Haaveista ja itsensä löytämisestä

Bloggarin ja kolmikymppisen elämä ei ole helppoa. Haluaisi olla aina hyväntuulinen ja kevyt, vaikuttamatta silti kevytkenkäiseltä. Haluaisi olla jo löytänyt itsensä ja matkalla kohti unelmiaan joka osa-alueella elämässä. Mutta en onneksi ole ainut, joka pohtii kysymystä - mikä minusta tulee isona? Luin Hearts & Minds -blogin Sannan pohdintoja uravalinnasta ja tuli olo, että haluan itsekin sivuta vielä samaa aihepiiriä vähäsen.

Välillä haluan hirveästi uskoa, että kaikki on mahdollista haluavalle sydämelle. Ystäväpiirissäni on ihmisiä, jotka ovat tehneet rohkeita hyppyjä tuntemattomaan ja ne ovat kannattaneet. Jos sydän sykkii maailman näkemiselle, kokemuksille ja seikkailuille - voisiko siihenkin tarttua ja vain lähteä? Voiko siihen yhdistää ammatin? Vai onko päässäni vain romanttisia kuvitelmia Balilla pyöräilystä Eat Pray Loven tyyliin ja talon kunnostamisesta Toscanan auringon alta? Maailmalle lähtemistä kuun siltaa pitkin kuten Mamma Mian loppukohtauksessa? :) Ainahan näitä asioita kuitenkin joku oikeastikin tekee.

Sehän on selvää, ettei ikinä ei ole liian myöhäistä haaveilla ja unelmoida. Mutta onko silti olemassa parasta ennen päiväys? Eilen kun ripustimme pyykkejä, Make sanoi, että on järkevää toteuttaa haaveita aina kun siihen on mahdollisuus. Ikinä ei voi tietää, että sairastuuko joku läheinen tai istuuko kohta vaikka itse pyörätuolissa. Tai tapahtuuko jotain muuta, joka oikeasti rajoittaa elämää. Välillä on vaikeaa pallotella järkevyyden ja liiallisen varovaisuuden kanssa. Nämä ovat näitä hyvän ajan ihmisen ongelmia, kun ei tarvitse taistella eloonjäämisen takia.

Kuulimme eilen, että it-firma, jossa Make on töissä, myydään, joka tietysti tässä vaiheessa herättää kysymyksiä. Pitääkö alkaa varautua jotenkin kaiken varalta? Mutta eikö juuri se ole antautumista epävarmuuden vietäväksi? Tulimme siihen tulokseen, että emme ala pelkäämään mitään ainakaan tässä vaiheessa. Firmat voivat vaihtaa omistajia ja ihmiset työpaikkoja. Tai alaa. Kai nyt kahdelle tahtovalle sydämelle jotain aina löytyy tästä maailmasta. Suurempi haaste on tietää, mitä todella haluaa ja ottaa se. Sitähän voi mennä vaikka harmaan kiven läpi, kun vain tietää mitä tahtoo.

Tekisi mieli tehdä gallup, että kuinka moni tuntee tietävänsä mitä haluaa elämältä? Onko tämä epäselvyys yleinenkin ongelma?