Mustasukkaisuutta Chelseassa

Samaan aikaan kun minä yritin tehdä ryhmätöitä "Afrikan prinssin" kanssa ja opiskella pilkkusääntöjä kielioppikirjasta, entinen luokkani oli luokkaretkellä jossakin linnassa tai vastaavassa tänään! Ja se oli vasta alkua...

Tänään oli ne Nicholen kirjan julkkaribileet Chelseassa ja kiirehdittiin sinne pari uuden luokkakaverini kanssa. Ehdittiin juuri aloitusaikaan paikalle, mutta ketään tuttuja ei näkynyt. Soitin Angelalle ja kuulin, että koko jengi oli syömässä Nicholen kanssa, jossakin lähistön ravintolassa. Lähdettiin sinne, koska oltiin näkäisiä ja "vähän" orpoina keskenään tuttujen boheemien runoilijoiden ja kuvataiteilijoiden bileissä.

Päästyämme ravintolaan, kaikki olivat jo syöneet. Siinä vaiheessa, kun me olimme tilanneet annokset, porukka jatkoi matkaansa galleriaan ja kun me taas oltiin syöty ja päästy perille galleriaan, kaikki tekivät lähtöä. Ei olisi voinut enää selvemmin tulla tunne, että olen nyt eri ryhmässä! Hienoisilta mustasukkaisuuden tunteilta ei voinut välttyä. Naureskelin mielessäni, että näin ne ihmissuhdekiemurat tunkevat kaikkialle!

Oltiin ostettu kuvassa oikealla näkyvän Jayn oivalluksesta kukkia Nicholelle ja se ilahtui kovasti. Nichole oli siis kuvittanut runokirjan ja nyt oli juhlimassa kirjan lanseerausta muiden lähiaikoina kirjoja julkaisseiden taidekirjailijoiden kanssa. Kirjat eivät edustaneet mitään mainstreamia ja muutenkin meininki oli kotikutoisen herttaista. Valkoviiniä tarjoiltiin laatikosta suolatikkujen kera :D

Ei oltu kauaa bileissä, koska kirjat eivätkä ihmiset olleet millään tasolla tuttuja. Lähdin "uuden jengini" kanssa Highline Parkiin, joka sijaitsi ihan gallerian vieressä. Jay on lähtöisin Koreasta, mutta opiskelee viidettä vuotta Shanghaissa lakinaiseksi. Keskellä kuvaa näkyvä Denise on taiwanilainen nettisivujen ohjelmoija, joka on New Yorkissa äitinsä kanssa (vasemmalla oleva lady). Denisen äiti on myös opiskelemassa Kaplanissa ja hän osottautui tosi hauskaksi persoonaksi. Hän kertoi olevansa kotirouva, joka ei kokkaa eikä siivoa! Ihanaa!! :D

Mulla oli tosi mukavaa uusien luokkatoverien kanssa ja puhuttiin kaikesta tosi avoimesti, vaikka oltiin Jayn kanssa ekaa päivää ja Denisen kanssa toista päivää tekemisissä. Jay on ollut täällä jo 8 kuukautta ja on entinen Nicholen oppilas myös. Hän sanoi, että Nicholen luokka on ainutlaatuinen aina, sillä siellä luokasta tulee sellainen tiivis "meidän luokka". Muiden opettajien luokat ovat akateemiseen tyyliin luentomaisempia, jossa ihmiset käyvät ja lähtevät. Jay sanoi, että hänellä oli ollut samat fiilikset alussa Nicholen lintukodon jälkeen kuin minulla nyt, mutta hän sanoi, että uusi luokkakin on eri tavalla mukava, kun siihen tottuu. Mutta koska mulla ei ole juurikaan aikaa tottua siihen, niin voin tuomita tuntematta!

Mutta sanopa vaan, että ihan sama kaikille ihmissuhteille ja tuntemuksille sen rinnalla kuin paljon rakastan tätä kaupunkia! Taas kun katselin New Yorkia puistosta käsin, niin teki mieli ottaa koko Manhattan karhunhalaukseen ja rutistaa se luttuun! Miten täydellinen pikkumaailma se vaan edelleen mulle on. Mää rrrrrakastan tätä kaupunkia! Ainii mää jo sanoin sen.

Olin niin hyvällä tuulella, että ajelin E-junalla Times Squarelle ja kävin ostamassa lipun hiphop-elokuvaan. Näytöksen alkuun oli tunti aikaa, niin käppäilin ulos lämpimään iltaan ja istahdin pöydän äären kadulle tekemään läksyjä. Ulkona oli niin lämmin, että tarkeni lyhythihaisella paidalla. Monen peräkkäisen sadepäivän jälkeen oli ihana istuskella ulkona ja vaan koittaa joka solulla tallentaa kaikki yksityiskohdat mieleen tästä elämyksestä.

Leffa kesti pari tuntia ja kotiin päästyäni tunteet taas jotenkin vaihtuivat kaihoon ja siitä seuraavaan Maken ikävään. Kuinka paljon voi naisen tunteet vaihdella päivän aikana?! Voi tätä vuoristorataa!