Lenin avajaiset

Olen saanut koneen takaisin korjauksesta ja se pelittää taas. Mikä huojennus, ei tarvinnut ostaa uutta ainakaan vielä! Tarkoitus on nyt palata tänne bloggailemaankin vähän aktiivisemmin. Kalenteri on kyllä melko täynnä (onneksi mukavia) juttuja, joten toivottavasti aikaa riittää.

Kerronpa eräästä fantastisesta menosta, joka minulla oli tänään. Sain kutsun osallistua Design District -alueelle avatun Leni-putiikin avajaisiin. Yleellistä pikkuputiikkia pitää uusi ystäväni Mari-Leena, johon tutustuin NAMEn kautta jokin aika sitten.









NAMEn tilaisuuksista tuttuja kasvoja löytyi avajaisista enemmänkin. Kun mietin miten paljon sydämellisiä ja ihania ihmisiä olen löytänyt elämääni Helsingistä, en voi muuta sanoa kuin, että se on kyllä "urbaani"legenda, jota pohjoisessa levitetään. Että helsinkiläiset eivät olisi mukavia ja että ihmisten takia täällä ei olisi niin hyvä asua. Whaaat!? Hassu juttu nyt kun miettii.






Lenin valikoimaan on poimittu design-luomuksia eri puolilta maailmaa ja putiikissa on vaatteiden lisäksi kenkiä, koruja ja muutakin kaunista. Kaiken tähti on kuitenkin aina yhtä hymyä oleva myyjätär, jota suloisempaa saa hakea. 


Leni löytyy osoitteesta Iso Roobertinkatu 35-37. Kannattaa piipahtaa, tulee olo kuin olisi jossain matkoilla, mutta mikä parasta ollaan koti-Suomessa!

6 kommenttia

  1. Oi Ulla, tuo tieto huojentaa hirveästi, mutta toisaalta ihmisten takia Helsinki on viimeisen vuoden ajan tuntunut niin ihanalta paikalta, että kyllä teidän kanssa siellä varmasti pohjoisen tyttö pärjää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti pärjää! =) Ihanaa, että nää oot tulossa tänne! Vähän saatettiin sitä Millan ja kumppaneidenki kans hihkutella tässä yks päivä, kun nähtiin :)

      Poista
  2. Oih, Onnea Lenille! Kiva että pääsin kurkkaamaan avajaisiin näin kuvien välityksellä. Täytyypä käydä paikan päällä myös piakkoin :)

    VastaaPoista
  3. Ooh, mikä lattia! Saa mut vielä harkitsemaan sitä ruudullista lattiaa mun keittiöön... :) täytyypä joskus pistäytyä kun käyn tuolla päin. Ja mä oon sitä mieltä ettei sillä paikalla niin väliä, vaan niillä ihmisillä ketä kerää ympärilleen. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo lattai on aivan upea. Se on alkuperäinen ja yli sata vuotta vanha! Ajattele. Tuollainen lattia vois kyllä sopia hyvin sun asuntoon. Käypä vähän benchmarkkaamassa Lenissä :)

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!