Iloista huomenta!

Tulipa tässä aamutuimaan mieleen sellainen juttu, että voisin alkaa panostaa blogissani entistä enemmän vaan onnellisiin asioihin. Iloahan tämä maailma kaipaa ja hyviä asioita kyllä tapahtuu, kun katsoo ympärilleen. Tuntuu, että huonot uutiset jyräävät ihan liikaa otsikoita ja mielialoja.

Tämä ajatus on tullut mieleeni ennenkin, sillä ihana siskontyttäreni perusti uuden blogin, johon hän kirjaa muistiin tilanteita, joissa hän on rohkeasti astunut mukavuusalueensa ulkopuolelle ja/tai kokeillut jotain asiaa ensimmäisen kerran. Hän on haastanut itseään tekemään hyviä tekoja, kuten vaikkapa päästämään mummon edelle kauppajonossa tai muuta pientä arvokasta hyvää, joka tuo molempien osapuolten päivään iloa. Mahtava idea Heidi! Minäkin haluan haastaa itseni näkemään kaikki elämän hyvät jutut ja haluan alkaa panostaa niihin myös täällä blogissa entistä enemmän.


Maken iloisia silmiä katsellessa ei voi tulla muuta kuin hyvälle tuulelle! :) Oli hauska juttu, että yritimme soittaa toisillemme täysin yhtä aikaa tänä aamuna, niin ettei puhelimet voineet yhdistää.

Mukavaa päivää kaikille! Minä lähden käväisemään salilla ja sen jälkeen suuntaan viettämään toista iloista humputtelulomapäivää kaupungille! :)

2 kommenttia

  1. Tästä sun postauksesta ei voi olla tulematta mieleen mun yhen tutun juuri vastikaan aloittama blogi Ne pienet asiat. Tsekkaahan! http://nepienetasiat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, pitääpäs tutustua! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!