"Paikassa on voimaa"

Voi hyvänen aika mikä päivä tämä on ollut. Heräsin aurinkoiseen päivään ja puuhastelin ensitöikseni keittiön siistiksi illallisvieraiden jäljiltä. Laitoin aamiaista ja nautiskelin. Omaa aikaa koko päivä, naistenlehtiä, tulppaaneja maljakossa - mikä ihana lepopäivä kaiken menemisen jälkeen! Tätä olin halunnut, päivän ihan yksikseni ensimmäistä kertaa pariin viikkoon.

Kävin toteamassa parvekkeelta, että tosiaan ilmakin näyttää hyvältä. Ehkä jopa kevät on tullut? Vihellellen askartelin pirteän kuvan postausta varten. Ja jäin sohvalle. Ja joo, se oli virhe. 

Muutaman tunnin kuluttua olin kokeillut telkkarin katsomista, bloggaamista, lukemista ja kaivanut jopa palapelin esille. Mutta mikään ei kuitenkaan napannut. Yhtään. Olin pessyt pyykit, vaihtanut lakanat, siivonnut ja kokannut ruokaakin jääkaappin jo eilen, joten edes mitään järkevää tekemistä ei ollut jäljellä. Aurinko oli ehtinyt laskea ja vesi näytti lentävän. Jääräpäisesti jatkoin ajatuksesta kiinni pitämistä, että hengaan nyt yksin kotona verkkareissa tämän päivän, kun kerran olin niin päättänyt. Se tekee varmasti ihmiselle hyvää.

En tiedä, että tekikö tämä laatuaika itseni kanssa hyvää vai ei, mutta jotain tänäänkin opin. Me Naisista opin sen, että tänään Maikkarilla alkaa Jenkeissä suuren suosion saanut Americans, joka kertoo avioparista, jotka ovatkin vastoin muiden käsitystä KGP:n salaisia vakoojia. Saattaa olla kiintoisaa!

Ja pääsykoemateriaalista opin sen, että "paikassa on voimaa." Jokaisella paikalla on ympäristöpsykologi James A. Swanin mukaan oma identiteettinsä tai persoonallisuutensa, jopa oma sielunsa. Alkuperäiskansojen keskuudessa on uskottu vahvasti, että jokaisella paikalla on oma henkensä. Nykytiede ei pysty vahvistamaan eikä kumoamaan tätä uskomusta. "Paikan salaperäinen voima vaikuttaa ihmismieleen, vaikkemme tiedä miten." 

Pidin tätä otetta mielenkiintoisena, sillä olenhan kirjoittanut täälläkin, miten olen jo pienestä pitäen ahdistunut jostain paikoista todella voimakkaasti ja toisista taas voimaantunut senkin edestä. 

Päivän päätelmäni on se, että minun voimaani vaikuttaa paikan lisäksi aika paljon eräs ihminen, joka puuttuu tästä paikasta nyt. 

Paikka nimeltä New York vaikutti minuun niin voimaannuttavasti, että pärjäsin siellä hyvin yksinkin muutaman kuukauden. Paikalla nimeltä Helsinki ei näytä olevan tätä samaa voimaa, sillä reilussa viikossa ilman elämäni aurinkoa, elämä, hyväkin sellainen, tai koti, hyväkin sellainen, muuttuu vain harmaaksi versioksi siitä mitä se yleensä on. 

Rakas, tuu jo kotiin. 

(No, se on nyt sanottu senkin uhalla, että kuulostan ihan Mikael Jungnerilta)