Perjantai-iltanakaan en ollut oikein iskussa samaisesta syystä, mutta käytiin kuitenkin meidän luokan Gabrielin viimeisen päivän kunniaksi porukalla syömässä Hell's kitchen -nimisellä alueella. Itse asiassa tuo ravintola-paratiisi sijaitsee seuraavalla kadulla kämpältäni, mutta toisella suunnalla kuin minne yleensä suunnistan, joten tuo on suhteellisen uusi tuttavuus minulle.
Sain perjantaina koetulokset ja jeee pääsin läpi! Se tarkoittaa sitä, että ensi viikosta alkaen opiskelen Advanced-ryhmässä eli C1-tasolla. Jee! Tosin ryhmän vaihtaminenhan on ihan kamalaa, mutta kuitenkin onhan se aivan mahtavaa nähdä konkreettista etenemistä tässä kielessä.
Ruokailun jälkeen käytiin hakemassa cupcaket kuuluisasta Magnolia-leipomosta. Mutta siellä ei ollut pöytiä missä syödä, niin päätin lähteä kotiin, koska t-paidalla ei tarennut jäädä istuskelemaan ulos. Olihan se sitten vähän surullista istua kotona sängyllä syömässä hienoa leivosta veden kans. Nuha oli vienyt niin voimat, etten jaksanut lähteä ostamaan edes kahvia... Tämä surkea fyysinen olo on saanut mut myös ikävöimään Makea aika paljon. Ei tämä kaikki mahtavuus muuta sitä, että siellä missä on mun Make, on mun koti. KAMALA IKÄVÄ koko ajan.
Mutta on tämä paras paikka maailmassa potea ikävää kuitenkin! Juoksin eilen tuon kuvassa näkyvän miehen perässä, koska oli pakko saada kuva hänestä ja hitsi se oli vaikeaa tyypin nopeiden liikkeiden takia. Mies käveli pitkin katuja vetäen perässään äänentoistolaitteita ja mikrofoonia, johon hän lauloi kävellessä. Niinpä kadut raikasivat miekkosen säveliä kaiuttimesta. Mitään taustanauhaa tai säestystä ei ollut. Vain mies, äänentoisto ja laulu. Kekeke, vähän mua nauratti. Jollakin on vähän parempi itsetunto kun meikäläisellä!
Toinen erikoinen ilmiö on kadulla kulkevat ihmiset jotka tiedottavat maailmanlopusta joka kuulkaas tulossa jo 21. tätä kuuta! Tänäänkin näin tavallisen lapsiperheen, jonka äiti työnsi lastenvaunuja ja piteli siinä vaunun päällä isoa kylttiä, jossa luki "Tuomiopäivä 21. toukokuuta". Että semmosta! Olenpahan varoittanut.
Mutta jotta ei aivan vallan ankeisiin tunnelmiin lopeteta, niin tästä linkistä, voi katsoa uuden hittibiisin ja -tanssin. Liekö tämä on jo rantautunut Suomeenkin? Ainakin Prom-tanssiaisissa tämä oli illan ykköshitti ja tänään näin sen myös Jumping the Proom -leffassa, joka oli kans tosi hyvä. Valitettavasti video ei ollut sallittu upottaa tähän blogiin, mutta se siis löytyy nimellä Cupid Shuffle. Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!
Aivan ihanaa, että tää blogi on taas toiminnassa! Pelkäsin jo, että tämä meni jotenki rikki. =) Mahtava taas käydä katsomassa, mitä kaikkea ihanaa sulle kuuluu! Aina aamulla heti ekanA tsekkaan onko tullu uutta kirjotusta. keep on going! Ja toivottavasti sulla olo vähän paranee!
VastaaPoistaHei muru! Kiitos kommenteista ja että oot pysynyt langoilla edelleen! :) Sun edellinen kommentti oli tullu mun sähköpostiin niin siitä näin varoituksen, että jotain on vialla!! KIITOS! Ne kommentit visiin hävis sitten siitä ennen katkoa olleesta kirjotuksesta, mutta muuta tuhoa ei näytä onneksi tulleen. Olo on ollu tänään jo paljon parempi kun lopetin lääkkeet, heh! Hassua! Ihania päiviä Helsinkiin!
VastaaPoistaAaaaaw, "Siellä missä Make, siellä koti" That is a real toteemi speaking!<3
VastaaPoista