Taidetta silmäripsillä

Sain Mirkalta syntymäpäivälahjaksi paperiperhosia silmiin tai siltä minusta tänään tuntui, kun asensin perjantai-illan treffien piristykseksi lahjaripsiräpsyt silmiini. Tulin väsyneenä töistä kotiin puoli kuuden maissa. Olimme päättäneet mennä leffaan ja syömään mieheni kanssa tänään, kun eilisen suunnitelmat hautautuivat sohvatyynyjen ja viltin väliin. Mietiskelin, että millä tekisin illasta erityisen, ja joskus se voi lähteä niin pienestä kuin silmäripsistä! Muistin Miamissa saamani lahjan ja päätin toteuttaa sen avulla pienimuotoisen taideprojektin.

En ymmärrä, miten onnistun näyttämään tässä kuvassa näin nuorelta ja surumieliseltä. Kun en ole kumpaakaan :D 


Lahjan antaja taisi tuntea lahjan saajan. Paperiripset antoivat inspiraation koko asulle tänään ja toivat iltaan pienen ripauksen boheemia hulluutta, juuri sellaista, jota voi surutta harjoittaa suuremmassa kaupungissa tietäen, että aina tulee paljon erikoisempia lookeja vastaan. Olen yrittänyt istuttaa talvisen ankeaan menoon sanontaa "bileet ilman tekoripsiä ovat teeskentelyä" ;) Täytyy näyttää esimerkkiä!

Nämä kengät saavat minut tuntemaan oloni aina hyväksi <3 Näissäkin on Mirkan innoitusta, kiitos mussu!



4 kommenttia

  1. Awwww, kiva että ripset on päässy sulla jo käyttöön! Ne näyttää just niin kivalta ku aattelinki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan hauskasta lahjasta. Pistin hyvän kiertämään ja ostin Henukalle vähintään yhtä näyttävät räpsyttimet lahjaksi, hih ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Ville, ilahdutit kommentillasi :)

      Munkin mielestä Steve Madden osaa nuo kenkähommat.

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!