Myrskyn ratsastajat Uudessa-Seelannissa



Uuden-Seelannin pysähdykseen olimme varanneet 12 päivää, sillä erityisesti Make oli hyvin kiinnostunut näkemään Taru sormusten herrasta -leffasta tuttua maata rauhassa. Saavuimme Aucklandiin päivä ennen uudenvuodenaattoa. 


Make opiskeli lentokoneessa ja hotellilla 20-sivuisen veneilyoppaan, sillä suomalainen Skipperi-venepalvelu toimii nykyisin myös Aucklandissa. Olimme sopineet veneperehdytyksen heti seuraavalle päivälle. Sen jälkeen meillä oli vapaa pääsy käyttämään Skipperin kaupunkimoottoriveneitä samalla jäsenmaksulla, jota maksamme veneilystä Suomessa. Aika uskomatonta, vai mitä!


Niinpä suuntasimme uudenvuodenaattona Viaductin satamassa sijaitsevasta hotellistamme aamuyhdeksäksi Pier Z:lle. Kävelymatkaa oli vajaa puoli tuntia ja Skipperin Ryan oli vastassa meitä sovitusti. 


Skipperillä näytti olevan oma toimisto laiturilla, mutta suuntasimme suoraan veneiden luo. 

Kuulimme, että Uudessa-Seelannissa Skipperin käyttäjistä 95 % on kalastusharrastajia.
Osa veneistä oli kuitenkin varattu niiden käyttöön, jotka eivät halunneet kalanhajuista venettä. 

Ryan kertoi meille, että olimme ensimmäiset ulkomailta tulevat skipperiläiset Uudessa-Seelannissa,
joten olimme kaikki tosi innoissamme!

Emme olleet aiemmin päässeet ajamaan veneellä, jossa on hytti, joten uusi isompi vene tuntui jännittävälle. Kaikki oli kuitenkin pääpiirteissään Suomesta tuttua, joten koulutuksen jälkeen halusimme vesille ja heti! 


Saimme varattua veneen klo 13 alkaen. Haettuamme hotellilta veneilykamat, lähdimme kruisaamaan Aucklandin saaristoon. Veneessä oli hyvät stereot ja radiosta tuli mahtavia biisejä. Mietimme, että tätä paremmissa merkeissä ei vuoden viimeistä päivää voisi viettää!



Auckland on täynnä saaria ja vesistöä, aivan kuten Helsinkikin. Täällä veneillessä vaan voi nähdä delfiinejä ja jopa valaita! Tuuli oli kuitenkin nousemassa ja me seilasimme tuntemattomilla vesillä, joten emme lähteneet niin syvän veden alueelle, missä delfiinejä todennäköisimmin tapaa. 


Ihailimme Aucklandin Sky Cityn silhuettia, turkoosia vettä ja kumpuilevia saaria, joista osa oli täysin paljaita ja osassa talot näyttivät olevan hupsusti päällekkäin. Tuntui käsittämättömälle, että täällä sitä veneillään suomalaisen yrityksen veneillä. 

 

Retken jälkeen Make teki postauksen skipperiläisten Facebook-ryhmään. Vastaanotosta päätellen, joku muukin saattaa päätyä vielä Aucklandiin veneilemään :)


Onni kääntyy 

Uudenvuodenaatto oli kaikin puolin ikimuistoinen ja onnistunut. Lähdimme illalla kaupungille ja ihmiset tuntuivat olevan erityisen hyvällä tuulella. Kuulimme, että uutta vuotta ei ole koronan takia juuri juhlittu viimeisenä kahtena vuotena, joten nyt juhlat olivat ylimmillään pitkän odotuksen jälkeen. 


Lähdimme seuraamaan iloista musisoivaa ihmisjoukkoa ja kuljimme hyvän matkaa letkan mukana. Matka katkesi alueelle, jonne valtava ihmisjoukko oli kokoontunut odottamaan puolta yötä. Laskimme yhteen ääneen vuoden viimeiset sekunnit ja sitten Sky towerin ilotulitus julisti vuoden vaihtuneen – täällä muuten ensimmäisenä koko maailmassa. 



Sitten lähdimme kävelemään takaisin kohti Viaductia. Tuntui kuin koko kaupunki olisi elänyt musikaalia. Bollywood-risteily oli saapunut satamaan ja ihmiset tanssivat laivalta tulvivan musiikin tahtiin kaduilla. Värikkäiden konttien päälle oli kiivennyt tanssivia nuoria. Kaupunki oli täynnä hymyjä, riemua ja pauhaavaa musiikkia. 


Yövyimme hyvällä paikalla Sebel Quay -hotellissa. Menimme kippistämään uudelle vuodelle kivalle parvekkeellemme. Katsoimme myös Youtubesta Sydneyn uuden vuoden ilotulituksen suorana. Yllätyksekseni vuosi vaihtui Sydneyssä vasta kaksi tuntia myöhemmin kuin meillä Uudessa-Seelannissa. 



Seuraavana päivänä kovat tuulenpuuskat saavuttivat Aucklandin ja edellisen päivän lämpö oli muisto vain. Emme uskoneet, että säätiedotuksessa luvattu 10 päivää jatkuva sade voisi pitää paikkansa... mutta miten kävikään.


Haimme suunnitellusti auton vuokraamosta. Vuokraamossa kävi kuitenkin ilmi, että Uudessa-Seelannissa ajokortista tulee olla virallinen englanninkielinen käännös ja meidän piti ostaa sellainen netin kautta, koska emme olleet tajunneet hankkia sitä etukäteen Autoliitosta. Onneksi olimme hankkineet veneilyä varten paikallisen sim-kortin/dataliittymän, sillä vuokraamon nettiyhteys oli olematon (kuten saimme myöhemmin huomata monessa muussakin paikkaa olevan).

 

Ja sitten Make pääsi totuttelemaan vasemmanpuoleisessa liikenteessä ajamiseen. Autoilu tuntui hurjalle!


Ensimmäisenä roadtrip-päivänä ajoimme Coromandeliin, joka on sekä pienen kaupungin että koko niemimaan nimi. Suurimman osan matkasta vettä satoi rankasti. Perillä huomasimme olevamme todella subtrooppisessa ympäristössä. Mökkikylää/trailer-parkia, josta olimme varanneet mökin, reunusti mitä tuuhein sademetsä ja ulkona oli erikoinen pistävä haju, joka tuli puista. Meistä se oli tosiaan enemmän haju kuin tuoksu…



Myös mökissämme oli outo veneen vessaa muistuttava pistävä haju. Siellä oli kuitenkin puhdasta ja kaunis maisema lahdelle, jossa purjeveneitä kellui ankkurissa. Netti toimi niin verkkaisesti, että tekstimuotoinen Whatsapp-viesti oli ainut toimiva yhteys ulkomaailmaan. Tämä yhteys olikin lopulta hyvin tärkeä. 


Kaksi päivää rankkasadetta ja subtrooppista myrskyä ihmeteltyämme, kuulimme radiosta, että alueen teitä aletaan sulkea tulvien ja maavyöryjen takia. Laitoin viestin ystävillemme Suomeen, että voisivatko he tutkia netistä kannattaako meidän lähteä ajamaan alueelta pois jo päivää suunniteltua aiemmin, vaikka menettäisimmekin yhden maksetun majoitusyön. 



Paikallisuutisten viesti oli, että nyt kannattaa lähteä ja heti. Söimme nopeasti aamiaisen ja kävimme kysymässä mökkikylän pitäjältä, saammeko tulla takaisin, jos kirjaudumme ulos ja tiet ovatkin jo poikki. Ymmärsimme hankalatajuisesta murteesta sen verran, että se oli ok ja lähdimme ajamaan.


Myöhemmin samana päivänä viimeinenkin tie Coromandeliin suljettiin ja sinne jääneet olivat motissa. Edellisenä iltana ravintolassa tarjoilija oli kertonut meille, että kaupunki on jäänyt ennenkin useiksi päiviksi eristyksiin. Meillä ei ollut halua jäädä jumiin syrjäiseen maailmankolkkaan, sillä edellisenä yönä rankkasade oli piiskannut kattoa sellaisella voimalla, että pelkäsin sen lähtevän myrskyn voimasta ilmaan hetkenä minä hyvänsä. 




Seuraavat päivät ajelimme Waikaton ja Plenty of Bayn alueilla ja synttäritkin tuli vietettyä Taurangalla. Make oli ollut uudenvuodenpäivästä asti vähän flunssainen. Mutta koska meillä oli lähes joka yö eri majoitus, kunnon levolle ei ollut saumaa, joka kostautui myöhemmin.


"Too much to take in"

Raglan on länsirannikolla sijaitseva omintakeinen hippi- ja surffikylä, josta ei ketjuliikkeitä tai -ravintoloita löydy. Raglanista tuli heti suosikkimme, ei vähiten sen vuoksi, että siellä viimein aurinko ja sininen taivas tulivat esiin. 

 









Kiersin putiikkeja onnessani ja olisi tehnyt mieli ostaa laukku täyteen kaikkea ihanaa. Mutta sehän ei tällaisella reissulla ole mahdollista. Lähdin sitten suppailemaan. Ja myöhemmin pulahdin uimaan erikoiselle rannalle Wainamu beachillä, jossa hupia oli mennä voimakkaan virtauksen mukana rantaviivaa pitkin vauhdilla ja kavuta sitten rannalle ja tehdä sama uudelleen. Merestä pulppusi kuuma lähde, joka oli erikoinen ja hieno näky.

Wainamu Beachillä oli virtaus, jonka vietäväksi oli hauska heittäytyä rantaviivaa pitkin.

Kaiken kaikkiaan Uudesta-Seelannista jäi ristiriitaiset fiilikset. Jos sää olisi ollut aurinkoinen, maisemat olisivat olleet jopa sellaiset, että kaikkea sitä kauneutta ei olisi kestänyt. Meille tulikin tavaksi vitsaillen sanoa englannista kapula-suomeksi kääntäen, että ”tämä kaikki on liikaa ottaa sisään.”


Toisaalta Uusi-Seelanti tuntui vähän uneliaalta makuuni. Se saattoi tosin johtua siitä, että vuodenvaihde tuntui olevan täällä "Suomen heinäkuu", jolloin lomat näyttelivät isoa roolia kahviloissa ja ravintoloissa. Kaikki tuntui menevän todella aikaisin kiinni. Jopa Auckland hiljeni viideltä. Me iltavireisinä ihmisinä koputtelimme usein suljettujen ovien takana. Erikoista oli myös, että lomien takia monessa paikassa laskuun tuli ylimääräinen lomalisä, joka saattoi olla paikasta riippuen esim. 2,5 prosenttia loppusummasta. 

 


Uuden-Seelannin kauneus on joka tapauksessa mykistävää. Maa on ehdottomasti epätodellinen aarreaitta luonnon puolesta. Onneksi käytiin, mutta luulen, että tulevaisuudessa moni muu kohde tulee kiilaamaan edelle ennen kuin tänne mahdollisesti tulisimme uudestaan.

1 kommentti

  1. Uusi-Seelanti on upea matkakohde, harmi että säät eivät täysin suosineet. Me haluaisimme palata Uuteen-Seelantiin, vaikka matka sinne onkin hiemuinen. Sää siellä tosin taitaa valitettavasti olla varsin vaihteleva yleensäkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!