Se on sunnuntai

Puuh, ei huvita opiskella. En jaksa kirjottaa esseetä. Ei nappais pestä pyykkiä. Mutta jos noista pitää valita, niin pyykkäys kiitos. Sunnuntai-ilta tuntuu aina tältä. Typerää, että just maanantaina on aina tentti ja esseen deadline.

Mieluumminhan sitä hupattelisi kuin hoitelisi velvollisuuksia. Onneksi voi blogin kirjoittamisen varjolla lykätä kouluhommia ja palata pikkuhetkeksi päivän kivoihin hetkiin. Vaikka oikeastaan tästä päivästä ei ole paljon kirjoitettavaa (mikä on varmaan ihan hyvä juttu tuon eilisen megaromaanin jälkeen :)

Koska on sunnuntai, tänään oli taas kirkkopäivä. Syötiin Angelan kanssa tuhdit jäätelö-mustikka-pannari-aamiaiset ja lähdettiin pullottavine vatsoinemme Times Squaren kirkkoon iltapäivällä (ei jaksettu herätä aamulla aikasin...). Oli huippua! Hyvää asiaa. Ja yliluonnollinen tunnelma. Kirkossa vedettiin myös sama biisi, jonka esitin kolmevuotiaana isosiskon häissä, joka oli aika hassua! Myös se on hassua, että olen laulanut julkisesti joskus, no kukapa toisaalta ei olis kolmevuotiaana.

Koska Angela on toivoton söpistelijä, se tietenkin rakastaa m&m's-kauppaa Times Squarella ja halus mennä sinne kirkon jälkeen. Itsehän en mistään värikkäästä, lapsellisesta ja make(a)sta tykkää...

...eikä varsinkaan karkista ja kuvien ottamisesta. Mutta uhrauduin.


No joo, mutta siinäpä se päivä pähkinänkuoressa. Se pitää vielä mainita, että tämä kirkossakäynti-innostukseni ihmetyttää mua itseänikin. Se on täällä viikon kohokohta ja yksi syy, jonka takia ei huvittaisi täältä lähteä pois. Suomessahan en koskaan käynyt kirkossa.

Tänään kun katselin ihmisiä joiden elämä muuttui epätoivoisesta surusta mielettömään iloon siellä, niin tajusin, että mitä huonommin menee, niin sen enempi kaikki tarttee Jumalaa. Se on oikeesti aika raju paikka! Kuurotkin tanssii siellä ja bilettää viittomakielellä. Mietiskelin, että meikäläisen tulevaisuuden suhteen on kaksi vaihtoehtoista näkymää 1) tarvitsen taivaallisia voimia entistä kipeämmin Ouluun paluu -shokissa ja töiden haku -rumbassa tai 2) Islannin tulivuori jatkaa purkautumistaan (pliis, pliis) ja tanssin kiitostansseja täällä koko kesän!!!!!! Vielä kun mun kaverit ja Make tulee tänne ens viikolla, niin ei tosiaan tuhka taivaalla haittais sen jälkeen kyllä mua yhtään! Thumbs up! ;)

3 kommenttia

  1. Mää oon miettiny kyl kovasti et miten sen tuhkan sais nyt pysähtymään ja sit sunnuntaina (pitänee munki tulla sinne kirkkoon sit pyytämään sitä) purkautumaan kaikki tuhkat mitä siellä islannissa on... Mää en malta enää yhtään oottaaaa!!!!!!!

    VastaaPoista
  2. Pähkinä?! :D Miksu, en määkään!!!! Tervetuloa maailman eniteen!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!