Ivana Helsinki ja Lintsi ne yhteen soppii

Suomalaisista suunnittelijoista seuraan suurimmalla mielenkiinnolla Ivana Helsingin Paola Suhosen uraa. Rakastan sitä, miten hän ammentaa lapsuuden muistoistaan ja sisäisestä sielunmaisemastaan aina jotain uutta kaunista ja jäljittelemätöntä. Tänään esiteltiin Paola Suhosen Linnanmäelle suunnittelema Hyrrä-kuosi lanseeraustilaisuudessa Linnanmäellä. Ketjukarusellissa järjestetyssä näytöksessä nähtiin kahdenkymmenen uniikin Hyrrä-mekon kokonaisuus.






Hyrrä-kuosin lisäksi Paola Suhonen ohjasi ja kuvasi Linnanmäelle oman Fashion Film –henkisen lyhytelokuvan, joka kuvattiin kokonaisuudessaan Linnanmäellä. Runsaat kaksi vuotta American Film Institutissa elokuva-alaa opiskellut ja elokuvaajaksi valmistunut Paola Suhonen voitti tänä keväänä Los Angelesin Student Emmy -palkintogaalassa hopeaa. Paolan uraa voi siis vaan hengästyneenä ihailla!  

Meillä on suuri kunnia päästä NAMEn kanssa Paolan vieraaksi syyskuussa. Erityisesti tällaiselle muotia rakastavalle ja Amerikan opiskelumahdollisuuksista kiinnostuneelle media-alan ihmiselle suunnittelijalla on takuulla paljon mielenkiintoista kerrottavaa :)



Ensi viikolla vietetään Amerikan päiviä Helsingissä. Tuolloin suuntaamme lauantaina viettämään iltaa Linnanmäelle ja pääsen näkemään Hyrrä-kuosin paikan päällä.

(Edit: Amerikan Päiviä vietetään 8.-9.6. eikä ensi viikolla, kiitos Kirsille tarkennuksesta :)


Kuvat ja video: IvanaHelsinki@Linnanmäki

4 kommenttia

  1. Eiiikä! Yks syy matkustaa syyskuussa Helsinkiin! :D

    VastaaPoista
  2. Amerikan Päivät on onneksi vasta kahden viikon päästä, 8.-9.6. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!