoloaan matkamessuilla Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton ja Helsingin yhdistysken ständillä. Onneksi meillä matkailuaiheiset tilaisuudet eivät lopu messuihin vaan NAME paukuttaa tulemaan matkailtaa sun muuta hauskaa kevään piristykseksi. Tilaisuuksista tiedotetaan ryhmän Facebook-sivulla ja ne ovat kaikille avoimia.
Meidän bloggareiden ihanana emäntänä messuilla toimi Anna Lehto (oik.) ja hän piti myös suosituille bloggaajille haastatteluja Blogger's loungessa. Tässä Anna haastattelee Kaukokaipuu-blogin Nellaa.
Kean ja mun lisäksi saatiin kainaloon Destination Unknow -blogin Satu ja Urbaani viidakkoseikkailijatar Laura.
Oululaisilta (tai ex-oululaisilta) ei voi välttyä missään ja hyvä niin! :)
Sellaista. Paljon oli tuttuja liikenteessä ja kuten sanottu paljon jäi ajatuksia muhimaan mieleen. Inspiraatiosta ei ollut pulaa mutta unesta sen sijaan oli. Joten nyt kipitän ottamaan kauneusunoset, jotta uuteen viikkoon päästään uudella innolla ja energialla.
Te jotka toivoitte aikanaan matkamessupostausta, kertokaapa täyttyikö tiedonjanonne tästä postauksesta vai onko vielä jotain mikä kiinnostaisi? Te jotka olitte messuilla, linkatkaahan minulle omia postauksianne tai antakaa messutunnelmia muuten vaikka kommenttiboksissa!
Pidetään yhteyttä blogisiskot ja -veljet ;)
Kuinka kummassa en huomannut tuota dinosaurusta Oulun osastolla, vaikka kävin katselemassa sen ilmakitaristin esitystä? Nyt olen hämmentynyt. No, tulipa bongattua täältä - eli parempi myöhään. :)
VastaaPoistaTosi hyvä messupostaus muuten. Hienoja kuvia!
Hmmm ehkä dino ei ollut siellä koko ajan :) Se näytti tallustelevan ympäriinsä.
PoistaKiitos palautteesta, sitä on aina kiva saada! =)
Olipa kiva vihdoinkin treffata, ja tuo ilmakitaristi, vau... ;)
VastaaPoistaMessuilla kyllä riitti asiaa, katsottavaa ja koettavaa enemmän kuin koskaan, bloggareille järkätty oli ihan parasta. Ja näiden kuvien myötä oli vielä kiva fiilistellä messuja, toivottavasti ensi vuonna blogitouhut messuilla jatkuvat ainakin samaan malliin!
No niin, oli ihana vihdoin tavata livenä! =) Ja olen samaa mieltä, että messut inspiroi monella eri tavalla. Jännityksellä odotan, että mitä kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan.
PoistaRantsun lapuissa oli kyllä keiltämättä osuvat repliikit ja mahtava kooste tämä! Oon joskus ollu kuvaamassa taikuri Pakasen keikan jossain firmabileissä tms mutta tällä kertaa meni kyseinen kokonaan Oululaiseltakin ohi!
VastaaPoistaNo voi harmi, kun missasit taikurin :) Mutta hei, aina hauska löytää oululaisia - myös blogimaailmassa! Kiitos kommentista :)
PoistaMenee myös tämä blogi seurantaan! :) Oot ehtinyt paljon muutamassa päivässä, musta tuntuu että olin vähän laiska kuvaamaan näillä messuilla :D Oli kiva tutustua, toivottavasti törmäillään taas!
VastaaPoistaMää toivon sitä myös! Nähdään livenä ja blogimaailmassa (:
Poista