Kaikki mitä tiedän muotiviikoista

Muotiviikot on aihe, joka on pyörinyt mielessäni jo pidempään, ja nyt päätin istahtaa tämän viileimmistä viileimmän aiheen äärelle hetkeksi perjantai-iltani ratoksi uutta suosikkiani, kirsikkacokista, viileästi siemaillen. Ajattelin koota tähän ylös "kaiken", mitä tiedän muotiviikoista, sillä aihe on mielestäni supermielenkiintoinen, joka kuitenkin ignoorataan Suomessa aivan käsittämättömällä tavalla. Kyseessä on traditio, joka vaikuttaa meidän kaikkien elämään, joten siitä soisi puhuttavan enemmän. Ihmettelimme muotitoimittajakurssillakin tänään, että miten voi olla mahdollista, ettei edes Hesarissa ole muoti- tai tyylisivuja lainkaan, vaikka muualla maailmassa ne kuuluvat ilmanmuuta sanomalehtien sisältöihin siinä missä vaikkapa autot tai urheilu.



Kevään muotiviikkokausi on käynnissä, mutta Helsingin päärautatieaseman lehtikioskien melko runsaasta valikoimasta löysin hiljattain vain yhden muotiviikkojen erikoislehden, joka oli saksalaisen Jolien runaway special edition. Olemme kurssilla käyneet monia kiinnostavia keskusteluja siitä, miksi suomalaisessa kulttuurissa muotialaa pidetään jotenkin ei-arvostettavana tyhjäpäiden juttuna. Muualla maailmassa vaateteollisuus noteerataan työllistävänä, bruttokansantuotetta nostavana luovana alana, jota ei todellakaan tarvitse häpeillä - päinvastoin. Vakavasti otettavat sanomalehdet saattavat julkaista jopa kokonaisia muotilehtiä sanomalehtien liitteinä. Tähän on saatava muutos meilläkin!







Mutta palataanpas sinne fashion weekille. Lähtökohta on se, että muotiviikoilla muotitalot ja muotisuunnittelijat esittelevät uusimpia mallistojaan muotitoimittajille, sisäänostajille ja bloggaajille. Muotisesongit koostuvat kahdesta päämallistosta, jotka ovat kevät-kesä ja syksy-talvi. Media ja sisäänostajat valikoivat firmansa linjaan sopivat palat mallistoista ja näiden pohjalta kuluttajat tekevät lopulliset ostopäätökset.

Neljä merkittävintä muotiviikkoa ovat Milanon, Pariisin, Lontoon ja New Yorkin muotiviikot. Lisäksi Suomen vinkkelistä katsottuna noteeraamisen arvoisia ovat Tukholman, Kööpenhaminan ja Berliinin muotiviikot. 

Minulla on aina ollut haave päästä osallistumaan muotiviikoille. Tähän mennessä olen onnistunut pääsemään käymään vain Berliinin muotiviikoilla, joten muut haaveet vielä odottavat toteutumistaan. Parhaille muotiviikoille ja kiinnostavimpiin näytöksiin pääsee Suomesta vain muutama henkilö, joten tässä haaveessa riittää haastetta varmasti joksikin aikaa... Mutta hyvän tuurini ansiosta kohtalo on tuonut ennenkin eteeni uskomattomia sattumia, joten on syytä olla valmis ;) 





Opettajamme Mia Dillemuth kertoi viime kurssipäiviemme aikana kiinnostavia yksityiskohtia, jotka on hyvä huomioida muotiviikoille mennessä. Ensinnäkin kannattaa valita hyvä hotelli, sillä kutsut toimitetaan suoraan hotelleihin. Asiantunteva hotelli huolehtii siitä, ettei kutsu lipsahda vahingossa väärän oven alta jollekin muulle onnekkaalle.

Kun sitten tulee kutsu näytökseen, kannattaa pukeutua merkin vaatteisiin, (mikäli siihen on varaa.) Monesti vaatteita myös lainataan näytösvieraille, mutta tämä lienee edellyttävän sitä, että on todella kiinnostava henkilö...



Mutta mitä erityistä tiedän muotiviikoista kaupungittain, katsotaanpas:

BERLIINI

Ainut muotiviikko, johon minulla on siis omakohtaista tuntumaa ja josta tämän postauksen kuvat ovat peräisin. Päädyimme ystävieni kanssa Berliinin Bread & Butter -nimisille muotiviikoille sattumalta vuonna 2010. Lähdimme seuraamaan eräältä metroasemalta supertyylikästä poikaa, jonka arvelimme johdattavan meidät meille tuohon aikaan vieraassa kaupungissa muotimessualueelle, josta olimme nähneet mainoksia. Näin kävikin ja päätimme kokeilla strategiaa, jossa kävelemme sisälle alueelle itsevarman oloisina asenteella, että tänne olemme koko ajan olleet tulossakin. Lippuluukulla meitä odotti haastattelu, jossa tentattiin melko perusteellisesti olemmeko kelpoisia pääsemään sisälle. Piti kaivaa käyntikorttia, esittää nettisivu, joka todisti, että on asiaan kuuluvan organisaation palveluksessa ja mitähän kaikkea. Pitkähköjen selvittelyjen jälkeen saimme luvan ostaa liput "tämän kerran", sillä olimme kaikki nipin napin sellaisilla työpaikoilla, joita ei pystynyt suomenkielisten nettisivujen perusteella vääräksikään todistamaan. Ja "olemmehan me herranen aika sentään varta vasten lentäneet paikalle!" Liput taisivat maksaa 80 euroa, jos en väärin muista.

Emme päässeet katsomaan muotinäytöksiä vaan meidän osaltamme kokemus jäi alueella kiertelyksi. Kokemus oli sekin vertaansa vailla, sillä showroomit olivat ehdottomasti tyylikkäimmät, mitä olen ikinä nähnyt.









MILANO

Tänään opin, että Italia on vasta 50-luvulla päättänyt alkaa muodin maaksi ja ottanut itselleen haluamansa määrätietoisin teoin. Kuten kaikki tiedämme nyt Milano on yksi maailman muodin pääkaupungeista ja lähes kaikki työskentelevät siellä jollakin tavalla muotiin liittyen. Jopa vanhat miehet keskustelevat muotinäytöksistä, ihanaa! Milanossa on kuulemma yleisesti tapana pistää sunnuntaisin ykköset ylle ja lähteä ulos kävelylle. Näin ollen siellä voidaan ikäänkuin elää muotiviikkoa joka päivä! Italia on myös halunnut profiloitua kahvin maaksi, vaikka eihän siellä kahvia kasva. Kaikki on siis kiinni tahdosta ja brändin luomisesta!

NEW YORK

New Yorkin Mercedes-Benz Fashion Week on kaupallisempi kuin Euroopan viikot. New Yorkin muotiviikot on yksi maailman suurimmista muotitapahtumista. Pitkiä runway-lavoja reunustaa puolivuosittain yli 100 000 osallistujaa mukana tietenkin useita suuri julkkiksia. New Yorkin muotiviikkoja on järjestetty Bryant Parkissa vuodesta 1993, mutta muutama vuosi sitten tapahtuma siirtyi Lincoln centeriin.  Tänä vuonna olisin päässyt katsomaan Ivana Helsingin näytöstä ystäväni kautta, mutta sain tiedon liian myöhään, niin en ehtinyt järjestää matkaa sinne. Mikä harmi, mutta ehkäpä ensi vuonna!



LONTOO

Lontoon muotiviikot päättyivät juuri ja minulla tulee päällimmäisenä mieleen vain blogeissa näkyneet raportit näytösten ulkopuolella otetuista katutyyleistä. Tänä keväänä on ilmeisen supertrendikästä kulkea takki olkapäillä viittana siten, että hihat saavat heilua tyhjinä vierellä. Käden voi sitten täyttää vaikkapa Célinen laukulla, niin kyllä kelpaa. Lontoon muotiviikkojen näytöksiin on kuulemma helpompi saada kutsuja kuin muiden muodin pääkaupunkien näytöksiin. Kutsujen saamiseen vaikuttaa myös se, että onko omassa asuinkaupungissa kyseisen merkin liikettä.

PARIISI

Pariisin muotiviikot järjestetään eri puolilla kaupunkia, sillä jokainen merkki haluaa järjestää mitä elämyksellisimmän näytöksen mitä eriskummallisemmissa paikoissa. Ränsistyneet hallit ovat kuulema suurta huutoa. Louis Vuittonin näytöksessä on ajanut jopa juna keskelle stagea, joten kuluissa ei täällä säästellä!

Tänä vuonna erikoista oli se, että H&M teki debyyttinsä catwalkilla Pariisin muotiviikoilla. Tämä tapahtui itse asiassa eilen, mutta kiitos sosiaalisen median parhaat palat ovat jo jaossa Youtubessa. Mielestäni näyttää todella lupaavalta!



Internet tuo muotiviikot muutenkin meidän kaikkien saataville. Esimerkiksi style.com-sivustolla pystyy seuraamaan live-lähetyksiä näytöksistä, joten emme me sentään täysin eristyksissä elä, vaikka Suomessa muotiviikkoja ei niin eletäkään joka henkäyksessä.

Mutta on meilläkin kivoja juttuja tulossa. Saimme tänään kouraamme mainoksen tulevasta Fashion Film  Festivaalista, josta päästään nauttimaan Helsingissä 4.-7.4. Lisätietoja löytyy täältä.

Kirsikkacokislasini on tyhjä ja runosuoni alkaa olla ehtynyt. Taidan lähteä nukkumaan, jotta olen virkeänä oppimassa taas aamulla lisää kaikkea uutta mielenkiintoista. Mukavaa viikonloppua!

2 kommenttia

  1. Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus! Erityisesti oli hauska kuulla tuosta teidän sisäänpääsyprosessista Saksan muotiviikoille. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Inka, ihana kun sää jaksat aina antaa palautetta! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!