Koulupäivä oli normaalia pidempi, koska se kesti siis tänään yhdeksästä viiteen. Koulun jälkeen päätimme lähteä kokeilemaan olisiko onnea saada liput Leijona Kuningas -musikaaliin, joka on Broadwayn suosituin musikaali ja aina loppuunmyyty. Olin saanut vinkin eräältä tytöltä, että jos menee teatteriin paikan päälle ostamaan lippua kuudelta, niin voi hyvällä tuurilla saada kohtuuhintaisen lipun.
Ja mehän saatiin! Oltiin niin onnemme kukkuloilla jo ennen show'ta, koska tämä on ollut mun ja Angelan haave numero yksi!
...mutta emme olleetkaan kaksin, nimittäin olemme saaneet uuden kaiffarin! Jenny aloitti tänään opinnot ja meillä synkkasi heti. Ja mikä ironisinta, hän oli juuri se testiäni häiriköimään ryykännyt tyyppi, jolle olin ollut niin raivoissani! Lepyin samantien, koska eihän nyt ekaa päivää oleva tyyppi voi tietää, että joku siellä parhaillaan yrittää tehdä kuuntelukoetta.
Luulenpa, että vietämme jatkossa tiiviisti aikaa kolmestaan :) Aika hassua, että miten joku vaan pomppaa heti ekalla tapaamisella lukuisten uusien ihmisten joukosta, joita tapaa koko ajan. Tämä myös vähentänee Angelan huolia, sillä on ollut vähän suruissaan, että minä ja monet muut lähtevät ennen häntä.
Lion King -teatteri sijaitsee arvoisellaan paikalla keskellä Times Squarea. Mutta sijainti ei ole mitään siihen verrattuna, miten hyvä show oli! Oikeasti noloa myöntää, mutta tirautin onnen kyyneleitä taas, kun shown lopetus oli niin loistelias... En ole ikinä nähnyt ja kuullut mitään vastaavaa. Miten ihmiset voivat olla niin taitavia! Toivottavasti alla oleva video on sallittu Suomessakin tai missä tätä luettekaan, sillä siitä saa vähän käsitystä siitä, miten uskomattomalla tavalla ihmiset voivat esittää eläimiä! Kyseessä ei ollut lasten musikaali, vaikka niin voisi kuvitella. En nähnyt kuin yhden kersan. Show oli tosi jännittävä, välillä liikuttava ja välillä naurattava.
Huomasin tänään konkreettisen muutoksen kielitaidossani, sillä ensimmäisellä viikolla Maija Poppanen -musikaalissa oli tosi vaikea ymmärtää puhetta, mutta nyt ymmärsin lähes kaiken eikä tarvinut pinnistellä ollenkaan kuuntelemaan! Olin niiiin onnellinen havainnosta, että meinasin haljeta ylpeydestä! Ette tiedä, kuinka tämä enkku-kysymys on ollut minulle kamala rasite, kun olen tuntenut niin huonommuutta siinä. Ja onhan siinä vielä paljon tekemistä, mutta nyt voin alkaa uskoa, että kyllä minä sen opin!! I just can't wait to be king! ;)
Olitpa taas hienoja kuvia osannut valita. Ja tuosta videosta kyllä pääsi vähän tunnelmaan.. On varmasti ollut hieno show.. Jotkut ne vaan osaa tehdä kunnon shown... Kyllä meidän pitää sitten mun seuraavalla reissulla käydä jokin näytelmä katsomassa... Ja mää uskon että sun kokeet kuitenkin menee tosi hyvin..
VastaaPoistaei vitsit! Leijonakuningas, mun elämäni! ♥ vähä oon taas kateellinen!!! Nuo biisit ♥
VastaaPoista