Erilainen syntymäpäivä


Täytän tänään vuosia. Naisenhan ei tarvitse paljastaa ikäänsä, joten sanotaan nyt, että ikää on kertynyt riittävästi, noin 22 vuotta ja jonkin verran päälle. Syntymäpäivä on aina hyvä hetki mietiskellä elämäänsä.

Joten mitä sitten olen mietiskellyt tänään?

Ensinnä olen mietiskellyt sitä, että melko tarkalleen ottaen 10 vuotta sitten aloitin ensimmäisen blogini. Olisikohan siis syytä julistaa jotenkin bloggaajatar-taiteilijajuhlaa kymmenvuotistaipaleen kunniaksi?

Olen niin ikään mietiskellyt tänään joulusta riisuttua kotiamme ja auringonpaisteen esille tuomaa merta ikkunan takana. Muutama kuukausi ja pääsee taas suppailemaan! Miten jaksaa odottaa...

Sitä olen myös mietiskellyt, mikä onni ystävät ovat. Minulle oli järkätty eiliselle tyttöjen synttäribrunssi ja sain ihania lahjoja sekä kukkia. Tämän päivän ja viime yön olen ollut rassaavan mahakivun kourissa ja Make myös toipilaana, joten ilman eilen etukäteen vietettyä hetkeä tämä syntymäpäivä olisi ollut melkoisen kalsea. Nyt ihanat kukkaset muistuttavat minua keväästä ja tuovat pientä juhlan tuntua tänne jetlag-kotiin, jossa pyykit on pesemättä ja tavarat levällään.

Valtava kiitos eilisestä Hanna, Mirka, Mirkka ja Veera (ylin kuva lainattu Veera Biancan postauksesta eiliseltä).


Eniten olen kuitenkin mietiskellyt sitä, että huomenna (jos vain olen päässyt eroon tästä ankeuttaja-mahakivusta) alan rakentaa täysillä uutta elämää. Ja se jos joku on aika jännittävä ajatus! Olen päättänyt, että säännöllisempi postaustahti saa kuulua uuteen vuoteen – joten palataan pian uusien ideoiden kera linjoille!

Miltä mahtaa näyttää elämä, kun on seuraavan kerran aika kaivaa joulupallot ja kuusenoksat esille laatikoistaan?

4 kommenttia

  1. Ensi jouluna elämä näyttää varmasti entistä upeammalta :). Tsemppiä uusiin kuvioihin ja vielä kerran onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei tohon määki haluun uskoa =) Kiitos kovasti tsempistä ja onnitteluista! Pian nähdään matkamessuhulinoiden merkeissä! Kiva päästä taas messuileen!

      Poista
  2. Paljon paljon onnea vielä tätäkin kautta <3 Oon ihan varma, että vuodet senku paranee! Eihän tässä muuta vaihtoehtoa ole! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru! Just niin, meistähän se on lopultakin pitkälle kiinni, et kuin hyvin aikaamme täällä pallolla käytetään ;) Tehdään se parhaalla mahdollisella tavalla ja niinhän me tehdäänki hih =) (Eli pian taas yhdessä reissuun, tulee ekana mieleen...)

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!