Love Trial

Minua on pyydetty kertomaan koulussa käytetetyistä opetusmenetelmistä, joten ajattelin kirjoitella siitä nyt vähän, koska tänään oli taas erityisen kiinnostava harjoitus.

Yksi valinnaisista aineistani on Amerikan kulttuuri, jonka olin jo vaihtamassa toiseen, mutta tämän päivän jälkeen päätinkin jäädä ryhmään. Käsittelimme tunnin aluksi amerikkalaista oikeusjärjestelmää keskustelun kautta ja sitten opettaja päätti, että tänään pidetään luokassa "rakkaus oikeudenkäynti". Homma alkoi seuraavasta tarinasta:

On tapahtunut lento-onnettomuus ja vain kuusi henkilöä on jäänyt henkiin. Tom ja Fred ovat pudonneet toiselle puolelle vaarallista jokea kuin missä muut ovat. Joessa huhutaan olevan hirviöitä. Tom on häämatkalla Rachelin kanssa ja on katkaissut jalkansa onnettomuudessa. Fred on Rachelin lapsuuden ystävä, joka on sattumalta samassa koneessa. Rachel on toisella puolella jokea kolmen miehen kanssa ja pyytää heiltä apua, että he auttaisivat häntä rakentamaan veneen, jotta hän pääsisi tuskasta huutavan tuoreen miehensä luokse, koska kuka tietää vaikka hän kuolee yön aikana vammoihinsa.


Rachel menee ensin Ianin luo pyytämään apua, mutta Ian kieltäytyy, koska hän yrittää korjata radioa, jolla saataisiin apua kaikille. Seuraavaksi Rachel menee Markin luo, mutta bisnesmies Mark näkee tilanteessa riskejä ja suostuu auttamaan ainoastaan, jos Rachel maksaa hänelle 100 000 dollaria "henkivakuutusta". Naisella ei ole tällaisia rahoja, joten hän lähtee viimeisen miehen puheille. Sawyer on pelkoaherättävän komea pahapoika, jonka vaimo jäi vasta kiinni hänen parhaan ystävänsä kanssa muhinoinnista. Sawyer ei usko enää avioliittoon ja sanoo Rachelille, että hän voi auttaa naista seksiä vastaan. Rachel läppäsee miestä poskelle, mutta Sawyer jatkaa: "Jos sinä olet oikeassa, miehesi ei välitä siitä että olit minun kanssani ja jos hän taas haluaa erota, minä olen oikeassa että ei ole olemassa tosi rakkautta". Epätoivoinen Rachel suostuu ja pääsee lopulta miehensä luo.

Tom on toipunut hieman ja kuullessaan Rachelin tunnustuksen hän päättää jättää tuoreen vaimonsa ja haluaa erota. Rachel lähtee itkemään syrjään ja vanha ystävä Fred tulee lohduttamaan häntä. Fred tunnustaa, että hän on aina rakastanut Rachelia ja lupaa pitää tästä huolta nyt kun Tom on jättänyt tämän. Rachel läppäsee miestä naamalle ja sanoo, että nyt ei ole oikea aika tulla sanomaan tuollaista, koska hän rakastaa aviomiestään ja on haavoittuvainen kamalassa tilanteessa.

Opettaja kertoo tarinan uskomattoman jännittävällä tavalla ja luokka kuuntelee hipihiljaa. Ja sitten alkaa Love Trial. Opiskelijoiden pitää keskustella tilanteesta ja listata henkilöt järjestykseen. Kuka on vähiten syyllinen tilanteessa? Sitten jokaiselle henkilölle etsitään puolustusasianajajat ja syyttäjät ja oikeudenkäynti alkaa. Ja se oli niin hauskaa! Taas tuli hyvin kulttuurierot esille kun luokan turkkilaisen miehen mielestä Saywer ei ollut syyllinen mihinkään vaan oli ainoa järkevä tyyppi tilanteessa, kun piti vähän hauskaa. Hänen mielestään mies voi kyllä käydä vähän harrastamassa seksiä, mutta kun Rachelia tuomittiin, hän oli heti laittamassa hänet vankilaan siitä että hän oli pettänyt aviomiestään ja ollut huono nainen! Aasialaisille asia oli selvä. Rachel oli nyt menettänyt kasvonsa ja se on pahinta mitä voi tapahtua. Eräskin sanoi Rachelista, että olisi ennemmin tappanut itsensä, rajat pitää olla ja niitä ei voi ylittää. Amerikkalaista opettajaa taas vähän nauratti, että onko sillä maineella nyt väliä kun ollaan force majure tilanteessa keskellä viidakkoa! Mutta on sillä ainakin tämän aasialaisen kaverin mielestä.

Aina kun joku saatiin tuomittua vankilaan huonosta käytöksestä rakkaudessa, syyttäjätiimi tuuletti voitosta. Oli kyllä tosiaan superhauskaa ja opettavaista. Tunneilla puhutaan koko ajan ja tehtävien kautta paljastuu syvällisiäki arvoja ja näkemyksiä ihmisten takaa. Uskonto on myös paljon enemmän näkyvillä täällä kuin suomalaisessa koulussa. Ihmiset perustelevat mielipiteitään uskonnolisten vakaamusten mukaan avoimesti ja kaikki ovat tosi suvaitsevia eri uskontoja kohtaan. Kuudennessa kerroksessa on rukoushuone muslimeille ja musliminaiset käyttävät huntuja koulussa. Minulle tuli muuten yllätyksenä, että monet korealaiset ovat kristittyjä.

Anyway, koulun jälkeen lähdettiin KoreaTowniin syömään kenempä muidenkaan kuin korealaisten kans.

Maistelin outoja makuja ennakkoluulottomasti, mutta ruoka ei ollut ihan meikäläisen makuun. Kaikessa maistui jotenkin liikaa meri.

Ainakin ruoka oli kauniisti aseteltua.

Siinäpä tärkeimmät tältä päivältä. Ainiin ja meillä oli myös ne kokeet! Muut opiskelijat olivat kertoneet, että koe on lähinnä lauseiden yhdistämistä, mutta eipä ollutkaan. Piti kirjoittaa essee ja tehdä kuuntelu. Molemmissa painotettiin viikolla käsiteltyä kielioppia. Huh, oli aika vaikea, muttei mahdoton. Ensi viikon kokeeseen aion valmistautua vähän enemmän. Etenkin pänttään kielioppia enemmän.

Ps. Pidin lupaukseni ja vastasin eilen kaikkiin blogikommentteihin. Parannan tapani ja vastailen jatkossa tuoreeltaan niihin :)

Pps. Us Embassyn sivuilla on pari mun uutta kirjoitusta. Jos kiinnostaa ja et ole vielä hoksannut niitä, niin täältä pääsee sinne.

Tervetuloa eliittiyliopistoon!

Vähemmän sanoja, enemmän kuvia tänään. Tämä päivä kuljailtiin Harlemissa, jossa sijaitsee kaksi tärkeää kohdetta: Beyoncen ja hänen äitinsä omistamat vaatekaupat (Jimmy Jazz) ja Columbian Ivy League -eliittiyliopisto.

Harlemin metrossa ei ollut varsinaisesti ruuhkaa ja mietittiin, että onkohan se hyvä merkki... Opettajien mielestä kuitenkin kaikkialla on turvallista liikkua päivällä.

Harlem oli ihan erilainen kuin tämä meikäläisen naapurusto. Oli virkistävää käydä vähän rauhallisemmilla kaduilla välillä. Jimmy Jazzin kaupat olivat mahtavia ja aion viedä suomalaiset vieraat sinne, kun saan niitä! Siellä oli halvalla musiikkivideo-tyyppisiä värikkäitä vaatteita ja valikoimassa oli myös isoja kokoja niin miehille kuin naisillekin. Suosittelen!

Shoppailun ja pizza-palojen jälkeen käppäiltiin Columbia Universityn kampukselle.

Ja koska missään ei kielletty menemästä sisälle ja ovet olivat auki, niin astuttiin sisälle tähän yhteen maailman tasokkaimmista yliopistoista.

Ympäristö oli paikoitellen vähän vanhanaikaisen näköistä. Koetuloksia tai jotain oli paperisissa kansioissa käytävillä, missä on kosketusnäytöt?

Pujahdettiin sisälle tyhjään luokkahuoneeseeen ja kokeiltiin miltä tuntuu olla Ivy League -opiskelija...

Tai professori.

Huomatkaa LIITUtaulu. Enpä muista milloin viimes olisin nähnyt sellaisen tai pitänyt liitua kädessäni.

Liian helppoa. Jatkettiin matkaa isolla kampusalueella.

Taas oli nähty vaivaa minun tulon takia ja laitettu Suomen lipun värit esille. Huomaavaista.

Kun saatiin tarpeeksi hakattua älyä päähän tästä viisaudenkehdosta, käppäiltiin Hudson joen rantaa pitkin Central Parkiin ja ajettiin takaisin kämpille. On aika hurjaa huomata, että jo parin päivän tuntemisen jälkeen voi hullutella ja hupailla korealaisen ja brasialaisen kanssa ilman mitään ongelmia olla samalla aaltopituudella! On kiehtovaa, miten samanhenkisiä ihmisiä voi löytyä kaukaisimmista maailmankolkista, vaikka meidän kaikkien kolmen kulttuurit ovat niin totaalisen erilaiset. Ihan mielettömän mahtavaa!

Jotain tarttui mukaankin. Jatkossa tässä sängyssä, jossa nyt kirjoittelen tätä postausta, ajatellaan vain akateemisia ajatuksia Columbian hengessä. Winstonkin tykkäsi, kun ei tarvitse möyrytä enää lakanoissa yötä päivää.

Nyt alan lukemaan huomisiin sanakokeisiin ja tarkistan esseen vielä kerran. Ensimmäinen viikko on takana ja kahdeksan ihanaa ihanaa viikkoa vielä edessä!

Ps. Lupaan vastata tänään kommentteihin! On ollut aivan ihana saada niitä. Kiitos! Pahoittelut, etten ole vastannut niihin aiemmin. Päivissä on liian vähän tunteja!

Rässähtänyt pyykkipäivä

Tänään oli vähän turhan aurinkoinen ilma sisällä vietettäväksi, mutta minkäs teet kun velvollisuudet kutsuvat. Minua oli varoitettu, että siivooja saattaa tulla jo kymmeneltä, joten nousin aikaisin ylös siivoamaan, että siivooja voi tulla. (Näin olen kuullut kaikkien kotirouvien tekevän, jos heillä käy siivooja.) Halusin pois jaloista, joten lähdin aamupala- ja pesuaineostoksille Kmartiin - taas.


Vietin päivän mukavasti kolitseissa ilman laittautumista, koska olo oli jotenkin väsähtänyt ja tiesin, että päiväohjelmassa on vain tylsähköjä askareita. Vedin jalkaan uudet Uggit ja heti lähti päivä paremmin käytiin. Minulta kysyttiin tietä pari kertaa, joten totesin, että rönttäinen lookki saa ihmiset luulemaan, että olen paikallinen. Ja tottahan se on, jos olisin täällä vaan viikon, sipsuttelisin kyllä ykköset yllä koko ajan :)


Here they are, my babies <3

Kadulla näkyi taas monenmoista kulkijaa.

Kauppaan päästyäni huomasin, että melkein kaikissa pyykkiaineisssa oli säilöntäainetta, jolle olen pahasti allerginen. Ei auttanut kuin lähteä takaisin kämpille surffailemaan nettiin pyykkiainesivustoja. Yllättäen apu löytyi taas Facebookista. Minut tuntevat tietävät, että parhaat kykyni ovat muilla aluilla kuin kodinhoidossa, joten pesuaineisiin keskittyminen oli totaalisen uutta meikäläiselle. Enpä ole ennen tullut ajatelleeksi, että kaikilla merkeillä on omat nettisivunsa pesuvinkkeineen. Normaalissa elämässä ajatukseni keskittyvät joihinkin suurempiin kunnianhimoisiin kuvioihin ja pyykinpesun kaltaiset asiat hoidetaan pakollisena sivutoimena sille ajatuksia uhraamatta. Täällä kuitenkin tästä operaatiosta tuli jotenkin mielenkiintoisempi ja tärkeämpi ja sille oli pakko uhrata aikaa ja ajatuksia.

En ole ennen käyttänyt pesulaa enkä kuivausrumpua. Homma muuttui vielä hauskemmaksi, kun ystäväni Suomesta sattui mainitsemaan Skypessä Frendien jaksosta, jossa Ross ja Rachel ovat pesulassa. Olen hirveä frendit-fani ja ihmeen kaupalla minulla oli juuri se levy mukana, jossa ko jakso oli, ja päätinkin ottaa sanastoharjoittelusta kaiken irti!

Otin läppärin mukaan pesulaan ja laitoin Frendit pyörimään ilman tekstityksiä. Oli hauskaa kuulla Rossin suusta samoja termejä kuin joita olin lukenut pesuaineiden purkeista ja nettisivuilta! Koulussa ei lakana- ja pyykkisanasto voisi tulla paremmin tutuksi kuin oikeassa elämässä todellisten ongelmien kautta.

Katsoin pesulajakson pyykkikoneen pyöriessä ja kun jakso päättyi, pesuohjelma oli valmis ja pyykit valmiina laitettavaksi kuivausrumpuun.

Selvisin touhusta paremmin kuin Rachel ja vaatteet tulivat ulos oikean värisinä, kuivina ja hyväntuoksuisina. Sorry Facebook-neuvonantajat, tänä väsyneenä päivänä laiskuus voitti ja en jaksanut lähteä metsästämään eko-pyykkipulveria vaan päädyin tavalliseen. Tämän voi laittaa mun pitkälle syntilistalle muiden joukkoon. (Onneksi huomenna on kirkko! ;)

Pyykkäyksen lisäksi sain kirjoitettua 300 sanan esseen aiheesta home schooling ja yllätyksekseni kirjoittaminen sujui melko vaivattomasti. Kyllä tämä tästä! Sain hankittua kämpille vihdoin ruokaa ja nyt puoliunessa päätän tämän vähemmän elegantin kirjoituksen tähän hienoon valokuvateokseen Kmartin antimista. Hyvää yötä!

(Ällö)söpöilyä Times Squarella

Raskas työ vaatii raskasta söpöilyä. Aasialaisessa seurassa söpöistä ja ihkuista asioista tykkääminen on vähän niinku in. Ja eipä minulla mitään sitä vastaan ole! :)


Olen kävellyt tänään sata kertaa Times Squarea edes takaisin, koska olen koittanut säästää rahaa ja välttää metroilua. Täällä on nyt aika kylmä ja mun bootsit on edelleen rikki (en ole nähnyt yhtään suutaria). Ja koska mun vaatevarastoon ei kuulu juurikaan muuta kuin mekkoja ja hameita, on kenkäongelma ollut kriittinen! Tein tänään rankan päätöksen ja vaihdoin äänestämään ja vapaaehtoisille tunneille menon kenkien hankintaan... Äänestyspaikalle ei pääse metrolla ja eilisen kävelyretken perusteella tiesin, ettei minulla ole aikaa sekä äänestää että ostaa kenkiä. Shoppailu meni edelle, koska olisin joutunut ajamaan taksilla äänestämään ja rahaa olisi mennyt turhaan. Olen valikoiduissa asioissa kääntynyt erittäin pihiksi! Huomasin illalla Facebookista, että konsulaatin sivujen mukaan, huomannakin voi vielä äänestää, joten täytyy vielä harkita asiaa.

Mutta niin, menin opettajan suosittelemaan kauppaan ja ostaa päräytin itselle ne Uggit vihdoin! Ja ne on ihanat! Olen kävellyt niillä koko päivän ja ne ovat niin hyvän tuntuiset ja hyvät kävellä, että olen ihan onnessani.

Meillä oli tänään toisen ryhmän opettaja sijaisena ja vitsit se oli niin paljon huonompi kuin meidän oma, että olet todella todella onnellinen, etten mennyt vaihtamaan aamuryhmään! Koulun jälkeen lähdettiin luokkakaverien kanssa syömään ja kaikki muut paitsi minä halusivat Mc Donaldsille! Amerikassa MINÄ olen näköjään se terveysintoilija. Taivuin enemmistön päätökseen. Olin ihan järkyttynyt, että monet täällä opiskelevat syövät vähintään 2-3 kertaa VIIKOSSA mäkkärillä! Jestas! Olen joku aika sitten päättänyt, etten syö enää ikinä Mäkkärillä - enkä varsinkaan kolmesti viikossa!

Ja nyt aletaan pääsemään siihen söpöilyyn. Vietin tänään Angelan ja Brunan kanssa illan. He eivät olleet eilisessä porukassa, joten taas oli paljon tutustumista. He ovat kuitenkin minun luokalla toisin kuin eilinen jengi, joten heitä tunsin vähän paremmin. Angela sanoi tänään, että hän vieläkin ihmettelee, ettei muissa maissa hakata opiskelijoita huonoista arvosanoista! Hänelle se oli tullut suurena yllätyksenä, kun taas meikäläiset eivät voineet uskoa todeksi, että jossakin oikeasti vielä hakataan pesäpallomailalla, jos kokeesta ei tule kymppejä! Eräs meidän luokalla oleva vanhempi nainen oli niin raivoissaan kuullessaan tuosta hakkaamisesta, että hän karjui isoon ääneen, että "jos joku hakkaisi minun lastani niin minä TAPPAISIN sen".

Ostin vähän kristillistä hiphoppia/räppiä tyypiltä, joka väitti myyneensä 200 000 levyä. Musiikki kuulosti hyvältä ja pidin mielessä tulevaa roadtrippeilyä, jonne tarvitaan autoradioon vähän musakkia. Yo man!

Hankin tänään amerikkalaisen kännykän ja nyt on helpompi kommunikoida uusien kaiffareiden kanssa. Meillä on tarkoitus mennä Harlemiin sunnuntaina Beyoncen ja sen äidin vaatekauppaan kiertelemään. Tietysti kirkon jälkeen. En ehdottomasti halua missata niitä bileitä sunnuntaina :) Tarkoitus on myös mennä käymään Columbia Universityssä, joka on yksi Ivy league -eliittiyliopistoista ja sijaitsee myös Harlemissa.

Sellaista tänne tänään. Kavereiden saaminen on tositosi kivaa, mutta haluan pitää kiinni myös tästä omasta ajasta, josta olen yllättäen nauttinut niin kovasti. Tänä aamuna tuntui, että tapahtuu niin paljon, että hengästyn kohta, ellen ota välillä ihan rauhallisesti. On vaikea tajuta, että minulla on vielä kaksi kuukautta aikaa tehdä kaikkea. Jotenkin sitä on vielä sellaisessa turistimoodissa, että pitää tehdä hulluna kaikkea, että ehtii varmasti. Nyt vain sattuu olemaan täyspäiväinen opikselu kotitehtävineen + arkiaskareita hoidettavana lisäksi. Huomiselle minulla on neljä kohtaa todolla:

1. Nauti omasta ajasta ja ota rennosti
2. Opettele pesemään pyykkiä
3. Ole tuhlaamatta rahaa!
4. Ja opiskele ahkerasti. Tämänpäiväisten lusmuilujen takia luvassa on 250 sanan esseen kirjoittamien ja 30 uuden sanan opettelu. Maanantaina on sanakoe ja se on aika jännää valmistautua siihen, koska sekä sana että selostus ovat enkuksi.

New York kuittaa. Kaikki hyvin, mutta vähän ikävä teitä rakkaita siellä.

Ps. Ystäväni Dj Skasin blogissa oli tällainen video New Yorkista, joka on tosi hyvä! Siinä näkyy hyvin tämän paikan monimuotoisuus ja mun kämppä monta kertaa (mm. video päättyy kuvaan tästä paikasta). Matkakuumeesta kärsivät, älkää kattoko!

new york city. from James Ogle on Vimeo.